Onko siihen mitään käytännön tai teoriankaan mahdollisuutta? Onhan se nyt todettu ettei euro sovi Suomen kaltaisen maan ja talouden valuutaksi. Kun taloudessa oli nousukautta se ei käynyt niin selvästi ilmi, mutta nyt pitäisi olla sille reetallekin varmaa.
Mutta voiko sitä euro-eroa tulla koskaan? Kun on Stubb valtionvarainministerinä? On järkyttävää että Stubb asettaa oman uransa ja tulevaisuutensa EU:ssa Suomen edelle. Niinhän teki Katainenkin, en usko että hänkään oikeasti piti hyvänä ajatuksena tai suotavana heittää rahaa Kreikan kitaan, mutta pakko oli että virka Brysselissä olisi turvattu ja Suomen "hyvä maine" EU:ssa. Mitä hyötyä siitäkään meille sitten on, kysyn vaan?
Onhan tietty kansalaisaloite, mutta vaikka kuinka kansalaisaloite täyttäisi 50.000 rajan niin onko eduskunnassa KETÄÄN joka tahtoisi viedä sen loppuun? Kammottavaa tällainen voimattomuus ja suorastaan näkymättömänä vankina oleminen. Minulla on ihan oikea hätä tämän takia.
Minusta euro-erolle ei ole mitään estettä jota ei voitaisi ylittää. OK, varakkaat vetäisivät pääomansa ulkomaille mutta eivätkö ne ole siellä jo muutenkin?
Joo, meillä on yli 100 miljardia euroa velkaa jonka maksaminen heikkenevällä markalla olisi mahdotonta, mutta siihenkin minulla on ratkaisu: JULISTAUTUKAAMME MAKSUKYVYTTÖMÄKSI.
Sitähän juuri me olisimme ja sillä tiellähän me olemme jo kuitenkin.
Ja miksi meidän, Suomen enää pitäisi olla rehti ja reilu kun pilkkaa ja halveksuntaa olemme vaan saaneet kiitokseksi?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.