tarvitaanko nän paljon virkamiehiä?

Tarvitaanko näin paljo virkamiehiä nehä tekee vahinkoa keksimällä mitä hullumpia omia merkkipaalujansa ja juoksuttamlla ihmisiä turhilla asiollansa maalaisjärkensä unohtaen. Koneisto joka ruokkii itse itseänsä kasvanut kalliiksi yhteiskunnalle
Siellä on niin paljon pomojen pomojakin pakastevirkoja poliittisin perustein.
Uskon että yhellä sun toisella on näistä järjettömistä hullutteluista omia kokemuksia
Esimerkkinä edesmennyt monopoli valtion autokatsastus sieltä riittää tarinoita
omalta kohdaltani huomannut rakennusvirasto on nyt mitä joutuu nuoleskelemaan
täysin älyttömyyksiä paperi hommia mitä ihmiset ei o uskoa ku ottaa puheeks
ja jäälleen kerran monopoli kun on mitäs teeet?
Lähtökohtasesti nämä virastot on tehty palvelemaan kuntalaisia mikä mielestäni erittäin huonosti on toteutunut työllistävät jälleen itse itsensä juoksuttamalla asiakkaitansa uudestaa luukulle mikä ei yksitysellä puolella ole toimiva.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki maatamme menneinä vuosina hallinneet puolueet ovat operoineet johtaville paikoille oman puolueensa jäseniä ja nämä taas omia kannattajiaan.
Poliitikot eivät uskalla vähentää virkamieskuntaa peläten omaa kannatustaan.

Äänestä

Virkamieskuntaa tarvitaan jarruttamaan kaikenlaisia hyviä päätöksiä. Hyvien päätösten saamiseen kuluu aikaa mutta ne huonot päätökset syntyy yhdessä hujauksessa ja sitten niitä jälkiä joudutaan korjaamaan ... hyvin pitkään.
Verojen perinnän vuoksi tarvitaan mahdollisimman suuri byrokraattinen koneisto kuluttamaan niitä verorahoja.
Byrokratian suosinta perustuu kasvu-ura ideologialle. Byrokratian kasvu on juuri sitä toivottavaa kasvua jota nämä ideologit odottaa. Tämä nurin mennyt yhteiskuntasopimus olisi vaatinut valtavan lisäyksen valvontabyrokratiaan.
Ei siitä mitään kustannussäästöjä olisi tullutkaan.

Se - 5 %:n kustannusten alentuminen olisi vaatinut paljon työtä sen toteutumisen valvomiseksi. Mutta, tätähän ei tämä SSS-triangeli kertonutkaan.
Se prosessikaavioiden piirtely ei aina ole tulosta tuottavaa, piirtely voi jatkua vain niinkauan kuin varoja riittää. Ja varoja saadaan vain verotuksella.
Eivät vain kehdanneet näyttää sitä prosessikaavion toista puolta eli sitä toteutumisen valvontapuolta.
Onko meillä varaa pitää yllä näin suurta prosessikaavioiden piirtely- ja valvontajoukkoa? Palkkahan näillekin pitää maksaa.

Äänestä
  • Yhteiskuntasopimuksen noudattaminen ei olisi lisännyt valvontabyrokratiaa, päin vastoin. Yritykset jo nytkin tekevät "ilmaista" työtä,
    - laskee, perii ja tilittää verot, eläke-, ja työttömyysvakuutus-, sotu-maksut ja AY-jäsenmaksut.
    - Tästä kaikesta tulee yritykselle henkilöstö- ja laitteistokulut. Ja niistä vielä tilavuokrat ja ylläpito.

    Äänestä

On varaa Suomi on maailman rikkain valtio,esim Maahanmuuttajaa palvelee jos jonkinmoista koordinoijaa tulkkia avustajaa avustajanavustajaa sosialipalvelijaa toimihenkilöä yms, ja tosiaan kaikenmaailman lakeja tehtailtu, roskia et saa kerätä (sakonuhka)ellet ole suorittanut tutkintoa ,yms älyttömyyksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskastabyrokratiaa kirjoitti:

Tarvitaanko näin paljo virkamiehiä nehä tekee vahinkoa keksimällä mitä hullumpia omia merkkipaalujansa ja juoksuttamlla ihmisiä turhilla asiollansa maalaisjärkensä unohtaen. Koneisto joka ruokkii itse itseänsä kasvanut kalliiksi yhteiskunnalle
Siellä on niin paljon pomojen pomojakin pakastevirkoja poliittisin perustein.
Uskon että yhellä sun toisella on näistä järjettömistä hullutteluista omia kokemuksia
Esimerkkinä edesmennyt monopoli valtion autokatsastus sieltä riittää tarinoita
omalta kohdaltani huomannut rakennusvirasto on nyt mitä joutuu nuoleskelemaan
täysin älyttömyyksiä paperi hommia mitä ihmiset ei o uskoa ku ottaa puheeks
ja jäälleen kerran monopoli kun on mitäs teeet?
Lähtökohtasesti nämä virastot on tehty palvelemaan kuntalaisia mikä mielestäni erittäin huonosti on toteutunut työllistävät jälleen itse itsensä juoksuttamalla asiakkaitansa uudestaa luukulle mikä ei yksitysellä puolella ole toimiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu