Tuli tuhotkoon vihollisemme! Niinkö?

"
TULI TAIVAASTA KULUTTAKOON VIHOLLISEMME! Niinkö?

Eräässä vaiheessa ennen ristin tapahtumia samarialaiset eivät ottaneet vastaan Jeesusta, joka olisi tahtonut saada sieltä majapaikan. Pietari ja muut opetuslapset olivat siinä vaiheessa uudestisyntymättömiä ja siksi lihallisen mielensä vallassa. He suuttuivat ihmisten väärästä mielestä Jeesusta kohtaan: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?" Luuk. 9:54. Jeesus ei sallinut sitä, vaan opetti tällä, että me emme missään tilanteessa tahdo kenellekään mitään pahaa. Kristityn tulee toimia Jeesuksen esimerkin mukaisesti kaikissa tilanteissa, mm. pilkkaajien suhteen:
"Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra." Vaan"jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle."
Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä." Room. 12:17-21.
Ristillä, kuoleman kauhujen ja kärsimysten keskellä, Jeesus rukoili pilkkaavien murhaajien puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Luuk. 23:34. Samoin rukoili marttyyrikuoleman edessä uuden liiton kristitty Stefanus, joka kivitettiin: "Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois." Apt. 7:59,60.
Me rukoilemme kaikille ihmisille hyvää. Jos esimerkiksi joku ihminen meidän tuttavapiirissämme tekee päätöksen loukata Jeesusta, ettei tahdo Taivaaseen, niin rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle edes tässä ajassa jotain hyvää. Vaikka ihmiset päättävät hylätä Jeesuksen ja lähteä kadotuksen tielle, emme rukoile heidän päällensä tuomion tulta.
Rukoilemme kaikille syntisille Jumalan armoa, muun muassa juopoille, pilkkaajille, homoille yms. Rukoilemme, että Jeesus pysäyttäisi ihmiset ristinuhrinsa eteen näkemään, että kaikenlaiset synnit on sovitettu ja niistä saa vapautua. Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä!
Evankelioiminen on suurinta rakkauden osoitusta!
Kertomalla ihmisille Jeesuksesta osoitamme hyväntahtoisuutemme ihmisille!

W.L.
"
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri niin,
tuli nielköön muut uskovaiset.

Sanoo lutku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaipaan.hyvää.tahtoa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu