NIINISTÖ HAJOITTI NAAPURISUHTEET

Kovaa Nato- ja EU Bilderberg-agendaa ajava Sauli Niinistö runoilee yhtä ja tekee aivan toista.
- Hän puijasi Hangossa sanoen lääkkeeksi pakolaiskriisiin "Rakentaa rauhaa sinne, missä on levotonta" ja Euroopan vaikuttavan kriisiin lähtömaissa, tukien Kreikkaa ja hoitamalla EU:n Venäjä-suhteet kuntoon. Hän toimii itse juuri päinvastoin, sanoo varatuomari Peter Iiskola, jolla on kv-kokemusta YK:sta, Euroopan neuvostosta ja Iran-USA välityksestä Haagissa.

1. Rakennetaan rauhaa – Rauhaa ei ole rakennettu Naton toimesta, vaan sotaa ja levottomuuksia, sinne missä on ollut rauhallista. Niinistö salakuljetti viime vuonna Suomen “Rauhanjärjestö” Naton kovaan alaisuuteen nk. Isäntämaasopimuksella ja ilman eduskuntaa sekä vastoin Suomen perustuslakia. Suurvalta Venäjä kokee Naton voimakkaan etenemisen itään uhkana ja Gorbatshovin kanssa tehtyjen sopimusten vastaisina. Siitä ei Niinistö piittaa. Nyt Nato-koneet lentelevät Suomen taivaalla ja sotilaslaivat ovat Suomen satamissa. Niinistö sanoi Naton kumppanuuksia käsittelevässä kokouksessa Chicagossa 21.5.2012 Suomen jakavan Naton ratkaisut. Hän sanoi että Suomi ei jatkossakaan tyydy olemaan passiivinen tarkkailija vaan tahtoo olla aktiivinen osallistuja – Suomi on nyt Naton nopean toiminnan joukkojen joukkopoolissa. Niinistö toivoi voimavarojen yhdistämistä ja jakamista lisäämällä sotilaallista yhteistyötä niin EU:n ja Naton piirissä kuin pienempien maaryhmien kesken.

2. Lähtömaat – Suomi on innokkaasti mukana USA:n ja Naton kymmeniä miljoonia pakolaisia aiheuttavissa operaatioissa. Nämä seuraavat Nato-operaatiot ja pommitukset ovat aiheuttaneet miljoonia ylimääräisiä pakolaisia: Bosnia, Serbia, Kosovo, Afganistan, Irak (koulutus), Pakistan, Somalia (Punainen meri ja Adenin lahti), Libya, suoraan USA-Turkin kautta Syyria (Suomi kouluttaa jo kurdeja).

3. Kreikan tuki – Niinistö on ollut viemässä Suomea “EU-ytimeen ja euroon”, joka poistaa kansallisvaltiot ja aiheuttaa rajattoman vapaan liikkuvuuden Euroopassa – siksi pakolaiset tulevat Suomeenkin ja Suomi ei voi mukista. Siksi Kreikkaa on tuettava, että kansallisvaltiot tuhottaisiin suurpankkien orjiksi ja pakolaismassat voisivat täyttää Euroopan – halpaa työvoimana ja sekoittaa pakan Euroopassa.
4. Hoitaa EU:n Venäjä-suhteet kuntoon – Niinistö on etunenässä toteuttanut EU-pakotepolitiikkaa, meni Moskovaan läksyttämään Putinia, ei kv-oikeuden vastaisesti laskenut Venäjän valtuuskuntaa Etyjin 40-vuotisjuhliin Helsinkiin ja antaa mukisematta jenkkien panna 11 suomalaisfirmaa ja 4 kansalaista pakotelistalle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Bildebergcriminal kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu