Kysymys Jumalan olemassa olosta ehkä väärä

Tiede on nimittäin taas edistynyt ja todennut, että oikea kysymys kuuluukin, ovatko ateistit olemassa. Jos meidän pitää epäillä epäilijöiden olemassa olemista, ei ole syytä epäillä olemattomaksi epäillyn olemassa olemista.

Meidän tulee siis ensin ratkaista tämä visainen pulma siitä, onko ateismia ja ateisteja oikeasti olemassa ennen kuin voimme ottaa kantaa mihinkään ateistien esittämään väittämään. Tiede on silllä tavalla julmaa ja kovaa ja jyrää kaiken idealistisen tunteellisuuden ja makeaan satuhöttöön uskomisen. Voi voi ja valitettavaa ateistien kannalta, jotka ovat jo tunteneet olevansa voittajia ja rulettajia ja nyt joutuvatkin kerta heitolla vähempiarvoisten joukkoon naurunalaisiksi. Sen lisäksi, että saattavat kuolemansa jälkeen joutua vielä helvettiinkin. Kaksoisrangaistus.

http://www.science20.com/writer_on_the_edge/blog/scientists_discover_that_atheists_might_not_exist_and_thats_not_a_joke-139982
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuon kirjoittaja ei kokenut tarpeelliseksi erotella teistisiä jumaluuksia epämääräisistä ja paljon vaihtelua sisältävistä ei-teistisistä ajatuksista kuten "uskoo korkeampaan tietoisuuteen" tai kuolemanjälkeiseen. Sen lisäksi hän puhuu Dawkinsista "militanttina ateistina". Tarkoitus on ehkä kerätä toisilta teisteiltä pisteitä älyllisellä epärehellisyydellä.

Äänestä

Oli aikas pehmoista juttua. Taidettiin ennemmin tarkoittaa, että ihmisillä vain on taipumus uskoa asioihin. Eihän käytännön elämä edes olisi mahdollista ilman uskoa ja luottamusta. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö johonkin voisi olla uskomatta.

>>Humans are pattern-seekers from birth, with a belief in karma, or cosmic justice, as our default setting.>>

En usko kumpaanaan. Olisiko sitten kasvatuksesta johtuvaa tuollaisen ajattelun kehittyminen, kun vanhemmat toki nuhtelee lapsiaan heidän väärin tehdessään – siitä kovin pitkä matka lapsen mielessä yksin pahaa tehdesssään kuvitella seurauksen kuitenkin tulevan, kuten ennenkin, vaikka kukaan ei tekoa todistamassa ollutkaan.

>>While this idea may seem outlandish—after all, it seems easy to decide not to believe in God—evidence from several disciplines indicates that what you actually believe is not a decision you make for yourself.>>

Ei tietenkään. Miten voisin tietoisesti alkaa uskoa johonkin mihin en usko – erimieltä olevat ryhtyköön muslimiks.

“From childhood, people form enduring, stable and important relationships with fictional characters, imaginary friends, deceased relatives, unseen heroes and fantasized mates,” says Boye

No ei minulla ollut tuollaisia suhteita.

Äänestä
  • >>Humans are pattern-seekers from birth, with a belief in karma, or cosmic justice, as our default setting.>>

    Miksi ylipäänsä pitää kehittymättömien aivojen ensimmäisiä yrityksiä hahmottaa maailmaa jotenkin parempina. Ei minustakaan palomiestä tullut, vaikka pienenä kuinka pidin sitä parhaana vaihtoehtona.

    Äänestä

  • höpsis kirjoitti:

    >>Humans are pattern-seekers from birth, with a belief in karma, or cosmic justice, as our default setting.>>

    Miksi ylipäänsä pitää kehittymättömien aivojen ensimmäisiä yrityksiä hahmottaa maailmaa jotenkin parempina. Ei minustakaan palomiestä tullut, vaikka pienenä kuinka pidin sitä parhaana vaihtoehtona.

    Juu. Ihmisellä älykkäänä ja sosiaalisena eläimenä käsitys siitä mikä on oikeudenmukaista. Halu uskoa siihen että niin hyvän- kuin pahantekijä saa ennen pitkää ansionsa on tämän takia vahva, koska se olisi meistä oikein. Tätä varmaan tarkoitetaan uskolla "kosmiseen oikeuteen".

    Äänestä

Ateismin määritelmää saa kyllä venyttää aika pitkälle yli määritelmän ja tehdä paljon perusteettomia oletuksia, että saa tuon jollain tavalla toimimaan. Tiede ei toimi niin.

Kaipa tuon "tunnustavan" ateistin täytyy tehdä aikamoisia loikkauksia väitteissään saadakseen jotain keskustelua aikaiseksi kirjoituksestaan.

Äänestä

Tämä on varsin naurettavaa.

>>> evidence from several disciplines indicates that what you actually believe is not a decision you make for yourself. <<<

Tämä on ristiriidassa edellisen lauseen kanssa.

>>> it seems easy to decide not to believe in God <<<

Jos se mitä uskoo, on jotakin mitä ei voi valita, ne asiat jotka jäävät näiden uskomusten ulkopuolelle, toisin sanoen ne asiat joihin ei usko, ovat aivan yhtä lailla jotakin mitä ei ole voinut valita. Näin ollen epäusko jumalien olemassaoloa kohtaan on aivan yhtä vähän valinnanvaraista kun usko jumalien olemassaoloon.

