Minullakin on oikeus

Eikö ihmisellä ole oikeutta rakkauteen ja rakastaa? Aikaa ja rauhaa tutustua siihen, koska sitä minä ainakin tunnun tarvitsevan. Ilmeisesti ei koska nyky(suomen)ajan rakkaus on jokin irvikuva joka käydään jossain pikakassalla lunastamassa. Maksuväline vaihtaa omistajaa, silmät sanovat *bling* ja kassa *kling*. "Onneksi olkoon, olet lunastanut 2-3pv. rakkauden. Pärjäile sillä".

"Ikisinkkuna" tuntuu myös olevan oikeutettu vain kärsimykseen, vaikkapa nytkin pitäisi mennä jotain autoa rassamaan yötä myöten vaikka aamusta jo töissä ja huomenna taas. Olen jo wanhapoika eli tässä iässä pitäisi normaalisti olla jo kumppani piiiitkän aikaa ja perhettäkin jonka kanssa viettää rauhaisaa arki-iltaa. Niin on noiden muidenkin "kavereiden" elämänkaari mennyt ja niin olen minäkin toivonut ikäni. Mutta ei, kortit vai mitkä lie olivat huonot vai itsekö liian hyvä tähän maailmaan, ja juna joka meni taitaa olla sitä höyrymallia jo.
26178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

meinaatko että ei ole viiskymppisiä sinkkunaisia.

No täytyy kyllä sanoo, että suurin osa niistä on rupsahtanu niin pahasti, ettei niitä viiti katella erkkikään.

Mutta ihan soivia pelejä on vielä viiskymppisissäkin.

Äänestä

Ei ihmisellä ole oikeutta rakkauteen, koska kenelläkään ei ole velvollisuutta rakkauteen

Äänestä

Kyllähän ihmisillä on nytkin OIKEUS rakkauteen, mutta kenelläkään ei ole VELVOLLISUUTTA rakastaa sinua. Me itse voimme vaikuttaa siihen miten teemme itsestämme kiinnostavan vastakkaisen (tai saman) sukupuolen silmissä ja teoillamme vaikuttaa rakastumiseen. Kukaan ei kuitenkaan ole velvoitettu rakastumaan sinuun.

Äänestä
  • Tasavertaisin mahdollisuuksiin kuuluvat ne, että annetaan tilaisuus lähteä samalta viivalta. Mutta naiset eivät anna tilaisuutta edes siihen useimmille miehille koska hypergamia.

    Äänestä

Naiset ovat päättäneet että me kunnolliset miehet emme saa rakkautta.

Äänestä
  • Sylettää olla kunnon mies(!)

    Äänestä

  • old_profile_90480 kirjoitti:

    Sylettää olla kunnon mies(!)

    Sinäkö kunnollinen? Salli mun nauraa. Haahaaahaahaa!

    Äänestä

Sinulla on oikeus rakastaa. Voit rakastaa luontoa, eläimiä, ihmisiä, jotain tiettyä ihmistäkin (kunhan rakkautesi ei muutu ahdisteluksi mikäli tunne ei ole molemminpuolinen). Kenelläkään sen sijaan ei ole velvollisuutta rakastaa muita.

Äänestä
  • Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.

    Kiintiöitä? Etuoikeuksia?

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Kiintiöitä? Etuoikeuksia?

    Niin. Ovatko ne jotenkin uusia sanoja sinulle?

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Kenelläkään ei ole velvollisuutta hyväksyä naisten vaatimia kiintiöitä ja olemassa olevia etuoikeuksia.

    Paitsi jos ne ovat lakiin kirjattu.

    Äänestä

  • se_vinee kirjoitti:

    Paitsi jos ne ovat lakiin kirjattu.

    Ei niitä silti tarvitse hyväksyä, mutta joitain huonoja lakeja tarvitsee valitettavasti noudattaa. Laki ei ole aina sama kuin oikeus.

    Äänestä

  • Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

    Äänestä

  • Kylä.näi.o kirjoitti:

    Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

    Kyllä laissa on aika paljon epäoikeudenmukaisia, kohtuuttomia, moraalittomia ja suorastaan vääriä sääntöjä.

    Äänestä

Kaikki arvat eivät sisällä voittoa.

Äänestä
  • Mutta ätmien arvat onkin raapimatta, kun ei niissä kumminkaan ole päävoittoa niin miksi turhaan niitä ees raapia :/

    Äänestä

  • asenneongelma kirjoitti:

    Mutta ätmien arvat onkin raapimatta, kun ei niissä kumminkaan ole päävoittoa niin miksi turhaan niitä ees raapia :/

    Ätmeillä ei ole edes sitä arpaa, jota raapia. Eli naista, johon tutustua. Kun naiset eivät halua.

    Äänestä

  • 5720 kirjoitti:

    Ätmeillä ei ole edes sitä arpaa, jota raapia. Eli naista, johon tutustua. Kun naiset eivät halua.

    Kun se ätmi ei ole haluttava.

    Äänestä

  • yksinkertaistavaan kirjoitti:

    Kun se ätmi ei ole haluttava.

    Jos ei tuote mene kaupaksi, vika on ostajassa.

    Äänestä

Jokaisella ihmisellä on oikeus rakkauteen, ellei itse tyri oikeuttaan toimimalla väärin. Yhteiskunnassamme on kuitenkin päätetty, että kunnolliset miehet eivät ole ihmisiä eikä heillä ole siksi ihmisoikeuksiakaan. Sen sijaan jännäapinoilla on jostain kumman syystä oikeus vaikka mihin.

Äänestä

No milläs oikeudella ne naiset sitten kutevat ympäriinsä ja kipinöivät? Sinulle kuuluu tuo täysin sama oikeus.

Joten, vaihda viidenkympin masennus villitykseen, ja ota se mikä kuuluu kiistatta sinulle!

Sinun ei tarvitse eikä tule alistua hypergamialle, vaan taistella sitä vastaan kiihkeästi!

Sinä_ansaitset_rakkautta!!!

Äänestä

Ikäluokassasi on aivan älyttömästi vapaita vakisuhdetta etsiviä naisia. Ihmettelen suuresti, että koet ettet löydä naista. Kelpaako 45-55v nanien sinulle? Jos kelpaa, menet vain ja valitset mieleisesi.

Äänestä

LIFAD!

Äänestä

Masennukseen kannattaa hakea apua eikä syyttää siitä muita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


viidenkympin_masennus kirjoitti:

Eikö ihmisellä ole oikeutta rakkauteen ja rakastaa? Aikaa ja rauhaa tutustua siihen, koska sitä minä ainakin tunnun tarvitsevan. Ilmeisesti ei koska nyky(suomen)ajan rakkaus on jokin irvikuva joka käydään jossain pikakassalla lunastamassa. Maksuväline vaihtaa omistajaa, silmät sanovat *bling* ja kassa *kling*. "Onneksi olkoon, olet lunastanut 2-3pv. rakkauden. Pärjäile sillä".

"Ikisinkkuna" tuntuu myös olevan oikeutettu vain kärsimykseen, vaikkapa nytkin pitäisi mennä jotain autoa rassamaan yötä myöten vaikka aamusta jo töissä ja huomenna taas. Olen jo wanhapoika eli tässä iässä pitäisi normaalisti olla jo kumppani piiiitkän aikaa ja perhettäkin jonka kanssa viettää rauhaisaa arki-iltaa. Niin on noiden muidenkin "kavereiden" elämänkaari mennyt ja niin olen minäkin toivonut ikäni. Mutta ei, kortit vai mitkä lie olivat huonot vai itsekö liian hyvä tähän maailmaan, ja juna joka meni taitaa olla sitä höyrymallia jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu