Koko kouluaika yksin

Olen siis 12 (kohta 13) vuotias tyttö, jolla on ollut vain muutama nettikaveri yhteys ja nekin kadonneet ajan myötä. (Pisin ollut yksi poika jonka kanssa puhuin noin 2 kuukautta. Pisin ystävyyssuhde ikinä, emmekä ole siis tavanneet koskaan)
Koulussa on vain yksi, joka kylläkin koko ajan lintsaa ja on muka kiepeänä :/

Vanhempieni (eronneet kylläkin) mielestä olin liian erillainen kuin muut. Pidin aivan eri asioista kuin toiset (Anime, manga yms) enkä oikein soveltunut joukkoon. Enkä muka uskaltanut puhua ihmisille. Kyllähän minä juttelisin, mutta kenen kanssa? En kenekään, kaikki välttelevät.

Joitakin ohjeita/vinkkejä miten saisin pidemmän ystävyyssuhteen kuin 2 kuukautta?
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsekin kamppailin aikanaan samojen ongelmien kanssa jataidan tehdä samoin edelleen. Haluan vain sanoa että älä masennu. Et ole ainoa joka ei oikein kuulu joukkoon, suosittelisin etsimään vaikka netistä jonkun animeporukan tai jos olisi joku siihen viittaava kerho johon voisi mennä ja tavata samanhenkisiä. Itse tykkään käydä keikoilla bändejä katsomassa, tulee tunne että on porukassa vaikka itsellä ei kaveria olekaan mukana, olen tietysti sua vanhempi että en tiedä onko sun ikäisille semmoisia. Toivottavasti löytäisit kivn porukan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konoyaro kirjoitti:

Olen siis 12 (kohta 13) vuotias tyttö, jolla on ollut vain muutama nettikaveri yhteys ja nekin kadonneet ajan myötä. (Pisin ollut yksi poika jonka kanssa puhuin noin 2 kuukautta. Pisin ystävyyssuhde ikinä, emmekä ole siis tavanneet koskaan)
Koulussa on vain yksi, joka kylläkin koko ajan lintsaa ja on muka kiepeänä :/

Vanhempieni (eronneet kylläkin) mielestä olin liian erillainen kuin muut. Pidin aivan eri asioista kuin toiset (Anime, manga yms) enkä oikein soveltunut joukkoon. Enkä muka uskaltanut puhua ihmisille. Kyllähän minä juttelisin, mutta kenen kanssa? En kenekään, kaikki välttelevät.

Joitakin ohjeita/vinkkejä miten saisin pidemmän ystävyyssuhteen kuin 2 kuukautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu