Apua eron käsittelyyn

Seurustelin alle vuoden miehen kanssa ja olin todella onnellinen. Oon 22-vuotias nainen, ja kun tapasin miehen olin siitä päivästä asti elämäni onnellisimmassa tilassa. Aloimme virallisesti seurustelemaan vasta pari kuukautta sitten, tai oikeastaan emme edes puhuneet seurustelusta milloinkaan, se vaan oli molemmille selvää että muita emme halua emmekä enää tapaa. Mies oli unelmieni mies. Hauska, sosiaalinen, ihana, komea, täydellinen. Piti minusta huolen ja oli aina minulle hyvä ja rakas. Näimme suht harvoin ja tiesin että mies oli hyvin ahdistuvaa tyyppiä joten käsittelin häntä hellävaroen ja uskaltamatta puhua mitään kummoisempaa suhteestamme. Ja olin vallan onnellinen juuri niin. 2 viikkoa sitten olin edellen euforisessa onnen tilassa ja kaikki oli hyvin. Viikko sitten hän sanoi että häntä ahdistaa eikä enää halua olla tekemisissä. Sanoi kaikki kliseet: Et se oo sinä vaan minun päässä ongelma. Voidaan olla ystäviä. Ihankuin nämä tekisivät olostani mitenkään helpompaa. Tuska on kamala, kamalampi kuin uskoin. Tuntuu etten kestä olla. Enkä edes usko mihinkään ahdistus paskaan, ei kukaan hylkää toista jos vähän ahdistaa. siitä päästään yli, eikä luovuteta saman tien. Mutta syy mikä tahansa, näin se on. Minä en kelvannut enää. En voi olla kotonani, kaikki muistuttaa hänestä. Töissä käyminenkin on raskasta. Kertokaa joku millä konkreettisella keinolla on helpoin tapa joko saada hänet takaisin tai päästä tuskasta yli. Monesti tuska on ollut niin iso että jos olisi joku pilleri millä voisin nukahtaa enkä koskaan enää heräisi, niin olisin varmaan ottanut sellaisen. Tietenkään en normaalisti edes ajattelisi tällaista tekeväni mitenkään, siirtää nyt vain oma tuskani äidilleni. Mutta joku auttakaa. En voi puhua ystävilleni enempää, toistelen vaan samaa mantraa kuinka elämä tuntuu kamalalta ilman häntä.