Kuulin juuri, että yksi työkaverini elää uusioperheessä. Hänen avovaimollaan on siis yksi lapsi entuudestaan ja sitten heillä on yksi yhteinen lapsi. Olen törmännyt aiemminkin samanlaisiin kokoonpanoihin ja seurustellut itsekin muutaman kerran naisen kanssa, jolla on lapsia, vaikkei minulla ollut.
Aloin miettimään, tunnenko ketään lapsetonta naista, joka seurustelisi edes etäisän kanssa, enkä mieleeni tullut ketään. Siksipä kysynkin sinulta nainen, oletko seurustellut, seurusteletko tai voisitko ajatella seurustelevasi miehen kanssa, jolla on lapsia. Lukisin myös mielelläni perustelusi mielipiteellesi.
Aloin miettimään, tunnenko ketään lapsetonta naista, joka seurustelisi edes etäisän kanssa, enkä mieleeni tullut ketään. Siksipä kysynkin sinulta nainen, oletko seurustellut, seurusteletko tai voisitko ajatella seurustelevasi miehen kanssa, jolla on lapsia. Lukisin myös mielelläni perustelusi mielipiteellesi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen tuntenut pariskunnan, jossa miehellä oli pieni lapsi (3v) ja naisella aikuinen lapsi (18-20v ?), lasketaanko tällainen? Asuivat siis yhdessä. Niillä meni oikein hyvin, ongelmia oli lähinnä kasvatuksellisissa asioissa, sillä nainen oli paljon myötätuntoisempi lapselle, kuin mies.
Itse en voisi seurustella lapsellisen miehen kanssa, muttei tosin onneksi tarvitsekaan, sillä puolisollani, joka takertui mukaan joitain vuosia sitten, ei ole lapsia eikä lapsihaaveita. Vaikken näe vikaa uusioperheissä, niin perustelut sille, miksi en ITSE haluaisi sellaisessa olla: en ole oikein koskaan pitänyt lapsista. En minä niitä nyt mitenkään erityisesti vihaakaan, mutten vain koe vanhemman/puolivanhemman roolia omakseni. Haluan tehdä ja odotan parisuhteelta asioita, joihin lapset eivät sovi kuvioon. En koe ihmislasta kohtaan minkäänlaista hoivaviettiä (eläimiin tosin kylläkin, joten en minä ihan tunteeton ole), joten rohkenen epäillä, olisinko kovinkaan mukava aikuinen millekään vieraalle penskalle. Riippuu tietysti kovin paljon myös sen lapsen iästä (nehän ovat erilaisia eri ikäisinä), mutta jokaiseen ikävaiheeseen liittyy ongelmansa. Olen myös lievästi autistinen ja tarvitsen siksi paljon omaa aikaa ja tilaa, mikä tarkoittaa sitä, että miehen ollessa hommissa en halua käyttää rentoutumiseen (=omien luovien asioiden tekemiseen kaikessa hiljaisuudessa) varattua aikaa minkään lapsen, minkään ikäisen, kaitsemiseen tai kuunnella kun lapsi/nuori joko katsoo tv:tä/pelaa/kuuntelee radiota/kälättää puhelimessa/kutsuu kavereita kylään ja riehuu sitten äänekkäästi niiden kanssa.
Olen seurustellut ja olen nykyään naimisissa sellaisen miehen kanssa, jolla on lapsi. Itse en voi lapsia saada, joten mulla ei ole sillä saralla miehille mitään tarjottavaa. On siis oikein jees, että miehellä "on lapset jo tehtynä", mikäli hän niitä haluaa. En ole myöskään mitenkään erityisen äidillinen, mutta tulen lasten kanssa hyvin juttuun - ehkä juuri senkin takia, että lapsikin huomaa, etten ole äidin paikkaa havittelemassa.
Mulle miehen lapset eivät siis ole ongelma. Joskus on seurusteluyritys kaatunut siihen, että mies pyrki mielestäni liian aikaisessa vaiheessa tuomaan lapsensa suhteeseen mukaan, järjestämään ponnekkaasti yhteisiä retkiä tms. "perhetekemistä" vain muutaman viikon seurustelunaloittelun jälkeen. Siinä kohtaa laitoin stopin, ja vaikka selitin näkemykseni, mies lienee jäänyt siihen uskoon, että lasten takia en häntä huolinut...
Täytyy vielä lisätä olevani sikäli onnekas, että miehen eksän aiheuttamia ongelmia ei ole osunut kohdalle. Asialliset suhteet kaikin puolin, ja erot erottuina ennen uusien suhteiden solmimista.
"Aloin miettimään, tunnenko ketään lapsetonta naista, joka seurustelisi edes etäisän kanssa, enkä mieleeni tullut ketään. "
Hahaa! No mihinkähän ne "lapsellisten naisten" lasten isät on joutuneet? Onko kaikki eronneet miehet ottaneet "lapsellisen " naisen???? Pienet on sun piirit......
Olen seurustellut/asunut yhdessä kahden eroisän kanssa ja nykyään naimisissa kolmannen kanssa. Omia lapsia ei ole. Ihan normaalia.
Minä olen sosiaalinen ihminen eikä piirini mielestäni ole laisinkaan pienet, että sikäli pilkkanaurusi ei oikein osunut.
Eronneet isät tuttavapiirissäni "ovat ottaneet" eronneen naisen, jolla on lapsia tai ovat sinkkuja. Tosin lähes kaikki kaverini ovat edelleen lapsettomia sinkkuja, lapsettomia parisuhteessa tai elävät lapsiperheen arkea lastensa äidin kanssa.
Haista pas.ka. Sulla ei ole muita ystäviä kuin netti. Räpellät täällä joka palstalla peppuhajuinesi. Häivy ja jätä ihmiset rauhaan.
Helppo kysymys... Tunnen monia lapsettomia naisia, jotka ovat naimisissa tai seurustelevat "lapsellisen" isän kanssa. Eli hyvin tavallista on.
" voisitko ajatella seurustelevasi miehen kanssa, jolla on lapsia. "
Teoreettinen vastaus: voisin, totta kai. Tosin en muuttaisi yhteen miehen kanssa, jonka lapset ovat pieniä. (teoreettisen vastauksesta tekee se, että minulla on lapsia ja mies (=ei lasten isä kuitenkaan).
Olen monta omaa lasta kasvattanut, ja univelkaa on vieläkin 20 vuoden takaa... Nautin kyllä joidenkin ystävieni pikkulapsista täysin rinnoin. Ollaan käyty ulkomaita myöten "vauva rattaissa" kaupunkimatkoilla. Käy urheilusta :). Hoidan mielelläni myös yön pari lapsia. Mutta en kyllä halua lapsia enää arkeeni. Aikansa kutakin.
Itsellä ei ole kokemusta, mutta lähisukulaisten elämää seuratessa - kolmen naisen - elämää seuratessa voin sanoa että ei se niin yksinkertaista ole.
Jokaisella on omia lapsia, ja sitten on miehen lapsia ja yhdellä jo lapsenlapsia. Yhteisiä ei kellään näistä pareista.
Ja voi sitä mustasukkaisuutta mitä sukulaisnaiset kokevat kun lapset vievät miehen huomion! Ja kun lapset tulevat lapsenlapsien kanssa joka ikinen viikonloppu vierailulle, ja tuovat lomiensa ajaksi kolme lasta viikoksi hoidettavaksi, niin lasten kaitseminen jää tietysti naisen kontolle. Vaari leikkii ja pitää hauskaa ja siihen se jää.
Puhelimessa kuuntelen tätä valitusta ja ymmärrän kyllä. Naiset ovat omat lapsensa kasvattaneet ja nyt pitäisi hoitaa ihan ''vierasta'' sukupolvea. Olen sanonut että kun ottaa miehen jolla on lapsia, niin mukana seuraa koko paketti. Mutta näiden naisten omat aikuiset lapset asuvat kauempana ja ovat hyvin itsenäisiä, mutta yhden miehen poika perheineen on hyvin kiinni isässään. Ja tätä perhettä sitten täytyy ruokkia ja lapsia kaitsea kun äiti nukkuu vierashuoneessa puoleen päivään. Ymmärrän tätini väsymyksen kun ikääkin on jo ja terveys reistaa.
No yhdellä sukulaisnaisella on niin kiinteä suhde alle kaksikymppiseen poikaansa joka asuu vielä kotona eronneen äitinsä kanssa, että äiti ei suostu asumaan uuden vihityn aviomiehensä kanssa yhdessä ennenkuin poika on käynyt koulunsa loppuun. Ja miehen omasta pojasta ei pidetä oikein lukua.
Monimutkaisia ovat nämä jutut!
Itse olen mies jolla on lapsia ja tapailen lapsetonta reilusti nuorempaa naista.
Täällä yksi sellainen nainen, joka otti lapsellisen miehen.
Miten tähän päädyin? No löysin vahingossa netin kautta hyvän juttelijan, jonka kanssa sitten pidempään kirjoiteltiin. Ne legendaariset kemiat kohtasi ja molemmilla oli hyvä olla. Kumpikin oli vailla parisuhdetta, ja itse tein miehelle selväksi, että haluan myös omia lapsia ja koska hänellä oli jo lapsia, kysyinkin, onko hän valmis vielä isäksi uudelleen. Hän mietti asiaa aikansa ja totesi, että voisi oikean naisen kohdalla vielä ryhtyä siihen touhuun, muttei kevyin perustein.
Ennen tätä miestä en ajatuksellisesti halunnut missään nimessä miestä, jolla on lapsia, koska se tarkoittaa yleensä sen, että exvaimon vaikutusvallan alla pitää sitten elää kunnes lapset ovat isoja. Lapset sinänsä ei ole este ollut mielestäni koskaan, vaan juuri se, että joku toinen nainen sanelee säännöt, miehillä kun on taipumusta olla vähän tossuja lapsiin liittyvissä asioissa exiensä kanssa. Eli tavallaan vain tämä mies oli sen arvoista, että suostuin uusioperheilyyn.
Mutta koska olen kuullut niin kauheasti kauhutarinoita uusioperheilyistä, tehtiin peli selväksi ennen kun muutettiin yhteen. Minä en äitipuoleksi lapsettomana osannut ryhtyä ja mieskin oli sitä mieltä, että lapsilla on äiti, niin sellaiseen ei ryhdytty. Minä kun olen enemmän huushollaavaa tyyppiä ja mies siinä aika laiska, sovimme, että mies hoitaa lapsensa itse viikonloppuinaan, eli siis hän tekee ruuat ja siivoaa jäljet, jottei kaikki sitten jää minulle. Itselläni kun ei lapsia silloin ollut, sovimme myös, että mies siivoaa lastenhuoneen, en myöskään ole ilmainen lapsenvahti jne. Meillä siis oli kaiken kaikkiaan samat sävelet asioissa, joten ei sinänsä tullut mitään maailmanluokan kriisiä muuton jälkeen..
Mutta siis, kyllä itse ainakin tiedän enemmän niitä naisia, jotka ottavat lapsellisia miehiä, kuin toisinpäin.. Ehkä miehen on helpompi tehdä uusi lapsikatras, kuin naisen, nykyään kun ensimmäinenkin lapsi tehdään sen verran vanhalla iällä, että jos pari lasta tehdään ekan kanssa about 25-35 vuotiaana, toinen parin vuoden päästä, niin naisen voi olla siitä vielä vaikka 5 vuoden jälkeen vaikeaa tarjota uudelle miehelle omia lapsia.
Jos ihme kävisi ja eroaisin nykyisestä (tai kävisi vaikka kuolemantapaus) niin en ottaisi enää lapsellista miestä.. On kuitenkin ollut rankka taival, ihan jo lasten sopeutumisjuttujen kanssa, on ollut kriisejä, kun lasten äiti minua ei ole vieläkään hyväksynyt, ja se näkyy myös lasten käytöksessä, on ollut kriisejä kun menimme naimisiin ja teimme yhteisenkin lapsen.. No nyt kaikki on mielestäni todella hyvässä jamassa, eihän siihen mennytkään kuin 3-4 vuotta, mutta en todellakaan samaan rumbaan lähtisi. Lapset olivat siis suht pieniä suhteen alussa, mutta yli 5 vuotiaita kuitenkin.
Mieheni oli kahden villin pikkupojan isä, kun tapasimme. Itse olin 3-kymppinen virkanainen, ei lapsia - ja olihan ajatus siitä, että elämääni tulisikin yhden miehen lisäksi pari poikaakin ensin alkuun melkoisen hämmentävä. Koko "paketti" samalla kertaa...
