Kokeillaan nyt sitten tätä sosiaalista mediaa, kun En ole saanut vertaistukea 9kuukauteen, mutta paikkakunnan vaihduttua pääsin tai pääsen vasta 3.8.2015 sururyhmään, mutta sinne on tulossa vain 4 ihmistä lisäksi sain juuri kuulla ryhmän olevan todella todella pieni ja osallistujista ei varmaa tietoa.
Tiedän, että on läheisen menettäneitä, mutta vaikea lukea kenenkään ajatulsia kuka vastaantulija haluaisi vertaistukea.
Tuntuu niin kipeältä, kun lääkäri, pappi tms jotkut ihmiset jotka ei ole kokenuy samaa sanovat, että aika parantaa haavat.
Se tuntuu kuin suruani väheksyttäisiin.
Kaipaan siskoani joka päivä. Itken salaa itken yksin olen vain onnellinen silloin jos joku on onnellinen seurassani, mutta muuten olen lähes kokoajan masentunut kaipuunn aiheuttamasta surusta. Haluaisin ymmärtäväö vertaistukea vaikka sitten tätä kautta.
Olen yleensä iloinen ja pirteämpi ulospäinsuuntautuva ja kyllä ne piirteet hyvässä seurassa tuleekin esille, mutta on hetkiä, jolloin en ole seurassa oma itseni ja jos joku voisi jakaa täällä kokemuksia ja kertoa jos on samanlaisia tuntemuksia ja miten on päässyt eteenpäin olisin todella kiitollinen. Olen ollut asian kanssa paljon yksin, vaikka joo kyllä olen puhunut miesystävälle asiasta ja äitille, mutta Äitihän on siis menettänyt lapsensa eli siskoni, joten ei hänkään jaksa kokoajan kuunnellanon sen jopa sanonut ja huomaan, että se tekee kipeää, jopa muistan tilanteita vähä jälkeen lin kuulin siskoni kuolemasta kuinka tuntui kun koko maailma kaatuisi kaaduin järkytyksestä polvilleni tuntui kirjaimellisesti, kun minut oltaisiit revittynhenkisesti kappaleiksi niin pahasti, että olisin saanut sähköiskuja sydämeni tykytti sekosin aivan totaalisesti tuntui, että taji lähtee en voi käsittää. Äitini kuuli asiasta samana iltana ja piti omana tietona seuraavaan iltaan asti. Siskoni kuoli31 vuotiaana 8.11.2014 noin 9kk sitten hän olisi täyttänyt 16.1.2015 vasta 32 vuotta elämä edessä. Rakas isosiskoni. Minulla on jäänyt paha omatunto vanhoista riidoista, vaikka ollaan sovittu ja 3päivää ennen Isosiskoni kuolemaa oltiin väleissä päivää ennen kuolemaa olin vihainen hänelle puhelimessa onneksi en haulkunut, mutta paha omatunto jäi. Kumpa saisin nähdä siskoni vielä. Vertaistukea kaipaisit täältä edes, mutta saa nähdä lukeeko näitä kukaan ja löytyykö täältä ymmärtäväistä vertaistukea.
Tiedän, että on läheisen menettäneitä, mutta vaikea lukea kenenkään ajatulsia kuka vastaantulija haluaisi vertaistukea.
Tuntuu niin kipeältä, kun lääkäri, pappi tms jotkut ihmiset jotka ei ole kokenuy samaa sanovat, että aika parantaa haavat.
Se tuntuu kuin suruani väheksyttäisiin.
Kaipaan siskoani joka päivä. Itken salaa itken yksin olen vain onnellinen silloin jos joku on onnellinen seurassani, mutta muuten olen lähes kokoajan masentunut kaipuunn aiheuttamasta surusta. Haluaisin ymmärtäväö vertaistukea vaikka sitten tätä kautta.
Olen yleensä iloinen ja pirteämpi ulospäinsuuntautuva ja kyllä ne piirteet hyvässä seurassa tuleekin esille, mutta on hetkiä, jolloin en ole seurassa oma itseni ja jos joku voisi jakaa täällä kokemuksia ja kertoa jos on samanlaisia tuntemuksia ja miten on päässyt eteenpäin olisin todella kiitollinen. Olen ollut asian kanssa paljon yksin, vaikka joo kyllä olen puhunut miesystävälle asiasta ja äitille, mutta Äitihän on siis menettänyt lapsensa eli siskoni, joten ei hänkään jaksa kokoajan kuunnellanon sen jopa sanonut ja huomaan, että se tekee kipeää, jopa muistan tilanteita vähä jälkeen lin kuulin siskoni kuolemasta kuinka tuntui kun koko maailma kaatuisi kaaduin järkytyksestä polvilleni tuntui kirjaimellisesti, kun minut oltaisiit revittynhenkisesti kappaleiksi niin pahasti, että olisin saanut sähköiskuja sydämeni tykytti sekosin aivan totaalisesti tuntui, että taji lähtee en voi käsittää. Äitini kuuli asiasta samana iltana ja piti omana tietona seuraavaan iltaan asti. Siskoni kuoli31 vuotiaana 8.11.2014 noin 9kk sitten hän olisi täyttänyt 16.1.2015 vasta 32 vuotta elämä edessä. Rakas isosiskoni. Minulla on jäänyt paha omatunto vanhoista riidoista, vaikka ollaan sovittu ja 3päivää ennen Isosiskoni kuolemaa oltiin väleissä päivää ennen kuolemaa olin vihainen hänelle puhelimessa onneksi en haulkunut, mutta paha omatunto jäi. Kumpa saisin nähdä siskoni vielä. Vertaistukea kaipaisit täältä edes, mutta saa nähdä lukeeko näitä kukaan ja löytyykö täältä ymmärtäväistä vertaistukea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voimia suruusi. Kuolema on yllätyksellinen ja lopullinen , sitä on vaikea hyväksyä. Kuoleman kohdatessa tunteen itsensä syylliseksi ja on todella paha olo ja miettii miksi en tehnyt toisin ja miksi en saninut tuota jne. Useimmat ihmiset kokevat samalla tavalla. miksi salaa tarvitsee itkeä, sillä ei itkulle mitään voi ja surra täytyy, kun on sen aika ja aika auttaa asiassa. Tuntuu kuitenkin, että siitä ei selviä ja miettii niitä samoja asioita ja tuntuu, että ei pääse eteen päin vaan on samassa tilanteessa suru ja tuskan kanssa. Itkettää, pelottaa ja ei oikein usko tapahtumaa todeksi. Puhuminen auttaa. Minä puhuin samoja asioita ja jankkasin. Onneksi ihmiset jaksoivat kuunnella. Minä kävelin ja kävelin ja kun olin päätepaikassa minua ahdista ja lähdin käveleen kotia takaisin ja sama tilanne kotina ahdisti ja tuska repi sisälläni. tunsin, että en selviä, mikään ei palaa ennalleen, olen menettänyt ainoan isosiskoni, mulla ei ollut muita siskoja. Kelasin ja mietin, itkin ja puhuin ja tätä jatkui.
Yöt oli vaikeita en pystynyt nukkumaan , joten silloin soitin kriisipuhelimeen ja niihin päivystyspuhelimiin, palvelunrot ja puhuin, itkin jne. Tätä kesti kauna ainakin vuoden verran ja sen jälkeen mietin, että viime vuona tähän aikaan minulla ei ollut siskoa jne. Aikaa tästä on kulunut jo 17 vuotta ja muistan siskoa edelleen, mutta olen oppinut elämään ilman häntä, mutta ihanaa olisi jos sisko olisi elämässäni mukana. Kuolema on lopullinen ja on vaikea jatkaa matkaa yksin, kun läheinen ihminen viedään pois, se on todella raastavaa ja tuskallista. Olen menettänyt siskoani aikaisemmin äidin. enon ja serkkuja, jotka ovat olleet mulle tärkeitä. Jotenkin tajuaa asian, kun menettää rakkaan ihmisen, silloin tajuaa jotakin, että mikään ei ole ikuista ja itsestään selvyyttä. Voimia ja jaksamista surussasi, selviät kyllä!
Kiitos kuin myös tuli tunteen pintaan kun luin tota ja mietin samalla siskoani kyllä se on vaan niin, että itsekin toivoisin näkeväni siskoni taas ja päässä monta yhteistä hetkeä ei se varmana vuosia katso ikävä pysyy niin kauan kunnes näkis taas läheisen ei se katoa mihinkää. Joskus helpottaa ja joskus iskee hillitön ikävä, että itkukin pääsee. Voimiq sinullekkin
Minulla on kaksi biologista siskoa ja nyt aikuisena ei me olla kovin läheisiä enää ja yhteyksiä tulee pidettyä liian harvoin. Nyt kun tätimme kuoli, niin on oltu yhteydessä enemmän. Teille kirjoittaneille sisarussuhde on ollut hyvin tärkeä ja suru on sen mukainen. Olisi minullekin kova juttu menettää sisko yllättäen, koska muita biologisia sukulaisia ei ole enää elossa.
Läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvat ajoittain myös riidat ja on luottamuksellista olla joskus eri mieltä ja saada ilmaista niin inhimillisyyttä. Ei sisko ole siellä pahoillaan, että joskus riitelitte. On se ikävä erottaja ajallinen kuolema läheisistä.