Ilman niitä tämä maa olisi yhtä paha luokkayhteiskunta kuin USA, jossa tuloerot ovat suuremmat kuin monissa kehitysmaissa. Kiitos ammattiliitoille, jälleen kerran.
Ammattiliitot ovat ihmisten puolustuksen lukko
kiitosolkohon
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ammattiloispummikerhot ovat pahin mahdollinen syöpä ja haitta yhteiskunnassa. USA:ssa on juurikin oikea meno siksi, koska siellä menestyjiä palkitaan ja luusereita rankaistaan. Ammattipaskasakit on luotu vain siksi, että ÄO = 50 alisuoriutuja-ihmisjätteet saavat ylikorvausta apinatason työstä, mikä on täysin luonnonvastaista ja haittaa merkittävästi talouskasvua sekä yrittäjyyttä kaikin puolin.
Hah. hah. Jostain kumman syystä USA on ainoa maa maailmassa, jonka on täytynyt rakentaa piikkilanka-aita rajalleen, jotta maahan missä on suuret tuloerot, ei tunkisi koko maailman väestö. Muualla piikkilangat ovat olleeet sitä varten, etteivät asukkaat karkaisi maasta.
Kaikilla mittareilla mitattuna USA:n elintaso on valovuoden päässä Suomesta, koska siellä ei ole ammattiyhdistystä alentamassa kansalaisten hyvinvointia.
Usa on kehitysmaa. Normaali ihmiset tekee kahta työtä nälkä palkalla ja herrat saa 1000 kertaista palkkaa...vähemmällä työllä kuin duunari. Onneksi ei ole Suomen malli.