Persuista käyty kirjoittelu tutkittu

"Perussuomalaiset on käynyt puolueeseen kohdistuneen kirjoittelun läpi juristi Kari Uotin kanssa. Lännen Median tietojen mukaan perussuomalaiset saattaa palkata Uotin ajamaan asiaansa, kun puolue selvittää, ovatko kaikki perussuomalaisiin ja sen poliitikkoihin kohdistuneet kirjoitukset olleet lain mukaisia".

LM:n tietojen mukaan oikeustieteen tohtori Uoti on jo antanut kirjoituksista alustavan juridisen arvionsa ja todennut, että muutamien kirjoituksien kohdalla saattaa täyttyä kunnianloukkauksen tunnusmerkistö.

Uotin tekemän arvion jälkeen perussuomalaiset päätti, että se harkitsee tutkintapyyntöjen tekemistä poliisille".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perussuomalaiset-kavi-kohukirjoittelua-lapi-kari-uotin-kanssa-ratkaisuista-kerrotaan-pian/704747/

Matti Putkonen kertoo Lännen Medialle, että puolue kertoo ratkaisuistaan lähiviikkoina.

– Pidän työmiehen tuumaustunnin parin viikon sisällä, Putkonen lupaa.

Silloin selviää se, palkkaako puolue ketään ajamaan asiaansa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä juttu

Äänestä

Raiskauksesta tuomittu Putkonen palkkaamassa Kari Uotin. Suomi tosiaan on humoristinen maa. Kai he vitsillä tuon tekevät vai haluavatko loput perussuomalaiset nolata itsensä kokonaan? Tai kokeilla luoda joku hysteerinen marttyyrifiilis maahan about hulluimpien islamistien tapaan? Taktiikka se on sekin eikä paljoa taida tuntua vaalilupausten kusetuksien jälkeen.

Äänestä
  • Etkö yhtään pelkää, että tämäkin kommenttisi menne Uotille tutkittavaksi tuon vaalilupaushuomautuksen takia.

    Äänestä

  • Vankilasta vapautumisensa jälkeen Uoti on toiminut yrittäjänä omassa lakiasiaintoimistossaan[11] edustaen muun muassa Maija-Liisa Lahtista, Ilpo Kuokkasta, Esa Laihoa, Hannu Kailajärveä sekä Perussuomalaisia[12][13][14].

    Bruhahhhahha

    Äänestä

Kari Uoti entinen vankilakundi tietää rötökset, joopa joo...

Äänestä

Aika monella vihervasurilla kannabis sätkä vapisee huulten välissä tämän uutisen jälkeen.

Äänestä

Putkonen ja Uoti ovat tuomionsa kärsineet. Putkonen "raiskasi" äänin 2-1 käräjäoikeudessa.

Äänestä

Kari Uotin jutut omassa blogissaan Anneli Auerista sopisi myös tutkia.

Äänestä

Uhkailetteko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näillä_taas_pakerretaan kirjoitti:

"Perussuomalaiset on käynyt puolueeseen kohdistuneen kirjoittelun läpi juristi Kari Uotin kanssa. Lännen Median tietojen mukaan perussuomalaiset saattaa palkata Uotin ajamaan asiaansa, kun puolue selvittää, ovatko kaikki perussuomalaisiin ja sen poliitikkoihin kohdistuneet kirjoitukset olleet lain mukaisia".

LM:n tietojen mukaan oikeustieteen tohtori Uoti on jo antanut kirjoituksista alustavan juridisen arvionsa ja todennut, että muutamien kirjoituksien kohdalla saattaa täyttyä kunnianloukkauksen tunnusmerkistö.

Uotin tekemän arvion jälkeen perussuomalaiset päätti, että se harkitsee tutkintapyyntöjen tekemistä poliisille".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perussuomalaiset-kavi-kohukirjoittelua-lapi-kari-uotin-kanssa-ratkaisuista-kerrotaan-pian/704747/

Matti Putkonen kertoo Lännen Medialle, että puolue kertoo ratkaisuistaan lähiviikkoina.

– Pidän työmiehen tuumaustunnin parin viikon sisällä, Putkonen lupaa.

Silloin selviää se, palkkaako puolue ketään ajamaan asiaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu