Hallitsemattomaksi. Miksi YK ei puutu tilanteeseen ? No nyt Petteri Orpo sanoo, ettei Euroopan rajavalvonta toimi. Nytkö nuo päättäjät, sen vasta tajuavat ?
Että silleen. MTV 3 uutiset.
Että silleen. MTV 3 uutiset.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä YLE siihen puuttuu ja Anssi Kela, Palliface jne.
Tuskin Yle edes mainitsee tuota uutista. Tuossa uutisessa sanottiin kyseessä olevan suurimman pakolaiskriisin, sitten toisen maailmansodan. Onko tuo YK järjestönä nykyisin niin miehitetty noilla kehitysmaiden edustajilla, ettei Eurooppa ja muut Länsi-maat saa mitään asiaa viedyksi käsittelyyn YK:ssa ? Että silleen.
Miten se YK voisi toimia? Pöljä! Vai oletko persu? Maailmassa soditaan taas yhä enemmän ja pakolaisongelma kasvaa. Jotenkin se vain on ratkaistava ja seurauksia lievennettävä eikä niinkuin persut, muutettava perunakellariin?
En olen realisti. Eipäs tuo Petteri Orpo sanonut mitään Suomen oman rajavalvonnan toimimisestä, kun se laskee kaikki paperittomat pakoloiset Suomeen. Että silleen.
Onko YK bilberperkeleitten ohjauksessa oleva munaton järjestö ? ja on noiden kahden kirjaimen suojaama.
Kyvytön järjestö, joka ei kykene pysäyttämään sotia, vaikka lähes kaikki maat ovat sen piirissä.
YK ei pyri ratkomaan nykyistä pakolaisvirtaa ja se kertoo siitä, että se on mokuohjelman suosija.
Ensimmäisen maailman sodan jälkeinen kansainliiton ja sen seuraajan YK:n perimmäinen tavoite on kansojen sekoittaminen ja NWO.
Kaksi maahanmuuttajaa pidätetty Malmön pommien räjäyttelystä
Kaksi maahanmuuttajaa Lähi-Idästä on nyt pidätettyinä epäiltynä Malmön viimeaikaisista räjäytyksistä ja kranaatti-iskuista.
13.08.2015 09:23
Toinen miehistä on 26-vuotias, jolle ei ole vielä myönnetty oleskelulupaa Ruotsissa. Toinen miehistä 21-vuotias Syyriasta tulleen maahanmuuttajan lapsi.
Molemmat miehet on aikaisemminkin tuomittu rikoksista Ruotsissa, mutta kummallakaan ei ole väkivaltaan liittyviä tuomioita.
Molemmat miehet ovat nyt epäiltynä julkisesta tuhotyöstä ja yrityksestä julkiseen tuhotyöhön.
Lähde: http://www.friatider.se/tva-invandrare-misstanks-for-sprangdaden-i-malmo
http://uberuutiset.fi/2015/08/15/itavallan-tiedustelu-usa-rahoittaa-afrikkalaisten-tulon-eun-alueelle/
Eiku tänne vaan kaikki. Rikastajat tulkaa. Ei huolta, haemme tänne. Tulkaa nyt, kiltti pliis. Järjestämme teille juhlat ja saatte paljon rahaa!
Pakoloisten suurin tunku Eurooppaan on Turkin, Albanian ja Bulgarian kautta kerrottiin eilen kympinuutisissa MTV3:lla. Yksi nuori mies sanoi " Haluvansa " Saksaan.
No eiköhän nuo halumis " Unelmat " pitäisi saada loppumaan ? Että silleen.
"No eiköhän nuo halumis " Unelmat " pitäisi saada loppumaan ?"
Kyllä ne loppumaan saadaan ja helpostikin, mutta sitä lopettamista ja tilanteeseen puuttumista kutsuttaisiin taas vaihteeksi rasisimiksi.
Taas saatanan Somalia, aina vaan helvetin Somalia, EI SUOMALAISTEN OLE PAKKO LOISIVIA SOMALEJA RUOKKIA, helvettiin loisivat Somalit.
......."Eniten tulijoita Suomeen on saapunut Irakista, Somaliasta ja Albaniasta.
helsinginuutiset.fi
Suomesta pitäisi saada ei haluttu maa noille kultamunille.
Tanska on jo lähtenyt mainoskamppanjoilla omaa houkuttelevuutaan heikentämään.
Kohta sen tekee varmasti myös kaikkien kultamunausten isoäiti Ruotsikin...
Hyysäri-Suomellehan lankeaa tässä kohta kaikkien aikojen kultamuna-jackpotti ja kullitettu-mustapekka puhtaana käteen.
Suomi voisi pitää vielä paremmaksi lopettamalla kaikki noiden taakkojen tuet ja avustukset. Kerran Italian ja Kreikan , ei tarvitse maksaa mitään noille, on se sama oikeus myös Suomella. Suomen, ei tarvitse olla tukienmaksajien listalla YKKÖSENÄ ja SUURIMMAN TUON MAKSAJANA. Että silleen.
Ai se on nyt muuttunut kriisiksi. Eilen se oli vielä marsseja vastustaville aiheuttanut juttu. On ne nykysin nopeaa tuo ilmapiirin muutos. Mitähän tässä vielä ehtii tapahtua kun eilisestäkin on vasta niin vähän aikaa.
No sekun on, niin nopeaa nykyään tuo " Unelmasota " leviämään joka puolella.
Että silleen.
Ei vain yksikään media uutinen tänään ole pohtinut miten tuon pakolaiskriisin aiheuttaman väestönvaelluksen saisi loppumaan Eurooppaan. Olisko nyt paikallaan perustaa, se kriisiryhmä lopettamaan tuo järjetön touhu vai halauaako päättäjät sen sisällisodan joka Euroopan maahan ? Että silleen.
yk enää mistään välittää,täyttä humpuukia koko puulaaki.
mamuaalto on helppo pysäyttää,mutta niin ei tehdä,koska mamuttamalla pieni joukko tienaa hirveitä summia ja näin varallisuuksien uusjako etenee syyllisinä mamutus.
kuka sotia synnyttää,kuka tappaa,kuka tuhoaa,kuka pitää nälänhätää yllä,kuka työttömyyttä kasvattaa,kuka tuhoaa yhteiskuntia...?
ainoat syylliset ovat
POLIITTISET JA MUUT PÄÄTTÄJÄT SEKÄ ENNENKAIKKEA VARAKKAAT läpi maailman,jotka politiikan typeryksiä vetää nokasta milloin minnekin.
näin kansoille ikäänkuin "annetaan tarve" auttaa johtajien virheet ja mamujen elätys siirretään kaikille kansoille lahjana em. hirveistä vääryksistä.
kuka tätä totuutta ei vieläkään tajua ???
SPR aloittaa keräyksen, jotta maahanmuuttajille saataisiin hätämajoitus suomessa. Telttakyliä ollaa jo perustamassa talvenvaralle.
NYT TOTISESTI ÄKKIÄ VIHREÄT JA MUUTKIN ÄÄLIÖT !!!
ANTAKAA KOTINNE SUOSIMIENNE MUSLIMIEN KÄYTTÖÖN-KOSKA OLETTE HEIDÄN MAAHANMUUTTOA TOIVONEET !!!
TE SAATANAN USKOMATTOMAT IDIOOTIT- NYT NÄYTTÄKÄÄ- KUINKA TYKKÄÄTTE !!!
TODISTAKAA TE -TE SAATANAN IDIOOTIT OMAT PUHEENNE,- että KUINKA PITKÄÄN NAUTITTE AJAMASTAMME maahanmuutto TILANTEESTA !!!
NÄYTTÄKÄÄ NYT MEILLE PÖLJILLE ESIMERKKIÄ-TE SUVAITSEVAISET !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!