Somaliassa rauhallisempaa kuin Suomessa

Somaliaan paluumuuttanut Said:

Vain varakkaat pääsevät täältä Suomeen!
Somali toivoo rikoksiin syyllistyneiden maanmiestensä karkotusta Suomesta.

Somaliasta Suomeen lapsena muuttanut ja sittemmin kotimaahansa suomalaisen vaimonsa kanssa palannut Said arvostelee kovin sanoin suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka avaa ovensa elintasopakolaisille, kertoo Suomen Uutiset.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan mielestä Suomen pitäisi tehdä Somalian turvallisuustilanteesta uusi arvio, vaikka ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan maan turvallisuustilanne on huono ja arvaamaton. Eerola perustelee vaatimustaan Somaliaan muuttaneen tuttavansa kokemuksilla alueen vakaista olosuhteista.

Suomen Uutiset soitti tuolle noin 30-vuotiaalle miehelle, jota kutsutaan tässä jutussa nimellä Said. Hän tuli Somaliasta Suomeen kymmenvuotiaana vuonna 1994. Runsaat puoli vuotta sitten hän muutti suomalaisen vaimonsa ja lastensa kanssa takaisin Somaliaan. Koti sijaitsee nyt Hargeisan kaupungissa.

Hargeisa
Somalimaan pääkaupunki Hargeisa.
“Halusin näyttää lapsille minkälaista elämä ja ihmiset ovat Somaliassa. Tähän mennessä vaimo ja lapset ovat pärjänneet ihan hyvin täällä ja vietämme normaalia perhe-elämää. Täällä on vapaus, joka puuttui Suomessa. Enää ei tarvitse asua kerrostalossa, jossa on hiljaisuusaika, ja eläimiä näkee muuallakin kuin eläintarhassa”, Said kiittelee.

Hargeisa sijaitsee Somalian pohjoisosassa. Alue julistautui Somaliasta itsenäiseksi Somalimaaksi vuonna 1991, mutta ei ole saanut muilta valtioilta tunnustusta itsenäisyydelleen. Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Somalimaa on ollut suhteellisesti ottaen maan vakainta seutua muun muassa järjestäytyneemmän hallintonsa takia. Alueella on ollut kuitenkin yksittäisiä levottomuuksia ja terrori-iskuja. Said on kokenut olosuhteet toisin.

“Täällä on ollut ihan rauhallista ja jopa rauhallisempaa kuin Suomessa. Siellä sai jatkuvasti lukea lehdistä, että joku on tappanut toisen. Sama tilanne on Ruotsissa, jossa tapahtui esimerkiksi Ikean puukotukset.”

Ihmisten elintaso vaihtelee Saidin mukaan äärilaidasta toiseen ja humanitaariselle avulle on tarvetta.

“Täällä on ihmisiä, jotka asuvat alle eurolla päivässä ja sitten on todella rikkaita. Ne, jotka tarvitsevat apua ovat olleet täällä aina. He eivät pääse koskaan pois, sillä heillä ei ole varaa lähteä mihinkään. Ainoastaan varakkaat perheet pystyvät lähettämään sukulaisiaan vaikkapa Suomeen”, Said kertoo.

Yksi syy sille, miksi Said käyttää nimimerkkiä on hänen kritiikkinsä rikkaita maanmiehiään kohtaan.

“Suomen valtion pitäisi toimia ja sanoa, että mikäli joku niin sanottu elintasopakolainen tulee maahan, niin hänen on paras lähteä takaisin lähtömaahan. Ihmisillä on tietenkin eri syitä lähteä täältä pois. Olen sanonut: miksi lähteä Suomeen, jossa on lyhyt kasvukausi? Täällä voi harjoittaa maanviljelyä läpi vuoden.”

Oikeasti turvapaikan tarpeessa oleva tai vaikka opiskelemaan Suomeen tuleva somalialainen kärsii Saidin mielestä, jos maan vieraanvaraisuutta käytetään hyväksi tai tehdään rikoksia.

“Kaikki somalit eivät ole huonoja ihmisiä, mutta rikoksen tekijöiden tai elintason takia maahan tulevien somalien takia somali on suomalaisille sama kuin kirosana. Täällä on kovasti ihmetelty esimerkiksi, miksi raiskauksesta on annettu tuomioksi vain ehdonalaista. Minusta rikoksen tehneet maanmiehet pitäisi karkottaa Suomesta, sillä he pilaavat kunnollisten somalialaisten maineen”, Said painottaa.

Lähde: Suomen Uutiset
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuleeko tästä vihapuheesta konsertti?
Anssi Kela, viritätkö jo kitarasi?
Erkki, miten aiot natsitella, koskakyseessä on somali?
Meillä on unelma, mutta pilaako tämä älykäs somali unelmanne?

Äänestä

Hienoa lukea tällaista. Kiitos, Said! Asiaa joka sana!

Äänestä
  • Hämmästyin vallan, että näinkin fiksu somali on olemassa - ilmeisesti pienestä asti asuminen sivistyneessä Suomessa on edesauttanut tämän somalin henkistä kasvua.

    Toivotaan, että mahdollisimman moni muukin somali saisi myös kipinän lähteä takaisin kotiinsa, oman kulttuurinsa ja uskontonsa pariin.

    Äänestä

  • Samanlaisia ne Suomenkin poispilatut rikkaiden penskat ovat . Ylimielisiä hihittelijöitä suuri osa, varsinkin suomenruotsalaisissa.

    Somaliasta tulee tänne siis näitä äveriäiden somalisukujen koppavia nuoria keräämään rahat täältä, jotka sitten lähettävät rikkaille sukulaisilleen kotimassa.

    Hienoa?

    Äänestä

Hienoa, että on olemassa näinkin fiksuja somaleja, jotka haluaa etsiä juuriaan ja palata jälleenrakentamaan omaa synnyinmaataan, Somaliaa.

Kyllä jokainen kansakunta on onnellinen vain oman kansansa ja kulttuurinsa keskellä.

Äänestä

Ihan vallan hämmästyin minäkin.
Olisi kiva tietää, miten Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola on tutustunut niin hyvin tähän "Said"-hahmoon, että ihan ulkomainen puhelinnumerokin on lähetetty..
Ja myös, miksi on tarpeen tällainen salaperäisyys - "Soitimme tuolle noin 30-vuotiaalle miehelle, jota kutsutaan tässä jutussa nimellä Said".
Voisihan sitä laittaa ihan oikean nimenkin..
Ja myös, että mitäköhan puliukko-asiantuntijoita se Suomen ulkoministeriö käyttää, kun ei ole yhtään ajan tasalla. Juho Eerolakin tietää paremmin, ja ihan ensi käden lähteestä ..
Ja myös, että milloinkahan tämä "Said" on lukenut lehdistä Ruotsin tilanteesta - "jossa jossa tapahtui esimerkiksi Ikean puukotukset." Ei ainakaan muuttaessaan "puoli vuotta sitten takaisin Somaliaan"..
Ja myös, että mitäköhän 31-vuotias "Said" on Suomessa opiskellut perheenteon lomassa, kun on duunit Somaliassa järkättynä, jopa niin että voi elättää perheensä siellä..
Ja myös, että kuinka monta Somalian poikaa Juho Eerola ihan oikeasti tuntee..
Ja myös, että onko Perussuomalaisten lehden (Suomen uutiset) toimittaja Mika Rinne saanut jonkinlaisia luovan kirjoittamisen palkintoja..

Äänestä
  • Luetun ymmärtäminen ei ole vahvuutesi?

    Minä ainakin ymmärsin ihan hyvin, miksi "Said" ei halunnut esiintyä omalla nimellään.

    Vai onko sinulle puutteita kulttuurin ja islamilaisen yhteisön tapojen ymmärtämisessä? Katsos, jos muslimi arvostelee muita muslimeja, niin sellainen muslimi voi odottaa ikävyyksiä itselleen. Jopa henki saattaa lähteä.

    Oletko kuullut, että internet toimii ihan Somaliassakin? Tiesitkö, että se toimii ihan koko Afrikassakin? Oletko kuullut, että itse asiassa se on WorldWideWeb, eli näillä ihmeellisillä laitteilla voi lukea uutisia kaikkialta ihan missä päin maailmaa tahansa?

    Tiesitkös sitä, että persujen jäsenkirja on aika monella ulkomaalaistaustaisella ihmisellä? Monella persulla on ystäviä, työkavereita, opiskelukavereita, työntekijöitä, pomoja, sukulaisia jne. muista kulttuureista.

    PS.Puliukoksi leimaaminen on rumaa ja suvaitsematonta. Puliukko on ihminen, jolla on vakava alkoholiongelma. Tarkemmin sanottuna psyko-fyysinen sairaus.

    Äänestä

Ja -se on vanhoja uutisia vain niillæ joills on rahaa tulevat Euroopaan se maksaa matkustaa. mutta Somaliassa ei ole sosiaalitedut niikuin Suomessa ja tietenkin rikolliset ja laiskat !

Äänestä
  • Heheeeee.
    Koitatkos persu esittää maahanmuuttajaa?
    Hehe. Koko juttuhaisee aina vain enemmän...

    Äänestä

  • MinaOllaMamutaja kirjoitti:

    Heheeeee.
    Koitatkos persu esittää maahanmuuttajaa?
    Hehe. Koko juttuhaisee aina vain enemmän...

    Haisee jokin vihervajakin puntissa, kun alkaa hiipiä vähitellen järki päähän piiperröksen haihatusten väistyessä kun massat hyökyvät Eurooppaan.

    Äänestä

Vetovoimatekijät saatettava sellaiselle tasolle , että tänne ei kannata hakeutua.

Äänestä

Kukahan tuolle Saidille maksaa tuosta huuhaa jutusta. Edellinen somali joka teki samanlaisen fulaan myönsi että hänelle maksettiin siitä. Kertoi jo kahden viikon oleskelun siellä alkaneen ahdistaneen. Jatkuvat pommitukset estivät nukkumisenkin.

Äänestä
  • Ei taida olla olemassakaan mitään Saidia ainakaan tuolla. Eivät vaivautuneet ottamaan sitten kuviakaan todisteeksi. noloa noloa.

    Äänestä

Somaleista ei pidetä missään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SomalitKotiinsa kirjoitti:

Somaliaan paluumuuttanut Said:

Vain varakkaat pääsevät täältä Suomeen!
Somali toivoo rikoksiin syyllistyneiden maanmiestensä karkotusta Suomesta.

Somaliasta Suomeen lapsena muuttanut ja sittemmin kotimaahansa suomalaisen vaimonsa kanssa palannut Said arvostelee kovin sanoin suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka avaa ovensa elintasopakolaisille, kertoo Suomen Uutiset.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan mielestä Suomen pitäisi tehdä Somalian turvallisuustilanteesta uusi arvio, vaikka ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan maan turvallisuustilanne on huono ja arvaamaton. Eerola perustelee vaatimustaan Somaliaan muuttaneen tuttavansa kokemuksilla alueen vakaista olosuhteista.

Suomen Uutiset soitti tuolle noin 30-vuotiaalle miehelle, jota kutsutaan tässä jutussa nimellä Said. Hän tuli Somaliasta Suomeen kymmenvuotiaana vuonna 1994. Runsaat puoli vuotta sitten hän muutti suomalaisen vaimonsa ja lastensa kanssa takaisin Somaliaan. Koti sijaitsee nyt Hargeisan kaupungissa.

Hargeisa
Somalimaan pääkaupunki Hargeisa.
“Halusin näyttää lapsille minkälaista elämä ja ihmiset ovat Somaliassa. Tähän mennessä vaimo ja lapset ovat pärjänneet ihan hyvin täällä ja vietämme normaalia perhe-elämää. Täällä on vapaus, joka puuttui Suomessa. Enää ei tarvitse asua kerrostalossa, jossa on hiljaisuusaika, ja eläimiä näkee muuallakin kuin eläintarhassa”, Said kiittelee.

Hargeisa sijaitsee Somalian pohjoisosassa. Alue julistautui Somaliasta itsenäiseksi Somalimaaksi vuonna 1991, mutta ei ole saanut muilta valtioilta tunnustusta itsenäisyydelleen. Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Somalimaa on ollut suhteellisesti ottaen maan vakainta seutua muun muassa järjestäytyneemmän hallintonsa takia. Alueella on ollut kuitenkin yksittäisiä levottomuuksia ja terrori-iskuja. Said on kokenut olosuhteet toisin.

“Täällä on ollut ihan rauhallista ja jopa rauhallisempaa kuin Suomessa. Siellä sai jatkuvasti lukea lehdistä, että joku on tappanut toisen. Sama tilanne on Ruotsissa, jossa tapahtui esimerkiksi Ikean puukotukset.”

Ihmisten elintaso vaihtelee Saidin mukaan äärilaidasta toiseen ja humanitaariselle avulle on tarvetta.

“Täällä on ihmisiä, jotka asuvat alle eurolla päivässä ja sitten on todella rikkaita. Ne, jotka tarvitsevat apua ovat olleet täällä aina. He eivät pääse koskaan pois, sillä heillä ei ole varaa lähteä mihinkään. Ainoastaan varakkaat perheet pystyvät lähettämään sukulaisiaan vaikkapa Suomeen”, Said kertoo.

Yksi syy sille, miksi Said käyttää nimimerkkiä on hänen kritiikkinsä rikkaita maanmiehiään kohtaan.

“Suomen valtion pitäisi toimia ja sanoa, että mikäli joku niin sanottu elintasopakolainen tulee maahan, niin hänen on paras lähteä takaisin lähtömaahan. Ihmisillä on tietenkin eri syitä lähteä täältä pois. Olen sanonut: miksi lähteä Suomeen, jossa on lyhyt kasvukausi? Täällä voi harjoittaa maanviljelyä läpi vuoden.”

Oikeasti turvapaikan tarpeessa oleva tai vaikka opiskelemaan Suomeen tuleva somalialainen kärsii Saidin mielestä, jos maan vieraanvaraisuutta käytetään hyväksi tai tehdään rikoksia.

“Kaikki somalit eivät ole huonoja ihmisiä, mutta rikoksen tekijöiden tai elintason takia maahan tulevien somalien takia somali on suomalaisille sama kuin kirosana. Täällä on kovasti ihmetelty esimerkiksi, miksi raiskauksesta on annettu tuomioksi vain ehdonalaista. Minusta rikoksen tehneet maanmiehet pitäisi karkottaa Suomesta, sillä he pilaavat kunnollisten somalialaisten maineen”, Said painottaa.

Lähde: Suomen Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu