Eikö ihmisellä ole oikeutta rakkauteen ja rakastaa? Aikaa ja rauhaa tutustua siihen, koska sitä minä ainakin tunnun tarvitsevan. Ilmeisesti ei koska nyky(suomen)ajan rakkaus on jokin irvikuva joka käydään jossain pikakassalla lunastamassa. Maksuväline vaihtaa omistajaa, silmät sanovat *bling* ja kassa *kling*. "Onneksi olkoon, olet lunastanut 2-3pv. rakkauden. Pärjäile sillä".
"Ikisinkkuna" tuntuu myös olevan oikeutettu vain kärsimykseen, vaikkapa nytkin pitäisi mennä jotain autoa rassamaan yötä myöten vaikka aamusta jo töissä ja huomenna taas. Olen jo wanhapoika eli tässä iässä pitäisi normaalisti olla jo kumppani piiiitkän aikaa ja perhettäkin jonka kanssa viettää rauhaisaa arki-iltaa. Niin on noiden muidenkin "kavereiden" elämänkaari mennyt ja niin olen minäkin toivonut ikäni. Mutta ei, kortit vai mitkä lie olivat huonot vai itsekö liian hyvä tähän maailmaan, ja juna joka meni taitaa olla sitä höyrymallia jo.
Minullakin on oikeus
26
55
Vastaukset
meinaatko että ei ole viiskymppisiä sinkkunaisia.
No täytyy kyllä sanoo, että suurin osa niistä on rupsahtanu niin pahasti, ettei niitä viiti katella erkkikään.
Mutta ihan soivia pelejä on vielä viiskymppisissäkin.Ei ihmisellä ole oikeutta rakkauteen, koska kenelläkään ei ole velvollisuutta rakkauteen
- taas_uhriutumista
Kyllähän ihmisillä on nytkin OIKEUS rakkauteen, mutta kenelläkään ei ole VELVOLLISUUTTA rakastaa sinua. Me itse voimme vaikuttaa siihen miten teemme itsestämme kiinnostavan vastakkaisen (tai saman) sukupuolen silmissä ja teoillamme vaikuttaa rakastumiseen. Kukaan ei kuitenkaan ole velvoitettu rakastumaan sinuun.
- Ex-----PUA
Tasavertaisin mahdollisuuksiin kuuluvat ne, että annetaan tilaisuus lähteä samalta viivalta. Mutta naiset eivät anna tilaisuutta edes siihen useimmille miehille koska hypergamia.
- Kilttiatm
Naiset ovat päättäneet että me kunnolliset miehet emme saa rakkautta.
- Skskskssk
DoQu kirjoitti:
Sylettää olla kunnon mies(!)
Sinäkö kunnollinen? Salli mun nauraa. Haahaaahaahaa!
Sinulla on oikeus rakastaa. Voit rakastaa luontoa, eläimiä, ihmisiä, jotain tiettyä ihmistäkin (kunhan rakkautesi ei muutu ahdisteluksi mikäli tunne ei ole molemminpuolinen). Kenelläkään sen sijaan ei ole velvollisuutta rakastaa muita.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.
super-atm kirjoitti:
Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.
Kiintiöitä? Etuoikeuksia?
super-atm kirjoitti:
Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.
Paitsi jos ne ovat lakiin kirjattu.
se_vinee kirjoitti:
Paitsi jos ne ovat lakiin kirjattu.
Ei niitä silti tarvitse hyväksyä, mutta joitain huonoja lakeja tarvitsee valitettavasti noudattaa. Laki ei ole aina sama kuin oikeus.
- Kylä.näi.o
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.
- nk471
Kylä.näi.o kirjoitti:
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.
Kyllä laissa on aika paljon epäoikeudenmukaisia, kohtuuttomia, moraalittomia ja suorastaan vääriä sääntöjä.
- tidudii
Kaikki arvat eivät sisällä voittoa.
- asenneongelma
Mutta ätmien arvat onkin raapimatta, kun ei niissä kumminkaan ole päävoittoa niin miksi turhaan niitä ees raapia :/
- 5720
asenneongelma kirjoitti:
Mutta ätmien arvat onkin raapimatta, kun ei niissä kumminkaan ole päävoittoa niin miksi turhaan niitä ees raapia :/
Ätmeillä ei ole edes sitä arpaa, jota raapia. Eli naista, johon tutustua. Kun naiset eivät halua.
- yksinkertaistavaan
5720 kirjoitti:
Ätmeillä ei ole edes sitä arpaa, jota raapia. Eli naista, johon tutustua. Kun naiset eivät halua.
Kun se ätmi ei ole haluttava.
- vikaOn
yksinkertaistavaan kirjoitti:
Kun se ätmi ei ole haluttava.
Jos ei tuote mene kaupaksi, vika on ostajassa.
- kunnollinen.arvoton
Jokaisella ihmisellä on oikeus rakkauteen, ellei itse tyri oikeuttaan toimimalla väärin. Yhteiskunnassamme on kuitenkin päätetty, että kunnolliset miehet eivät ole ihmisiä eikä heillä ole siksi ihmisoikeuksiakaan. Sen sijaan jännäapinoilla on jostain kumman syystä oikeus vaikka mihin.
- Ex----PUA
No milläs oikeudella ne naiset sitten kutevat ympäriinsä ja kipinöivät? Sinulle kuuluu tuo täysin sama oikeus.
Joten, vaihda viidenkympin masennus villitykseen, ja ota se mikä kuuluu kiistatta sinulle!
Sinun ei tarvitse eikä tule alistua hypergamialle, vaan taistella sitä vastaan kiihkeästi!
Sinä_ansaitset_rakkautta!!! - meitaonpaljon
Ikäluokassasi on aivan älyttömästi vapaita vakisuhdetta etsiviä naisia. Ihmettelen suuresti, että koet ettet löydä naista. Kelpaako 45-55v nanien sinulle? Jos kelpaa, menet vain ja valitset mieleisesi.
- BLOODisLIFE
LIFAD!
- etsiapua
Masennukseen kannattaa hakea apua eikä syyttää siitä muita.
- tosirandom
Kannattaa relata aka so what.
Kevyt itsepetos auttaa aina winkx2.
Kelaan henk.koht. ain' et Hän sanois: What ya waitin' 4 Baby:
https://www.youtube.com/watch?v=kqI1wUfZiYY
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3771441- 1041253
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581072- 40940
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32796Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662