Onko tämä parisuhdetta???

"Uusioperhe, muutama pieni lapsi. Arkena ei puhuta,kuin joo tai kyllä, ei hellyyttä ei seksiä. Toinen luikkii nurkissa ja ahdistuu."

Kuulostaa tutulta. Lähde pois heti kun pystyt. Tuo ei tule tuosta muuttumaan mihinkään. Et muistakkaan enää mistä kaikesta jäät paitsi. Uutta matoa koukkuun kun tuo eron jälkinpyykki on hoidettu. ELämä on liian lyhyt hukattavaksi huonossa suhteessa. Vaikeita päätöksiä, mutta kyllä sun pitää jatkaa eteenpäin, jos toinen ei halua edes yrittää. Läheisyys ja seksi tärkeintä suhteessa. Ilman niitä ei ole mitään. Ole rohkea ja lähde, kiität mua vuoden päästä!

Jutelkaa läpi asiat Kerro täsmälleen mitä tunnet niin Negatiiviset kuin positiiviset asiat Niihin on juututtava ja pistä hänet kuuntelemaan! Kysy häneltä mitä merkkaan jos saat myönteisen vastauksen ja enemmän hän tajuaa jos ei hän reagoi sen kummemmin on hän väärä sinulle, mutta ennen kaikkea käytökseen voi ollu syy ja mieti miksi lähditte uusioperheeseen kysy mitä hän on niiden eteen valmis tekemään. Älä missään nimessä väitä ettei hän ole ikinä tehnyt oloasi mukavaksi, sillä silloin se saattaa tehdä hänelle tunteen, ettei hän pysty tyydyttämään sinua enää jatkossa, vaan anna toivoa ja ymmärrystä, mutta jos ei hän välitä ja on kylmä, niin siinä tapauksessa

"Uusioperhe, muutama pieni lapsi. Arkena ei puhuta,kuin joo tai kyllä, ei hellyyttä ei seksiä. Toinen luikkii nurkissa ja ahdistuu. "

Miten te olette voineet päätyä yhteen?

Uusioperheissä usein toistuvat ensimmäisen perheen ongelmat. Ongelmat vain tuppaavat olemaan sitä ensimmäistäkin perhettä isompia, koska uusperheen kuviotkin ovat vaativammat.

Voisitte yhdessä pohtia, mikä onkaan yhteiselämänne tarkoitus. Vai onko mitään yhteistä elämääkään? Jos ei ole, luikkikaa kumpikin tahollenne. Ja pysykää irti parisuhteista ainakin muutama vuosi.

Rakastuin häneen ensisilmäyksellä,hänen herkkyyteen ja liikunnalliseen elämäntapaan...ja sattumalta mentiin yksiin.

Sattumalta mentiin yksiin! HUI!
Ei näin, ei näin keveästi, kevein perustein tule muuta kuin itkua ja hammastenkiristystä.
Syyn ja seurauksen laki. Nyt on hyhmät sylissä.
Elämä opettakoot harkintaa ja syvyyttä. Itsehillintää, taitoa ja kärsivällisyyttä.
Niistä on hyvät parisuhteet tehty, herkkyys ja liikunnallisuus eivät riitä, ei ensisilmäyksellinen rakastumisen hurmio (joka häipyy viimeistään puolessa vuodessa)
Raskauttavina tekijöinä ovat lapset, jotka tarvitsevat ihmistaimina tasaisen maaperän, jota myrskyt eivät revi pois sijoiltaan. Jos taimi revitään toistamiseen ja istutetaan yhä uudelleen uuteen maaperään, sen kasvu häiriytyy.
Olkoon lapsien hyvinvointi sijalla 1.
Järki ja neuvokkuus sekä harkinta käyttöön.
Jos kovasti olet onneton, anna puolisolle viimeinen käyttöpäivämäärä, jolloin hänen on suostuttava järkikeskusteluun.
Siis järki. Ei siihen pöyhivään ja möyhivään keittiöpsykologiseen vatkaamiseen, vaan asialliseen kartoitukseen, mikä on tulevaisuus ja onko "mahiksia" jatkaa.

Niin,lapset ei ole minun, ja olen lisäksi lastenvahti,ja hän harrastaa viikonloput ja minä olen siis nalkissa lasten takia ja kohta aivan loppu.

Sitäkin suuremmalla syyllä mies siihen järkikeskusteluun ja sanot suoraan, että tämä peli ei vetele enää, nyt on muutos tultava, et suostu enää lapsenvahdiksi.
Sano että lapset ja sinä tulette mukaan harrastukseen, enää ei kökötetä kotona odottamassa. Ruotuun ukko ja heti. Lapsethan ovat hänen.
Kuinka moni muu on ukon puutteessa ottanut eroisän, joka tarvitsee vain lapsenpiika ja kotiapulaista, itse menee koko ajan.
Älkää naiset olko niin hölmöjä, että alatte tuohon rooliin.

Mmm aloittaja on kylläkin mies.

Ei toimi, ei, muutui kylmäksi ja katkeraksi, en ole enää mielestäni parisuhteessa, vain kämppis ja miettii lähtöä omilleen.

Pitäisi eron jälkeen hieman malttaa mielensä, eikä hypätä hetken huumassa kenenkään kanssa yhteen ja etenkään sänkyyn. Sillä samalla hetkellä nääs käy niin, että se vähäinenkin järki katoaa. Kukaan ei tuossa tilanteessa pysty näkemään oikein, vain se seksi houkuttaa. Onhan se ilmeisesti ollut hieman hakusalla entisessä suhteessa, siitähän se ero useimmiten johtuu.

No miksipä muuttuisi, onhan ne pienet lapset edelleen olemassa ja aika kortilla, joten eipä siinä aikaa juuri suhteelle jää. Ainut on että lapset ovat useimmiten yhteishuoltajuudessa ja siksi etävanhemmalla pari viikonloppua kuukaudessa. Se vain ei taida riittää uuden ihastuksen vaatimuksiin.

Aika monesti kannattaisi siinä edellisessä suhteessa yrittää mennä tuo pikkulapsi aika yhdessä, vaikka vähän joustaen, lapset nääs kasvavat ja aikaa yhdessäoloon jää enemmän jatkossa, moni suhde voisi jatkua varsin pirteänä tuon jälkeen ja etuna on lisäksi, että asia kotona hoituvat, mutta uuden kanssa on kuvioissa varsin monimutkaisiakin kiemuroita. Elämää on takana molemmilla ja tavat erilaiset, joten vaatii kyllä aika paljon jatkuakseen.
Sinunkin kohdalla ap näyttää olevan viisainta nostaa kytkin ja poistua. Uskon olevan parempi ratkaisu jokaiselle osapuolelle.

Eihän se yksinäinen elo mukavaa varmasti ole. Valinta eroon on joko yhteinen tai toisen ja ikävän monta kertaa pettäminen syynä. Eli itse hakee sitä yksinäisyyttä.

"Harakkaelämä" on ohi silloin kun perhettä tulee, siinä menee se viisitoista vuotta melskeessä, sitten on aikaa jo liikaakin, toki eihän eroon siitä pääse, eikä lapsiaan ajattele sittenkin ja vielä täytyykin. Jos heillä menee hyvin, menee vanhemmillakin jos taas lapsella menee huonosti, eipä se elämä vanhemmillakaan mitään iloa ole ja parisuhde on koetuksella heilläkin.

TEE AUERIT

Miksi ap lähdit aisuriksi? Mitä muuta odotit? Tuohan on juuri siitä uusioperheonnea parhaimmillaan. kukaan järkevä ei ryhdy aisuriksi.

Minä siltikin ihmettelen ainaisia ero-kehotuksia. Itse olen avioliitossa ja usein tulee mieleen, että olemme kuin kämppikset puolisoni kanssa. Emme mekään paljon puhu. Läheisyys on harvinaista. Ero ollut puheissa mutta kumpikaan ei sitä aio koskaan toteuttaa. Sen olen oppinut sekä itsestäni että puolisostani. Rakkaus on olemassa. Rakkaus on jotain pysyvää. Asioita punnittuani monen monituista kertaa minulle on lopulta tärkeintä pysyvyys ja uskollisuus ja rakkaus (rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa). Ja täytyy sanoa, että vuosien myötä asiat ovat alkaneet helpottua. Olemme kuitenkin oppineet toisistamme...oppineet vähä vähältä myös olemaan vaatimatta toiselta sitä, mitä hän ei kykene antamaan...ja edelleen opettelen ja puolisoni opettelee hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on, virheineen ja erheineen. Minusta tuntuu, että loppujen lopuksi olemme matkalla kohti seesteistä ja hyvää elämää. Niin...siinä elämässä ei kaikki lopulta ole niin kuin toivoin...tai kuvittelin...mutta tärkeämpää lopulta on se, että itse oppii hyväksymään toisen puutteet kuin että toinen muuttuisi omien toiveiden kaltaiseksi. Minulla on jo yksi avioerolapsi. Haluan pysyvyyttä sekä itselleni että lapsille. Loppujen lopuksi pysyvyys on minulle suuri asia. Minä antaisin ohjeeksi, että anna puolisosi olla sellainen kuin hän on. Sopivalla hetkellä kun hän ei ole väsynyt tai ahdistunut ja olette kahden, lähesty häntä kauniisti kuin tietämättä mitään mistään ongelmista. Älä pakota puhumaan. Ole vain läsnä ja lähellä. Eivät kaikki ole supliikkimiehiä tai supliikkinaisia. Jos lopetat tuon ahdistelun (hän varmaan kokee ahdistavana sen, että pitäisi osata puhua), niin hän vähitellen rentoutuu ja uskaltautuu lähemmäs.

Kiitos hienosta kirjoituksesta, asia menee juuri näin...lapseton viikonloppu ja hän nukahti syliini...