Mutta niin siinä vain kävi. Pojat olivat ihania kuten isänsäkin ; helppoa ei ollut asettua tälläaiseen kuvioon, koska poikien äiti heitteli kapuloita rattaisiin määräyksineen jatkuvasti ensimmäiset 3 vuotta. Heitteli, vaikka itsekin oli jo uudessa parisuhteessa, mutta ilmeisesti katkeruus exää ja tämän uutta elämää kohtaan olivat suuria. Hammasta purren ja silmäkulmassa nielin noita juttuja, sillä päätimme olla lähtemättä mukaan exän mesoamisiin. Aikaa myöden hän hiljeni - kukapa sitä yksikseen jaksaa loputtomasti meuhkata... Saimme mieheni kanssa yhteisen lapsenkin ja pojat suhtautuivat hienosti pikkusiskoonsa.
Ystäväni kysyi hiljan, olisinko valmis samaan pyöritykseen uudelleen..? En tiedä... Sen verran hankalaa oli elämä raivopää-exän kanssa! Jos nyt, omankin lapsen ollessa kohta jo teini, olisin "haku päällä"-tilanteessa, niin ainakaan en sellaista miestä katselisi, jolla on alle 10 v lapsia. Olen omani kasvattanut jo noin isoksi ja mieheni pojat ovat jo aikuisia.
Kyllä miehet on paljon avarakatseisimpia, hyväksyvämpiä, avoimempia toisten lasten suhteen.
Nythän on niin että edelläkirjoitetut tapaukset on paljolti olleet joka toinen viikonloppuisejä jolloin lapset eivät ole niin usein...ja näitä isejä/miehiä tässä maassa riittää.
Itse olen vähän vanhempi ( 40) ja on pieniä lapsia ja mennään melkein tyyliin joka toinen viikko eli vietämme ihan arkistakin elämää siivouksineen, ruuanlaittoineen ja tarhaan-ja kouluunlaittoineen ja kun monesti tämän ikäisilläni naisilla on vanhempia lapsia niin nytpä tulen siihen vaikka nettideittailuun ja sain sympatiaa ja ihastustakin (sitä en hakenut) ja "olet varmaan vastuunkantoinenkin ettet joka viikonloppu istu kaljakuppilassa" niin aika katoavaisia nämä naiset oli kylläkin ja ymmärrettävistä ja laskelmallisistakin syistä kun oli kuitenkin valinnanvaraa naisilla...
Onhan niitä vanhempiakin ja nuorempiakin naisia joilla on pieniä lapsiakin mutta se on raakatotuus että silloin yhteinen aikammekin on kortilla kun lasten ehdoilla kumpainenkin menee...ja en muuten laskenut että muutamme saman katon alle.
Tapasin lapsettomiakin naisia jotka omasta tahdostaan tai tahtomattaankin olivat lapsettomia mutta kun kysyin ihan viestittelyasteellakin ihan henkilökohtaistakin mielipidettä siihen omaan lapsettomuuteen ja toisen lapsiin kun en halunnut tilannetta mustasukkaisuuksineen, katkeruuksineen yms. ja aika moni nainen suopeasti ja innollakin kyllä suhtautui että olishan kiva kokea ja katsoa miten ns. valmisperhesuhde toimii...mutta aika katoavasia nämäkin naiset kyllä oli...
Olihan minullakin suhde useampia kuukausia naiseen jolla oli kyllä vanhempia lapsia ja aika nopeasti halusi tavata lapseni mutta kun tuli järjestäin tyyliin muhkeat karkkipussit mukanaan (lapsilla on karkkipäivät) ja loppuaikoina hänen puoleltaan tuli alkoholi...(periaatteeni kun on ettei lasten aikana) mutta lopullinen niitti suhteeseemme oli kun yrittikääntää lapseni minua vastaan kuinka ikävä ja hankala isä minä olen...
Itsekkin tunnen muutaman vastaavan yh-isän ja ihan mahtavia ja mukaviakin miehiä ovatkin mutta sinkkuina hekin menevät.
Itse olen kyllä tehnyt ex:n lasten äidin kanssa selvän pesäeron että minulla on säännöt lastensuhteen nämä ja hänellä omat ettei siinä kapuloita rattaisiin puolin ja toisin laiteta ja lasten takia ja vain niistä olemme tekemisissä.
Nyt ihan yleisestikkin naiset tietoisesti ja tiedostamattaankin toimivat kuin "pesänrakentajat" että haluavat hallita ja määrätä siinä lähipiirissään ja vaikka ei nyt saman katon alla asuttaisikaan niin siinä se eräänlainen hankaluus on.
Itsekkin aikoinaan nuoruudessani on tullut seurusteltua muutaman yh-äidin kanssa ja siihen soppaan en suosittele lapsettomien miestenkään osallistuvan kun se ensi hurma on hävinnyt suhteesta ja kuunnellen lapsenkin suusta "että sinä et ole minun isäni.." ja lapsen äiti vain vieressä hymyilee ja naureskelee ja olet arvoasteikossakin koiraakin alempi, maksumiehenä kylläkin saa olla ja tarvittaessa lapsenvahtina ja kuljettajana.
Ei ihan hyvin tässä elämä pyyhkii, omat on valintani ja lapset tärkeitä mutta heidän kauttaan en elä vaan hekin kasvaa mutta taidan olla silloin vanhamies....mutta ihan kiva olis kyllä löytää aikuinen. tervehenkinenkin nainen näitä elämänpolkuja tallaamaan mutta taitaa olla turha haaveilla ja toivoa....
No itse en ole sellaisessa tilanteessa ollut, mutta esikoiseni isä alkoi aikoinaan seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, jolla ei ollut lapsia. Hän ei myöskään missään nimessä halunnut lapsia. Vuosien varrella kuitenkin muutti mielensä, ja nyt heillä on myös yhteinen lapsi.
Samoin entinen opiskelukaverini on lapseton nainen, joka seurustelee etäisän kanssa.
En itse deittaillut lapsellisia miehiä silloin, kun itse olin lapseton (tosin menin nuorena naimisiin ja sain lapsen, joten ikäisissäni miehissä ei paljon lapsellisia vielä silloin nuoruudessa olisi ollutkaan). Yh:na sen sijaan deittailin vakavasti vain yksin- ja yhteishuoltajia.
Ystäväpiiriini kuuluu kyllä lapsettomia naisia, joille miehen lapsi/lapset ei olisi este. Heillä on kuitenkin edellytyksenä, että mies haluaa myös lisää lapsia ja mieluiten pian (molemmat ovat 30 ).
Niin ja itse en enää olisi ryhtynyt seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Perusteluna ihan se, että olen aivan liian mukavuudenhaluinen ja itsekäs. En halua viettää lomia lasten ehdoilla, en edes viikonloppuja. Olen elänyt sen vaiheen läpi ja nauttinut siitä silloin, mutta tiennyt jo siinä vaiheessa, etten halua elää sitä aikaa toiseen kertaan.
Olen ollut naimisissa nyt pyöreet 15 vuotta miehen kanssa joka oli yh-isä kun aloimme seurustella.Hänellä poika oli 7-vuotias, minulla poika 5 vuotta.
Hänen poikansa äiti kyllä tapaili lastaan vapaasti, mutta ei halunnut häntä vakituisesti. Niinpä poika jäi isälle joka kyllä on ollut maailman paras ja kunnollisin isä ja aviomies kaikki nämä vuodet!
Meillä ei lapsia ole eroteltu sinun-minun,vaan kun kerran yhteen mentiin, mentiin sillä periaatteella että että meitä on sitten neljä, kaksi aikuista ja kaksi lasta. Eihän se aina kivaa-kivaa ole ollut, mutta kenenkäs elämä sitten olisi? Mieheni pojan äidin kanssa ei minulla henk.koht. ole ollut hankaluuksia, miehelläni jonkin verran varsinkin alussa, kun ex oli/on sellainen juhlija-tyyppi ja extempore tekee mitä merkillisempiä liikkuja. Soitteli keskellä yötä Ruotsinlaivalta yms.
Nyt me olemme isojen poikien vanhemmat,ostettiin omakotitalo Tampereen Koivistonkylästä ja elämme tyytyväisinä.
Kaikki onnistuu kun on hyvää tahtoa, iso sydän ja ennakkoluulottomuutta. Sekä taito ja tahto tehdä kompromisseja.
Olen naimisissa kolmatta vuotta miehen kanssa, jolla on nyt teini-ikäinen tytär. Olemme olleet yhdessä 7-vuotta. Eli kyllä voin kuvitella.