Paljon se vaati

Monen momta vuotta yritin ja yritin. Olen 32, sosiaalinen, yrittäjä ja ehkä sporttinenkin mies.
Olen kokeillut tinderit ja muut palstat, myös olen käynyt festareilla ja baareissa.
Mutta olen ollut aina raitis, tänä kesänä kuitenkin sit turhautuneena tartuin pulloon.
Ja nytpä sit jostain syystä on niitä naisia ruvennut riittämään, olen herännyt milloin minkin naisen vierestä. Ja ymmärtääkseni seukkaan jo yhden kanssa ja tapailen kahta muuta.
Mitä se sit vaati. Olen käytökselläni menettänyt välit ystäviin.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitää varmaan paikkansa. Äsken oli radiossa juttua siitä että sosiaalinen elämä muuttuu ja häviää monella kun pistävät korkin kiinni! Sama toisin päin. Mut positiivista on sinunkin tapauksessa se että korkki auki saa naisia.

Äänestä
  • Näin on. Pitää korkata, että pääsee korkkaamaan!

    Äänestä

Alkomahooli yhdistää. Tavallinen mies ei kiinnosta suominaisia. Pitää juoda itsensä hauskaksi tai opetella pelimieheksi. Löytyy lisäksi pieni marginaaliryhmä "kiltit tytöt", joille voit kelvata sellaisenaan, mutta heihin on vaikea tutustua.

Äänestä
  • Ei mihen tarvitse olla hauska kännissä. Minulla on hyvä käytöksinen kaveri selvin päin, mut kännissä kaikkea muuta. Vittuilee melkein kaikille ja tekee mtä huvittaa. Ja joku siinä vaan naisia kiehtoo.
    Hänkin aloitti juopottelun vanhemmalla iällä, sen jälkeen on vietiä riittänyt. Mut samalla on menettänyt työnsä ja luottotietonsa.

    Äänestä

En usko, että se juominen on se ratkaiseva tekijä, vaan kenties alkoholi on toiminut rentouttajana, ettei enää jännitä liikaa sitä, että mitä sanoo tai tekee.

Saman voi opetella selvänäkin, mutta se voi vaatia ujoilla paljon työtä.

Tunnustan itsekin, että alkoholi auttaa ujouteen ja estoisuuteen. Harmi vain, etten muuten pidä ollenkaan alkoholista enkä viitsisi sitä juoda vain siksi, että saisin poikaystävän.

Äänestä
  • Oletko homo?
    Naistenhan humala on lähinnä negatiivinen juttu miesten silmissä.
    Itse en ole ikinä aloittanut miehelle puhumista, kyllä niitä miehiä riittää kun menet baariin istumaan. Valitset vain parhaan.

    Äänestä

  • Absolutisti.nainen kirjoitti:

    Oletko homo?
    Naistenhan humala on lähinnä negatiivinen juttu miesten silmissä.
    Itse en ole ikinä aloittanut miehelle puhumista, kyllä niitä miehiä riittää kun menet baariin istumaan. Valitset vain parhaan.

    Kuinka niin naisten humala on negatiivinen juttu miehen silmissä?
    Kyllähän esim. baarissa on mukavampi jutella hieman tuiskeessa olavan naisen kans, jos on itsekkin ottanut. Tietenkin liika on aina liikaa.

    Äänestä

Todellakin kun ei juo niin ei saa naisia. Itse olin juomatta 4 vuotta. Aloin sit käymään baareissa aja sain heti naisia ja nyt seurusteleen. pitää olla sosiaalinen ja mennä baareihin että on suosittu muiden silmissä.

Äänestä

"ymmärtääkseni seukkaan jo yhden kanssa"

Mutta et ole ihan varma?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cvcvcv kirjoitti:

Monen momta vuotta yritin ja yritin. Olen 32, sosiaalinen, yrittäjä ja ehkä sporttinenkin mies.
Olen kokeillut tinderit ja muut palstat, myös olen käynyt festareilla ja baareissa.
Mutta olen ollut aina raitis, tänä kesänä kuitenkin sit turhautuneena tartuin pulloon.
Ja nytpä sit jostain syystä on niitä naisia ruvennut riittämään, olen herännyt milloin minkin naisen vierestä. Ja ymmärtääkseni seukkaan jo yhden kanssa ja tapailen kahta muuta.
Mitä se sit vaati. Olen käytökselläni menettänyt välit ystäviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu