Löysin mieheni venäläisen naisen kanssa alasti meidän sängystä. Tarkoitus oli yllättää mies kun tulin työmatkalta päivää aiemmin, yllätys oli melkoinen.
Heitin naisen vaatteet parvekkeelta alas ja nostin alasti rappuun sen ämmän. Miehen haukuin pystyyn ja heitin kaikki vaatteet pihalle.
Avioeron laitoin tänään vireille, syytä varmasti siihen on. Mies soittelee ja anoo armoa, turhaan.
Mieheni petti venakon kanssa
26
4355
Vastaukset
- parempaa naista.
Mitä sitten.
- tyrmistynyt
saakelin idiootti! Mieti vähän mitä puhut!
- kyseenalaistaja
tyrmistynyt kirjoitti:
saakelin idiootti! Mieti vähän mitä puhut!
Entäs, jos maailma ei olekaan mustavalkoinen?
- lii
oikein hyvä niin oisinminäkin tehnyt
- sacro.sanct
Rupesi hiukan huvittamaan tuo vatteiden nakkelu kun kaverini teki samoin exälleen yllätettyään hänet uuden naisensa kanssa heidän vielä yhteisestä asunnostaan.
Mikähän siinä vaatteiden viskelyssä viehättää =)?
ps: otan osaa. Oikein sellaiselle selkärangattomalle nulkille.- petetty
Mulla oli sellanen olo että jotain veemäistä pitää tehdä joten sen muijan kamat lähti ekaks ja helpotti vähän nähdä kun se lumisateessa haki alasti vaatteitaan. Miehen retkulle tein samat sillä erolla että työnsin sen vaatteet matkalaukkuun ja kaadoin niiden päälle kaikkea mitä käsiin sain,mm. kahvin jämät, parvekkeelta tuhkiksen ja leikkasin saksilla sen kravatit (mun ostamia) poikki.
Se venakko oli mua reippaasti vanhempi ja törkyisen näköinen, luulen että kovassa jurrissa oli mies kun roudas sen kotiin asti.
Tosi petetty olohan mulla on ja mietin että montako muuta on ollut aiemmin.
Olis hoitanut hommat edes muualla kuin meidän sängyssä.
En tule sanomaan edes päivää tälle retkulle koskaan enää, niin paljon satutti. petetty kirjoitti:
Mulla oli sellanen olo että jotain veemäistä pitää tehdä joten sen muijan kamat lähti ekaks ja helpotti vähän nähdä kun se lumisateessa haki alasti vaatteitaan. Miehen retkulle tein samat sillä erolla että työnsin sen vaatteet matkalaukkuun ja kaadoin niiden päälle kaikkea mitä käsiin sain,mm. kahvin jämät, parvekkeelta tuhkiksen ja leikkasin saksilla sen kravatit (mun ostamia) poikki.
Se venakko oli mua reippaasti vanhempi ja törkyisen näköinen, luulen että kovassa jurrissa oli mies kun roudas sen kotiin asti.
Tosi petetty olohan mulla on ja mietin että montako muuta on ollut aiemmin.
Olis hoitanut hommat edes muualla kuin meidän sängyssä.
En tule sanomaan edes päivää tälle retkulle koskaan enää, niin paljon satutti.No, raivo purettu ja nyt vedetään henkeä.
Homma paketissa ja naapureille järjestetty ohjelmaa koko rahalla ... mites eteenpäin?- keino
petetty kirjoitti:
Mulla oli sellanen olo että jotain veemäistä pitää tehdä joten sen muijan kamat lähti ekaks ja helpotti vähän nähdä kun se lumisateessa haki alasti vaatteitaan. Miehen retkulle tein samat sillä erolla että työnsin sen vaatteet matkalaukkuun ja kaadoin niiden päälle kaikkea mitä käsiin sain,mm. kahvin jämät, parvekkeelta tuhkiksen ja leikkasin saksilla sen kravatit (mun ostamia) poikki.
Se venakko oli mua reippaasti vanhempi ja törkyisen näköinen, luulen että kovassa jurrissa oli mies kun roudas sen kotiin asti.
Tosi petetty olohan mulla on ja mietin että montako muuta on ollut aiemmin.
Olis hoitanut hommat edes muualla kuin meidän sängyssä.
En tule sanomaan edes päivää tälle retkulle koskaan enää, niin paljon satutti.heittää huora ulos ja pistää mies seinää vasten.
Pääsee liian helpolla,jos nakkaat ulos.
Istuta pöydän ääreen ja neuvottele.
Jokaisesta petkutuksesta menee yhden housunlahkeet saksilla poikki jne. Anna köyttä,mutta älä hirtä. Taatusti tehoaa.
- jottei
tartu idän flussat
- petti myös
Venakot ovat törkimyksiä...jotkut niistä haluavat ukkomiehiä ihan omakseen. No sinä annoitkin omasi ihan suorilla. Yks nainenkin ois antanut omansa, mutta ukko ei suostunut vaihtamaan venakkoon vaikka olikin viihtynyt tämän sängyssä jo useamman kerran. Tää venakko oli nimittäin tuotu suomeen jo jokin aika sitten jälkikasvu mukanaan ja lisää tuli suomipojan kanssa joten mukulaa riitti. Asuntoa ja ammattia ei ollut jostain kumman syystä pystynyt itselleen hankkimaan. Itsensä oli kuulemma kyllä trimmannut naimakuntoon .... kukahan tälläisenkin ämmän itelleen ottaa vakituiseksi ...jos ei nyt ihan sitten vaan sänkyhommiin....
- venäläinen tyttö
mä en ainakaan menis sun kanssa edes kahville koska vaikutat niin tyhmältä...
ja arvaa mitä, veikkaan, että olet työtön ja katkera, mutta mun verot menee sun syöttämiseen. harmittaa .........
- venäläinen tyttö
Entäs jos sen sängyssä olisi suomalainen? Kuka haluaa rassistisen vaimon kanssa elää... Mut hei jos se oli maksullinen tyttö, mies tais olla aika epätoivoinen. Milloin annoit viimeks? ;)
Kun eroatte asunto menee 50/50, vaikka itse hyppäisit parvekkeelta alasti.- petetty
Aivan sama jos sängyssä olisi ollut suomalainen nainen, itseasiassa pahempi koska pidän suomalaisten naisten moraalia vähän ylempänä ja jos asunnossa on joka puolella naisen tavaroita ja vaatteita, ts. se on jonkun naisen koti, luulisi tavisnaisen ymmärtävän häippästä. Maksullinen nainen ei siitä välitä, mutta mieshän tämän tapauksen suurin retku on!
Ps. Asunto on minun perintö mummoltani ja meillä on avioehto, että tiedoksesi. - apina?
rasisti sortaa toista rotua, oletko siis apina vai ihminen?
- venäläinen tyttö
petetty kirjoitti:
Aivan sama jos sängyssä olisi ollut suomalainen nainen, itseasiassa pahempi koska pidän suomalaisten naisten moraalia vähän ylempänä ja jos asunnossa on joka puolella naisen tavaroita ja vaatteita, ts. se on jonkun naisen koti, luulisi tavisnaisen ymmärtävän häippästä. Maksullinen nainen ei siitä välitä, mutta mieshän tämän tapauksen suurin retku on!
Ps. Asunto on minun perintö mummoltani ja meillä on avioehto, että tiedoksesi.Sun otsikko oli kyllä sellainen ... Olen myös sitä mieltä, että tässä tapauksessa mies on *ainakin* yhtä syyllinen kuin nainen. Suomi24-palstoilla on runsaasti tarinoita siitä miten suomalaiset pettää suomalaisten kanssa vuosikausia. Jotkut venäläiset Viipurissa sanovat, että kaikki suomalaiset ovat juoppoja...
Tyhmää, että monet prostituoidut ja rikolliset tulevat Suomeen Venäjältä. Toisaalta, niin isompi maa niin enemmään huoria sieltä tulee. Pietarin kokoinen Suomi ei vaan näe tavallisia mukavia venäläisiä naisia. - joo
venäläinen tyttö kirjoitti:
Sun otsikko oli kyllä sellainen ... Olen myös sitä mieltä, että tässä tapauksessa mies on *ainakin* yhtä syyllinen kuin nainen. Suomi24-palstoilla on runsaasti tarinoita siitä miten suomalaiset pettää suomalaisten kanssa vuosikausia. Jotkut venäläiset Viipurissa sanovat, että kaikki suomalaiset ovat juoppoja...
Tyhmää, että monet prostituoidut ja rikolliset tulevat Suomeen Venäjältä. Toisaalta, niin isompi maa niin enemmään huoria sieltä tulee. Pietarin kokoinen Suomi ei vaan näe tavallisia mukavia venäläisiä naisia.venakot opetetaan pienestä pitäen viihdyttämään miehiä ja suomalaiset naiset itsenäisiksi ja uraa tekeviksi. Kyllä suomalainen nainen on tasoltaan ja kyvyiltään edellä venakoita, ainoana missä ollaan jäljessä on juuri tuo seksi.
- eivenakko
joo kirjoitti:
venakot opetetaan pienestä pitäen viihdyttämään miehiä ja suomalaiset naiset itsenäisiksi ja uraa tekeviksi. Kyllä suomalainen nainen on tasoltaan ja kyvyiltään edellä venakoita, ainoana missä ollaan jäljessä on juuri tuo seksi.
ei ne osaa edes pölynimuria käyttää ja huonosti tuntevat muutenkin tuon kodin siivouspuolen.
Luulis että elämä olis opettanu, mut paskanmarjat.
Meinaavat että sexillä pärjää. Onneksi suomalaiset miehet kuitenkin ovat niin viisaista etteivät omaksi heitä halua.
- rauhallisesti
ajatteles..
Jos sinä sänkyssä olis ollutkin mies!?
Muistitkos antaa kun olit kotonas?
Matkoillas (työ?) annoit varmasti muillekin )
Tuskin tapahtui tämä....=) - sinulle!
Hienoa, että jossain naisessa on sentään vielä sisua! (Ei voi mitään, mutta kyllä naurattaa, varsinkin jos olisi ollut näkemässä.) Sinä sentään osaat kunnioittaa itseäsi ja se on hieno piirre se! Parempaa jatkoa sinulle.
- Sini
Onneksi heitit äijän ulos.Vaikka eihän noin surkeen tuntuinen äijä siitä mitään opi.Voit ainakin lohduttautua sillä et se olis tehny ton kelle vaan.
Kun lukee noita Suomalaismiesten mielipiteitä,niin en yhtään ihmettele jos me naiset halutaan hiukan parempikäytöksisiä keski ja eteläeurooppalaisia,kun suurimmassa osassa teissä ei ole mitään munaa jäljellä,kai se vuosien dokaus on tehtävänsä tehnyt.Siinä sit joutuu maksamaan venakolle...tai tarjoo sille sen drinkit tai siis kaljat varmaan.
- samaan joutunut
Miestäsi enää takaisin. Todennäköisesti ei ollut ensimmäinen kerta sen naisen kanssa.
Virolaiset/viron venäläiset/venäläiset naiset hakevat suomesta vaikka ukkomiehiä jotta pääsisivät suomeen asumaan.
Muutaman sänkykerran kerran jälkeen odotetaan jo lasta joten pitäis mennä naimisiin. Jos mies ei suostu niin kiristetään, että pitää maksaa abortti ja se on kuulemma kallista virossa tai pietarissa. Ja lopulta ei ole koskaan edes oltu raskaana.
Tiedän tämän kaiken omasta kokemuksesta kun exää kusetettiin ja sitten kun exän heitin pihalle ja totesin vironvenäläiselle että pitäis hyvänään ukon niin ei se perkule sille enää kelvannu.
Muijan tarkoitus olis ollu päästä hyvään kotirouvan asemaan omaan taloon mutta kun se talo meni myyntiin ja omaisuutta ei ukolla enää sit ollutkaan.
Itse en ukkoani enää takaisin ottanut ja todellakin kävin lääkärissä testeissä.
Ja meillä ukko sai myös kotona kuulemma maailman parasta seksiä joten ei pelkästään sen vuoksi hurahtanut. - One track mind
Mitäs sitten kun suuttumus haihtuu?
- petetty
Tapahtumasta on jo viikkoja ja ero ollut vireillä 2 viikkoa.
Retku soittelee päivittäin ja anoo armoa, turhaan.
Kerran kun luottamus menee, se ei takaisin enää tule.
Tää peli on pelattu. - samaan joutunut
petetty kirjoitti:
Tapahtumasta on jo viikkoja ja ero ollut vireillä 2 viikkoa.
Retku soittelee päivittäin ja anoo armoa, turhaan.
Kerran kun luottamus menee, se ei takaisin enää tule.
Tää peli on pelattu.rauhallista Joulua ja parempaa uutta Vuotta 2005
Sinulle "petetty" toivottaa
"Kyllä se päivä taas paistaa"
- päivikki
Että käyt testeissä. Idän huorat kantaa kaikenlaista. Ole onnellinen jos sinussa ei ole hiviä tai muuta vastaavaa.
Jos mies hakee venäläistä huoraa, on epätoivoinen,sillä niihän se on mies tahtoo olla määräävä osapuoli oli kuppanen tai ei! Käy testeissä. Ole niin kiitollinen itsellesi.- petetty
Mä kävin heti seuraavana päivänä yksityisellä testeissä eikä onneks löytynyt mitään. Toivottavasti retku sai mojovan taudin, tuskin kännipäissään muistaa kondomeja käyttää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849