Pakolaiskeskus: rahaa riittää Hummer-autoon

Kirkkonummen vastaanottokeskuksen pihalla seisoo Hummer-merkkinen auto. Se ei ole kumminkaan ole mamujen auto.

"Hummer-autokin kuuluu keskuksen yksityiselle omistajalle."

Kirkkonummen pakolaiskeskuksen yksityisellä omistajalla ainakin menee hyvin. Ei ole Hummer halpa auto ostaa eikä omistaa. Mutta väliäkös sillä, kun valtio jakaa mamutustarkoituksessa avokätisesti rahaa.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo, että pakolaismatkalaisissa on paljon nuoria miehiä, koska he ovat niitä jotka matkasta selviävät jos joku. Perheen vahvin lenkki lähtee maailmalle.

"Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista suurin osa on miehiä.
- Pitää myös muistaa se, että vaikka he ovat miehiä, niin useimmilla on jäänyt kotimaahan oma perhe."

Eli toisin sanoen, jos nuorella miehellä (useimmilla tekstin mukaan on perhe) on vaimo ja kaksi lasta, tulee jokaisen mamun lisäkisi Suomeen vielä kolme muuta ihmistä jossain vaiheessa ns. perheenyhdistämisen takia.

Toisin sanoen meille tulee tuhansia nuoria perheitä, jotka elävät vuosikausia -muutaman vuosikymmenen - sosiaaliturvan varassa ja vaikka tuosta joukosta jokunen perheen isä työllistyisikin, ei niillä verotuloilla kuitata perheen elättämistä, ei läheskään. Ja on varmaa, että näistä mamuista pidetään huolta viimeisen päälle, vanhukset ja suomalaiset sairaat jäävät terveyskeskuksen oven ulkopuolelle kun mamu sairastuu. Heille on ihan oma budjettinsa terveydenhoitoon. Eikä huolenpito jää terveydenhoitoon, syököön vanhukset kaurapuuroa päivästä päivään, mamuille kyllä taataan heidän uskontonsa mukaiset ateriat vuosikausiksi eteenpäin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081820198666_uu.shtml
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

eikä tuokaan välttämättä ole oma auto, vaan rahoitusyhtiön. aika usein kun katsot yrittäjän hienoa autoa autorekisterihaulla, se onkin itse vain haltija kuka sillä ajelee.

joillain on niin tärkeää näyttää menestyvältä, että pitää auto ostaa velkarahalla ja sitten syödä vaikka maksalaatikkoa.

Äänestä
  • Että ihanko uskot että Hummerkin voi ostaa ja sillä ajella sillä että syö vain maksalaatikkoa.
    Eiköhän vastaus kumminkin löydy runsaan ja löyhäkätisen rahoituspolitiikan tiimoilta.

    Äänestä

  • rahaa.on.johonkin kirjoitti:

    Että ihanko uskot että Hummerkin voi ostaa ja sillä ajella sillä että syö vain maksalaatikkoa.
    Eiköhän vastaus kumminkin löydy runsaan ja löyhäkätisen rahoituspolitiikan tiimoilta.

    mutta tuohan on autonsa hankkinut ennen kuin siirtyi mamubisnekseen. mamubisneksellä varmaan rahaa tulee, mutta en usko että virolaisten duunarien majoitus mikään huippubisnes on ollut..

    Äänestä

Turvapaikka turismi loppuu kuin seinään kun ilmoitetaan ettei anneta asuntoa eikä jaeta rahaa!

Äänestä
  • Suomella on se sama oikeus olla maksamatta mitään tukia tai avustuksi sinä samana EU maana, kun Kreikka ja Italia eivät maksa sentiäkään. Että silleen.

    Äänestä

Hei me tienataan tällä...siltä näyttää. Kansa köyhtyy ja "herrat ja muut koijarit polskuttaa"

Äänestä

Ennen varsinaisen perheen yhdistämistä sieltä jostakin Mamuherra perustaa väliaikaisperheen siittämällä äpäriään yks per vuosi. Tällä Mamuherra vahvistaa statustaan saada elellä lokoisasti Suomessa ja viranomaiset katsovat useamman muijan pitoa kultturellisena toimintana.

Äänestä

Vaihtoehtoista kulttuuria, lauluja ajastamme:

Kaunis on juosta, kun joukkosi eestä arkana häivyt,
Väistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin karkuun juokse syntymämaastas,
Jättäten lapsesi myös uhriksi heidätkin suo!
Poispäin karkuhun siis, te pelkurit vahvat ja nuoret!
Taistot jo mielestä pois! Pelvosta tunnetta vain.

Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
Nuorien eestä sä vaan vanhuksen kuolemaan saat.
Nuorukaiselle juoksu maistuu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista viis kun miehissä arkoja aina he olkoon,
Taistosta poistuen hän turha on juoksussa myös.

Äänestä

Kiinteistöjä omistavilla on yleensä varaa myös autoon. Vastaanottokeskukset toimivat vuokratiloissa.

Äänestä
  • Kun saa niin paljon vuokraa kun kehtaa pyytää niin kyllähän silloin on varaa Hummerillakin ajaa.
    Se pyydetty summa todella maksetaan kun on "hätätilanne" ja kysymys on mamuista. Vaan annas olla jos vaikka joku vanhainkoti palaisi, niin vanhukset sijoitettaisiin jonnekin homekoulun kellaritiloihin.

    Äänestä

  • Bisneskeinottelija Tuomo Mäki tekee tätä järjetöntä, mutta tyuottavaa pakolaisBISNESTÄ Kokoomuksen valtuuttamana.
    Muutamat paskaKOKkareet käärivät suuret voitot.
    Italiassa pakolaiskeskukset ovat luisuneet MAFIAN käsiin.

    Äänestä

Norjan hallitus päätti että eivät ota näitä välimeren pakolaisia. Mutta siellä yksityiset ihmiset ovat ilmoittaneet ottavansa koteihinsa niitä asumaan. Onnea vaan näille rutkasti.
Suomen hallituksen pitäisi seurata norjan mallia.

Äänestä

Ihmiskauppias Annu Lehtinen saa mukavasti kähmittyä verovaroja itselleen ja kavereilleen. Maksuhan tulee jokaisesta "päästä".

Äänestä
  • Annu saa miljoonia myös mamun alapäästä. Suoraan sisään, joka päivä niin usein kuin haluaa. Ja kyllähän hän haluaa!

    Äänestä

Tuotavaa bisnestä pakoloiskeskuksen pitäminen. Että silleen.

Äänestä

Samassa lehdessä on kuitenkin myös:

http://www.iltalehti.fi/talous/2015081920199952_ta.shtml

Suomeen rynnitään tällä hetkellä juuri perheitten yhdistämisohjelman vuoksi, mitä ei ole kuin Ruotsissa. Te näette jo Ruotsissa, mitä se on saanut aikaan. Artikkelin mies haluaa perheensä Suomeen ja tyttärelleen- (1 lapsiko?)- paremman elämän. Iltalehden esimerkkitapaukseksi ottamalla miehellä on ilmeisesti vaan pieni perhe. Aina ei ole näin maahanmuuttavien ihmisten kohdalla ja se on ongelman ydin. On maahanmuuttajaryhmä, jotka tulevat Suomeen vain synnyttämään lapsia. Sotatila sinänsä maassa ei ole automaattisesti peruste, millä velvoitetaan pakolaiseksi Suomeen.
Tai oikeasti sen ei pitäisi olla. Onhan monissa maissa myös rauhallisia kolkkia. Suomessa vaan on hulluuksissaan tällä hetkellä ottaneet linjan, että KAIKKI Toissijaisen Suojelun perusteella turvapaikkaa hakevat otetaan Suomeen, jos he tulevat sotaa käyvästä maasta ja väittävät tulevansa vainotuksi. Kertomuksia on nimittäin vaikea todistaa. Kännyköillä on helppo laitaa viestiä jälkeentuleville, millainen tarina pitää kertoa.En väitä, että jokainen turvapaikkaa hakeva olisi huijari.
Iltalehti voisikin vaihteeksi esimerkiksi tehdä jutun juuri siitä, millaisin perustein tällä hetkellä otetaan näitä ihmisiä maahan,mitkä ovat eri maahantuloryhmät mitä heille maksetaan. Mitä maksetaan turvapaikanhakijalle/ oleskeluluvan HAKIJALLE Suomessa/Ruotsissa. Koska veronmaksajat maksavat pakolaistenkin elämän, on heillä myös OIKEUS kuulla siitä, mihin heidän rahansa menevät. Rasismia on suomalaista veronmaksaja kohtaan, jos näistä asioista ei voi puhua.
Palstalla räyhääminen ei nyt auta. Teillä pitää olla senverran viitseliäisyyttä, että olette yhteydessä eduskuntaan päin. Kertokaa oma mielipiteenne ja vaatikaa, että lakeja on muutettava. Lait on Suomessa laadittu liian löysiksi sellaisena aikana kuin tälläistä ryntäystä ei ollut. Pääasia, että TEETTE asian eteen jotain todellista. Vai tuletteko huomennakin vielä kirjoittamaan samalle palstalle samasta asiasta tyytymättöminä? Hukkaatte aikaanne ja hukkaatte omaa energiaanne tyhjän tähden. Toimikaa!
Sipilä kävi hiljattain ihmettelemässä pakolaisleirin asukkaita. Näitä asioita on kuitenkin ajateltava myös järjellä, ei pelkästään henkilökohtaisen miljonäärin voimantunteella.

Äänestä
  • Lakeja ei muuteta noin vain. Edellinen kokoomus-kätyrivasemmistohallitus rakensi mekanismeja joita ei voi purkaa.

    Äänestä

Samalla aukeamalla on kuitenkin myös:

Tähän turvapaikka turismiin on todellakin saatava loppu,koko ajan tulee enemmän ja enemmän sellaista tietoa ,että lähtevät vain paremman elintason piiriin,eivät niinkään sotaa pakoon. Kyseisten maitten hallitukset pitäisi laittaa koville ja pakottamaan perustamaan yrityksiä,jotta nuo ihmiset voisivat hankkia toimeentulonsa,muutenhan tämä nykyinen tilanne on todellakin kapitalismin kriisi,jolle sillekin asialle pitäisi tehdä jotain.

Äänestä

Näkyy autotallissa olevan neljä Hummeria myynnissä, hintahaitari 18000-44000 €, että eipä kovinkaan kalliita. Käyttö tietenkin voi maksaa enempi kuin pikkuviiatilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten.päädyimme.tähän kirjoitti:

Kirkkonummen vastaanottokeskuksen pihalla seisoo Hummer-merkkinen auto. Se ei ole kumminkaan ole mamujen auto.

"Hummer-autokin kuuluu keskuksen yksityiselle omistajalle."

Kirkkonummen pakolaiskeskuksen yksityisellä omistajalla ainakin menee hyvin. Ei ole Hummer halpa auto ostaa eikä omistaa. Mutta väliäkös sillä, kun valtio jakaa mamutustarkoituksessa avokätisesti rahaa.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo, että pakolaismatkalaisissa on paljon nuoria miehiä, koska he ovat niitä jotka matkasta selviävät jos joku. Perheen vahvin lenkki lähtee maailmalle.

"Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista suurin osa on miehiä.
- Pitää myös muistaa se, että vaikka he ovat miehiä, niin useimmilla on jäänyt kotimaahan oma perhe."

Eli toisin sanoen, jos nuorella miehellä (useimmilla tekstin mukaan on perhe) on vaimo ja kaksi lasta, tulee jokaisen mamun lisäkisi Suomeen vielä kolme muuta ihmistä jossain vaiheessa ns. perheenyhdistämisen takia.

Toisin sanoen meille tulee tuhansia nuoria perheitä, jotka elävät vuosikausia -muutaman vuosikymmenen - sosiaaliturvan varassa ja vaikka tuosta joukosta jokunen perheen isä työllistyisikin, ei niillä verotuloilla kuitata perheen elättämistä, ei läheskään. Ja on varmaa, että näistä mamuista pidetään huolta viimeisen päälle, vanhukset ja suomalaiset sairaat jäävät terveyskeskuksen oven ulkopuolelle kun mamu sairastuu. Heille on ihan oma budjettinsa terveydenhoitoon. Eikä huolenpito jää terveydenhoitoon, syököön vanhukset kaurapuuroa päivästä päivään, mamuille kyllä taataan heidän uskontonsa mukaiset ateriat vuosikausiksi eteenpäin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081820198666_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu