Romantiikka avioliitossa, kuuluuko?

Romantiikkaa_kiitos

Hei,

toivoisin kovasti romantiikkaa mieheltä, mutta en sitä saa vaikka olen pyytänyt. Meillä oli ensimmäinen hääpäivä kesällä, ja odotin jotain pientä kivaa yllätystä tai kukkia. No oltiin ennalta sovittu että mennään syömään ja mies maksaa (ei siis yleensä maksa!). Maksoi kun sai isomman palkan ylitöistä. Piti sitten seuraavana päivänä huomattaa, että edes kukat olisi ollut kivoja. No mentiin kukkakauppaan, kun toivoin amppelia. Otin kirsikkatomaattiamppelin kun kuvasti niin sopivasti tilanteen surkeutta. :'D Ja kukkamppelit oli siellä suht huonossa kunnossa.

Mies ostaa siis lahjoja vaan ja ainoastaan syntymäpäivänä ja jouluna. Kääretortun oli sentään itse leiponut äitienpäivänä, kun meillä on yhteinen 2 v. poika.

Mies ei muulloinkaan kovin usein tarjoa mitään eikä tuo siis kukkia. Minua harmittaa asia tosi paljon, sillä toivoisin huomaavaisuuttaa hänen itsensä taholta eikä pyynnöstä.

Minä huomion häntä kyllä. Viikonloppuna oli kavereidensa kanssa ryyppäämässä. Tein häntä varten riisipyöröjä jos nälkä sattuisi kotia palattua olemaan. No teen yleensä muutoinkin aina ruuan, mutta nyt halausin leipoa pojan kanssa jotain suolaista hyvää.

Kysymys siis kuuluu, että tarvitseeko avioliiitossa huomioida toista?

19

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tavallinentallustaja

      EI OLE SELLAISTA AINAKAAN MEILLÄ:. SYÖDÄÄN, PIERESKELLÄÄN, KIROILLAAN, ELETÄÄN KUIN SIAT KARSINASSA! HARVALLA ON ROMANTIIKKAA? EI OSATA TAI EI OLE RAKKAUDEN TUNTEITA MISSÄÄN MUODOSSA. EI MTÄÄN HEMPEILYÄ:,

      • paskahaiseeperseessä

        Menen paskalle!


    • kaikkeakaunista

      Meillä on rakkauden tåyteinen romantiikka. Suudelmia, hyväilyjä, hyvää ruokaa, saunomista, rakastelua kaikkea mitä ihmisen elämään kuuluu, nautinnollisia hetkiä. Nussimisia ja vaikka mitä.

      • Justiinkinnäin

        Sama täällä, 15v yhdessä <3


    • Höpödis

      Kuuluu kyllä. Eikö se olisi sitä suhteen hoitamista puolin ja toisin. Itse en jaksanut suhteessa jossa mies ei huomioinut minua millään tavoin.. Ei jouluina ei merkkipäivinä eikä niiden välilläkään. Se tosin ei ollut ainoa syy väsyä mutta muun muassa.

    • renatelinda

      Tottakai romantiikka kuuluu avioliittoon. En voisi olla miehen kanssa joka soutumatkalla lumpeenkukkaa pyytäessäni, karjaisisi minulle, hae itte vesirehus akka.

    • komsiikomsaa

      Avioliittoon kuuluu koko elämä. Elämään kuuluu taistelu paikasta milloin missäkin ja pian huomaammekin, että myös avioliitossa taistellaan henkisellä tasolla myös ihmisyydestä: Oikeudesta omiin mielipiteisiin, oikeudesta rakkauteen, harrastuksiin, ihmissuhteisiin. Ennen avioliittoa ihmisten pitäisi lakisääteisesti asua yhdessä ainakin 3v, silloin alkaisi kumppanin koko repertuaari paljastua ja oikeasti tiedettäisiin mihin ollaan ryhtymässä tässä suhteessa.

      Niin tosiaankin kuuluuko romantiikka? Jos 50% puolisoista niin haluaa niin kuuluu ja jos se ei kuulu kyseisessä suhteessa niin sitä pitäisi yhteisestä sopimuksesta saada hakea jostain muualta.

      Onko avioliitto elämisen muotona vanhentunut käsite? Olisiko sillä jotain remontinpaikkaa nykyihmisen tarpeisiin nähden?

    • kerjäläinen34

      kellä on mies joka on romanttisempi kuin nainen ja joka huomaa naisen sekä palvelee häntä pyytämättä ja jonka nainen ei tee mitään miehen eteen, ruuaan laittaa pesee pyykit siinä ne.

    • Luomuromance

      Onko romantiikka mielestäsi sitä, että mies ostaa naiselle lahjoja, kukkapuskia ja maksaa ruuat?
      Mun mielestä romantiikka on kaikkea sitä mikä kumpuaa luonnostaan siitä, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. En ole koskaan ymmärtänyt sellaista väkinäistä lahjojen antamista tai siis odottamista, että toinen ostaa. On suoranaista hölmöyttä naiselta odottaa mieheltä romantiikkaa kuin jotain suoritetta.

      • romanttinenfaija

        Aloittaja tarkoittanee, että hänen mies ei osoita romantiikkaa millään tavoin, paitsi kaksi kertaa vuodessa ostaa lahjan pakollisina juhlapäivinä. Ja naisen pyytämänä taipui lähtemään kukkakauppaan hääpäivän takia. Sekin vasta seuraavana päivänä. Aloittaja olisi onnellinen, jos mies tekisi itse edes joskus pieniä arjen tekoja hänelle. Tai halaisi joskus pyytämättä. Näin tulkitsin.

        Kukin omalla tavallaan, mutta minulle toisen huomiointi ja romantiikka kuuluu parisuhteeseen. Kuten Luomuromance sanoi, sen täytyy tulla luonnostaan, ei väkisin. En ala parisuhteeseen, jossa en saa tarpeeksi huomiota ja romantiikkaa. Tai jossa puoliso ei kaipaa niitä yhtä paljon.


      • ei suomalainen mies ole romantikko, se on etelän paskajauhajien homma. en minäkään ole vaikka rakastan vaimoani paljon. kyllähän miehen pitää huomioida nainen ellei niin rakkaus puuttuu. muttei mitään rehuja sängyssä sit.


    • Mikasi

      Ei kannata sotkea romantiikkaa ja avioliittoa toisiinsa. Siinähän ollaan vähän niinku kämppiksiä tai frendejä niin se menee mmmmmmmmmmmmmm

      • Ettämitähänvittua

        WTF? 0!o


    • dfkjfgöfglkjfg

      Naiset ja Miehet ovat erilaisia. Esim. Nainen tarvitsee romantiikkaa/hellyyttä ennen seksiä, mies tuntee itsensä romanttiseksi ja hellii seksin jälkeen...
      Neuvo: Ota mieheltäsi suihin. Tämän jälkeen saat miehesi täyden huomion ja sanoillasi on enemmän painoarvoa. Toinen konsti on pyllistää makkarissa vaasin malliin ja todeta ettei saa koskea ennen kuin ruusut on maljakossa ;)

    • plitpatkot
    • romantikkaatarvitaan

      Minä ainakin hemmottelen naistani lähes joka viikko.. Tai osoitan hänelle rakkautaa. Tuon hänelle aamisen vuoteeseen ilman mitään erityistä syytä, ostan kukkia, ostan hänelle välillä kaupasta jonkin pienen yllätyksen,hieron niskaa jne.. Nyt kun hän on viikot toisella paikka kunnalla niin olen lähettänyt hänelle esim kirjeen jne. Ja jos hän tekee minulle ruokaa osotan kyllä kiitokseni. Halaan ja kiitän. Se on meille normaalia ja arkipäiväistä. Ja olemme olleet pitkään jo yhdessä.

    • yxomaishoitaja

      minä ainakin olen...horoskoopiltaan olevat kaksoset yleensä on. Näin yksinäisenä omaishoitajana, avioliiton muututtua jo vuosia sitten pelkäksi hoitosuhteeksi, ei ole ketään kelle romantiikkaa tarjota. Ainoat ystävät ja kaverit on noi koirulaiset... Ei ehkä haittaisi niin paljon jos olisi jo tarpeeksi iäkäs mutta näin yli 40-kymppisenä asia vaivaa.

      • Ilmanromantiikkaaelävä

        Oma mies on Kaksonen ja toista yhtä epäromanttista ihmistä saa hakea! Sehän on oikein hyvä pari tällaiselle romantiikkaa janoavalle. Yksin sitten katselen romanttisia leffoja kynttilän valossa ja luen romantiikkaa niihin eläytyen. Onneksi sellainen taito on, elää vahvasti kaikki luettu ja nähty.... huoh....


    • Saakelipalmu

      Tuntuu omituiselta ajatukselta että romantiikka = lahjat ja kukat. Mitä romantiikkaa se ryönän ostaminen oikein on? Meilläkin mies ostaa lahjat jouluna ja syntymäpäivänä, mutta koen silti että avioliitossamme on romantiikkaa runsain mitoin. Mies halaa ja pussaa päivittäin ja sanoo että olen ihana, hieroo toisinaan hartioita tai jalkoja kun olen väsynyt. Sama homma tietysti myös toiseen suuntaan, ei se romantiikka yksisuuntaisena kovin kauan kuki. Kesken työpäivän mies saattaa laittaa whatsappilla viestin että rakastaa minua. Ja muita tuollaisia kahdenvälisiä, arkisia pikkujuttuja jotka pistävät ajattelemaan puolisoa lämmöllä silloinkin kun tämä ei ole paikalla.

      Romanttisinta mitä mieheni on minulle sanonut, on "sinun kanssasi näen maailmassa kaikki ne kauniit asiat mitä en ennen ollut edes huomannut". En vaihtaisi sitä hetkeä yhteenkään kaulakoruun tai kukkapuskaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3255
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3097
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2457
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2207
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1810
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe