Jo vuosien ajan asiaa on tutkittu ympäri maailmaa, mutta pohjoismaissa varsinkaan suomessa tästä ei haluta edes keskustella.
Sillä on olemassa pakolaisia ja pakolaisia, todelliset pakolaiset ovat oikeasti hädänalaisia ihmisiä jotka pakenevat sodan alta henkensä edestä ja lähes aina tilanteen rauhoituttua palaavat kotiinsa omaa maataan rakentamaan.
Ja sitten on pakolaisia jotka tietävät etukäteen että missä maassa on parhaat sosiaalietuudet ja missä voi elää mukavasti muiden kustannuksella, näillä ei ole pienintäkään aikomusta koskaan palata takaisin mihinkään, sillä he haluavat ainoastaan nauttia toisten rakentamasta elintasosta.
Kyllä täytyy olla yhteiskunnankin kieroutunut jos ei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä, tuskin kukaan pakolaisia vastustaa mutta harva noita pakolaisia haluaa.
Tokihan jokainen ymmärtää noiden kahden asian eron, mutta jos sen sanot ääneen niin olet heti rasisti.
Näkeekö joku tuossa touhussa oikeasti jotain järkeä, jos näkee niin kertokoot sen heti?
Sillä on olemassa pakolaisia ja pakolaisia, todelliset pakolaiset ovat oikeasti hädänalaisia ihmisiä jotka pakenevat sodan alta henkensä edestä ja lähes aina tilanteen rauhoituttua palaavat kotiinsa omaa maataan rakentamaan.
Ja sitten on pakolaisia jotka tietävät etukäteen että missä maassa on parhaat sosiaalietuudet ja missä voi elää mukavasti muiden kustannuksella, näillä ei ole pienintäkään aikomusta koskaan palata takaisin mihinkään, sillä he haluavat ainoastaan nauttia toisten rakentamasta elintasosta.
Kyllä täytyy olla yhteiskunnankin kieroutunut jos ei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä, tuskin kukaan pakolaisia vastustaa mutta harva noita pakolaisia haluaa.
Tokihan jokainen ymmärtää noiden kahden asian eron, mutta jos sen sanot ääneen niin olet heti rasisti.
Näkeekö joku tuossa touhussa oikeasti jotain järkeä, jos näkee niin kertokoot sen heti?
Vastaukset 225
Vanhimmat
Eli sen sijaan että meillä olisi pakolaisongelma, meillä onkin ''pakolaisongelma''.
Varmasti vielä joskus kunhan tilanne on mennyt tarpeeksi pahaksi, meilläkin selvitetään että kenen olikaan vastuu.
Tuskin selvitetään, euroakaan ei ole käyty läpi. Eikä mitään asioita, joissa on ollut vilppiä saa eduskunnan omalta hv-juristilta mitään tuomiota. Hyvä-veli valittelee ja pahoittelee, siinä se onkin, mistään rahan tuhlailuista ei tule noille laskua.
"Pakolaisongelmasta" ei stubbi, orpo ja rahan perään kovana ryntäävä grahn-laasonen tule saamaan maksukehotusta koskaan eikä varsinkaan tuomioita. Pääsevät ministereiksi "eduskunnan makuukamarikierroksen jälkeen", kun on tullut julki, että tuli ostettua vajaan miljoonan lainalla asunto.
Tuomion voi antaa ja suorittaa kansa kenttäoikeudessa, oikeudessa jossa tuomitaan syylliset kuolemaan, nuo stubbit, orpot ja thorssit ja muut braxit.
Maailmassa eniten pakolaisia tuhatta asukasta kohden:
1. Syyria 341
2. Libanon 258
3. Keski-Afrikka 226
4. Etelä-Sudan 178
5. Kolumbia 123
Euroopassa eniten pakolaisia tuhatta asukasta kohden:
1. Latvia 132
2. Viro 67
3. Serbia ja Kosovo 38
4. Bosnia ja Hertsegovina 37
5. Ruotsi 23
......
Suomi 2,8
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090420295247_uu.shtml
Että sellainen "pakolaistsunami",
Kuinka paljon näitä valepakolaisia pitäisi Suomeen ottaa, jotta sinunlaisesi aivonsa sekakäytöllä pilanneet vihervajakit olisivat tyytyväisiä? 100000? 500000? 1000000?
Menikö sianlihan väärään kurkkuun??
Kuka on sanonut paljonko otetaan? Tämä vain todistaa, että Afrikassa, Lähi-idässä. ja muualla Euroopassa on huomattavan paljon enemmän suhteessa väkilukuun pakolaisia. Euroopassa ainakin 10-kertaisesti ja Lähi-Idässä ja Afrikalssa satakertaisesti. Ja täälä itketään jotain "pakolaistsunamia".
Sitä se on kun perusrasistit ja muut hevonvitun tietotoimiston uusnatsit eivät tunne tosiasioita..
Kun Suomeen saapuu muutamassa kuukaudessa kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia muslimeja, kyse todellakin on ennennäkemättömästä maahanmuuttotsunamista. Ainoastaan aivonsa sekakäytöllä pilannut punikki ei tätä ymmärrä.
Hyysärit ovat kaiken takana, ovat levittäneet välimerentakaisissa maissa tarkoituksellahoukutuksia. Haluavat äksöniä pelleilyynsä..nämä viherkommarisuvakit ovat maanpettureita!
Niin tai näin paha ongelma kuitenkin, tarttis varmaan tehrä jotain.
Sotilaita sieltä tulee, muslimit tarvitsevat maailman itselleen pois meiltä elukoilta, ja USA tarvitsee sotaa jotta voi myydä aseita.
Täydellinen yhdistelmä? Harmi vaan että meidän hallitus on myynyt sielunsa tällaiselle..
Meidän hallituksella on asuntovelkaa ja tarkoitus viettää ehkä eläkepäivät Brysselin liepeillä roikkuen?
Se kuuluisa asuntolaina tai mikä laina vaan, kallis on ja se kai näitä tapauksia nyt juoksuttaa?
VENÄLÄISET-MINNE- JÄIKÖ NE JONNEKKIN MARGINAALIIN- THÄH
TAIDAT OLLA JOKU MIELIPUOLI,-JOKA KUVITTELET OLEVASI NIIDEN YLÄPUOLELLA-JOTKA NÄKEVÄT
Ne pitää tuhota.
Samaa mieltä.
Mikäs oli se pakolaistulvan määritelmä?
Tässä onkin yksi wc-huonekalun nimi ehkä nyt paikalla?
Olet kuin henkilö jonka olohuone on tulessa, ja tämä soittaa yliopistoon ja kysyy että kuinka kuuma se liekki on jos se on keltainen?
Huono vertaus.
Mikä on pakolaistulva, kun ihan numeroin 40.000 pakolaista on 5,5 miljoonan kansasta 0,7% .
Onkos 1% "tulva"?
Taitaa perusrasisteilla ja muilla hevonvitun tietotoimiston uusnatseilla olla lähinnä perseet tulessa...
Kommuunin tietotoimisto on näköjään herännyt uuteen kiljuhuuruiseen päivään.
Olenko minä rasisti, kun minulla on sininen t-paita, jossa on Suomineito, punainen sydän ja paidassa lukee: "I love Finland". En ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia.
Lisäys: olen isänmaallinen ja minulla ei ole työperäistä maahanmuuttoa mitään vastaan sen sijaan en oikein pidä kansojen siirtelystä.
umpi natsi sillä lentäähän linnutkin...
t:kiljukaulakojootti
Et ole rasisti, muutut sellaiseksi vain persuja äänestämällä, tai vihervasemmistoa äänestämättä jättämällä.
Nyt on ainakin selvinnyt se että Eritreasta kannattaisi rahdata tänne nuoria miehiä ihan kymmenin tuhansin, kun vaikuttavat kovin päteviltä ja varsin sopeutuvilta.
Tuokin asia selviää kun lukee muutakin kuin valtamedian satuja.
Saksan polizei on rehvakkaasti nyt käynyt mielenosoittajien kimppuun, lisää lähetetään. Olisiko nyt niin, ettei näistä ole tappelemaan kenenkään kanssa?
Saksassa lisää poliiseja mielenosoitusalueille
Ulkomaat Julkaistu 29.08.2015 06:00
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/saksassa-lisaa-poliiseja-mielenosoitusalueille/5286184
Kontrollbereich um Heidenauer Flüchtlingsunterkunft
http://www.mdr.de/sachsen/dresden/kontrollbereich-heidenau100.html
Rechtsextreme Gewalt: Bundesanwaltschaft untersucht Krawalle von Heidenau
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/heidenau-bundesanwaltschaft-prueft-attacken-auf-fluechtlingsheim-a-1050345.html
Muukalaisvihan vastustajat.
Anschlag in Salzhemmendorf: Hunderte demonstrieren gegen Fremdenhass
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/anschlag-in-salzhemmendorf-hunderte-demonstrieren-gegen-fremdenhass-a-1050455.html
EU:ssa lisää kontrollia juniin.
Sicherheit an Bahnhöfen: Europäische Minister planen mehr Zugkontrollen
http://www.spiegel.de/politik/ausland/kontrollen-an-bahnhoefen-und-in-zuegen-geplant-a-1050531.html
No nythän niitä sitten tulee ja tulijoiden määräkin kasvaa päivittäin, ja pelkästään miehiä parhaassa iässään.
Ettekö te oikeasti huomaa tuossa yhtälössä mitään outoa?
Huomataan huomataan, ja siksi sitä sisällissotaa tässä odotetaankin.
Kaikki muut kyllä huomaavat, paitsi orpo, stuppi ja sipilä.
Kai sen nyt kaikki huomaa muttei kukaan välitä, kun tuo apatia asuu nykyään suomessa, niin että väliäkös sillä sitten?
Hehän ovat hyötyjiä tässä, myös sata vuotta sitten antoivat raha-juutalaiset kuten Warburg, Schiffs, JP Morgan ja Rotschilds, miljoonia niille jotka suostuivat että heidän maanmiehiään lahdataan miljoonittain.
Sama on toistumassa jos ei saada pysäytettyä. Silloin keskiluokka lahdattiin "isänmaallisina rasisteina" jotka olivat esteenä sille että "kaikilla olisi yhtä paljon"...
Todellisuudessa kaikille jäi yhtä vähän kun rahoittajien suuryhtiöt veivät viljat kaapistakin ulkomaanmarkkinoille.
Saksan lehdissä on naisia ja lapsiakin. Suomessa vain niitä miehiä.
Jättävätkö he 4 vaimoa vaikkapa saksaan yksinhuoltaja-tukia saamaa, ja hankkivat sitten perheenyhdistämisen kautta itselleen 4 vaimoa lisää Suomeen? Nämä myös yksinhuoltajiksi? Sitten käyvät Ruotsissa johon myös 4 yksinhuoltajavaimoa lisääntymään ja tuottamaan?
Muslimit saavat vankan jalan sijan useista maista pakolais kusetuksen myötä. Hyysärin äly ei riitä tämän ymmärtämiseen.
No vihdoinkin ruotsissa on alettu heräämään siihen helvettiin minkä järjetön mamutus on tuonut tullessaan ja siellä mietitään tosissaan elättimäärän vähentämistä, ja samanlaista juttua kuuluu englannista.
Koska suomessa herätään?
NE SAATANAN ÄÄLIÖT EIVÄT SUVAITSEVAISUUDEN HARHASSAAN TAJUA,-MINKÄ HELEVETINPERKELEEN TULEVAISUUDEN OVAT RAKENTAMASSA- JA KUN TÄMÄKIN MAA ON TÄYDELLINEN ESIMERKKI LÄHI-IDÄSTÄ- NIIN NUO ÄÄLIÖMÄISET SUVAITSEVAISET HÄVIÄVÄT KUIN PIERU SAHARAAN - JA KAIKKI NE HUUTAVAT KUOROSSA, ETTÄ HE EIVÄT TEHNEET MITTÄÄ PAHHAA,- KUN JOUTUVAT SYYTETTYJEN PENKILLE "!!!
JOTEN LISTATKAA NYT JO NYT HYVISSÄ AJOIN KAIKKI HYYSSÄÄJÄT NIMELTÄ MAINITEN, JA KETÄ HE OVAT SYYTTÄNEET RASISTIKSI,- ETTÄ ON FAKTAA LYÖDÄ PÖYTÄÄN,-.KUN SUVAITSEVAISET ALAKAVAT TAKKIAAN KÄÄNNELLÄ !!!
Ennen vieraat maat vallattiin sodilla, nykyään ase on: lastenvaunut!
MIten psykoottisia ja vainoharhaisia se oikein olette?
1% valloittaa 99 %:.n??? Lastenvaunuilla???
Hhhoijaaa
Uskonto ei ole sulle helppo laji. Imaamit neuvovat valtaamaan tilaa mm. Suomessa naisen kohdun kautta. Yksi mies, 4 vaimoa, kaikilla 4 - 7 lasta, sen jälkeen tyttärillä tai pojilla taas "haaremi". Jälkeläinen ottaa taas 4 vaimoa, kertaa neljä lasta, tekee 16 kpl. Kiertonopeus nopeampi kuin yhden työläisen hautaan vienti, eli 20-30 vuotta, elämän aikana 3 kiertoa noin 3 x se 16 tai ehkä monta poikaa jne.
Keskity jatkossa ateismiin, tee banderolleja "Uusnatsit_Sucks !" ja marssi. Laulaa voit.
Sinulla ei oe
a. tosiasiat ( Suomi ei ole houkutteleva maahanmuuttomaa, jos olisi, meidän ovellamme olisi satoja tuhansia vuosittain kolkuttamassa)
b. uskontoasiat (kuka on kehottanut valtaamaan Suomen??)
c. lisääntymisasioissa ( mitä koulutetumpi nainen sitä vähemmän lapsia, eikä moniavioisuutta edes ns. muslimimaissa,, toisen polven maahanmuuttajilla on paljon vähemmän lapsia eikä Suomen laki hyväksy moniavioisuutta)
Halinnassa.
Eihän ISIKSen kartoilla edes ollut Suomea...
Hanki oikea lääkitys tuohon psykoottiseen vainoharhaan.
Suomessa kehottaa yksi suomea puhuva somali-isäntä, mene lukemaan vaan vaikka "Suomen täyttämisestä synnyttämällä".
Ne on niitä 1991 tänne "venäjältä värvättyjä rikastajia".
SILTÄ, JOKA ON NÄHNY TUON MUSLIMIEN INVAASION,- JA PAINU SEMMOSILLE PAIKOILLE TUTKIMAAN, MINNE MUSLIMIT ON PESIYTYNY,-ETTÄ ALAKAISIT TAJUTA SEN IHAN TAJUTTOMAN JÄRJETTÖMYYDEN, JA OTA MYÖS SELVÄÄ, MITÄ KRISTITTYJEN VASTAANOTTAMINEN ON AIHEUTTANU-JA MITÄ ON TAPAHTUNU-JOS MUSLIMEITA ON KERÄÄNTYNY JONKUN SORTIN LAUMA ???
JA JOS EI KELPAA-NIIN PAINU HELEVETTIIN !
VAIN KRISTITYT OVAT TURVAPAIKAN TARPEESSA,SILLÄ HEITÄ MUSLIMIT HALUAVAT TEURASTAA EIKÄ MUSLIMIT TÄNNE POHJOLAAN SOVI KOSKAAN-EIKÄ MILLÄÄN VERUKKEELLA !!!
JA TÄMÄ TUOMIO ON PÄTEVÄ !!!
Kyllä on taas jäänyt perusrasisteilta ja hevonvitun tietotoimiston uusnatseilta ilta antipsykoosilääkitys ottamatta. Valitettavasti.
Pikkaisen täytyy nyt täältä sivusta kommentoida. Oletko koskaan tutustunut kirjaan nimeltä koraani. Siellä nimenomaan kehoitetaan kaikkia muslimeita sotaan vääräuskoisia vastaan. Koraanissa kehoitetaan tekemään koko maailman kansalaisista muslimeja jos ei muuten niin väkivallalla. Se on heidän velvollisuutensa ihan näin yksinkertaisettuna. Toki on paljon liberaaleja muslimeja mutta jos oikein kunnolla koraania tutkitaan niin tuo on se perimmäinen tarkoitus tuossa maahanmuutossa.
Olen lukenut koraanin englanniksi ja raamatun suomeksi.
Kaikenlaisista niissä haamilais- ja seemiläiskansan tarinoissa on...
Olit kuitenkin niin lääketokkurassa, ettet tajunnut niistä yhtikäs mitään.
Onse hienoo, että "maahanmuuttokriittiset" ovat myös meedioita....
Tuollalailla ajateltiin myös Englannissa, Ranskassa, Libyassa, Libanonissa ja Somaliassa. No, oliko järkevää ajatella että "heitähän on niin vähän nyt"?
Sama kun jos pikku tulipalo olohuoneen verhossa... "tuo liekki on vain parin sentin mittainen, ei aihetta huoleen, lähden tästä kauppaan"..
"heitähän on niin vähän nyt"?
Kenestä heistä puhut?
Muslimit ylipäätään? Äärimuslimit? Terroristit? Maahanmuuttajat? MUstat?
Eikös se ole supon, poliisin ja Mavin tehtävä seuloa ne terroristit sieltä turvapaikanhakijoiden joukosta?
Vai oletko sitä mieltä, että jokainen muslimi on (potentiaalinen) terroristi?
työttömyyden paikkaajina tai eläkkeiden maksajina on turha puhua joten puhutaan rehellisesti taakaan kasvattamisesta yli sietokyvyn?
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkija-suomella-edessa-suurtyottomyys/Q7cWT3MZ?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal
Onneksi ruotsissa ruotsidemokraatitr nyt suurin puolue.
Se on kohta niin iso puolue, että sveamamman kukkahattuhyysärit on kohta hätää kärsimässä.
Ei se auta, kun ei ole enemmistö... 20 % ei ole mikään "kansa".
kaapuäijät ja kaapunaiset en oo missään nähny niitä töissä.
Ku-klux klanissahan niitä kaapuäijiä taitaa olla
Ehkä johtuu siitä, ettet käy itsekään töissä..
Miksi tulee vain nuoria miehiä? Tutkija: Järjestelmämme auttaa vääriä ihmisiä
Suomessa viranomaiset pohtivat kuumissaan, miten selviytyä ennätysmäisen suuresta turvapaikanhakijamäärästä, joka voi nousta tänä vuonna jopa 10 000 ihmiseen.
Samaan kansalaiset ihmettelevät, miksi Välimeren yli tulevat turvapaikanhakijat ovat valtaosin hyväkuntoisia nuoria miehiä älypuhelimineen. Missä ovat heikot naiset ja aliravitut lapset?
Humataariseen maahanmuuttoon erikoistunut politiikantutkija Riikka Purra ottaa kysymykseen kantaa blogissaan.
Nykyinen humanitaarisen maahanmuuton malli pysty pelastamaan tilannetta.
Purran mukaan ongelma on, ettei nykyinen humanitaarisen maahanmuuton malli pysty pelastamaan tilannetta.
– Tosiasiassa se ei sitä edes yritä sitä, mikä saattaa tulla järkytyksenä joillekin, Purra sivaltaa.
Purran mukaan yhä paheneva väestönkasvu Afrikassa ja Lähi-idässä pitää huolen siitä, että tulijat ”eivät lopu koskaan”.
Länsimaissa humanitaarinen apu kohdennetaan kuitenkin niihin vahvoihin, jotka pääsevät läpi salakuljettajien ja merien karikoista.
Turvapaikanhakijoista raportoivat mediat ovat menettäneet kyvyn moraaliseen ajatteluun.
Purra luettelee tukun nykymallin epäkohtia:
– Mikäli humanitaarinen valtio oikeasti haluaisi pelastaa eniten kärsiviä ihmisiä globaalista etelästä, se ei kuljettaisi kehitysmaiden rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin kuuluvia nuoria miehiä bussilasteittain yhtään minnekään. Se ei tarjoaisi toissijaisia eikä kansainvälisiä suojeluita ihmisille, joille muuten ei löydy oleskeluluvan takaavaa kategoriaa. Se ei kiertäisi omia säädöksiään tarjoamalla perheenyhdistämisten kautta tärkeimmän väylän pakolaisuudelle.
Heikompien unohtaminen ja vahvojen auttaminen on Purran mielestä osoitus siitä, että alan tutkijat ja turvapaikanhakijoista raportoivat mediat ovat menettäneet kyvyn moraaliseen ajatteluun.
Tästä esimerkkinä hän mainitsee ”pakolaisten” ja ”turvapaikanhakijoiden” sotkemisen. Ensiimmäiselle on olemassa tarkka määritelmä YK:n asiakirjoissa sekä kansainvälisessä laissa, mutta sitä halutaan nyt käyttää kaikkiin tulijoihin.
– Turvapaikanhakija on äärimmäisen poliittinen käsite eikä sen moraalinen kantokyky yllä lähellekään pakolaisuutta, joka resonoi vahvasti toisen maailmansodan kauhuja ja on selvästi sidotumpi valtioiden välisiin ongelmiin. Turvapaikanhakija on pääasiassa länsimainen keksintö, mutta sillä ei juuri ole legaalista asemaa.
Ongelmana on myös, että media on suopea maahanmuuton kannattajille.
Jonkun persun näkemys voi olla kansainvälisen lain ja inhimillisen moraalin kannalta kuitenkin kaikkein perustelluin.
– Noin kerran kuukaudessa saamme mediasta lukea kirjoituksen, jossa toimittaja – yleensä tutkijan tai kansalaisjärjestön toimijan avustuksella – neuvoo, miten käsitteitä tulee oikeasti käyttää. Yleensä pontimena tällöin on se, että politiikassa tai kansalaismielipiteessä on tapahtunut ’ylilyönti’, joka tulee käsitteitä oikein käyttäen kompensoida. Eli siis, että ’joku persu’ on puhunut soopaa ja sekoittanut kaksi käsitettä toisiinsa – ja koko asia on mahdollista sivuuttaa korjaamalla käsitteet.
Purran mielestä ”jonkun persun” näkemys voi olla kansainvälisen lain ja inhimillisen moraalin kannalta kuitenkin kaikkein perustelluin.
– Useimmat tutkijat tietävät, että kaikki ’pakolaiset’ eivät ole pakolaisia. Erittäin harvoin kukaan maahanmuuton parissa operoiva (julkisesti) kyseenalaistaa toiminnan mielekkyyden tai moraalin, puhumattakaan, että kysyisi, ketä tämä kaikki oikein palvelee.
Suomen valtion kädet ovat sidotut. Liberaalit käsiraudat, ikään kuin, byrokraattisten käsirautojen lisäksi.
Purran mukaan humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan ytimessä ei ole humanitaarisuus tai moraali, vaan erilaiset poliittiset pyrkimykset.
Suomen liikkumatila on tutkijan mukaan jo ehkä liiankin rajoittunut.
– Perusjamppa Kouvolasta toki osaa synnynnäisellä taidollaan kertoa, että tuo nuori kundi, jolla on iPad ja siellä Tinder, ei todennäköisesti ole oikea turvapaikanhakija, mutta liberaalilta valtiolta vaaditaan enemmän. Ja niin sen kuuluu ollakin.
– Mutta onko jo menty yli? Monessa asiassa Suomen valtion kädet ovat sidotut. Niitä sitovat paitsi kansainväliset sopimukset ja EU, myös hallinnonalan ja oikeuden kumuloituva valta ja intressit. Liberaalit käsiraudat, ikään kuin, byrokraattisten käsirautojen lisäksi.
Tuolla Riikka Purralla on maailmanmenosta terveimmät havainnot kuin maamme valtaapitävillä yhteensä viimeisen neljännesvuosisadan aikana.
https://www.youtube.com/watch?v=R_2hjx4UuUk&feature=player_detailpage
Kannattaa katsoa, niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän.
Pakko on myöntää että toi Jussi Halla-aho on pirun fiksu kaveri.
MIkähän Hullu-ahon tekee fiksuksi? Pälyilevä katse? Sössöttävä puhe?
Oppiarvo?
Onko Orpo Paska isiksen agentti vai ääri-islamisti-paska?
Orpo puolueensa kanssa ovat EU-agentteja. Vain myönteisellä kannalla on mahdollisuus päästä etenemään uralla- eli todella kovapalkkaisiin hommiin EU:ssa. Tähtäimenä liittovaltio. Palkintovirat odotettavissa sekä Orpolla ja Stubilla. (vrt. Katainen)
Stubb tavallaan saanutkin sen EU-jumalointisa vuoksi.
Vai etteko muka yhtään ihmettele, miksi Orpo ei pitänyt kiinni siitä, mitä sovittiin hallituksessa. Brysselistä hän tuli takaisin taakanjakonsa kanssa.Kokoomus taputti käsiään ja Keskusta peukutti.
Merkel on saanut nyt samanlaiset suuret kulissit kuin aikoinan ---ler.
Bleiberecht für Flüchtlinge: Syrer preisen "die mitfühlende Mutter Merkel
http://www.spiegel.de/politik/ausland/angela-merkel-syrer-preisen-kanzlerin-fuer-aufnahme-von-fluechtlingen-a-1050243.html
Historiaa:
http://historianet.fi/sota/suuret-sotapaallikot/adolf-hitler-kansanjohtajan-muotokuva
https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa#/media/File:Bundesarchiv_Bild_183-1987-0703-507,_Berlin,_Reichstagssitzung,_Rede_Adolf_Hitler.jpg
Bleiberecht für Flüchtlinge: Syrer preisen "die mitfühlende Mutter Merkel
http://www.spiegel.de/politik/ausland/angela-merkel-syrer-preisen-kanzlerin-fuer-aufnahme-von-fluechtlingen-a-1050243.html
= Oikeus jäädä pakolaisille: syyrialaiset kehua "myötätuntoinen äiti Merkel
Matami ei murehdi mitään. Nukkekasvot ja teatteriesitys.
kusen hajukin.
Ennen valkoiset ja punaiset, nyt punaiset, valkoiset ja muslimit.
Nykymuodin mukainen kulttuurien sekoittaminen johtaa katastrofiin. Sen näkee sokea reettakin.
Kovapäisemmät voivat käydä Ruotsissa tutustumassa monikulttuurilähiöiden arkeen.
Suomi saamelaisille ja suomalaiset Volgan mutkan taakse.
Suomalaiset on varsinaisia maahanmuuttajia. Olisivat pysyneet siellä Volgan mutkan takana....
Kesällä -44 moni antoi kalleimpansa Suomen puolesta. Ja ne, jotka eivät halunneet osallistua maahantunkeutumisen torjuntaan joutuivat tyrmään tai montun reunalle.
Tänään sama resepti voisi toimia?
Muslimit saa vankan kasvupohjan euroopan eri maihin kun ns. pakolaiset tulevat vyöryllä.
samalla eriarvoisuus kasvaa ja terrorismi valtaa alaa eurooppa saadaan sekaisin seuraavaksi 100v. jenkkien bisnekset senkun kukoistaa taas?
Venäjä pelasi itsensä pussiin Ukrainassa, nyt siltä ei oteta vastaan kritiikkiä Euroopan epätasapainon vuoksi, jota EU ja USA järjestävät. Epäilen, että eilinen ilmatilaloukkaus on vaan sitä, että Obaman hallinto on mukana tässä kansallisvaltioiden vesittämistouhussa sotilaallisin ja muin keinion.
Onko kenellekään selvinnyt, mikä sota nyt vuotaa näitä pakolaisia. Jossain puhutaan, että ovat olleet työtä tekemässä pakosta sodassa. Miksi ei ole kerrottu mistä sodasta nyt puhutaan, kuka missä taistelee tarkemmin? Tyhjässäkö sitä on ventailtu?
Joo päin helvettiähän noi asiat on jo ajettu, ainoastaan yksi juttu tuottaa minulle suunnatonta huvia, nimittäin se että minä tiedän mitä monet muslimitaustaiset mamut näistä suvakeista oikeasti ajattelevat ja puhuvat, tulee vielä viher-vasemmisto olemaan ihmeissään kunhan näiden määrä vähän kasvaa.
Esimerkiksi hompottien varalle on jo valmiit suunnitelmat joten suvaitkaa nyt, muutaman vuoden kuluttua onkin sitten meidän muiden vuoro suvaita, eikä tule olemaan vaikeata.
Kuulostaa hyvältä.
Jos tarkoitat että suvaitaan sitä kun hyysärit saa kyytiä, niin selvähän se.
Tossa projektissa voidaan vaikka vähän auttaakin.
Oletko tosiaan kuullut, että pipari-porukkaa ei ko. uskonlahko siedä ja ne Suomen Helsingissä ovat nokka ensimmäisinä näitä suvaitsemisjuttuja vääntämässä muille?
Onpa hyvä huumori pipari-porukalla? Pistetään ranttaliksi, jos oma henki on tästä vaarassa???
Et sinä edes tunne yhtään muslimia. Saati että tuntisit suomalaisia jotka tuntevat muslimeja ja tietävät hyvin mistä kana kusee.
Tuossa esimerkki sun "hyvistä" muslimeista, Oletko yksi heistä?
http://www.zerohedge.com/news/2015-07-16/tennessee-mass-killer-linked-islamic-terrorism
Koko Eu: johto pitäisi laittaa syytteseen. Tahallaan tuhoovat koko Euroopan ja tuomalla tänne sotaisia islamisteja, jotka jo Unkarissa ovat huudelleet aluhu akbariaan unkarin poiisille....että semmosia "sotaa paossa" olevia mieslaumoja. Sanon suoraan etten olisi välittänyt nähdä tämmöistä omaan maahan paskomista...ovatko politikot hulluja vai lahjottuja....minusta tämä on rikos meitä suomalaisia kohtaan, täyttää rauhallinen maamme rauhattomilla ja väkivaltaisilla muslimeilla........ .
Nyt voi vain syyttää 1994 hallitusta ja varsinkin euroon viejiä ja niitä, joilla oli kova hätä päästä eroon markoista.
Tästä nyt saatanasti palautetta eduskuntaan, kyllä se jotakin vaikuttaa.
Lähettäkää sähköpostia Orvolle ja Stubbille ja Sipilälle.
[email protected],[email protected], [email protected]
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/nykyiset_kansanedustajat/Sivut/default.aspx
[email protected]
Mistähän nämä "totuudet" ovat peräisin?
Hevonvitun uusnatsien tietotoimistosta?
Etkö oikein osaa lukea vai etkö vaan ymmärrä, ja miksi sotket kotiasioitasi tähän?
On tuo mamumuslimipsykoosi mielenkiintoinen ilmiö..
On se jännä, miten nopeasti ÄO romahtaa...ja sitten alkaa älämölöaggressio ja uho.
Hauska seurata nimimerkki Uusnatsit_Sucksin toinen toistaan älyttömämpiä idioottireaktioita.
On se jännä.... seurata...
http://mvlehti.net/2015/08/24/mihin-kehitysyhteistyorahat-menee/
No eipähän tarvitse enää ihmetellä miksi paskasakki vastustaa kynsin ja hampain kehitysmäärärahojen leikkauksia.
Onko joku joskus nähnyt vastaavaa HS:n tai Ylen kertomana?
Totuus on aina OK.
Kiitti linkistä, pakko sanoa ettei kyllä ole röyhkeydellä mitään rajaa, ja samat apinat oli Immosta ristiinnaulitsemassa siitä kun kirjoitti asiat niin kuin ne on.
MV on paras media, mutta kuinka siellä voi kommentoida?
On se hienoo, kun persurassistit ja muut hevonvitun uusnatsit puolustavat SSS-hallituksen leikkauksia, kuten vähätuloisten eläkeläimummojen asumistuen leikkaus jopa 200 eurolla kuussa....
Sinähän niitä leikkauksia puolustat, haluat ne rahat älämölö-muslimeille ja muille terroristi-valloittajille käyttöön.
http://mvlehti.net/2015/08/25/pysayttava-puhe-ruotsin-eduskunnassa/
Uhratkaa tuo vajaa 10 min. ja katsokaa tämä video, alkavat jo ruotsissakin heräämään luomaansa helvettiin.
Koska suomessa herätään?
Kannattaa katsoa.
Katsokaa ja ihmetelkää, mihin ollaan menossa.
Onko jo liian myöhäistä?
Ei ihme että Ruotsi-demokraattien kannatus nousee kohisten, tolkun porukkaa jotka sanovat asiat niin kuin ne ovat.
Suomessa sitä ei uskalla tehdä muut kuin Halla-aho ja Immonen, ja siitäkin alkaa välittömästi hyysäripaskojen ulvonta.
Halla-ahon ja Immosen pitäisi perustaa oma puolue ja siihen persuista mukaan ne jotka osaavat itse ajatella.
Soinin voisi jättää sinne raunioille harjoittelemaan takin kääntöä ja satujen kertomista.
Suomella ei olisi varaa yhteenkään pakolaiseen.
Voi tokihan niihin on varaa, lopetetaan vaan lasten ja vanhusten hoito sekä vähävaraisten tukeminen kokonaan, ja heti riittää rahaa näiden kunniakansalaisien luksuselämään.
Terveisin viher-vasemmisto.
Eikö Suomen ja USA:n pankkikriisien "hoito" ja Goldman Sachin vääräntämät Kreikan valtion tilit ja sen jälkeen "Kreikan tukipaketit" (suoraan saksalaisille ja ranskalaisille pankeille eli pankkien riskien sosialisoiminen EU-kansalaisille) jne. ole minkäänsortin kusetusta???
Hohhojjaaa... rasistipersuilla ja muilla hevonvitun tietotoimiston uusnatsella on euron ja miljardin ero kateissa...
Ja viher-vasemmiston paskasakilla on täysin kateissa pankkikriisien ja maahanmuuton välinen ero, no ei kai yksinkertaisilta voi tuon enempää vaatiakaan.
Voiko hieman valaista, miten maahanmuutto, pankkikriisit ja niiden "hoito" sekä Kreikan väärennetyt tilit liittyvät toisiinsa.
Onko yhteys sama kuin juutalaisten ja Weimarin tasavallan huonon taloudellisen tilan välillä natsi-Saksassa???
Painukoot muualle loisimaan luuserit ja pelkurit.
Aika paljon ylläpito poistaa asiallisia kirjoituksia. Kirjoutuksia, jotka saavat ihmiset ajattelemaan.
Asiallisia kirjoituksia poistetaan sen takia että saattavat edustaa erilaista aatetta kuin ylläpidon ajatusmaailma, niin ja ehkäistäänhän sillä sekin harhaluulo että tällä palstalla sallittaisiin sananvapaus.
No kun täällä ei saa ajatella, pitää vaan kiltisti homottaa ja mamuttaa niin ei joudu sensuuriin kynsiin.
Kuvastaa kyllä rasistispersujen ja muiden hevonvitun tietotoimiston uusnatsien käsitystä "asiallisista kirjoituksista... ihan vahongossa sitä ollaan uusnatsien kanssa samassa tapahtumassa ja ihan vahingossa ryhmäkuva päätyy kansanedustajan Facebook-sivulle..
Ylläpito aikoo kouluttaa moderoijia, eli yhden mielipiteen porukka tulee siivoamaan väärin ajattelevien tekstit entistä tehokkaammin (uutiset, Alma Media)
Holocaust oli pakolaisten syy
"Holocaust oli pakolaisten syy"
Tässä tätä persurasistien ja muiden hevonvitun tietotoimiston uusnatsien "asiallista" maahanmuutto"keskustelua"
Itse kirjoitit tuon Holocaust oli.., ja sitten laitoit kommentin perään. Hienoa "keskustelua?
ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html
19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.
Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html
19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.
http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/
-Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.
https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report
-Published on Aug 7, 2014
Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.
The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.
https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent
https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011919047649_ul.shtml
19.1.2015 klo 14.36 Iranilainen kenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan
Iran vahvisti maanantaina, että sen vallankumouskaartiin kuulunut kenraali sai sunnuntaina surmansa Israelin ilmaiskussa Syyriaan.
Iskussa kuoli myös kuusi Hizbollah-järjestön taistelijaa.
Hizbollah kertoi sunnuntaina omalla televisiokanavallaan, että taistelijat olivat tiedusteluretkellä. Ilmaisku tehtiin lähellä Kuneitran kaupunkia Golanin kukkuloiden Syyrian puoleisessa osassa.
Libanonilainen Hizbollah-järjestö tukee Syyrian hallintoa ja on lähettänyt taistelijoita maahan. Hizbollah kävi verisen sodan Israelia vastaan kesällä 2006
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/05/22/kontrollerar-nu-halften-av-syrien
Turkiskt stöd för IS
Den turkiska underrättelsetjänsten ska ha hjälpt till med att förse islamistiska rebeller i Syrien med vapen.
Det kommer fram i hemliga dokument som nyhetsbyrån Reuters tagit del av. Turkiet vill få bort Syriens president Bashar al-Assad.
Vapensmugglingen har hjälpt extremistgruppen IS eftersom flera rebeller senare anslutit sig till extremistorganisationen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082820259042_uu.shtml
Hussein toivoo, että keskustelu siirtyisi siihen, mitä on terroritekojen taustalla, kuka rahoittaa heitä, kuka pani alulle Isiksen.
- Mistä he saavat aseita? Ei heillä ole aseteollisuutta. Jos keskustelu siirtyisi yksittäisten tekojen lisäksi näihin rahoittaja-asioihin, niin ehkä aseiden saannin voisi helpommin lopettaakin, Hussein arvelee.
Nobel-voittaja Imre Kertész kritisoi EUn täysin hullua mamupolitiikkaa:
“Eurooppa tulee pian tuhoutumaan, ja syynä tähän on liberalismi, joka on osoittautunut lapselliseksi ja itsetuhoiseksi.
Sen ovet ovat auki islamille, eikä enää uskalleta puhua rodusta ja uskonnosta, vaikka ainoa, mitä islam tuntee, on viha vieraita rotuja ja uskontoja kohtaan”, kirjoittaa Kertész.
“Haluaisin puhua siitä, miten muslimeita tulvii Eurooppaan, miehittäen, suoraan sanoen tuhoten sen; ja miten Eurooppa suhtautuu tähän, sen itsetuhoisesta liberalismista ja typerästä demokratiasta…
Tarina päättyy aina samoin: sivilisaatio saavuttaa sellaisen kehityksen tason, jolla se ei ainoastaan ole kyvytön puolustamaan itseään, vaan jolla se täysin käsittämättömästi näyttää palvovan omaa vihollistaan.”
Valitettavasti olemme saavuttaneet jo tämän viimeisen vaiheen?
Imre ei pelkää, että hänet liitetään Breivikiin, Halla-ahoon tai Immoseen ja lisätään suvakkien mustalle listalle?
MIssä on Kertészin alkuperäinen tekstii, kaikki linkit johtavat islamofobisten ja rasististen uuskonservatiivien sivustolle... ja heidän "tulkinnoilleen."..
Jep, jep, jep...
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=_IlLwfC2dNc
https://www.youtube.com/watch?v=1LExcoR_2rE&feature=player_detailpage
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=MTPzGJbqyWw
https://www.youtube.com/watch?v=UyRwuM84Re4&feature=player_detailpage
Siitä voi jokainen itse katsoa miltä oikeat pakolaiset näyttävät, he eivät räpellä älypuhelimia ja/tai tabletteja merkkivaatteissaan, toisin kuin nämä meille rahdattavat elintaso-surffarit.
Siellä on naisia, lapsia ja vanhuksia, mutta jostain kummasta syystä ei heitä haluta auttaa, sen sijaan tänne tuodaan nuoria hyväkuntoisia miehiä.
Eivätkö nuo miehet halua jäädä sinne huolehtimaan perheistään?
Ja uskooko kukaan yltiösuvakkeja lukuun ottamatta heitä oikeiksi pakolaisiksi?
Kyllä on niin järjetöntä touhua.
Mikäsuomi olis jos kaikki nuoret miehet otti jalat niskaan ja häipy kun täällä oli sota
Nuoret miehet suurin osa "pakolaisista"
Sitä ei vaan voi lakata ihmettelemästä että miksi ei sieltä tuoda niitä naisia lapsia ja vanhuksia jotka eniten sitä apua varmaan tarvitsisivat, sen sijaan tuodaan noita aikamiehiä jotka pärjäisivät kyllä sielläkin.
Ja eikö noita pahantekijöitä ole suomessa jo ihan tarpeeksi?
Se on ihan varma että vielä tästäkin katastrofista jaetaan vastuuta näille hyysäreille.
Niin kusipäistä menoa kun vaan olla voi.
Somaliasta, Malista, Kongosta ja Nigeriasta viime vuonna Suomeen tuli 622 turvapaikanhakijaa, Syyriasta vain 149.
Heinäkuun loppuun vuonna 2015 tulijoita näistä maista oli jo 1063, kun syyrialaisia on tullut vasta 119.
Somalian ohella tulevaisuudessa Malista, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Nigeriasta tulevien turvapaikanhakijoiden MÄÄRÄ KASVAA VOIMAKKASTI Suomessa, ennustaa Helsingin yliopiston väestötieteen dosentti Arno Tanner.
Suomeen on koko huhti-heinäkuun tullut erittäin paljon somalialaisia turvapaikanhakijoita, ja hakijaryhmänä somalit ovat jatkuvasti kolmen parhaan joukossa.
Samoin nigerialaisten tulo Suomeen jatkuu runsaana. Huhtikuussa 2015 nigerialaiset menivät top 10 -listassa hakijoina jopa syyrialaisten ohi!
Somaliasta on tullut jo 945 henkeä, kun koko edellisvuonna luku oli 411.
Todellisuudessa konfliktit ja vaino ovat lähdön syynä korkeintaan neljäsosassa tapauksista, asiantuntija Helsingin yliopiston väestötieteen dosentti Arno Tanner toteaa.
Afrikalaisten siirtolaisuuden syitä ovat todellisuudessa väestönkasvu ja nuorisotyöttömyys!
Turvapaikan saamisen yhtenäisiä kriteerejä pitäisi tehdä tunnetuksi ja niitä koskevia väärinkäsityksiä oikoa Afrikan lähtöalueilla, jottei ne edes tulis tänne.
Tanska mm. MAINOSTAA Turkkilaisissa lehdissä, ettei pakoloisten edut ole niin hyvät kuin salakuljettajat koittavat väittää, jotta Tanskaan ei haluttaisi tulla.
Miksei Suomi tee pakoloisongelmalle mitään?!!
Vanhusten asumistuet viedään, jotta joku pakoloisille saadaan lisää rahaa. Suututtaa todella.
Ei tule tämä kisa päättymään hyvin, sanokaa minun sanoneen.
Asiasta tai ongelmasta ei osata keskustella niiden oikeilla nimillä, kun ei haluta nähdä puita metsältä vaan on kaikenlaista lobbaria soppaa hämentämässä koko ajan ja lehdistössä ei saada oikeanlaatuista tietoa välitettyä, joko ammattitaidottomuutta tai sitten pelätään työpaikan puolesta.
Kyllä kannattaa maahanmuuttoon kriittisimminkin suhtautuvien suunnata tarmonsa päättäjien pään kääntämiseksi ja sotien loppumiseksi lähtömaassaan, eikä kohdistaa vihaa tänne saapuvia tavallisia ihmisiä kohtaan. He tulevat tänne koska paikkaa on tarjottu ja poliittiset päätökset on tehty tämän toteutumiseksi. Onnea tehtäväänne.
Ruotsin tiedustelupalvelun mukaan n.300 isis terroristia on soluttautunut tavallisten pakolaisten joukkoon.Aikeena on ruveta terrorisoimaan eurooppaa sisältä käsin.Suomen päättäjät ei herää tähän touhuun ennenkuin on liian myöhäistä.Ruotsi ja Englanti on hyviä esimerkkejä asiasta.Ruotsissa mm.Tukholman rinkebyssä,Tenstassa ja mälmössä,sädertäljessä on jo alueita joihin on perustettu yhteiskunta yhteiskunnan sisään siellä mamuilla on omat palvelut jne.Kaikkein slummiutuneille alueille ei uskalla mm.Palomiehet mennä tekemään työtänsä ilman poliisisaattuetta.Poliisi ja pelastuslaitos joutuvat jatkuvasti hoitamaan tehtäviään tuplaresursseilla ja kulutkin ovat tietysti sen mukaisia.Myöskään vartiointi liikkeet eivät uskalla hoitaa tehtäviään juuri näillä kaikkein slummiutuneilla alueilla.Miksei apua anneta naisille ja lapsille,vanhuksille ja sairaille ihmisille.Pakolaisissa on aina enemmistönä ollut nuoria miehiä.Saas nähdä mitä tästä hässäkästä vielä syntyy.
Lisää lisää lisää pakolaisia tänne Suomeen. Näin saamme kilpailua työmarkkinoille ja halpoja nöyriä työntekijöitä. Tilaa ja rahaa riittää Suomessa ja suomalaiset köyhät ovat maailman rikkaimpia ihmisiä joilla on varaa maksaa vähän lisää veroja pakolaisten ylläpitoon.
Media VÄÄRISTELEE tahallaan että muka Syyria olisi se ongelma.
Todellinen ongelma on AFRIKKA!
Afrikalaisten siirtolaisuuden syitä ovat todellisuudessa väestönkasvu ja nuorisotyöttömyys, ei mikään sota.
Heinäkuun loppuun vuonna 2015 tulijoita Somaliasta, Malista, Kongosta ja Nigeriasta oli jo 1063, kun syyrialaisia on tullut vasta 119.
Somalian ohella tulevaisuudessa Malista, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Nigeriasta tulevien turvapaikanhakijoiden MÄÄRÄ KASVAA VOIMAKKASTI Suomessa, ennustaa Helsingin yliopiston väestötieteen dosentti Arno Tanner.
Suomeen on koko huhti-heinäkuun tullut erittäin paljon somalialaisia turvapaikanhakijoita, ja hakijaryhmänä somalit ovat jatkuvasti kolmen parhaan joukossa.
Samoin nigerialaisten tulo Suomeen jatkuu runsaana. Huhtikuussa 2015 nigerialaiset menivät top 10 -listassa hakijoina jopa syyrialaisten ohi!
Somaliasta on tullut jo 945 henkeä, kun koko edellisvuonna luku oli 411.
Todellisuudessa konfliktit ja vaino ovat lähdön syynä korkeintaan neljäsosassa tapauksista, asiantuntija Helsingin yliopiston väestötieteen dosentti Arno Tanner toteaa.
YLI 75% pakoloisista tulee VÄÄRIN perustein ja korkeintaan 25% tulee OIKEIDEN syiden takia.
Sain eilen kaksi puhelua Ruotsista, toinen näistä ihmisistä on toiminut Tukholman alueella kaupungin virkamiehenä. Ihmiset kertoivat minulle omakohtaisia kokemuksia, siitä mitä he ovat kokeneet ja omin silmin nähneet, sitä millaista elämä Ruotsissa oikeasti on. Keskustelimme hiukan politiikasta ja ennenkaikkea Ruotsin maahanmuuttopolitiikkasta. Toivon, ettei Suomi seuraa Ruotsia tässä asiassa. Ihminen jonka kanssa keskustelin oli aidosti huolissaan ja peloissaan tilanteesta Ruotsissa, hän kehoitti ihmisiä tutustumaan tarkasti niihin tilanteisiin ja asioihin joita on tapahtunut ja tapahtuu Tukholman alueella. Ringebyssä ja Södertäljessä tilanteet ovat paikoin karanneet pysyvästi käsistä. Ringebyssä ja Södertäljessä on sellaisia alueita joihin maahanmuuttaja taustaiset ihmiset ovat perustaneet epävirallisesti yhteiskunnan yhteiskunnan sisälle. Heillä ei ole siellä edes tarvetta integroitua yhteiskuntaan, koska siellä on käytössä muunmuassa ns. keskinäiset lainat. Tarkemmin sanottuna tämä on sellainen järjestely, että korkeassa asemassa oleva ihminen lainaa toiselle rahaa täysin pankkien ja kaiken valvonnan ulkopuolella vaikka 300 000 kruunua tällä summalla ihmisen on perustettava yritys joka palvelee kyseiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä sekä heidän yhteisiä tarkoitusperiään. Summa peritään takaisin korkeilla koroilla. He ovat päässeet kaupungeissaan johtaviin asemiin ja näin yhteisiä tarkoitusperiä on helpompi toteuttaa. Heidän kirkkoihin, palvontapaikkoihin tai miten niitä nyt halutaan nimittää kuuluu valtavasti ihmisiä. Heidän kirkkonsa ylinjohto määrää ihmisiä asettumaan vaaleissa ehdolle ja kirkosta käsin määrätään ketä pitää äänestää, tämä mahdollistaa vaaleissa voiton. Näille alueille tulee valtavasti ihmisiä jotka ovat valmiiksi kotimaassaan traumatisoituneita niin, ettei heillä ole työkykyä enää, vaikka yhteiskunta kuluttaa järkyttäviä summia mm. terapiaan ja kuntoutukseen. Se joka piti olla tuottaja onkin käyttäjä. Ihminen kertoi minulle myös, että pelastuslaitos ja poliisi joutuvat jatkuvasti tupla resursseilla hoitamaan tehtäviään ja kulutkin ovat sen mukaisia. Esimerkiksi tulipalon sattuessa paloautot tarvitsevat poliisisaattueen tietyille alueelle mentäessä. Vartiointi liikkeet eivät uskalla hoitaa tehtäviään näillä kaikkein slummiutuneimilla alueilla.
Me emme saa ummistaa silmiä niiltä kaikista eniten hätää kärsiviltä ja apua tarvitsevilta. Kaikenlainen elintasosurffailu (huom! jota todistettavasti tapahtuu!) on saatava loppumaan, täytyy löytää keinoja auttaa hätää kärsiviä ja tarjota turvaa ja suojaa niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Ei se voi mennä niin, että heikot jyrätään pahnan pohjalle ja ne vahvat ja rikkaammat ostavat itselleen paremman tulevaisuuden. Naiset, lapset, vanhukset ja sairaat tarvitsevat apua kaikista eniten.
Onko määrä meidän hyvyytemme mittari? Tekeekö se Suomesta ja Suomalaisista parempia ja suvaitsevaisempia ihmisiä jos tänne vastaanotetaan 15.000 ihmistä tai 150.000 ihmistä? Mielestäni määrä ei ole eikä saa olla meidän hyvyytemme mittari, sen verran pitää ottaa pakolaisia vastaan, että heistä pystytään huolehtimaan ja heille pystytään tarjoamaan hyvät ja tasavertaiset palvelut! Mutta miten se onnistuu kun tällähetkellä ei pystytä tarjoamaan näitä palveluja edes oman maan kansalaisille, On suomalaisia jotka kärsivät oikeasti hätää, nälkää ja puutetta, voi kun oman maan kansalaisten asioihin puututtaisiin yhtä kovalla tarmolla ja intohimolla!
Kun otamme pakolaisia vastaan, täytyy löytää keino etsiä joukosta kaikista eniten apua tarvitsevat ja elintasosurffailua harrastaville täytyy laittaa ovi kiinni.
samaa mieltä kirjoittajan kanssa oon minäkin
Kuinka voisin auttaa kantasuomalaisia parhaiten?
"Kuinka voisin auttaa kantasuomalaisia parhaiten"?
Ei tässä tilanteessa auta muukuin korpilaki ja korpisoturit, siellä kehäkolmosen sisällä pohtidaan ja jahkaillaan siellä puuttuu toiminta, kaipasinne on tultava selvittämään tilannetta?.
No huh huh, tästäkin ketjusta yli 20 viestiä jo poistettu, mitä kamalaa olette tänne oikein kirjoittaneet?
Vai onko aihe liian arka?
Ruotsissa on laskettu, että jos edes 60 % aikuisiässä maahan tulleista mamuista työskentelee, niin se on taloudellisesti kannattavaa. Sehän johtuu siitä, että pellavapääpissikset ovat silkkaa kustannusta liki 25 vuotta. Senkään jälken eivät ns. paskaduunit kiinnosta.
Peruskoulu maksaa noin 10.000 euroa per pärstä, kotoutumiskoulutus noin 5000 per pärstä. Peruskoulua käydään 9 vuotta kotoutumiskoulutusta 2-3 vuotta.
Maahanmuuttajista on varmasti suurta hyötyä, jos heillä on asianmukainen koulutus ja jos he työllistyvät. Monilla maahanmuuttajilla ei kuitenkaan ole koulutusta. Itse asiassa EU:n virallisten tietojen mukaan vain 5% Eurooppaan tulevista siirtolaisista on koulutettuja. Siis joka kahdeskymmenes. Joillain mamuilla ei ole edes perustaitoja, kuten kieli-, kirjoitus- ja lukutaitoa. Arvioiden mukaan esim. somaleista jopa 90 % on lukutaidottomia. Lisäksi monilla maahanmuuttajilla on paljon erilaisia ongelmia, joiden takia sopeutuminen yhteiskuntaan ja työelämään vie vähintään vuosia. Joidenkin kohdalla sopeutuminen ei edes ole mahdollista.
Pelottaa ja heikottaa tämä invaasio.
Ja uusnatsien hevonvitun tietotoimiston levittää propagandaa sen minkä ehtii...
''Ja uusnatsien hevonvitun tietotoimiston levittää propagandaa sen minkä ehtii...''
No niin tekee vaan minkä sille voi?
Palsta kun on yleinen niin eihän sinua voi kirjoittamasta kieltääkään.
Ainoastaa juutalaiset luovat kaaosta ja terrorisoivat maailmaa.
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Vietnamiin saamme vietnamilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Afganistaniin saamme afganistanilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää öljyn takia Irakiin saamme irakilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoisen Usan tuella juutalaisvaltio Israel terrorisoi Lähi-Itää saamme palestiinalaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa/CIA terrorisoi Etelä-Amerikkaa luonnonrikkauksien ja kokaiinin takia saamme latinoita
Juutalaisvetoinen Usa laatii suunnitelman "Arabialainen kevät", ja laittaa asialle ulkoistetun esinahkansa NATO:n, NATO pommittaa Libyaa 26 000 kertaa ja saamme libyalaisia ja maassa olleet vierastyöläiset elätettäviksemme.
Sama toistuu nyt Syyriassa.
Juutalaiset illuminazionistit iskivät New Yorkiin tappaen heti yli 3000 ihmistä, tätä False Flagiä seuranneissa sodissa on kuollut ja haavoittunut jo miljoonia ihmisiä, sadat tuhannet ovat joutuneet maanpakoon tänne Eurooppaan meidänkin elätettäviksi.
http://www. 911missinglinks.com/
-Now you will discover the definitive truth about 9/11 and learn why even the most popular movies on the subject have failed to address the evidence exhaustively presented in this video. The facts will make it abundantly clear that the so-called 9/11 Truth movement has been infiltrated and is ultimately controlled by the same criminal group who masterminded the attacks. As they say, if you want to control the dissent you lead the dissent.’ Utilizing evidence from the FBI, CIA, NSA, US Armed Forces Intelligence sectors, Foreign Intelligence organizations, local law enforcement agencies and independent investigators, Missing Links goes where no other 9/11 video has dared to.”
KIITOS juutalaisvetoinen USA
Varovaisimpienkin arvioiden mukaan Irakissa on kuollut 72 537-79 128 siviiliä. Lokakuussa 2006 tiedejulkaisu The Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa siviiliuhrien määräksi arvioitiin 390 000-940 000 ja syksyllä 2007 sodanvastustajat puhuivat jo miljoonasta kuolleesta. Miljoonat ovat lähteneet pakolaisiksi Irakista ja Afganistanista.
Alkuvuodesta 2008 The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos selvitti että Yhdysvaltain johto esitti kahden vuoden aikana ennen sotaa kaikkiaan 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista ja 532 totuudenvastaista väitettä perusteiksi oikeutukselle hyökätä Irakiin.
http:// yle.fi/uutiset/selvitys_usan_johto_valehteli_irakin_aseista/5820330
Tokihan sosiaalidemokraatit fiksuina tiesivät asioiden oikean laidan, sen että Usa halukkaiden koalition kanssa menee Irakiin öljyä ryöstämään, ja tokihan he myös fiksuina osasivat ennakoida sadat tuhannet siviiliuhrit...mutta eivät välittäneet.
http://www. foxnews.com/story/0,2933,296938,00.html
Usan keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspan sanoi, öljy oli pääsyy Irakiin hyökkäykseen.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States
http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/812572/Maahanmuuttovirasto jyraa jatkossa vastustavat kunnat
Valtion virkamies jorma kuuluvainen veto juuri demokratian vessasta alas. Kunta joka ei pakoloiskeskusta halua, ja pahimmassa tapauksessa joku pääsee hengestään pakoloisen toimesta, niin mitä siitä seuraa?
Siitä seuraa se, että pakoloiskeskus on ilmiliekeissä, ei pelkkä osittainen päätyseinä niinkuin virossa, vaan keskus tullaan polttamaan ihan paskaksi. Tästä mamukiimasta ei voi seurata kuin hallitsematon ketjureaktio.
Ikäväkseni voin todeta, että pakoloisien (laittomien siirtolaisten) taustoja ei olla tutkittu yhtään, ei ihme että poliisikin jo pohtii kannattaako ulkona iltaisin liikkua. Montako jihadistia on joukossa prosentuaalisesti?
Ei mulla muuta.
Johan toi on todellisuuta kun sananvapautta kavennetaan ja sensuuria lisätään koko ajan.
Kohta ne hyysärit alkaa hoitamaan keskustelunkin meidän puolesta.
Tämä kaikkihan on ihan loogista jatkumoa.
Kun kerran ilmaispuistokonsertit ja unelmamarssit eivät tehneet tehtäväänsä maahantunkeutumisen puolestapuhujina niin seuraava luonteva askel on yrittää tukahduttaa kaikki ei toivottu keskustelu ja mikä parhainta, jopa luoda näennäiskeskusteluja venäläistrollien tyyliin.
Se on pääasia, että raha puhuu ja kansa vaikenee.
Aloittaja sekoittaa joko tyhmyyttään tai tarkoituksella kaksi asiaa: maahanmuuoton, jota harrastaa monet suomalaisetkin, ja pakolaisuuden joka on aivan eri asia.
Ensimmäisessä tapauksessa kotimaa jää taakse täysin vapaaehtoisesti, toisessa taasen EI. Kukaan ei lähde vapaaehtoisesti merelle itseään tai mukuloitaan hukuttamaan mikäli oikea, parempi vaihtoehto löytyisi lähempää. Nyt tapahtuva laajamittainen ilmiö on pakolaisuutta, ei vapaaehtoista maahanmuuttoa.
Tulijoista vain pieni osa on pakolaisia, loput etsivät parempaa elintasoa. Ota nyt se pää pois pseestäsi ja katso asiaa niin kuin se on!
Mitkä "loput"? Kaikkihan ne sitä tietysti etsivät. Oletko vähän vajaa vai mitä?
''Aloittaja sekoittaa joko tyhmyyttään tai tarkoituksella kaksi asiaa: maahanmuuoton, jota harrastaa monet suomalaisetkin, ja pakolaisuuden joka on aivan eri asia.''
Onko ongelmia lukemisen kanssa vai oletko vaan liian tyhmä ymmärtämään lukemaasi?
eihän avauksessa puhuta sanallakaan maahanmuutosta, verrataan vain pakolaisia ja pakolaisia, vieläpä hyvin asiallisesti.
Mutta ainahan jonkun pitää yrittää päteä eikä edes tarkoituksella vaan ihan tyhmyyttään.
Eihän siinä aloituksessa suoraan näin sanota, mutta samaa asiaa sillä tarkoitetaan. Termit vain ovat hukassa, jolloin ei osata käyttää oikeaa sanaa. Mamu on lyhenne sanasta maahanmuuttaja. Hän ei siis ole pakolainen. Ja maahanmuuttjat saattavat olla niitä jotka ovat tulossa tänne elintason vuoksi omasta tahdostaan. Tämä on oikeasti tosin melko harvinaista. Kyseiset muuttajat tulevat monesti sivistyneistä maista. He ovat siis aloituksen perusteella "pakolaisia", vaikka koko termi ei heihin sovi.
Vallitsevassa tilanteessa Suomeen ei paljoakaan ole tulossa rauhallisten olojen maahanmuuttajia. Mutta ihka oikeita pakolaisia on nyt Eurooppa pullollaan. Ja niitä tänne nyt tulee, koska olot kotimaassa ovat sikamaisen huonot.
Kaikki humanistit olkaa kanssamme tänään:
https://www.youtube.com/watch?v=bNr9y-Yb5dw
Suvakit on kovia kritisoimaan maahanmuuttovastaisia kirjoituksia, syytellen natseiksi ja natsipropagandaksi, ja toitottavat omaa kantaansa, jonka ovat valtamediasta tai muilta saman henkisiltä puupäiltä kopioineet. Se mitä palstoilla huutelevat suvakit ei tee, on se että ottaisivat asioista ihan oikeasti selvää, vaikka se kuinka helppoa olisikin nykyään, kun netti keksitty. Puolueettomia lähteitä löytyy varmasti. Mutta kun se nyt vaan on helpompaa hokea totuuksiaan täällä ja haukkua erimieltä olevat natseiksi. Tämmöinen käytös kertoo aika paljon ihmisestä, ja pohjattomasta typeryydestä. Ja siitä, että on helppoa ja kivaa olla suvaitsevainen, koska silloin sitä on niin helvetin hyvä ihminen ja siinä on sitten kiva leijua omassa hyvyydessään, ja muut samanlaiset tollot peukuttaa facessa, ja sitten tuntee itsensä vielä paremmaksi, oikein hyväksytyksi. Anna mun kaikki kestää. Lukekaa, katsokaa dokkareita, menkää ulos ja katselkaa ympärillenne, jos ootte jossain isommassa kaupungissa. Miten hitossa te pystytte sivuuttamaan kaikki tosiasiat. Suomi on elänyt velaksi jo pitkään, ja nyt pitää elättää elintasosurffareita hamaan tappiin asti. Mistä te kuvittelitte, että rahat tähän saadaan? Painetaan vaan lisää euroja vai? Ja mitä tapahtuu, kun muslimien määrä Suomessa kasvaa tarpeeksi?
Lisätään vielä, ettei noista tulijoista tule sodan jaloista, kuin hyvin pieni osa, ja nekin lähinnä nuoria miehiä, joiden kuuluisi olla rintamalla taistelemassa maansa puolesta. Tänne asti päässeillä on ollut rahaa maksaa salakuljettajille tuhansia ja tuhansia. Naiset ja lapset on jätetty ties minne pärjäämään omillaan. Oikein kunniakansalaisia saadaan Suomeen näistä veijareista.
"Suvakit on kovia kritisoimaan maahanmuuttovastaisia kirjoituksia"
Suvakki?
Maahanmuuttovastainen?
Miksi ette sano suoraan, että inhoatte ja pelkäätte muslimeja, mustia ja arabeja???
Miksi jauhatte paskaa, ettekä suoraa sano rehellisesti on kyse.
Samanlaisia vellihousuja kuin Immonen, joka on "monikulttuurisuukrittinen" = rasisti.
Suomen maahanmuuttajista suurin osa tulee Euroopasta. Kirjoituksien perustella ette te vastusta saksalaisten tai brittien muuttamista Suomeen, vaan pääasiassa muslimeja.
Opetelkaa nyt edes termit oikein. Vain onko juttu niin, että kun natsahtavia ollaan niin natsipropagandan hengessä puhutaan ihan muusta kuin mistä on kyse ( vrt.juutalaisratkaisu = kaasukammiot jne,)
Siinä tyypillinen somessa istunut papukaija, joka ei edes tajua olevansa papukaija, vaikka kaikki vihatermistökin on juuri juuri sosiaalisen median suurimmilta hörhöiltä... No tiedoksi, että ainoastaan idiootit vihaa suvaitsevaisia ihmisiä. Te ette näy pitävän suvaitsevaisista ihmisistä, vaikka suvaitsevaiset ovat ihmisiä, jotka pyrkivät sopuun. Mitä te itse olette? Ette suvaitsevaisia, se on selvää. Minä sanon, että ymmärtämättömiä hölmöjä, ette ainakaan älykkäitä. Ette ymmärrä, että vihatessanne kanssanne erimielisiä suvaitsevaisia suomalaisia, ne isot rikolliset jotka haluavatkin lietsoa eripuraa kansan keskuuteen maahanmuuttoaiheen tiimoilta ja lietsoa kansaa erilaisiin mielipidepoteroihin, taputtavat karvaisia käsiään ( ja en viittaa maahamuuttajiin). Jos hölmö kansa keskenään tappelee, siinä sivussa myös maahanmuutosta ja hädänalaisista ihmisistä eniten hyötyvät isot kv- ja kotimaiset rikolliset pääsevät kätevästi toteuttamaan ison bluffinsa, missä yllätys yllätys ei enää puhutakaan mitään Suomen todellisista ongelmista ja missä Suomen valtion kassa tyhjennetään ns. "mamubisneksen" nimissä. Nykyajan orjakauppaa, katsokaas.
Mitä teillä on suvaitsevaisia ihmisiä vastaan? Miksi haluatte viedä statuksen ja mielipideoikeuden meritoituneilta oman maanne kansalaisilta? Suvakeiksi ihmisiä haukkuvat ovat kusipäitä, tekisi mieli melkein sanoa, että rikollisia. Hyökkäilevät hörhömielipiteillään tutkijoitakin ja kaikkia älykkäitä vastaan. Ja mikä saa sut luulemaan, että muka kaikki ihmiset olis Facebookin käyttäjiä? Mun mielestä mitään oikeutta edes naurattaa muita täysin epäobjektiivisilla jorinoillaan on tyypit, jotka ammentaa niin sanotun "tietonsa" internetin Facebookeista... Sellaisissa paikoissa kyllä varmaan mielipideaivopesua tapahtuukin, katsokaas kun se on ihan rikollisten informaatiosodankäyntiä vääristellä netissä kaikkea totuuksina pitävien ihmisten käsityksiä.
Jos mä olisin maahanmuuttotyötä tekevä tutkija, niin ÄKKIÄ lakkaisin käyttämästä ainakaan sanaa "kantasuomalaiset" tieteellisissä blogijulkaisuissa ja muissa, koska nyt persutyyppisten kanssa samantyyppiset koijarit on ilmeisesti sitten perustamassa sen nimistä puoluetta. Alkaisin käyttää suomalaisista mieluummin vaikka nimitystä "kantaväestö" julkaisuissa, eikä "kantasuomalaiset", ettei vahingossakaan tulis pelattua niiden pussiin, joiden tarkoituksena ei ole mikään muu kuin vihan ja eripuran lietsominen ja paskamainen populismi.
Milloin vihapopulismille tulee Suomessa loppu? Tässä on nyt jo yli seitsemän vuotta odotettu, että maa palautuisi takaisin normaaliksi sivistysmaaksi, missä ei ole normaalia käyttää hyväntahtoisista ihmisistä vihatermiä "suvakki" ja missä ei valta- aseman omaavat jotkut poliitikotkin viljelis vastuutonta vihapuhetta.
Te Suomi24- palstamouhaajatkin olette silkka ymmärtämätön sopulilauma, jotka luulette, että muka koko Suomen kansa on jakautunut maahanmuuton puolustajiin ja vastustajiin. Se että yksittäisellä ihmisellä kullakin on yksilöllinen näkemys, on yhä ihan fakta, eli ei ole olemassa "suvakkeja" eikä "maahanmuuttokriitikoita". On vain ihmisiä, jotka haluavat hyötyä ihmisten erottelusta esim. rotu- tai uskontoperustein ja sitten on ihmisiä, jotka eivät halua.
Alkuperäinen syy tälle kaikelle on EU ja tämä tehdään tarkoituksella: http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/08/se-iso-kuva.html
Turhaan kohdistatte vihanne näihin maahantulijoihin, kun syynä ovat omat valtiopetospoliitikkomme ja EU:n valtaapitävät.
Suomihan vietiin osaksi EU:ta valtiopetoksellisin toimin ja se kansanäänestyksessä tapahtui vielä erillinen harhautus.
Jos tuo omien poliitikkojemme valtiopetos kiinnostaa niin siitä lisää täältä: http://jormajaakkola.fi/
Hei kiitos tuhannesti!!! Todella mielenkiintoista luettavaa!
Sodat aiheuttavat pakolaisuutta. Nykyisen pakolaismääritelmän mukaan myös Suomen sodissa oli pakolaisia. Sisällissota aiheutti maan sisäistä ja myös ulkoista pakolaisuutta lähimaihin. Toisen maailmansodan aikaan Suomesta lähetettiin Ruotsiin lapsia pakolaisina. Karjalaiset olivat pakolaisia omassa maassa, tosin osa heistä lähti pakolaiseksi Neuvostoliittoon. Aloittaja hyvä - oliko hekin kusettajia ja miten nämä pakolaiset eroavat tämän päivän sotaa karkuun lähtevistä ihmisistä?
Ainoastaa juutalaiset luovat kaaosta ja terrorisoivat maailmaa.
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Vietnamiin saamme vietnamilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Afganistaniin saamme afganistanilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa hyökkää öljyn takia Irakiin saamme irakilaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoisen Usan tuella juutalaisvaltio Israel terrorisoi Lähi-Itää saamme palestiinalaisia elätettäviksemme
Juutalaisvetoinen Usa/CIA terrorisoi Etelä-Amerikkaa luonnonrikkauksien ja kokaiinin takia saamme latinoita
Juutalaisvetoinen Usa laatii suunnitelman "Arabialainen kevät", ja laittaa asialle ulkoistetun esinahkansa NATO:n, NATO pommittaa Libyaa 26 000 kertaa ja saamme libyalaisia ja maassa olleet vierastyöläiset elätettäviksemme.
Sama toistuu nyt Syyriassa, ja mukana Syyrian hallituksen joukkoja pommittamassa on Ranskan, Usan, Naton ja Israelin ilmavoimat, jotka tasoittavat ISIS-terroristeilleen tietä Damascukseen.
Juutalaiset illuminazionistit iskivät New Yorkiin tappaen heti yli 3000 ihmistä, tätä False Flagiä seuranneissa sodissa on kuollut ja haavoittunut jo miljoonia ihmisiä, sadat tuhannet ovat joutuneet maanpakoon tänne Eurooppaan meidänkin elätettäviksi.
http://www.911missinglinks.com/
Now you will discover the definitive truth about 9/11 and learn why even the most popular movies on the subject have failed to address the evidence exhaustively presented in this video. The facts will make it abundantly clear that the so-called 9/11 Truth movement has been infiltrated and is ultimately controlled by the same criminal group who masterminded the attacks. As they say, if you want to control the dissent you lead the dissent. Utilizing evidence from the FBI, CIA, NSA, US Armed Forces Intelligence sectors, Foreign Intelligence organizations, local law enforcement agencies and independent investigators, Missing Links goes where no other 9/11 video has dared to.
KIITOS juutalaisvetoinen USA
Varovaisimpienkin arvioiden mukaan Irakissa on kuollut 72 537-79 128 siviiliä. Lokakuussa 2006 tiedejulkaisu The Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa siviiliuhrien määräksi arvioitiin 390 000-940 000 ja syksyllä 2007 sodanvastustajat puhuivat jo miljoonasta kuolleesta. Miljoonat ovat lähteneet pakolaisiksi Irakista ja Afganistanista.
Alkuvuodesta 2008 The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos selvitti että Yhdysvaltain johto esitti kahden vuoden aikana ennen sotaa kaikkiaan 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista ja 532 totuudenvastaista väitettä perusteiksi oikeutukselle hyökätä Irakiin.
http://yle.fi/uutiset/selvitys_usan_johto_valehteli_irakin_aseista/5820330
Tokihan sosiaalidemokraatit fiksuina tiesivät asioiden oikean laidan, sen että Usa halukkaiden koalition kanssa menee Irakiin öljyä ryöstämään, ja tokihan he myös fiksuina osasivat ennakoida sadat tuhannet siviiliuhrit...mutta eivät välittäneet.
http://www.foxnews.com/story/0,2933,296938,00.html
Usan keskuspankin johtaja sanoi, öljy oli pääsyy Irakiin hyökkäykseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Halukkaiden_koalitio
Halukkaiden koalitio oli Yhdysvaltain kokoama liitto, joka tuki Irakin sotaa 2003 Irakin väitettyjen joukkotuhoaseiden riisumiseksi ja YK:n turvallisuusneuvoston ehdollisina antamien päätösten toimeenpanemiseksi. Koalitiolle annettava tuki vaihteli sotilasoperaatioihin osallistumisesta ylilento-oikeuteen ja poliittiseen tukeen.
Julkisesti liittoumaan liittyi 48 maata. Yhdysvaltain silloisen ulkoministerin Colin Powellin mukaan liittoumaan kuului myös monia muita maita, jotka eivät kuitenkaan julkisesti tahtoneet sitä tunnustaa. Liittoumaan epävirallisesti liittyneitä maita saattoivat olla muun muassa Kanada ja Suomi. Suomessa syntyi vuoden 2003 eduskuntavaalien loppusuoralla niin sanottu Irak-skandaali, kun Keskustan silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki syytti silloista pääministeri Paavo Lipposta Suomen liittämisestä Yhdysvaltain liittoumaan. Kohun käänteistä seurasi oikeudenkäynti ja Jäätteenmäen hallitus joutui eroamaan, koska ei enää nauttinut Eduskunnan luottamusta.
Koko aiheesta ei edes mussutettaisi näin paljon ilman mediaa. Mutta koska median on pakko kertoa oikeasti isosta asiasta niin täällä sitä nyt jauhetaan sitä sun tätä. Ja tässä aiheessa "tietäjiä" riittää joka paikkaan. Aivan kuten oli edellisessä, lähes yhtä suuressa kuumassa perunassa eli Kreikan kriisissä.
Hassuinta koko jutussa on se, että pakolaisia tulee tänne nyt enemmän kuin koskaan kun perpanssit istuvat hallituksessa. Elämä osaa olla oikeasti huumorintajuinen.
''MoreStupidsComing
Eihän siinä aloituksessa suoraan näin sanota, mutta samaa asiaa sillä tarkoitetaan. Termit vain ovat hukassa, jolloin ei osata käyttää oikeaa sanaa. Mamu on lyhenne sanasta maahanmuuttaja. Hän ei siis ole pakolainen.''
Voi näitä viher-vasemmiston valopilkkuja, ihailla pitää tuota idiotismia millä kykenevät jo tulkitsemaan toisten ajatuksetkin.
Onko ongelmia lukemisen kanssa vai oletko vaan liian tyhmä ymmärtämään lukemaasi?
eihän avauksessa puhuta sanallakaan maahanmuutosta tai mamuista, verrataan vain pakolaisia ja pakolaisia, vieläpä hyvin asiallisesti.
Mutta ainahan jonkun pitää yrittää päteä eikä edes tarkoituksella vaan ihan tyhmyyttään.
Voisit tietysti pyytää että joku aikuinen selittää sinulle että mitä siinä avauksessa oikein lukee, niin ei tarvitse arvailla ja/tai tulkita ja onhan se helpompi kommentoidakin kun tietää mihin ottaa kantaa.
Sipilän toimet ntekevät suomesta pakoloisen paratiisin ja halutuimman kohteen.
http://mvlehti.net/2015/09/05/miksi-propagandamedia-joka-haluaa-havittaa-suomalaiset-maan-paalta-on-hiljaa/
Alkaa vähän näyttämään siltä että vajaassa 10 vuodessa ollaan me suomalaiset jossain pakolaisina.
Holokausti oli suurempi kusetus kuin tämä pakolaisjuttu.
Mikä ihmeen holokausti, kun eeuu ei pysty vastaamaan edes ihmisyyden kysymykseen.
Politiikka tekee sitä täysin itselleen.
Suomi lakkaa olemasta Suomi seuraavan kymmenen vuoden aikana, joten koittakaa nyt tollot edes yrittää muistaa keitä siitä on kiittäminen.
Ei mulla muuta.
Mikä Suomi? Tämä SSS-hallituksen "Suomi" ei ole ainakaan minun Suomeni.
Maailmassa eniten pakolaisia tuhatta asukasta kohden:
1. Syyria 341
2. Libanon 258
3. Keski-Afrikka 226
4. Etelä-Sudan 178
5. Kolumbia 123
Euroopassa eniten pakolaisia tuhatta asukasta kohden:
1. Latvia 132
2. Viro 67
3. Serbia ja Kosovo 38
4. Bosnia ja Hertsegovina 37
5. Ruotsi 23
......
Suomi 2,8
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090420295247_uu.shtml
Ei mulla muuta.
(Uusnatsit_Sucks
Mikä Suomi? Tämä SSS-hallituksen "Suomi" ei ole ainakaan minun Suomeni.)
Ja jokainen kommentti samaa lässytystä, kyllähän se on jo selväksi tullut että oppositiossa olo vituttaa viher-vasemmiston vähäpäistä paskasakkia.
Mutta-että noin kova ahdistus, painu vaikka venäjälle josko se sinun ''suomesi'' löytyisi vaikka sieltä?
Voisiko joku selittää?
Kyllä minäkin haluaisin sääliä ja tuntea myötätuntoa noita pakolaisia kohtaan, mutta ei vaan onnistu kun käyttäytyvät kuin elukat ainakin naisia kohtaan, huutelevat ja käyvät käsiksi ihan julkisilla paikoilla.
Ei vaan pysty ymmärtämään kuinka ihminen joka hädänalaisena pakenee vainoa ja huonoa kohtelua heti turvaan päästyään alkaa sikailemaan auttajiaan kohtaan, eikä tuota selitä millään kulttuurieroilla, kyllä jokainen kulttuuri erottaa oikean ja väärän toisistaan.
Siis miksi noin törkeä käytös kertooko joku?
Rasistiksi en haluaisi muuttua, mutta ei voi kuin vihata noita törkymöykkyjä.
http://mvlehti.net/2015/09/07/yli-4000-isis-soturia-on-saapunut-eurooppaan-pakolaisena/
Pieni sääennuste, etninen värinä leviää koko suomeen, ilmapiiri kylmenee ja tunteet kuumenevat ja kohta suvakit selittävät.
Uusnatsien hevonvitun tietotoimistolla ona taas "totuus" hallinnassa..
Journalismia...? Hahahhahhahahahah...
''Uusnatsien hevonvitun tietotoimistolla ''ona'' taas "totuus" hallinnassa..''
Ymmärrätkö itsekkään omia kirjoituksiasi?
Ja kyllä se isis sieltä tulee ja opettaa ehkä sinutkin lentämään, kuten niin monet kaltaisesi.
http://mvlehti.net/2015/09/12/paivan-video-erilaisuus-on-rikkautta/
Kannattaa katsoa.
Sensuuri on näköjään rikkaus siinä missä monikulttuurisuuskin.
Kyllä on paljon poistettuja viestejä, ja kohta poistuu koko ketju.
Ruotsin HYYSKÄ-ÄMMÄ, maahanmuuttoministeri: Junayhtiö saa päättää pakolaisista itse
Maanantai 14.9.2015
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091420350184_ul.shtml
Ruotsin valtion rautatieyhtiön toiminta turvapaikanhakijoiden kuljettamisessa on yrityksen oma asia, sanoo Ruotsin maahanmuuttoministeri HURRINPASKA Morgan Johansson STT:lle.
Ministerin mukaan Ruotsin hallituksen tehtävänä ei ole puuttua siihen, millaisia käytäntöjä junayhtiöllä on matkustajilleen. Rautatieyhtiö SJ:n toiminta on herättänyt arvostelua Suomessa. Sisäministeri Petteri Orvon (kok) mukaan yhtiö ei tarkista turvapaikanhakijoiden henkilöpapereita Suomeen suuntaavissa junissa.
RUOTSALAIS HYYSÄRIHUORA Morgan Johansson kehottaa Suomea kantamaan vastuunsa kriisin hoidosta.
- Tämä on poikkeuksellinen tilanne. Se tarkoittaa, että kaikkien maiden on tehtävä voitavansa (kriisin) ratkaisemiseksi. HURRIHUORA VÄITTÄÄ….Mielestäni myös Suomella on varaa tehdä enemmän asian eteen….VAIKKA ASIA EI YHTÄÄN HURRIHUORALLE KUULU JA HURRINPASKAHUORAT ITSE KUTSUVAT HUIJARI-PAKOLOISIA RUOTSIIN .
Merkel on pahempi Euroopan tuhooja kuin Hitler !
Merkel-hulluÄmmää on kohdeltava kuin Hitleriä - ja ajoissa !
Älkää puhuko uusnatseista tai natseista, kun ette kuitenkaan ole lukeneet asioiden todellisia kantteja (eikä ole mukamas sen sukuiset nykyliikkeetkään) mm Sergei Niluksen ja Hitlerin opuksista viime vuosisadalta.
Hitler tiesi pakolaiskysymyksen perustan jo 1926. (suomennettu kirja 1941).
Kirjan -41 2. osan sivun 351 ala laidassa lukee se vastaus. Joten On vähän niinku "vuosia tutkittu".
Kannattaa muistaa, että Hitler on viimevuosisadan rakastetuin ihminen ja kaikki negatiivinen mitä hänestä luulette on myöhemmän vastakkaisen ideologian kannattajien saastaista tuotosta.
-Paras
"Kyllä täytyy olla yhteiskunnankin kieroutunut jos ei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä, tuskin kukaan pakolaisia vastustaa mutta harva noita pakolaisia haluaa."
Kyllä niitä kieroutuneita sekakäytöllä aivonsa pehmittäneitä suvakkivajakkeja aina sen verran löytyy, että ne "halut" pysyy kohdillaan varsinkin suck_hyysmedissa.
On se vaan kumma kuinka valtamedia jättää järjestelmällisesti kertomatta kuinka paljon vahinkoa nuo heinäsirkkalaumat tekevät pitkin europpaa tänne suomeen vaeltaessaan.
Mitään negatiivista noista pakolaisista ei saa kertoa, ja siksi pitää keksiä kaikkea positiivista satuilua.
On meillä aivan paskat päättäjät.
http://mvlehti.net/2015/09/15/mustat-pojat-hakkaamassa-ja-potkimassa-suomalaisia/
Monikulttuurisuutta ja etnistä värinää, tosin kohta voi vati kaatua ja sitten alkaa ruumiita tulemaan.
Jossain vaiheessa varmasti kysytään että kenen on vastuu?
http://mvlehti.net/2015/09/15/nain-ruotsissa-poliisit-ovat-jo-alakynnessa/
Iihanaaa alkais jo täälläkin.
http://mvlehti.net/2015/09/17/tarjottu-majoitus-ei-kelpaa-turvapaikanhakijoille-he-haluavat-parempiin-oloihin/
Voi kauhee noita hädänalaisia ressukoita, nehän on selvästi tulleet luksuslomalle.
http://mvlehti.net/2015/09/17/nyt-ruotsin-trelleborgissa-on-sattunut-joukkoraiskaus/
Monikulttuurisuushan on rikkaus varsinkin etnisen värinän osalta.
Ei mulla muuta.
http://mvlehti.net/2015/09/18/irakilaisturvikset-ottivat-taksikyydin-hirvaskankaalta-jyvaskylaan/
Näinhän se ilmenee se hädänalaisten pakolaisten todellisuus, ei toi enää edes naurata.
http://mvlehti.net/2015/09/20/suvaitsevaisen-auttajan-nakemys-tilanteesta-eivat-nama-ole-sotaa-nahneetkaan/
Joko alkaa silmät aukeamaan jopa suvakeillakin?
PaskaKOKkareet ja SDP-rosvot ja huijarit, Ulpu Iivarit
ja SPR- ja RKP - rikollisjärjestöt tekevät törkeää pakoLOIS-bisnestä, ja jopa yhdessä ihmissalakuljettajien kanssa.
Tämä on aivan sairasta ahneutta, 2010-luvun ORJAKAUPPAA !
Hävetkää !!!
http://mvlehti.net/2015/09/23/turvapaikanhakijat-huristelevat-takseilla-pitkin-suomea-1400-euron-matka-turkuun-ei-tunnu-missaan/
Normaalitouhua koska kukaan ei tunnu sitä ihmettelevän, mutta kyllä minua ainakin ihmetyttää tuo turvapaikanhakijoiden rahankäyttö joka tuntuu vastaavan varakkaan suomalaisen lomailua ulkomailla.
Kyllähän tuo koko homma saatanalliselta kusetukselta alkaa haisemaan.
Kyllä on taas kauheasti noita sääntöjen vastaisia kirjoituksia, toivottavasti ei pieni sensuuripelle ihan vallan väsähdä.
Voi tätä hulluuden hulluutta.
Saaatanan pelleilijät.
Muutamalle hyysäri-jakorasialle ja onnettomalle huoraavalle hyysärille järjestetään mamu -bordellleja rahtaamalla muka "pakoLOISIA" .
Tuodaan myös MIEHILLE "parempaa elämää" etsiviä upeita aasialaisia naisia, joille valtio järjestää täysihoidon ja luxus-elämän .
Ja hyysärit saaatanat laitetaan maksamaan koko lysti, HÄHÄHÄÄÄÄ
Miehet tarvitsevat turvapaikkaa, eivät naiset.
Miehiä tulee auttaa, miehet joutuvat muuten sotaan ja kuolemaan nuorena.
Paskakokkareet tekee pakoLOISILLA mamuBISNESTÄ, törkeää ihmissalakuljetusta, orjakauppaa.
Hallituksen pellet petaa itselleen huippuvirkoja Brysseliin, eikä niitä kiinnosta paskaakaan miten suomen käy, sillä kun leikki loppuu nuo koijarit karkaavat maasta ja jättävät kansan kuseen.
Kyllä nämä nykypuolueet on nyt nähty, kaikki ajavat vain omia etujaan seuraavaksi koko eduskunta pitää tuulettaa, broilerit helvettiin ja tilalle tavallisia ihmisiä jotka ehkä ymmärtävät mitä se kansan edustaminen tarkoittaa.
100 edustajaa tämän kokoiseen maahan on ihan riittävä määrä, eikä noita puolueita tarvita ensinkään.
http://mvlehti.net/2015/09/26/tajukangas-kehitysmaalaiset-tekivat-leirin-hautausmaalle-kroatiassa/
Nämä ovat jo näköjään matkalla aloittaneet sen kotoutumisen, tervetuloa viihtymään.
http://www.adressit.com/pakolaiset_pois_maasta
Pakolaiset kuuluvat sinne mistä ovat tulleetkin.
http://mvlehti.net/2015/09/26/vieraiden-maiden-taistelijoita-pakolaisina-suomessa/
Ovatko mahdollisesti tulleet pikkujouluja viettämään, tai kenties????
-"ei lauluni auttaa paljonkaan voi.Mut riittää jos hiukan se toivoa tois....."
Lopetettaisi nää kuljetukset ja mediamankelit.
-"sovas mie tien mitä pittääki mut kivvii mie en siu polkusvartee alalaittelemmaa."
Tässä yksi esimerkki "pakolaisista": Mohammad Zohair Jandiah, Nustra terroristi -kurkunleikkaaja Aleppossa Syyriassa.Hän esiintyy pakolaisena Saksassa.Terroristi Zohar Jandiah esiintyi aikaisemmin parrakkaana kurkunleikkaajana terroristijärjestö al-Nustran kuvapotretissa,mutta päästäkseen Saksaan,on nyt siistinyt leukavärkkinsä tunnistamisen ja epäilyjen harhauttamiseksi. Hänet on tunnistettu,mutta Saksan viranomaiset levittelevät käsiään.
Kuinka paljon onkaan näitä ISIS-ja al-Nustran terroristeja tullut Suomeen.Paljon on tullut,koska terroristit ovat liikkeellä väärennetyillä passeilla.
Niinpä ja kohta ollaan tilanteessa missä suomalaiset joutuvat lähtemään pakolaisiksi muualle, on meinaan alle viiden vuoden Suomi tuhottu kokonaan.
http://mvlehti.net/2015/09/29/maahanmuuton-todellisuus-se-mita-sinulle-ei-ole-kerrottu-2/
Uusia kähmintöjä paljastuu jatkuvasti, mutta ei se suomalainen vaan herää.
http://mvlehti.net/2015/09/29/torkeaa-ja-royhkeaa-kaytosta-nailta-vierailta/
Tuohan on varmasti yksittäistapaus, kulttuurin rikkautta.
http://mvlehti.net/2015/10/02/lukija-kaikki-tahtaa-valkoisten-kansanmurhaan/
Mitä jos tämä ei olekaan huuhaata?
http://mvlehti.net/2015/10/04/vaaranlainen-paita-paalla-matut-hakkasivat-joukolla-miehen-lahdessa/
Uskomatonta ettei tämäkään ylitä uutiskynnystä valtamediassa, toisin kuin valkoisiin pukeutuminen.
Tämä on jo sairas maa täynnä sairaita paskiaisia.
http://mvlehti.net/2015/10/05/turun-poliisi-vakivaltaisuuksista-ulkomaalaistaustaisten-osuus-valitettava/
Tähän on tultu, ei jaksa virkavaltakaan enää keksiä satuja ja peitellä näiden suvakkien lemmikkien rikoksia.
http://mvlehti.net/2015/10/05/paivan-video-turvapaikanhakijalla-liian-isot-pallit-pitaa-saada-seksia/
Sellaisia suurmiehiä pakko vaan suvaita.
http://mvlehti.net/2015/10/12/oulun-hiukkavaaran-matun-videohaastattelu-me-haluamme-rahamme/
Antakaa nyt heti niille niiden rahat.
Kuka on vienyt niiden rahat ja miksi, miksei kukaan auta miksei Sipilä välitä?
Voi että on niin kauheeta........
Maailman kaikkien aikojen "Suurin kusetus" ja tapahtuu vielä vuonna 2015.
Aivan mielisairasta.
Ikivanhat turvapaikka-säädökset ovat täysin vanhentuneet, vain rikolliset ja huijarit käyttävät näitä pykäliä hyväkseen ja hyötyvät näistä - ja nämä SPR-tyyppiset "avustus"järjestöt. Ne todelliset hädässä olevat ihmiset eivät pysty kauemmas pakenemaan - näitä ihmisiä tulee auttaa !
Ajatelkaa nyt - jos muslimit alkaisivat olemaan uhka suomalaisille Helsingissä, toki silloin lähdettäisiin "henkensä edestä" pakoon muualle Suomeen - EI MINNEKÄÄN VITUN SOMALIAAN, IRAKIIN...
Vai pitäisikö lähteä vaikka Kuwaitiin turvapaikkaa kerjäämään... JOS öljysheikit olisivat niin hölmöläisiä että ottaisivat täysihoitoon ja tarjoaisivat "pakoLOISTEN" elintason nostoa 1000-kertaiseksi.
SIPILÄN JA SPR:n UUSIN BISNES-KUSETUS: RIKOLLISTEN VASTAANOTTOKESKUKSET
Tuo virnuileva, vatuloiva lahjottu paskaläjä Pöpilä on pysäytettävä.
UUDET VAALIT :
1. HYVÄKSYTKÖ PÖPILÄN MAMUTUSTOUHUT ?
2. HYVÄKSYTKÖ ETTÄ RAHAT KO. MAMUTUKSEEN OTETAAN LAITTAMALLA SUOMALAISET KYYKKYYN?
Tällaista valtakirjaa Suomen kansa ei ole KEPUlle eikä PÖPILÄLLE antanut.
Ahneet paskiaiset, kuten maanpetturi Kepulipaska Pöpilä tekevät matuillakin rahaa.
Ahneet Pöpilät ja ihmissalakuljettajat.
Suuri pakolaisaalto Suomeen näyttää niin hyvin järjestetyltä, että takana lienee jokin sylttytehdas, jonka tarkoituksena on horjuttaa Suomea.
Ja se jatkuu ja jatkuu vaan...............
Kunnes tämä maa ja tämä kansa on tuhottu kokonaan, eikä tätä vieläkään kaikki tajua.
http://mvlehti.net/2015/10/16/itsestaanselvyyksia-pakolaisille-kerrotaan-ettei-julkisella-paikalla-saa-virtsata-listassa-elamisen-perussaantoja/
Onhan se hienoa että opetetaan....
http://mvlehti.net/2015/10/21/iltalehti-valehtelee-torkeasti-jai-kiinni/
Ja kusetus se vaan muuttuu entistä härskimmäksi päivä päivältä.
.....Jopa Yle alkaa myöntää matu-järjettömyyden.....
Yle Uutiset Ulkomaat
Ulkomaat 7.11.2015 klo 21:11 | päivitetty 7.11.2015 klo 21:14
Asenne turvapaikanhakijoita kohtaan muuttui nopeasti Ruotsissa
Vielä syyskuussa 44 prosenttia kannatti Dagens Nyheterin mielipidetiedustelussa turvapaikanhakijoiden määrän lisäämistä. Lokakuussa lähes sama osuus vaati maahantulon rajoittamista.
Viime päivinä osa Ruotsin hallituksen ministereistäkin on sanonut julkisesti, ettei maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä voi pysyä nykyisellä tasolla.
Ruotsin viranomaiset arvioivat, että maahan saapuu tänä vuonna 160 000 uutta turvapaikanhakijaa. Viime vuonna heitä oli 80 000.
Mitä syytä Ruotsissakaan kellään voi olla kannattaa turhien lisäämistä, muuta kuin mamubisneksellä.
Suomi ja Ruotsi muodostavat kohta yhdessä pohjolan islamilaisen tasavallan, saa sitten nähdä että ketä tänne jää niitä islamisteja elättämään?
Alkaa vaikuttaa selvältä, että saatanallinen SPR on pääpiru paha- ja paholaisten ja -loisten rahtaamisessa, koko Euroopassa.
Joku lahjottu iso muslimipaska taisi olla Oy Paholais Risti Ab:n johtajana, ja käskyläisinä pikku lahjuspaskat ympäri Euroopan.
Punainen Risti tuhoaa ahneuksissaan koko Euroopan !
Nyt ne paholais-, pakoloispelleilystä vastuussa olevat hyysärit kiinni ja oikeuteen !!! !!! !!!! !!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!
Saaatanan sekopää Sipilä, SSS Sipilä Sotkettava Suohon.
Kolme vuotta ja alkaa koko Europan kattava sisällissota, ja siinä tulee kuolemaan noin 40% väestöstä.
Mutta muslimeista päästään sentään eroon.
Hyvä Keskustapuolue, potkikaa se ahne saaatanan Sipilä helvettiin !!!!!!!
Kuka tahansa tilalle.
Kuka maksaa?
Kuka tämä turhapaikka-pelleilyn maksaa???
Saatanan Sipilä-Pöpilä minkä Suomelle, suomalaisille teit!!!
Muslimit eivät ole pelkästään väkivaltaisia vaan tyhmiä !
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016011320952850_ul.shtml
Sipilä kusee suomalaisia suoraan silmään.
Kepu pettää aina.
Kansanäänestykset käyttöön ja Sipilä loisivine matupaskoineen helvettiin!
Kansalaisaloite: Saatanan Sipilä hirteen maanpetoksesta. Ja muut maanpetturit perässä. Myydään tv-oikeudet niin saadaan vähän matu-kusetuksen tuhoja korvatuksi.
Tämäkin ketju oli aikaansa edellä, ehkäpä nyt jo useampi uskoo?
Samanlainen, vastaava TYRANNIEN kusetus on enää menossa Pohjois-Koreassa. Sielläkin pieni huijari- ja diktaattorijouikko on kaapannut vallan. MUTTA JOTAIN JÄRKEÄ SIELLÄ ON (jota Pöpilällä ja Stubidolla ei ole) ...SIELLÄ EI SENTÄÄN OMAA MAATA PASKALOISILLA TUHOTA - JA VIELÄ MUSLIMEILLA.
SIELLÄ EI POLIITIKOT ORJUUTA OMAA KANSAA ELÄTTÄMÄÄN MAAHANTUNKEUTUVIA LOISIVIA PASKALOISIA.