Jotakin mistä olen samaa meiltä. Se mistä joku on vakuuttunut tai vakuuttumatta, ei ole jotakin mitä kukaan valitsee.

Mikäli uskomukset joita on omauksunut ovat tällä tavalla vaistonvaraisia, ainoa keino oikeuttaa ja perustella uskomukset joita on omaksunut, on löytää itsensä ulkopuolelle jäävästä todellisuudesta korreloivat todisteet.
Mikäli tällaisia todisteita ei ole löydettävissä, tämän kaltaista vaistonvaraista, tai intuitiivista uskomusta, ei voi oikeuttaa taikka perustella.
Perusteluiden ja oikeutusten puuttuessa ainoa vaihtoehto on hylätä tämän kaltaiset uskomukset.

En vaivaudu kommentoimaan tätä artikkelia yhtään tämän pidemmälle, se kun pitää sisällään niin järjettömän monia päättely ja argumentaatio virheitä, että niiden avaamiseen menisi tuhottomasi aikaa ja rivitilaa.

Äänestä
  • Ups jotakin unohtui.

    "Perusteluiden ja oikeutusten puuttuessa ainoa vaihtoehto on hylätä tämän kaltaiset uskomukset. "

    Kun kyse tämän osalta on jumaluskomuksista, perusteiden ja oikeutusten puuttueassa ainoaksi vaihtoehdoksi jää hylätä jumalkäsitykset, toisin sanoen ateismi.

    Äänestä

"Tiede on nimittäin taas edistynyt ja todennut, että oikea kysymys kuuluukin, ovatko ateistit olemassa. Jos meidän pitää epäillä epäilijöiden olemassa olemista, ei ole syytä epäillä olemattomaksi epäillyn olemassa olemista."

(Uudet Aikakirjat; tyhmän uskovaisen hätähuuto ja sukupuutto 1:3)

Äänestä

Kaksi hupaisaa yksityiskohtaa aloituksessa:
>"Meidän tulee siis ensin ratkaista tämä visainen pulma siitä, onko ateismia ja ateisteja oikeasti olemassa ennen kuin voimme ottaa kantaa mihinkään ateistien esittämään väittämään."
Ensin aloittaja kysyy, onko ateisteja olemassa, ja sitten itse sanoo, että ateistit esittävät jotain väitteitä. Miten ateistit voivat esittää mitään väitteitä, jos heitä ei ole olemassa? Aloittaja siis kuitenkin itsekin uskoo, että ateisteja on olemassa...
>"Tiede on silllä tavalla julmaa ja kovaa ja jyrää kaiken idealistisen tunteellisuuden ja makeaan satuhöttöön uskomisen."
Hauskasti sanottu uskovaiselta. Mitä uskonto muuta on kuin idealistista ja tunteellista satuhöttöä?

Äänestä

Ei ateistit mitään ole väittänyt, emme edes epäile !!!
Mistä kummasta olet sellaista saanut päähäsi ??
Luultavasti samasta (varmasta) lähteestä, mistä jumaluskosikin on peräisin.
Me olemme niin kauan uskomattaolemattomaan, kunnes toisin todistetaan, joten koittakaa ny saada faktoja esiin, että päästään yhdessä sitten joskus bailaamaan.
Pääsette sitten palkinnoksi "liukkaille".

Äänestä

Edelleen totuutena säilyy se, että kukaan ei koskaan ole missään tuonut esiin yhtään todistetta ainoastakaan maahisesta, jumalasta tai riihitontusta. Ovat siis kaikki mitä todennäköisimmin mielikuvitusolentoja.

Äänestä

Jos Jumala olisi rakastanut ihmiskuntaan hän ei olisi uhrannut poikaansa vaan poistanut kärsimyksen ja kivun maailmastamme.

Äänestä
  • Nimenomaan, tosin vielä parempi jos ei olisi niitä luonutkaan alunperin.

    Äänestä

  • Ja maailmankaikkeutemme luontoineen on aivan samanlainen ennen ja jälkeen tuon kuvitellun pojan uhrauksen. Sen vaikutus luontoon on samaa luokkaa kuin L. Ron Hubbardin Dianektiikan julkaiseminen - ei mitään. Sanavarastoomme on tullut paljon uusia sanoja ja termejä, joilla yritetään selittää noita kuvitelmia, jotka on keksitty kun on yritetty selittää toisia kuvitelmia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttuva.maailma kirjoitti:

Tiede on nimittäin taas edistynyt ja todennut, että oikea kysymys kuuluukin, ovatko ateistit olemassa. Jos meidän pitää epäillä epäilijöiden olemassa olemista, ei ole syytä epäillä olemattomaksi epäillyn olemassa olemista.

Meidän tulee siis ensin ratkaista tämä visainen pulma siitä, onko ateismia ja ateisteja oikeasti olemassa ennen kuin voimme ottaa kantaa mihinkään ateistien esittämään väittämään. Tiede on silllä tavalla julmaa ja kovaa ja jyrää kaiken idealistisen tunteellisuuden ja makeaan satuhöttöön uskomisen. Voi voi ja valitettavaa ateistien kannalta, jotka ovat jo tunteneet olevansa voittajia ja rulettajia ja nyt joutuvatkin kerta heitolla vähempiarvoisten joukkoon naurunalaisiksi. Sen lisäksi, että saattavat kuolemansa jälkeen joutua vielä helvettiinkin. Kaksoisrangaistus.

http://www.science20.com/writer_on_the_edge/blog/scientists_discover_that_atheists_might_not_exist_and_thats_not_a_joke-139982

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu