Koivukylä/Havukoski haloo, sallitteko tällaisen ?

Juuri kuulin kuinka täällä vantaan havukoskella ykistyispihaan kerrostalon huvimajaan/katokseen tuli somaleita pari pienempää ja yksi pitempi. jotka eivät lähteneet pois kehotuksesta huolimatta kun talon osakas käski poistumaan koska alue kuuluu yhtiön omistaville. somalipoika käski 70 vuotiasta suomalaista naista olemaan hiljaa ja ilmoitti ettei mihinkään pihanhuvimajasta lähde, lisäsi että mene sinä typerä suomalainen nainen töihin jotta hän voi elellä töitä tekemättä ja heitteli kymppejä taskustaan. huom. selvällä suomen kielellä, joten on suomessa syntynyt somali joka saa tälläisen kotikasvatuksen että suomalaisia pitää käyttää hyväksi ja halveksia. tuttava soitti poliisille ,mutta eivät tulleet. näin suomalaiset on kyykytetty omassa maassamme.nyt poliitikkojen ja orpo-urpojen pitää lopettaa tämä ennenkuin sisällissota syttyy. samana iltana yhtiön alueella oli viety mopo ja rikottu paikkoja (kostoksi) 70 vuotias totesi että kohta ei uskalla asunnostaan tulla ulos kun somalit terrorisoivat. Tähän on tultu, koska monikulttuurin väitetään olevan meille hyväksi (se kuuluisa:rikkaus) ei kun vahinko!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


realismikäyttöön kirjoitti:

Juuri kuulin kuinka täällä vantaan havukoskella ykistyispihaan kerrostalon huvimajaan/katokseen tuli somaleita pari pienempää ja yksi pitempi. jotka eivät lähteneet pois kehotuksesta huolimatta kun talon osakas käski poistumaan koska alue kuuluu yhtiön omistaville. somalipoika käski 70 vuotiasta suomalaista naista olemaan hiljaa ja ilmoitti ettei mihinkään pihanhuvimajasta lähde, lisäsi että mene sinä typerä suomalainen nainen töihin jotta hän voi elellä töitä tekemättä ja heitteli kymppejä taskustaan. huom. selvällä suomen kielellä, joten on suomessa syntynyt somali joka saa tälläisen kotikasvatuksen että suomalaisia pitää käyttää hyväksi ja halveksia. tuttava soitti poliisille ,mutta eivät tulleet. näin suomalaiset on kyykytetty omassa maassamme.nyt poliitikkojen ja orpo-urpojen pitää lopettaa tämä ennenkuin sisällissota syttyy. samana iltana yhtiön alueella oli viety mopo ja rikottu paikkoja (kostoksi) 70 vuotias totesi että kohta ei uskalla asunnostaan tulla ulos kun somalit terrorisoivat. Tähän on tultu, koska monikulttuurin väitetään olevan meille hyväksi (se kuuluisa:rikkaus) ei kun vahinko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu