"Yhtiön tavoitteena on rakentaa 20 kilometrin korkuisen hissitornin rakentaminen päällekkäisistä painetuista moduuleista. Tornin huipulle on tarkoitus rakentaa laukaisualusta avaruusaluksille".
http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/avaruushissi-vie-20-kilometrin-korkeuteen-ja-leikkaa-avaruusmatkailun-kustannuksia-30-3328519
Yhtiön mukaan hissi laskisi avaruusmatkailun kustannuksia. Lähtöön kuluisi yhtiön arvion mukaan polttoainetta noin 30 prosenttia perinteistä pinnalta laukaistua rakettia vähemmän. Moduulit olisivat uusiokäytettäviä ja torni voisi tuottaa myös esimerkiksi tuulivoimaa ja toimia massiivisena radiomastona.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.