Mietin miten suhtautua seuraavaan asiaan. Mieheni äidin hautajaiskukkiin ei tullut minun nimeä ollenkaan. Vaan siinä luki miehen nimi ja perheineen. Meilä asuu vielä iso poika kotona. Olin loukkaantunut, kun ei minua oikein muutenkaan kai ole suvussa oikein hyväksytty muuta kuin näennäisesti.Olisi mukava kuulla jonkun mielipide
mitä mieltä
ruinaaja
1253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saattanut unohtua tai sitten vain perheen isännän nimi mainitaan erikseen.
En tiedä vielä miten pitäisi reakoida
Kysy mieheltäsi, hän ne kukat oli tilannutkin. reakoida=reagoida
No, ainakin meillä äitini hautajaiskukkiin ja kuolinilmoitukseen laitettiin meidän lasten nimet ja perään: perheineen. Kukaan ei loukkaantunut, eikä kukaan käynyt tätä kummastelemassa.
minun kokemuksen mukaan ihan tavallinen tapa, että hautajaiskukissa lukee vainajan lapsen nimi perheineen (jos lapsen lapsilla ei ole vielä omaa perhettä) varsinkin jos kukkalaite on yhteinen.
Ei mitään kummallista.
Täh... No yleensähän tuo ilmaistaan juuri noin, eli yksi nimi ja "perheineen". Näin olleen se käsittää teidän koko perheen. Miehen nimi siihen tuli siksi, että kyseessä on hänen äitinsä.
Jos siinä olisi lukenut vain miehen nimi, mutta ei mitään perheestä, niin siinä tapauksessa olisi voinut pahastua ja ainakin ihmetellä...
En näkisi tuossa mitään ongelmaa. Miehesi oli kuitenkin anoppisi läheisin. En olisi itse tuollaisesta loukkaantunut. Jos asia noin mieltäsi painaa, olisit sanonut mielipiteesi aikaisemmin miehellesi. Mutta nyt se on jo turhaa ja myöhäistä.
Hei nimimerkki, ruinaaja.
Mietit loukkaantuako vai ei, kun anoppisi hautajaiskukissa ei lukenut sinun nimeäsi. Ei kannata, näin sinulle sanoi jo muutama muukin. Tuo on tavallinen tapa; kukissa lukee vainajan lapsen nimi perheineen. Toinen tapa on, että siinä lukee kaikkien nimet erikseen. Kenelle sillä asialla on nyt merkitystä? En usko, että sitä miettii kukaan muu kuin sinä itse. Ja ehkei sitä kannata enää miettiä; kun luki siten, niin luki. Jos olisit tahtonut toisin, se olisi pitänyt hoitaa etukäteen. Seuraavalla kerralla, kun tilaatte hautajaiskukkia, voitte etukäteen miettiä, mitä tekstiin kirjoitetaan.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
Jos miehesi tilasi kukat ja kirjoitutti kortin, niin mitä tekemistä sillä on suvun hyväksynnän kanssa? MIehesi valintahan se oli. Tavanomaista on todella tuo, mitä jo useampi kirjoitti, että siinä on lapsen nimi ja sitten perheineen.
Muuten kuviosi kuulostaa entiseltä omaltani ja pahoinvointisikin vähän sama kuin itselläni ennenkuin älysin poistua paikalta. Sinä voit pahoin ja kohdistat sen nyt vähän vääriin asioihin, mitättömiin. Tutkiskele onko liitossasi mikään kohdallaan.
Eikös tuo ole aika yleinen käytäntö, että on lapsen nimi perheineen? Tuntuu että olet nyt hieman liian huomionkipeä, varsinkin kun miehen äiti on kuollut.
Kirjoittamasi perusteella vaikuttaa sille, että sinulla ei muutenkaan ole mitenkään erityisen läheiset välit miehesi perheeseen ja sukuun? Ihan senkin takia ihmettelen loukkaantumistasi. Eikö olisi ollut jo melko tekopyhää esittää jotain suurta surua jota varmasti et edes tuntenut? Miksi koit niin tärkeänä korostaa itseäsi erikseen nimeltä mainittuna? Mielestäni täysin korrektia toimia juuri noin. Ja jos se on yleinen käytäntö, eikö kaikki ole OK?
Ihan normaali käytäntö. Hän on vainajan lapsi eli hänen nimi ja lisäksi perheineen. Sinähän olet hänen perhettään mutta et vainajan lähiomainen. Ihan suotta otat heiniä nenään. Menee etiketin mukaan.