Mitä ilmeisimmin tosikritittyjen on ihan pakko.
Grillausta raamatullisista raaka-aineista, osa 1 :Jesseburgeri."
"Grillimenyyhyn haettiin perusteita ja raaka-ainepohjaa Raamatusta."
Voisivat syödä pilaantunutta ruokaa. Luulisin että 2000 vuotta sitten sellaista syötiin aika paljon.
Ja toivottavasti heillä on mukanaan pienet lapiot, jotta kun on tullut syötyä ja sen jälkeen tulee syötyä alapäästä ulos niin voivat Raamatun ohjeiden mukaan kaivaa "tortulleen" pienen kolon, johon se haudata.
Grillausta raamatullisista raaka-aineista, osa 1 :Jesseburgeri."
"Grillimenyyhyn haettiin perusteita ja raaka-ainepohjaa Raamatusta."
Voisivat syödä pilaantunutta ruokaa. Luulisin että 2000 vuotta sitten sellaista syötiin aika paljon.
Ja toivottavasti heillä on mukanaan pienet lapiot, jotta kun on tullut syötyä ja sen jälkeen tulee syötyä alapäästä ulos niin voivat Raamatun ohjeiden mukaan kaivaa "tortulleen" pienen kolon, johon se haudata.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tule joskus tietojenkäsittelytieteen-lääkiksen Laitoksen, illantviettoihin!
Siellä Raamatullisuus on käsnä, kun tehdään kotiboolia. Uskomus: = Kädenpesu on Laatanasta! Siis käsittelet hiivaa ja mäskiintyvää ainesta ILMAN KÄSIENPESUA
Bakteereita, kuin sieluja helevitssä, ja maha laulaa Hooshiannaa. Seuraavana aamuna helvetin tulet lentää pihalaatoille ja etsitään sitä Herraa, joka "kusi booliin"
Jumalaa rukoillaan, että boistaisi bakeerit. >bakteerit rukoilee, ettei poistettasi. Bakteerit voittaa ja seuraavan aaamun TRA-kurssilla on hiljaista.
Tietojenkäsittelytieteen laitos ja lääkis yhdistyneet? Missäköhän maassa...?
Yhtyneet vain juhlien ajaksi ja puhun nyt yhdynnästä, en liitoksista.. :D
Ja mikäs MAA, tämä enään on kun 3-yhteinen työllistäjäJumala
- Nokia,
jasen poika
- Perlos
ja hengen(Softan)tarjoaja>
TieTo
ovat ns. lakanneet olemasta!
Luojan kiitos ,ettei järkevät ihmiset ymmärrä Raamattua, hulluksihan siitä so(n)taeepoksesta tulisi.
Unohdin manita syyn, äskeisen viestiini :D
Lääkis ja ilmatieteenlaitos yhdistetään. 6 vuoden kuluttua valmistuvat ensimmäiset meteurologit.
Haha! :)
Ateistit eivät voi elää ilman Pyhää Raamattua, viisainta ja maailman eniten myytyä kirjaa.
Vähäiset ovat sinun vaatimuksesi todisteille.
Joku puliuskis pulisee omiaan nimierkilläni, kun Jeesuksenverikauppa meni kiinni, hän Kosta
nimittäin Alkosta
ei myydä enää Jeesuksen verta hänelle,
Pyh(ä)men ilmoitti kassalta kesken Evankeloinnin, yli äänen.
Pyhämies kassalta, hänellä on Voima ja Oikeus ajaa puliuskovaise huitHelvettiin siitä saarnaamasta ja pallejaan nuuskimasta.
Kelaraha on uskovaisen elämän tarkoitus.
Ei tuota raamattua nyt niin paljoa käytetä enää nykyisin. Profetoin kyllä, että Ilm. 12 mukaan 1260 päivää (vuotta?) autiomassa voi olla raamattu esillä enemmänkin.
Nykykulttuurissa raamattu on elämäohjeeksi vainoharhaisuuteen yms. johtava. Se sisältää vihapuheita yms. Onneksi raamattuun sitoutuneet pysyvät kurissa melko hyvin eivätkä halua toteuttaa noita vihapuheita. Vaan mieluummin kuorivat kerman päältä.
Itse olen viime aikoina sotkenut pyhiä kirjoituksia tieteeseen. Ja myös taiteissa niillä on oma tärkeä sijansa. Politiikasta uskonnoitisijat onneksi on ulos viskattu pitkälti.
Samoin filosofia ja esim. kaunokirjallisuus tulevat toimeen omillaan. Eivätkä paljoa tarvitse pyhiä kirjoituksia. On kyllä kiitettävä EU:n poliitikoita siitä, että Ranskan vallankumouksen velvoittamina ja valituneina he nykyisin sallivat mm. kansalaisalotteita ja lukemattomia kansalaisjärjestöjä, jotka on vapaasti saanut sanoa sanottavansa. Eikä kristillisiä tai islam seurakuntiakaan mitenkään ole sorrettu.
"Pitääkö kaikeen sotkea raamattu?"
Ei. Käytän sitä vain pienempien likojen pyyhkimiseen. Isommissa tahroissa on trasseli parempaa.
Jos ollaan ihan tarkkoja, niin ns. "tosikristityt" sotkevat joka asiaan oman Raamatuntulkintansa. Raamattuhan on sangen sekava ja ristiriitainenkin opus ja se, mitä uskovat kauppaavat on heidän oma tulkintansa siitä, mitä Raamattu "oikeasti" tarkoittaa ja mikä siinä on tärkeää.
Itsekeskeisyyden aiheuttamassa harhaisuudessaan he eivät yleensä edes ymmärrä että heillä olisi jotain "tulkintaa" vaan he kuvittelevat, että heidän omat mutu-fiilikset ovat absoluuttista jumalallista totuutta.