Olisiko jollain vinkkejä vaatemerkeistä, joista tiedätte, että ne oikeasti kestävät sekä käyttöä, että aikaa. Perusvaatetta tarvitsee tietysti aina, mutta toisaalta olisi kiva, että vaatteista löytyisi silloin tällöin myös "se jokin". Ja sitten vielä pikku toive, kallis ei välttämättä ole sama kuin hyvä.
Olen entisenä vaatemyyjänä myynyt halvempia ja kalliimpia merkkejä, eikä kallis ole välttämättä tarkoittanut hyvää. Joskus se on tarkoittanut jopa sitä, että kun virheellisestä tuotteesta on yrittänyt reklamoida, jälleenmyyjä on suhtautunut asiaan tosi nihkeästi, ja on ollut tosi kurjaa olla välikätenä asiakkaalle, kun hyvityspuoli ei toimi. Ja näin siis kalliiden merkkivaatteiden kanssa. Halvemmissa merkeissä hinta-laatu on ollut suht ok, ja reklamaatiot on hoidettu asiallisesti.
Kyselen vaatemerkeistä siis nyt lähinnä omaa käyttöä varten. Olen jättänyt henkatmaukat ostamatta jo monta vuotta (vaikka hinta-laatu oli kyllä ok), mutta en pitänyt enää asenteesta "tehdään paljon halvalla, myydään paljon halvalla, heitetään roskiin, pidetään omia kalliita julkkisjuhlia, ja annetaan ompelijoiden ommella halvalla". Ongelma nykypäivänä tietysti on siinä, että mistä tahansa ostetut vaatteet, hinnasta riippumatta, on ehkä tehty samalla metodilla.
Mistä siis kivoja, laadukkaita vaatteita? Sellaisia joista näkee ja tuntee, että materiaali kulkee mukana, malli pitää ja kaikki toimii. Nykyajan vaatteita tehtynä vanhanajan kestävään laatuun. Onko sellaisia enää? Ja jos on, täytyykö niistä maksaa maltaita, vai saisiko niitä kohtuuhintaan? Haluaisin laskea ostamieni tavaroiden ja vaatteiden määrää, osittain olen jo joutunut niin tekemään kun tipuin kokopäivätyöstä osa-aikaiseksi, mutta jos ostan vähemmän, olisi kiva että se olisi laadukasta, siistiä ja ehkä kaunistakin.
Vinkkejä, kiitos.
Oikeasti laadukkaat vaatemerkit?
Vaate-etsijä
3
1722
Vastaukset 3
- dios
Minulla yksi sarja joka on laadukas,saksalainen Betty Barclay,maksavat hintansa laadukkuudella.Sokos myy.Ovat tyylikkäitä.
- dios
Betty Barclay on laatumerkki Saksasta,sitä myy Sokos,Marc Aurel on ja kiva.Laatu säilyy.Eikä repsahda heti pesuissa.
- shoppaaja
Kirpputoreilta löydän usein hyvälaatuisia, kestäviä vaatteita. En niinkään merkeistä piittaa, kokemus osoittanut, sekoitekankaasta tehdyt ovat kestävämpiä. Farkkupaidat ovat ajattomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 46935
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118530Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e109505Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 55478
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410