Kun parisuhde näyttää olevan matkalla kohti karia, useammastakin syystä... ja ajatus rupee hiipimään mieleen, että voisihan yksin eloakin kokeilla jo pikku hiljaa... periaatteessa paristaan tykkää (tosi paljon, rakkauttako?)... mistä tietää kannattaako suhteeseen panostaa kaikesta huolimatta? Vähän sekainen olo. On kokemuksia eroista edellisiltä vuosilta ja aina ne on sattunut, mutta pidemmällä tähtäimellä päätökset on ollut oikeita. Ikää on 25. Tällä kertaa olen kerennyt seurustella 2.5 vuotta. Neuvoja ja mielipiteitä otetaan mielellään vastaan. Sukupuoli mies, heterokin.
Tietääkö Sen?
Maul
91603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä sen tietää kun se oikea vastaan tulee. Sen vaan tietää, että tässä se nyt on, jota olen etsinyt. Ei sitä pysty perustelemaan, mistä se tieto tulee. On vain luonnollista olla sen kanssa - niin kuin omaan sieluunsa katsoisi.
Kelle se oikea tulee minkäkin ikäisenä, on sitten eri juttu. Itse päättelin reippaasti yli 30:nä, että elellään sitten yksin, kun mikään ei miellytä, ja oikeata ihmistä en löydä. No vuoden sisällä siitä olin naimisissa.
Kiitos. Tuo aidosti helpotti.
Sen tietää heti sillä hetkellä kun tapaa sen oikean, että hän on juuri se oikea, kaikki loksahtaa kohdalleen eikä ole mitään teeskentelyä tai jännitteitä ilmassa. Olen itse juuri kohdannut sen oikean ja tiesimme molemmat heti eka tapaamisella, että sovimme yhteen.
...mutta mitäs jos sen tietää tilanteessa, jossa on mahdoton tehdä asialle mitään. Itse olen naimisissa ja tuntuu, että se todellinen sielunkumppani löytyi nyt, vaan ei omasta miehestä. No, asialle ei nyt voi enää mitään, pitänee vaan kestää ja toivoa, että joskus pääsee niistä ajatuksista, että päästinkö todellisen onneni menemään sivu suun! Yhtä tuskaahan tämä on, mutta pakko on loppuun asti mieheni kanssa yrittää, josko saisin homman vielä toimimaan. Jos homma ei yrityksistä huolimatta toimi, niin sitten täytynee harkita eroa. Nyt pitää ensin kuitenkin saada tämä toinen pois mielestä, vaikka vaikeaa onkin!
Ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolen, joten ei kannata niihin ihastumisiin heti retkahtaa.
Mikäli kumppani tuntuu vähänkin oikealta ja elää toimivassa suhteessa, niin kannattaa jatkaa pesän rakentamista.
Liian helposti nykyään retkahdetaan toiseen mieheen/naiseen ja sitten huomataan ettei tämä parempi ollutkaan. Puuduttavaa lähteä rakentamaan varmaa suhdetta uudelleen.
Asiahan on toisin jos parisuhteessa on jokin oleellinen ongelma, joka vanhetessaan vain paisuu kuin pullataikina. Silloin vasta sitä eroa kannattaa alkaa miettimään.
Onnea vain!
Ah niin moni tuttavani ON TIENNYT että hän on se oikea.. vaistoko tai milloin mikä on sen kertonut, tarot-kortit tai mystinen mummo, hahhah..
Totuus on että sinä et voi itse tietää onko "joku se oikea" koska olet ihastunut ja hormoniesi huumaama eikä tällä tilalla ole mitään todellisuuspohjaa. Parempi toivoa että ko. henkilö on kaltaisesi, silloin teillä on mahdollisuus onnistua. Joskus myös vastakohta istuu.. riippuu omasta persoonasta.
Sitä Oikeaa ei ole olemassakaan, vain sopivia löytyy...Miksi kummassa sitä sitten nasien/miehen löydettyään, toteaa sen olevan Se Oikea ja sitten kuitenkin erotaan vähän ajan kuluttua ja taas seuraava on se Oikea jne..jne..
Pöh..
Jos kerran elämässä löytää sielunkumppanin ei tilaisuutta saa päästä ohi,vaan tartuttava tilaisuuteen.Sellainen sattuu eteen vain kerran elämässä.Ja se tunne on ihana ja pysyvä ja molemminpuolinen tämän uuden kanssa.Siinä tilanteessa on unohdettava koko vanha elämä ja keskityttävä rakentamaan uutta suhdetta jos molemmat sitä haluavat ja se tuntuu sen arvoiselta.
Itse aloitin parisuhteen "riittävän" sopivan kanssa nuorena tyttönä. Nyt suhdetta takana 25 vuotta, naimisissa, kaks lasta ja alkaa tuntua siltä, että riittävän sopiva ei enää riitä. Nyt mielessäni kaipaan sitä suurta tunnetta.
Mutta vaikka olisikin ollut sitä suurta rakkautta, kuka sen takaa, että sekään kestää...? Luulisin, että tunne ettei muita enää tarvitse - näin on hyvä - riittää...