Islam-hengenravintoa tarjolla ravintolapäivänä

Esplanadi oli täynnä myyntikojuja, kymmenittäin, jopa sata arvelisin. Kauhea savu ja sytytysnesteen haju. Ja jengiä niin että ei sekaan mahtunut, oli pakko päästä pois, koko puistokäytävän läpi kävely olisi kestänyt varmaan 1/2 tuntia.

Espanlavanpuoleisessa päässä puistoa ehdin kuiternkin nähdä muslimien kojun jossa kehuttiin annettavan hengenravintoa ilmaiseksi. Ruumiinravintoa siellä ei juuri ollutkaan tajolla.

Eli ravintolapäivän iden vastaisesti he ovat valjastaneet sen uskonsa "myynti"tilaisuudeksi, vaukka sitä ilmaiseksi annettiinkin, pitäisikö sitten kutsua tuputustilaisuudeksi.

En tosiaan nähnyt läheskään kaikkea, tiedä häntä oliko siellä kristittyjen ja muidenkin uskontojen tuputusta raflapäivän varjolla?

Ravintolapäivästä yleeensä voi sanoa, että alkuperäinen idis on hukattu ja koko homma mennyt pilalla, se on lähes pelkkää bisnestä, rahantekoa nykyään.

Ihan samoin kävi Taiteiden yölle, sekin meni piloille kun se paisui ja siitä tuli yleinen ryypiskely ja hengailu juhla. Taide on sivuseikka suurimmalle osalle. Toki taiteen ystäviäkin on sen verran liikeellä että mihinkään esitykseen ei kuitekaan mahdu.

Taiteiden yö on kuitenkin sentään linjannut, että osallistuvien esityksien pitää olla jonkin sortin taidetta, eivät saa olla pelkiä uskonnollisia, poliittisia tai aatteellisia tuputus-/käännytystilaisuuksia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hjkljkl kirjoitti:

Esplanadi oli täynnä myyntikojuja, kymmenittäin, jopa sata arvelisin. Kauhea savu ja sytytysnesteen haju. Ja jengiä niin että ei sekaan mahtunut, oli pakko päästä pois, koko puistokäytävän läpi kävely olisi kestänyt varmaan 1/2 tuntia.

Espanlavanpuoleisessa päässä puistoa ehdin kuiternkin nähdä muslimien kojun jossa kehuttiin annettavan hengenravintoa ilmaiseksi. Ruumiinravintoa siellä ei juuri ollutkaan tajolla.

Eli ravintolapäivän iden vastaisesti he ovat valjastaneet sen uskonsa "myynti"tilaisuudeksi, vaukka sitä ilmaiseksi annettiinkin, pitäisikö sitten kutsua tuputustilaisuudeksi.

En tosiaan nähnyt läheskään kaikkea, tiedä häntä oliko siellä kristittyjen ja muidenkin uskontojen tuputusta raflapäivän varjolla?

Ravintolapäivästä yleeensä voi sanoa, että alkuperäinen idis on hukattu ja koko homma mennyt pilalla, se on lähes pelkkää bisnestä, rahantekoa nykyään.

Ihan samoin kävi Taiteiden yölle, sekin meni piloille kun se paisui ja siitä tuli yleinen ryypiskely ja hengailu juhla. Taide on sivuseikka suurimmalle osalle. Toki taiteen ystäviäkin on sen verran liikeellä että mihinkään esitykseen ei kuitekaan mahdu.

Taiteiden yö on kuitenkin sentään linjannut, että osallistuvien esityksien pitää olla jonkin sortin taidetta, eivät saa olla pelkiä uskonnollisia, poliittisia tai aatteellisia tuputus-/käännytystilaisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu