Mitä exäni haluaa?? Mielipiteitä kaivataan!

Moi!

Mulla on kinkkinen tilanne exäni kanssa. Erosimme kuukausi sitten, mielestäni aika turhista syistä. Meille tuli muutama isompi sanaharkka lyhyen ajan sisään ja viimeisen riidan aikana sanoin exälleni aika pahasti. Exäni väsyi ja kertoi haluavansa olla yksin. Pyysin tottakai anteeks, mutta hän vain sanoi ettei just nyt jaksa ku kyllästy riitelyyn ja haluaa olla vaan rauhassa. Ennen riitoja parisuhteemme oli onnellinen ja tasapainoinen.

Olemme olleet tiiviisti yhteyksissä eron jälkeen, nähneetkin muutamia kertoja, enemmän kuitenkin minun aloitteesta. Viikko sitten exäni pyysi minua luokseen yöksi ja sänkyynhän me päädyttiin. Aamulla hän oli kuitenki taas kylmä, ei yhtään oma itsensä vaan tunteettoman oloinen.

Seksin perässä hän kuitenkaan tuskin vain on sillä aina kun ehdotan näkemistä, hän ehdottaa että käydään ajelulla, eikä tavata esim hänen luonaan. Tapaamiset on mennyt ihan hyvin, juttelemme vain niitä näitä. Olen pistänyt myös merkille että hän soittaa tarkoituksella rakkauslauluja ajellessa ja toiveeni yhteenpalaamisesta tietysti herää. Rakastan häntä todella ja haluaisin viettää hänen kanssaan loppuelämäni.

Toisena iltana exäni on melko normaali kun viestailemme tai soittelemme ja yhtäkkiä seuraavana päivänä kun soitan ja ehdotan tapaamista hän saattaakin huutaa minulle ettei jaksa nyt ja haluaa olla yksin. Tänään sitten kysyin häneltä olisiko hänen mielestään parempi jos emme olisi enää missään yhteyksissä. Vastaus oli epämääräinen, "no oiskai se helmpompaa niin", seuraavassa lauseessa hän kuitenkin jo kysyi "nähäänkö vaikka huomenna?"

Osaisitteko yhtään valottaa mitä hän oikeen ajattelee tästä tilanteesta? Exäni on tosi vahvaluontoinen ihminen ja jotenkin luulisin että jos hän tosissaan eroaa jostain, niin sen jälkeen ei enää tekemisissä olla.( ainakin exiensä kohdalla näin.) ja miten mun pitäis toimia, että saatas tää juttu vielä toimimaan? Tää tilanne tekee mut ihan hulluksi ja tuntuu että ajatukset on vaa päivä päivältä enemmän solmussa. Pitäiskö mun olla jonkun aikaa ottamatta exääni yhteyttä, antaa tilaa ja näyttää et jatkan elämääni? Exänikin on siis myöntänyt että tunteita vielä on, vaikka onkin ollut niitten asioiden suhteen melko vaitonainen.

sori sekava teksti ku silmät ristissä pyörin sängyssä ja kirjottelen. kaipaan teiän mielipiteitä, kiitti jo etukäteen!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No... Puhumalla asia selviää. Kysy suoraan, että haluaako kumppani vielä parisuhteen kanssasi, vai haluaako hän eron. Ja painota että teidän molempien hyvinvoinnin takia hänen on vastattava. Kerro että itse haluaisit parisuhteen, mutta että kumppanilla on oikeus kumpaan tahansa mielipiteeseen.

Sen hänen vastauksen mukaan sitten mennään. Jos hän ei kanssasi parisuhdetta halua, niin älkää enää olko tekemisissä ainakaan pitkään aikaan. Vasta joskus kun ei ole enää ikävä, voi vaikka ohimennen kysyä, että miten toisella menee, jos vielä kiinnostaa tietää.

Jos hänkin haluaa vielä suhteen, niin sovitte että menneet jätetään taakse, ja katse eteen! Sitten mietitte mitä suhteelta haluatte, ja sen mukaan mennään. Älkää heti ahdistako toisianne hengiltä, vaan tapailkaa ihan rauhassa. Siitä se etenee.

Äänestä

Olettko puhuneet asioista jonka takia erositte? Miksi riitelitte niin paljon? Onko todennäköistä, että riitely jatkuu? Jos mikään ei muutu, miksi palata yhteen?

Äänestä

Selkeä juttu.
Exäsi rakastaa sinua ja tunteet vetää luoksesi. Kuitenkin järki sanoo, että kanssasi menee taas hankalaksi jos riidat jatkuu.
Välillä tulee tilanteita, kun tunteet vie ja välillä taas kun järki. Eli exäsi käy nyt suurta "karhun painia" itsensä kanssa.
Jos haluat että jatkaisitte ihan kunnolla yhdessä, niin nuo menneet on syytä puhua hyvin selväksi ja sopia miten vastaavilta riita-kausilta vältytään ja sitten kummankin pitää toimia sen mukaisesti.
Kun nuo asiat on kunnossa, niin sitten on mahdollista että exäsi järki antaa vähän periksi tunteille ja voitte jatkaa yhdessä. :)

Äänestä

Samaa mieltä kuin edellinen. Mun exäni oli täysin samanlainen, kun erosimme vuodenvaihteessa. Jatkuvaa rakastaa-ei rakasta -vaihtelua. Meinasin tulla hulluksi. Olin itsekin ihan vereslihalla. Oli niin ikävä, mutta järki sanoi, että oikeasti on parempi olla ilman häntä. Ennen eroa hän loukkasi mua erinäisillä asioilla syvästi ja toistuvasti. Kesäkuussa lopetin pitämästä mitään yhteyttä itse häneen. Hän jatkoi itse vielä heinäkuun mutta nyt on täysin hiljentynyt. Tunteet on tainneet laimeta molemmilla. Ehkä hän on löytänyt jonkun toisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ana944 kirjoitti:

Moi!

Mulla on kinkkinen tilanne exäni kanssa. Erosimme kuukausi sitten, mielestäni aika turhista syistä. Meille tuli muutama isompi sanaharkka lyhyen ajan sisään ja viimeisen riidan aikana sanoin exälleni aika pahasti. Exäni väsyi ja kertoi haluavansa olla yksin. Pyysin tottakai anteeks, mutta hän vain sanoi ettei just nyt jaksa ku kyllästy riitelyyn ja haluaa olla vaan rauhassa. Ennen riitoja parisuhteemme oli onnellinen ja tasapainoinen.

Olemme olleet tiiviisti yhteyksissä eron jälkeen, nähneetkin muutamia kertoja, enemmän kuitenkin minun aloitteesta. Viikko sitten exäni pyysi minua luokseen yöksi ja sänkyynhän me päädyttiin. Aamulla hän oli kuitenki taas kylmä, ei yhtään oma itsensä vaan tunteettoman oloinen.

Seksin perässä hän kuitenkaan tuskin vain on sillä aina kun ehdotan näkemistä, hän ehdottaa että käydään ajelulla, eikä tavata esim hänen luonaan. Tapaamiset on mennyt ihan hyvin, juttelemme vain niitä näitä. Olen pistänyt myös merkille että hän soittaa tarkoituksella rakkauslauluja ajellessa ja toiveeni yhteenpalaamisesta tietysti herää. Rakastan häntä todella ja haluaisin viettää hänen kanssaan loppuelämäni.

Toisena iltana exäni on melko normaali kun viestailemme tai soittelemme ja yhtäkkiä seuraavana päivänä kun soitan ja ehdotan tapaamista hän saattaakin huutaa minulle ettei jaksa nyt ja haluaa olla yksin. Tänään sitten kysyin häneltä olisiko hänen mielestään parempi jos emme olisi enää missään yhteyksissä. Vastaus oli epämääräinen, "no oiskai se helmpompaa niin", seuraavassa lauseessa hän kuitenkin jo kysyi "nähäänkö vaikka huomenna?"

Osaisitteko yhtään valottaa mitä hän oikeen ajattelee tästä tilanteesta? Exäni on tosi vahvaluontoinen ihminen ja jotenkin luulisin että jos hän tosissaan eroaa jostain, niin sen jälkeen ei enää tekemisissä olla.( ainakin exiensä kohdalla näin.) ja miten mun pitäis toimia, että saatas tää juttu vielä toimimaan? Tää tilanne tekee mut ihan hulluksi ja tuntuu että ajatukset on vaa päivä päivältä enemmän solmussa. Pitäiskö mun olla jonkun aikaa ottamatta exääni yhteyttä, antaa tilaa ja näyttää et jatkan elämääni? Exänikin on siis myöntänyt että tunteita vielä on, vaikka onkin ollut niitten asioiden suhteen melko vaitonainen.

sori sekava teksti ku silmät ristissä pyörin sängyssä ja kirjottelen. kaipaan teiän mielipiteitä, kiitti jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu