Teemu Laajasalo; vauvakaste on ikuinen

Helsingin Taiteiden yössä Helsingin vapaa-ajattelijat pesivät kasteita pois Katumajärven vedellä. Kyseessä oli performanssi eli taide-esitys, jossa halukkaille suoritettiin vertauskuvainnollinen kasteen poispesuun. Kasteen poispesu tapahtui Kalliossa, Teemu Laajasalon seurakunnan alueella.
Teemun mielestä tuossa oli kyse Jumalanpilkasta ja että fiksua ateistia tuo performanssi hävetti. Teemu siis päätti, että ollaksesi fiksu ateisti tai agnostikko, sinun tulisi hävetä. Minusta Teemu ei ollut kovinkaan fiksu, kun meni moista sanomaan.
Seuraavaksi Teemu otti astalokseen kaikki uskovaiset demarit ja kertoi, että heitäkin osaa varmaankin harmittaa tuo symbolinen kasteen poispesu. Ei ollut Teemu fiksua tuokaan.
Mutta Teemu ei olisi Teemu, ellei hän olisi kaivanut ne raamattu-pornoon-jututkin taas esiin. Hänestä ilmeisesti vapaa-ajattelijoilla on historiaan ulottuva vastuu tekemisistään, vaikka kristityillä ei olekaan. Eli taas Teemu oli vähemmän fiksu.
Lopuksi Teemu piti performanssia pikkusievänä ja kiusallisena piipityksenä.
No mutta jos piti, niin miksi Teemu latasi sitä vastaan kaiken kiukkunsa. Ja kun hän neuvoi vapaa-ajattelijoita ottamaan mallia vaikka Turkasta, niin haluaisiko Teemu ihan oikeasti, että seuraavan kasteen poispesun ohjaisi itse Jouko Turkka? Tuskin.
Sitä en ihan ymmärtänyt, kun Teemu sanoi, että " ei taivastoivo, kasteen armo tai pelastus performansseilla häviä". Toivottavasti Teemu ei tarkoittanut, että kerran kastettu, aina kastettu ja taivaspaikka varmistettu. Tai ehkä Teemu tarkoittikin, ettei kirkon jäsenten ja varsinkaan Teemun oma taivaspaikkansa ole uhattuna. Jos näin, niin voin vakuuttaa, ettei ne ainakaan tuohon performanssiin kaatuneet.
Teemun mielestä tuo kasteen poispesu oli komiikkaa, mutta Teemun itsensä suorittamana kaste ei sitä ole. Kaksi rituaalia, mutta vain toinen täyttää komiikan tunnusmerkit.
Eipä puuttunut enää kuin Teemun "ähäskutti, teidät on peruuttamattomasti kastettu".
Teemulle vain vinkiksi, että eipä ollut kovinkaan fiksu kirjoitus.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-vastaa-vapaa-ajattelijoille-eniten-kasteenpesusta-harmissaan-fiksut-ateistit/?katselukoodi=e8f184b3c64835a237453e423942b3a0123b736421ea5d22f18a250e076ce1ab
10391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Eiköhän Teemun vauvojen päälaen vedellävalelu ole juuri sitä komiikkaa, kun yritetään tällä ihmistekoisella rituaalille pestä vauvan päälaki Teemun jumalille suosiolliseksi.

Kristillinen kaste on sitten toinen juttu. Siinä Jeesukseen uskoontullut upotetaan veteen samalla tapaa kuin Jeesus ym. uuden Testamentin henkilöt upotettiin veteen kokonaan ja näin se koko ihminen pelastuu kun samaistuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Äänestä
  • " Teemun mielestä tuossa oli kyse Jumalanpilkasta ja että fiksua ateistia tuo performanssi hävetti."
    Ei siinä ollut kyse Jumalan pilkasta, koska Jumala EI ASETTANUT lapsikastetta. Vaan EV.LUT.KIRKON PILKASTA! Ja FIKSUJA ateisteja ei tällä saitilla ole nähty.

    Ja qwertyilija, et sitten oppinut mitään aiemmista möläyksistäsi. Mitä sinulle kuuluu mitä Ev.lut.kirkon ihmiset tekevät, ethän itse sano kuuluvasi sinne.

    Arvaa OMA tilasi, anna arvo toisellekin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    a.gaen kirjoitti:

    " Teemun mielestä tuossa oli kyse Jumalanpilkasta ja että fiksua ateistia tuo performanssi hävetti."
    Ei siinä ollut kyse Jumalan pilkasta, koska Jumala EI ASETTANUT lapsikastetta. Vaan EV.LUT.KIRKON PILKASTA! Ja FIKSUJA ateisteja ei tällä saitilla ole nähty.

    Ja qwertyilija, et sitten oppinut mitään aiemmista möläyksistäsi. Mitä sinulle kuuluu mitä Ev.lut.kirkon ihmiset tekevät, ethän itse sano kuuluvasi sinne.

    Arvaa OMA tilasi, anna arvo toisellekin.

    >> Ja qwertyilija, et sitten oppinut mitään aiemmista möläyksistäsi. <<
    Luitko edes ääriliberaalin Teemu Laajasalon kirjoittamaa juttua. Hänhän määritteli esim minut ei-fiksuksi, koska en hävennyt vapaa-ajattelijoiden performassea. Kiitos teemu.
    >> Mitä sinulle kuuluu mitä Ev.lut.kirkon ihmiset tekevät, ethän itse sano kuuluvasi sinne. <<
    Kirkon tekemiset kuuluu minulle yhtä vähän kuin vapaa-ajattelijoiden tekemiset Teemu Laajasalolle. Eli kuuluuhan ne kun samassa yhteiskunnassa eletään.
    Vai meneekö se niin, että Kallion kirkkoherralla on ns viimeinen sana ja laiseni jumalattoman rahvaan pitäisi ymmärtää olla hiljaa kun kirkon virkaansa vihityt papit puhuu. En ymmärrä, sorry ;-)
    >> Arvaa OMA tilasi, anna arvo toisellekin. <<
    Saatanpa arvatakin oman tilani (arvasin esim, ettei tästä aloituksesta tule ateistien tai liberaalien suosikkia vaan inhokki ;-), mutta arvaako Teemu oman tilansa. Teksteistään päätellen jopa huonommin kuin minä.
    Mutta sanavapauttahan se on niin Teemun kuin minunkin juttuni, joskin minun juttuni oli puristettu ilman kiukkua kasaan varttitunnissa (eli laiskasti muokattu linkin jutusta) ja Teemun juttu taas oli Kallion Kirkkoherran eli lähes Kirkon Virallisen Äänitorven kiukuspäissään tekemä tuotos.
    Teemun onneksi en silkkaa laiskuuttani viitsinyt teroittaa Teemun omaa pilkkakirvestä ennen sen nopeaa palauttamista.

    Äänestä

"Sitä en ihan ymmärtänyt, kun Teemu sanoi, että " ei taivastoivo, kasteen armo tai pelastus performansseilla häviä". Toivottavasti Teemu ei tarkoittanut, että kerran kastettu, aina kastettu ja taivaspaikka varmistettu. "

Kirkon näkökulmasta kaste pysyy, vaikka ihminen ei usko tai eroaisi kirkosta. Tämä tulee ilmi esimerkiksi siinä, että jos ihminen eroaa kirkosta ja myöhemmin päättää liittyä siihen jälleen, häntä ei kasteta uudelleen. Perusta tälle on siinä, että kasteessa ajatellaan viime kädessä Jumalan toimivan ja kastava pappi on oikeastaan vain välikäsi. Tässä mielessä siis kerran kastettu on aina kastettu. Tähän uskon Laajasalon viitanneen.

Vertauskuvallisesti voi ajatella kasteen olevan ikään kuin kädenojennus: ihminen voi olla tarttumatta käteen tai päästää siitä irti, mutta käsi säilyy silti ojennettuna.

Vilppu H.
pappi

Äänestä
  • Tarkennan vielä, että yllä mainittu koskee kastetta ylipäänsä. Kasteen merkityksen kannalta sillä ei ole eroa, onko kastettava vauva vai aikuinen.

    Vilppu H.
    pappi

    Äänestä

  • Ai Vilppukin on löytynyt, ei silloin näkynytkun oli puhe aito avioliitto keskustelusta.Liputatko Mäkistä vain RAAMATTUA ?

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että yllä mainittu koskee kastetta ylipäänsä. Kasteen merkityksen kannalta sillä ei ole eroa, onko kastettava vauva vai aikuinen.

    Vilppu H.
    pappi

    Hei Vilppu,
    Minulle tuli tässä juuri pari kasteasioihin liittyvää asiaa ajankohtaiseksi.
    Kysyisin siksi (omaa) kantaasi kahteen asiaan kasteeseen liittyen:
    1) Uudelleen kastaminen aikuisena
    Mikäli henkilö kokee oikeaksi tulla kastetuksi aikuisena, uskonratkaisun tehneenä, upotuskasteessa, onko siinä mielestäsi jotakin väärää ?
    2) Edelliseen viitaten; mikäli em. (uudelleen) kasteen suorittaa joku muu (uskova) kuin vihitty pastori, onko siinä mielestäsi jotakin väärää ?
    Molemmissa, ei siis ole kyse kirkkoon liittymisestä, vaan aivan henkilökohtaisesta henkilön uskonelämässään kokemasta tarpeesta.

    Äänestä

  • Kysymys,

    1) Haluaisin keskustella tarkemmin tuon ihmisen kanssa ja kuulla, minkä takia hän kaipaa tulla kastetuksi uudelleen. Mietin myös, onko hän ymmärtänyt kasteen merkitystä ja sitä, mikä Jumalan rooli kasteessa on, jos kaste ymmärretään niin kuin se luterilaisuudessa ymmärretään.

    2) Hätäkasteen saa suorittaa kuka tahansa kristitty, mutta ns. normaalitilanteessa kastajan pitää olla pappi. Tämä periaate kertoo muutaman asian:
    - Se alleviivaa sitä, että kasteen merkitys ei perustu kastajan asemaan vaan Jumalan toimintaan.
    - Se, että normaalitilanteessa kastajan pitää olla pappi, on ennen kaikkea kirkkojärjestykseen liittyvä asia. Se on tapa varmistaa, että kastetoimituksessa kaikki sujuu kuten pitääkin.
    - Jos siis kasteen suorittaa joku muu, tahtoisin kuulla syyn sille, miksi henkilö haluaa tulla nimenomaan jonkun muun kuin papin kastamaksi. Ja tässä tullaan jälleen samaan kysymykseen kuin kohdassa 1.: ymmärtääkö henkilö todella kasteen merkityksen sekä Jumalan roolin kasteessa.

    Esitetyt kysymykset ovat siis sellaisia, että niihin ei ole näillä tiedoilla mahdollista vastata, varsinkin jos sekä henkilön että kirkon uskon ottaa vakavasti. Luterilaisesta näkökulmasta on ihan perusteltua kysyä, ymmärtääkö henkilö todella kasteen merkityksen, mutta haluaisin myös tietää millainen tuo tarve tulla uudelleenkastetuksi on ja mistä se nousee.

    Vilppu H.
    pappi

    Äänestä

  • Aloittaja

    >> Tähän uskon Laajasalon viitanneen. <<
    Noinhan se varmaankin on, mutta Laajasalo esitti asian hieman ronskimmin.

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

    Kysymys,

    Vilppu-pappi väistää kysymykseen vastaamisen:
    "on ihan perusteltua kysyä, ymmärtääkö henkilö todella kasteen merkityksen, mutta haluaisin myös tietää millainen tuo tarve tulla uudelleenkastetuksi on ja mistä se nouseE.

    Miksihän vauvalta ei kysytä, ymmärtääkö hän kasteen merkityksen?

    Vilppu tietää varmasti sen, että Raamatussa kastettiin vain uskoon tulleita, mutta pelkää kai, että kirkon arvovalta kärsii, jos ihmiset tottelevat tässä asiassa Jumalan Sanaa.

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

    Kysymys,

    1) Haluaisin keskustella tarkemmin tuon ihmisen kanssa ja kuulla, minkä takia hän kaipaa tulla kastetuksi uudelleen. Mietin myös, onko hän ymmärtänyt kasteen merkitystä ja sitä, mikä Jumalan rooli kasteessa on, jos kaste ymmärretään niin kuin se luterilaisuudessa ymmärretään.

    2) Hätäkasteen saa suorittaa kuka tahansa kristitty, mutta ns. normaalitilanteessa kastajan pitää olla pappi. Tämä periaate kertoo muutaman asian:
    - Se alleviivaa sitä, että kasteen merkitys ei perustu kastajan asemaan vaan Jumalan toimintaan.
    - Se, että normaalitilanteessa kastajan pitää olla pappi, on ennen kaikkea kirkkojärjestykseen liittyvä asia. Se on tapa varmistaa, että kastetoimituksessa kaikki sujuu kuten pitääkin.
    - Jos siis kasteen suorittaa joku muu, tahtoisin kuulla syyn sille, miksi henkilö haluaa tulla nimenomaan jonkun muun kuin papin kastamaksi. Ja tässä tullaan jälleen samaan kysymykseen kuin kohdassa 1.: ymmärtääkö henkilö todella kasteen merkityksen sekä Jumalan roolin kasteessa.

    Esitetyt kysymykset ovat siis sellaisia, että niihin ei ole näillä tiedoilla mahdollista vastata, varsinkin jos sekä henkilön että kirkon uskon ottaa vakavasti. Luterilaisesta näkökulmasta on ihan perusteltua kysyä, ymmärtääkö henkilö todella kasteen merkityksen, mutta haluaisin myös tietää millainen tuo tarve tulla uudelleenkastetuksi on ja mistä se nousee.

    Vilppu H.
    pappi

    1) Hän haluaa tulla kastetuksi uudestaan, koska ei ole itse vapaaehtoisesti mennyt alunperin kasteelle, eikä edes muista ko. tapahtumasta mitään. Siksi hän katsoo ettei ole koskaan mennyt kasteelle. Raamattu ei puhu halaistua sanaa lapsikasteesta tai sen merkityksestä. Johannes kastoi aikuisia, Jeesus meni kasteelle itse aikuisena, ja opetuslasten esimerkin mukaan kastettiin ne jotka kasteelle halusivat.
    2) Kirjoitit:
    "Hätäkasteen saa suorittaa kuka tahansa kristitty, mutta ns. normaalitilanteessa kastajan PITÄÄ OLLA PAPPI. Tämä periaate kertoo muutaman asian:
    - Se alleviivaa sitä, että kasteen merkitys EI PERUSTU KASTAJAN ASEMAAN vaan Jumalan toimintaan."
    Anteeksi, mutta on todella naiivia kirjoittaa tuolla tavalla kaksi toistensa kanssa aivan 100% ristiriidassa olevaa lausetta: 1) Kasteen merkitys ei perustu KASTAJAN asemaan, ja toisaalta 2) KASTAJAN PITÄÄ olla pappi.
    Hätäkasteen antaja voi olla kuka hyvänsä kristitty, joten siinäkin mielessä on naiivia väittää, että jonkun muun kuin papin antama kaste olisi jotenkin "vähempiarvoinen".
    Tässä kohtaa joudun yksinkertaisesti toteamaan, että "kirkko" on puhunut itsensä pussiin, aivan totaalisesti. Omien perustelujensa perusteella kirkko osoittaa olevansa väärässä väittäessään papin olevan ainoa kastajaksi kelpaava henkilö ja samaan hengenvetoon toteamalla että kenen tahansa antama kaste on riittävä ja arvovaltainen sakramentti... jos kyseinen henkilö on kuolemassa.
    Kuten jo totesinkin, kyse ei ole kirkon jäsenyyteen vaadittavasta kasteesta, vaan henkilökohtaisesta ratkaisusta ja halusta samalla julkisesti osoittaa uskonratkaisunsa.

    Äänestä

  • 1) Todettakoon, että Raamattu kertoo, miten perhekuntia kastettiin. Perhekunta pitää sisällään myös lapset. Toiseksi, jos kasteen lähtökohtana on Jumalan toiminta, se, että henkilö ei muista omaa kastettaan, ei poista kasteen merkitystä tai tee sitä pätemättömäksi. Sen sijaan voisi kysyä, eikö Jumalan arvokkuutta halveksi se, että ihminen haluaa tulla uudelleen kastetuksi vain kokemuksen takia? Silloin tämä ihminen tulee myös viestittäneeksi, että Jumalan toiminta ensimmäisessä kasteessa ei ole hänen mielestään tarpeeksi.

    2) Jätit aika hyvin lainauksesta pois pari lausetta. Kirjoitin: "se, että normaalitilanteessa kastajan pitää olla pappi, on ennen kaikkea kirkkojärjestykseen liittyvä asia. Se on tapa varmistaa, että kastetoimituksessa kaikki sujuu kuten pitääkin."

    Kuten sanottua, kasteen merkitys ei perustu kastajan asemaan vaan Jumalan toimintaan. Se, että luterilaisessa kirkossa oikeus kastaa on vain papeilla, on tapa huolehtia siitä, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Asia ei liity kasteen arvovaltaan, koska arvovallan luo viime kädessä Jumala.

    Tämä ratkaisu korostaa ennen kaikkea sitä arvoa, mikä kasteelle kirkossa annetaan. Hätäkaste on aivan yhtä pätevä kuin tavallinenkin kaste, koska yhtä hyvin Jumala voi toimia kenen tahansa ihmisen kautta. Mutta jos on mahdollista varmistaa se, että normitilanteessa kaikki sujuu mahdollisimman hyvin, silloin perusteltua tehdä se kaseen tärkeyden takia.

    En aio alkaa enempää väittelemään, koska inttäminen ei yleensä edistä mitään. Jos sen sijaan haluat keskustella kasteesta niin, että kumpaakin perinnettä kunnioitetaan, siihen olen kyllä valmis.

    Vilppu H.
    pappi

    Äänestä

"Helsingin Taiteiden yössä Helsingin vapaa-ajattelijat pesivät kasteita pois Katumajärven vedellä. Kyseessä oli performanssi eli taide-esitys, jossa halukkaille suoritettiin vertauskuvainnollinen kasteen poispesuun."

-Toimenpide kuvastaa vapaa-ajattelijoiden käsitystä ev. lut. kirkon kasteesta. Se on samanlainen kuin vapaakirkollisissakin piireissä, eli väärä, mutta sitä kerrotaan yhä uudelleen ja uudelleen propagandamielessä.

Vilppu kertoi hyvin kirkon kasteen merkityksen ja samoin teki Teemu Laajasalo.

Äänestä
  • Aloittaja

    Teemu Laajasalo oli erittäin pilkallinen omassa jutussaan.
    "-Laajasalo sanoo uskovansa, että eniten kampanjasta ovat harmissaan monet fiksut epäilijät ja ateistit. Heitä hävettää tällainen.
    -Tällainen vapaa-ajattelijoiden performanssi on pikkusievää ja kiusallista jostain paitsi jääneiden nynneröiden piipitystä.
    -– Tahatonta komiikkaa tietenkin syntyy siitä, että uskonnollisia toimituksia vastustava järjestää uskonnollisia toimituksia. Ja vielä yrittäen peruuttaa jotain joka ei ole peruutettavissa."
    Arvatenkin Laajasalo ei olisi ollut noin suorasukainen, jos kyseisen tapahtuman olisi järjestäneet esim lapsena kirkkoon kastetut jehovantodistajat, mutta Laajasalo antoi täyslaidallisen koska kohteena oli jumalattomat kirkon alamäkeä edesauttavat ateistit. Tuo vapareiden vastenmielisyys kirkkoon liittyy uskoakseni usein kirkon tai sen komppaamien sadistis-konservatiivisten herätysliikkeiden inhoon. Kirkko kun ei ole pelkkä mukavuuslaitos.
    Ihan Teemulle viheeksi, että ei se kirkon alamäki vapareista johdu, sama meno on kaikissa protestanttisissa kirkoissa ja syy on pohjimmiltaan aina sama eli teidän Jumalaan ei uskota koska tuon Jumalan ei uskota olevan olemassa.
    Tuo on kansan syviltä riveiltä muuten lähes nerokas oivallus.
    ps palstan aktiivit tietää , etten ole vapaa-ajattelija

    Äänestä

Suurin osa papeista ei enää usko helvetin olemassaoloon. Näin jää avoimeksi kysymykseksi, mistä kaste pelastaa. Vielä ongelmallisemmaksi käy, jos pelastaa kuitenkin jostakin. Se taas tarkoittaisi, että kastetut ja kastamattomat olisivat eri asemassa.

Olemme tulleet jo kauan sitten siihen, että kirkko ja suuri yleisö ovat de facto hylänneet kasteen pelastavan merkityksen, joten kasteesta on tullut riitti, joka suoritetaan suurimmalle osalle ihmisiä syntymän jälkeen. Kansa sanoo, että "lapselle annettiin nimi". Siinä sen merkitys. Ei Teemukaan pysty kangertelematta sanomaan, mistä kaste pelastaa, vaan eipä myöskään "kuuntelevan kirkon" papit.

Äänestä
  • Kristillinen kaste on Jumalan rakkauden näkyvä kädenojennus jonka voimme ottaa vastaan uskolla. Meidän ei tarvitse olla ja elää pelkästään itsemme varassa, vaan meitä kannattavat suuremmat kädet.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Kristillinen kaste on Jumalan rakkauden näkyvä kädenojennus jonka voimme ottaa vastaan uskolla. Meidän ei tarvitse olla ja elää pelkästään itsemme varassa, vaan meitä kannattavat suuremmat kädet.

    Kiemurtelua. Tarkoitatko, että kastamaton on huonommassa asemassa?

    Äänestä

  • turhaa-vatvomista kirjoitti:

    Kiemurtelua. Tarkoitatko, että kastamaton on huonommassa asemassa?

    En tarkoita. Kristitylle kaste on kuitenkin tärkeä koska siihen sisältyy Jeesuksen lupaus.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    En tarkoita. Kristitylle kaste on kuitenkin tärkeä koska siihen sisältyy Jeesuksen lupaus.

    On tärkeää nyt erottaa kristityt ja luterilaiset toisistaan, sillä kaste koskee tosiaan vain kristittyjä - ei kaikkia luterilaisia.

    Taas kiemurtelua. Miten kastamaton ja kastettu voivat olla samassa asemassa, jos kasteeseen kerran liittyy "lupaus". Tarkoitatko, että kastamaton on sittenkin ilman "lupausta" huonommassa asemassa? Mitä se "lupaus" sisältää? Miten kastamaton ja kastettu voivat olla samassa asemassa, jos "lupaus" on tärkeä? Ettet vain yritä selittää viisikulmaista neliötä mahdolliseksi?

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Jos tosiaan uskoisit moista, menettäisit heti järkesi. Tunnettu kidutusmenetelmä menee niin, että kidutettavan nähden hänen läheisiään kidutetaan, esim. lapsia. Kuitenkin uskovaiset joutuvat varautumaan siihen, että heidän läheisiään lähetetään helvettiin IKUISEEN kidutukseen. Jos tämän todella tiedostaisi, ei voisi selvitä järjissään.

    Englantilainen ajattelija Bertrand Russell nimittikin tällaisia ajatuksia "sunnuntaitotuuksiksi". Niihin oltiin uskovinaan sunnuntaisin, kun käytiin sanankuulossa, mutta muuten elettiin niinkuin muutkin ihmiset.

    Miltä sinusta OIKEASTI tuntuisi, jos lapsesi joutuisi loppumattomaan kidutukseen? Ei kaikista uskovien lapsista tule uskovia. Auttaisiko sinua ajatus, että Jumala on sittenkin oikeudenmukainen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    >> Suurin osa papeista ei enää usko helvetin olemassaoloon. <<
    Paljon ei ole päähän tarttunut jos käy yliopiston ja edelleen uskoo, että vaikkapa koko lapsuutensa turpaan saaneet ja sitten "yllättäen" pahoiksi alkaneet linnakundit joutuisivat ikuiseen helvettiin palkinnoksi siitä, että lapsuutensa oli jo sitä. Tuollainen ajattelu on yleisempää tampioille.
    >> "kuuntelevan kirkon" <<
    Tämä se jaksaa aina naurattaa ja ketuttaa eli "kuunteleva kirkko".
    Eli voi elämän kevät ja jumalan pyssy. Tuo organisaatio nimeltänsä kirkko on historiansa aikana jakanut tähän maahan pahaa oloa, toiseutusta, häpeää, yllyttänyt fyysiseen kuritukseen ja yllyttänyt kaikkeen saatanan häpäisemiseen ja halveksimiseen niin paljon, että se pitäisi kieltää lailla.
    Ja nyt se "kuuntelee". Herttileidi sentään. Että ihan kuuntelee.
    Saamari, kyllä ne kuuntelee muutkin kuin kirkon suojatyöpaikoissa istuskelevat diakonit ja omahyväiset Laajasalot.
    Kirkko onkin paljolti paisuneiden egojen kaatopaikka eikä tämä ole vitsi.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    On tärkeää nyt erottaa kristityt ja luterilaiset toisistaan, sillä kaste koskee tosiaan vain kristittyjä - ei kaikkia luterilaisia.

    No juu, taas pukkaa lahko-oppia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    turhaa-vatvomista kirjoitti:

    Jos tosiaan uskoisit moista, menettäisit heti järkesi. Tunnettu kidutusmenetelmä menee niin, että kidutettavan nähden hänen läheisiään kidutetaan, esim. lapsia. Kuitenkin uskovaiset joutuvat varautumaan siihen, että heidän läheisiään lähetetään helvettiin IKUISEEN kidutukseen. Jos tämän todella tiedostaisi, ei voisi selvitä järjissään.

    Englantilainen ajattelija Bertrand Russell nimittikin tällaisia ajatuksia "sunnuntaitotuuksiksi". Niihin oltiin uskovinaan sunnuntaisin, kun käytiin sanankuulossa, mutta muuten elettiin niinkuin muutkin ihmiset.

    Miltä sinusta OIKEASTI tuntuisi, jos lapsesi joutuisi loppumattomaan kidutukseen? Ei kaikista uskovien lapsista tule uskovia. Auttaisiko sinua ajatus, että Jumala on sittenkin oikeudenmukainen?

    Ihmisellä on erityinen kyky olla tiedostamatta tai vaikka kieltää sellaista joka sen ajatuskuvioihin ei sovi. Minusta esimerkki siitä on tuo vääjäämättömän kuoleman kiertäminen korvaamalla se ikuisella taivaalla. Siellähän kädellisten ihmisapinoiden homo sapien sapiensin edustajien valiot voivat jatkaa tätä ihkuihanaa elämää ihan ikuisesti ja aamen. Ja kas kummaa, noihin valioihin jokainen laskee aina ainakin itsensä, omat lapsensa, kaverinsa ja puolisonsakin, jos ei satu vihaamaan sitä. Uskoakseni aika harvoin edes uskovan uskistuttava päätyy mustalle listalle.
    Korkeintaan joku mielenterveydeltään häiriintynyt voisi uskoa joutuvansa manalaan. Eli aika suppea on se porukka joka uskoo joutuvansa siihen ikuiseen tulijärveen. Niitä on, kuulemma, tällä palstallakin muutama, mutta yleensä ne on niitä muita tai meitä, mutta ei koskaan heitä eli tuomion julistajia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    turhaa-vatvomista kirjoitti:

    Taas kiemurtelua. Miten kastamaton ja kastettu voivat olla samassa asemassa, jos kasteeseen kerran liittyy "lupaus". Tarkoitatko, että kastamaton on sittenkin ilman "lupausta" huonommassa asemassa? Mitä se "lupaus" sisältää? Miten kastamaton ja kastettu voivat olla samassa asemassa, jos "lupaus" on tärkeä? Ettet vain yritä selittää viisikulmaista neliötä mahdolliseksi?

    >> Mitä se "lupaus" sisältää? Miten kastamaton ja kastettu voivat olla samassa asemassa, jos "lupaus" on tärkeä? Ettet vain yritä selittää viisikulmaista neliötä mahdolliseksi? <<
    Tuo on sellaista verbaalista kiemurtelua, missä musta yritetään puhua valkoiseksi, tai päinvastoin ;-)
    Mutta joo, kun osa jää kastamatta, niin sitten se ei kirkon diggaajien mielestä välttämättä haittaakaan kastamatonta, vaan ainoastaa kastettu vaan saa jotain lisäetua kasteesta ilman että se olisi toiselta pois. Eli vähän kuin kristillinen kirkon tasa-arvo, missä kaikki on ihan tasa-arvoisia, mutta osa on vaan tasa-arvoisempia kuin muut.
    Olisko tämä sitä Sipilän vatulointia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    >> Suurin osa papeista ei enää usko helvetin olemassaoloon. <<
    Miten lie taivaan uskottavuus. Eli uskooko aikuisen oikeasti ikuiseen elämään kuin murto-osa papeista. Tietty ne ryntää tänne nyt vakuuttamaan uskoaan, mutta jos se usko olisi aitoa, niin kuvittelisi sen jotenkin näkyvän muussakin kuin puheissa.
    Mitä se nyt on joku vajaa sata kierrosta auringon ympäri, kun ikuisuus on paljon pidempi aika, ääretön kertaa pidempi.
    Eli mikä motivaatio olisi käyttää tämä elämä keräämällä asunto, auto ja kesämökki plus prätkä ja muut vain siksi, että ne on purkujätettä jo eläessämme. Eikö se tosiuskovan katse olisi tulevassa ja malttamaton mieli seikkailisi jo taivaassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    luterilainen kirjoitti:

    Kristillinen kaste on Jumalan rakkauden näkyvä kädenojennus jonka voimme ottaa vastaan uskolla. Meidän ei tarvitse olla ja elää pelkästään itsemme varassa, vaan meitä kannattavat suuremmat kädet.

    Eli kun on kastettu, kuuluu kirkoon eli maksaa kirkollisverot niin sitten ne henkiset kädet kannattelee ihmistä. Ja pappi on tässä asiassa se potentiaalinen välikäsi, joka välittää tuon kokemuksen. Joo.
    Tuon saman kannatelun tunteen voi saavuttaa minkä tahansa kuvittelemansa jumalan avulla.

    Äänestä

Se on kyllä Olli Seppälän kirjoitus.

Äänestä
  • Aloittaja

    No, Teemu huuhaa Laajasalo korjannee jos ei ollutkaan tuota mieltä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olet oikeassa, tekstin on kirjoittanut Seppälä eikä Laajasalo ja varmaankin haastattelusta.

    Äänestä

"Vertauskuvallisesti voi ajatella kasteen olevan ikään kuin kädenojennus: ihminen voi olla tarttumatta käteen tai päästää siitä irti, mutta käsi säilyy silti ojennettuna.

Vilppu H.

pappi"

Vilppu Huoma näyttää nyt sekoittavan uskoontulon ja kasteen.

En nyt puhu vauvojen päälaenvalelu-rituaalista, koska siinä yritetään väkisin ihmistempuin ujuttaa jotain "uskoa" vauvan sisuksiin, sillä usko ei ole ihmisen - ei papin eikä kummien - teoista (taikka kummien uskosta kuten kirkko valheellisesti uskottelee) vaan se on Jumalan teko meissä.

Evankeliumin julistus on se Jumalan kädenojennus ihmiselle, jossa Jeesus ikäänkuin kolkuttaa ihmisen sydämen ovelle ja sitten se ihminen joko avaa oven Jeesukselle taikka ei avaa ovea Jeesukselle, että Jeesus voisi käydä sisään ja asua tämän ihmisen sydämessä iankaiken. Toiset tarttuu tähän Jumalan ojennettuun käteen ja ottaa vastaan uskon Jeesukseen ja toiset sitten taasen eivät tartu eli ei avaa sitä sydämensä ovea Jeesukselle.

Ilm. 3:20

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

Äänestä
  • Minä en kristittynä vanhempana voisi jättää lastani kastamatta. Kaste on Suomen ev.lut. kirkossa se toinen sakramentti ehtoollisen lisäksi. Vapaissa suunnissa, ainakin helluntailaisuudessa ja Vapaakirkossa, lapset vain siunataan. Sitten kun he menevät joskus 14-15 veenä omiin rippikouluihinsa, niin niissä vedetään aika tunteella ja sosiaalisella paineella nuoret kasteelle ja ns. ratkaisua tekemään. Vanhemmat odottavat liikuttuneina sitä suurta juttua, kun lapset saavat "itse" tehdä ratkaisun.

    Meillä Suomen ev.lut. kirkon seurakuntalaisilla ei ole mitään paineita lasten ja nuorten suhteen. Riparileirit ovat hyviä. Minusta kasvatuksellisesti on parempi niin. Ei hihhulointia teini-ikäisille. Aikuiset hihhuloitkoot keskenään miten haluavat.

    Äänestä

  • "Kaste on Suomen ev.lut. kirkossa se toinen sakramentti ehtoollisen lisäksi"

    Kaste on kristittyjen asia - ei luterilaisten asia. Luterilaiset tyytyvät vauvojen päälaen valeluun, joka on vain ihmistekoinen rituaali, sillä lapsen vanhemmat sen kasteen päättää tehdäänkö se vai ei. Kristinuskossa usko on taasen Jumalan teko.

    Äänestä

  • temy kirjoitti:

    "Kaste on Suomen ev.lut. kirkossa se toinen sakramentti ehtoollisen lisäksi"

    Kaste on kristittyjen asia - ei luterilaisten asia. Luterilaiset tyytyvät vauvojen päälaen valeluun, joka on vain ihmistekoinen rituaali, sillä lapsen vanhemmat sen kasteen päättää tehdäänkö se vai ei. Kristinuskossa usko on taasen Jumalan teko.

    Ai sinustako me ev.lut. kirkon kristityt ei olla kristittyjä? Tiedän, että monet hellarit ja vapaakirkolliset ajattelee niin. Se on minusta silkkaa hybristä. Teillä siis on eri jumalakin...no joo, olen näitä kypsymättömiä kommentteja kuullut vuosikymmenien aikana juuri vapaiden suuntien taholta. Se ei minua hetkauta mitenkään. Onhan se erikoista.

    Ja todellakin Suomen ev.lut. kirkossa on kaksi sakramenttia. Ortodoksisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia. Ne ovat siis mysteerioita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    Minä en kristittynä vanhempana voisi jättää lastani kastamatta. Kaste on Suomen ev.lut. kirkossa se toinen sakramentti ehtoollisen lisäksi. Vapaissa suunnissa, ainakin helluntailaisuudessa ja Vapaakirkossa, lapset vain siunataan. Sitten kun he menevät joskus 14-15 veenä omiin rippikouluihinsa, niin niissä vedetään aika tunteella ja sosiaalisella paineella nuoret kasteelle ja ns. ratkaisua tekemään. Vanhemmat odottavat liikuttuneina sitä suurta juttua, kun lapset saavat "itse" tehdä ratkaisun.

    Meillä Suomen ev.lut. kirkon seurakuntalaisilla ei ole mitään paineita lasten ja nuorten suhteen. Riparileirit ovat hyviä. Minusta kasvatuksellisesti on parempi niin. Ei hihhulointia teini-ikäisille. Aikuiset hihhuloitkoot keskenään miten haluavat.

    Samaa hihhulointia se on kaikki jumalusko.
    Olet mielestäsi ilmeisen rationaalinen kun sanot että "Vanhemmat odottavat liikuttuneina sitä suurta juttua, kun lapset saavat "itse" tehdä ratkaisun. " mutta samat tipat ne tirahtaa kirkossakin kun mukula konfirmoidaan kirkon veronmaksajaksi.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Aika paljon nähneenä voin kertoa, vaikka tuskin se uutta on, niin vapaitten suuntien lasten "ratkaisua" kyllä ootellaan aikamoisen tosissaan. Tavan luterilainen ei odota. Vapaitten suunnissa on usein myös TRO eli tosi rakkaus odottaa sitoutuminen. Sitten niiden on pakko mennä aikaisin naimisiin, kun muuten eivät saa seksiä harrastaa. Näitäkään paineita ei luterilaisen perheen nuorille luoda.

    Mutta sittenhän onkin niin, että luterilaiset ovat luopioita näiden valiouskisten mielestä. Aika nopeesti näille tulee sitten halu avioeroon, mikä sekään ei ole soveliasta niissä piireissä. Siinä joko kärsit, menetät jopa mielenterveytesi tai poistut tästä normatiivisesta matriisista.

    Että kyllä minä olen parhaani yrittänyt ja kasvattanut lapseni niin, ettei tuollaista tarvitse kokea. Tervettä järkeä. Lasten konfirmaatiot ovat olleet iloisia juhlia yhdessä läheisten kanssa. Ja lapset ovat saaneet uusia ystäviä leireiltä. Että iloista meininkiä.

    Perusluterilainen eli 2/3 kirkkokansasta ei usko edes kirkkonsa Jumalaan.
    Eli kunhan lasta ei opeta perinteiseksi kristityksi, niin hyvin menee.

    Meitä syvästikin uskossa olevia on yhtä lailla ns. liberaaleissa. Se vaan menee niin, että ohuellakin teologialla meitä läiskitään oikealta ja vasemmalta. Kyllähän se joskus turhauttaa, mutta tosiasiassa ei sitä kohtaa kuin somessa. Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia.

    Äänestä

  • Tärkeä huomata tämä. Lainaamassasi raamatunpaikassa Jeesus puhuu uskovien seurakunnalle.

    Ilm. 3:20

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    Meitä syvästikin uskossa olevia on yhtä lailla ns. liberaaleissa. Se vaan menee niin, että ohuellakin teologialla meitä läiskitään oikealta ja vasemmalta. Kyllähän se joskus turhauttaa, mutta tosiasiassa ei sitä kohtaa kuin somessa. Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia.

    Usko tai ole uskomatta ja se teologiakin on se ja sama jos sen vuoksi joku ei saa häpeärangaistusta. Esim minun lapsuudessani uskottiin, että häpeärangaistus ja piiskaaminen tekee lapsista parempia ihmisiä. Kato ympärillesi tai vaikka näihin mun teksteihin ja mieti asiaa uudelleen. Pursuaako näistä omia vanhempia ja perinteistä kristinuskoista ajattelua arvostava näkemys. Tuskin.
    Ei itseasiassa ole edes tarpeellista että lasten vanhemmat uskoo jumalaan, vaan se riittää että kansa on omaksunut konservatiivisen moraalikasvatuksen.
    Se opettaa, että alistu, tottele, ole nöyrä, älä arvosta itseäsi, älä protestoi, tee työsi hyvin, jos epäonnistut niin häpeän välttääksesi vaikka hirtät itsesi (tainykyään ajetaan rekan allekele), ole älyttömyyksiin asti rehellinen ja ennenkaikkea, kunnioita auktoriteettia olipa sillä sitten kravatti tai liperit kaulassa.
    Luin eilen lyhyen jurtun virallisesta valtion painamasta kasvatusoppaasta joka myötäili ajan henkeä. Olisiko ollut 50-60-luvulta. No siinä annettiin yh-äitille vähän kuin vinkiksi, miten joku äiti adoptoi oman lapsensa, sitä yh-äitin kokemaa häpeää, syrjintää ja itsestään selvyytenä pidettyä huonoa kohtelua siinä korostettiin useaan kertaan. Ja sekin meni muuten perinteisen kirkon opin mukaan. Ja sinä et voine käsittää, että miksi minä en diggaa kirkkoa, kirkkoa jonka vaalit konservatiivit voitti kaikissa muissa seurakunnissa paitsi Hesassa.
    Eli kirkko on minulle ihan sama paska uudessa paketissa.

    >> Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia. <<
    Kun menee oman ryhmänsä kanssa samoihin tiloihin, niin johan siellä on ystävällistä ja kivaa, mutta ne pikku ongelmat siellä seurakunnan konttorinpuolella ovat usein uskonriitoja. Myös vallankäyttö seurakunnan kokouksissa on mitä on ja yksi erittäin lukenut ja mainetta kerännyt ekonomi sanoikin, että hänelle riittä pari vuotta seurakunnassa. Ei sanonut ihan suoraan, mutta sen käsityksen sain, että siinä seurakunnassa joku tai jotkut päätti asiat käytännössä keskenään/itse ja muita valittuja siihen prosessiin ei kaivattu.
    Minulle kirkon alamäki on yhtäkuin konservatiivisen kristinuskon alamäki eli hyvä ja iloinen asia.

    Enhän minä mitään ole sanonut sinun diggaamisista. Minä en edes viitsi kertoa millaisia minun vanhemmat olivat. Eivät kristittyjä. Sellaista modernismia en soisi kenellekään, jos näin kiertoilmaisen. Ihan itse menin läheiseen seurakunnan tyttökerhoon ja pyhäkouluun. Mutsi ei tainnut hirveesti digata sitä. Muutenkin oli sellainen traumatisoitunut hemmoteltu hupakko. Tosin minua kohtaan aivan kohtuuton. Kyseenalaisti pahoin minun lapsen uskoni. Ja aika paljon samaa sain kokea hänen taholtaan kuin mitä itse kerrot.

    Totta on, että kirkko on ollut julma eri kannanotoissaan. Mutta sinäkinhän peräät tuossa kirjoituksessa,ettei menneitä muistella. Minulle usko on vapautuksen teologiaa. Vapauteen kristus meidät vapautti.

    Minä käyn messuissa. Ei siellä ole sellaista "läheisyyttä" kuin herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa. Luojan kiitos.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Tärkeä huomata tämä. Lainaamassasi raamatunpaikassa Jeesus puhuu uskovien seurakunnalle.

    Ilm. 3:20

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    Kop kop kop!
    Onko täällä kilttejä lapsia?
    Entäs tuhmia? Tuhmat heitetään ikuiseen tulijärveen ja kiltit saa kunnian palvoa Minua, ikuisesti. Eikös kuullostakin upealta ja oikeudenmukaiselta.
    Ja minun nimeni on sitten JHWE että tiedätte.
    Tuliko selväksi?!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    Enhän minä mitään ole sanonut sinun diggaamisista. Minä en edes viitsi kertoa millaisia minun vanhemmat olivat. Eivät kristittyjä. Sellaista modernismia en soisi kenellekään, jos näin kiertoilmaisen. Ihan itse menin läheiseen seurakunnan tyttökerhoon ja pyhäkouluun. Mutsi ei tainnut hirveesti digata sitä. Muutenkin oli sellainen traumatisoitunut hemmoteltu hupakko. Tosin minua kohtaan aivan kohtuuton. Kyseenalaisti pahoin minun lapsen uskoni. Ja aika paljon samaa sain kokea hänen taholtaan kuin mitä itse kerrot.

    Totta on, että kirkko on ollut julma eri kannanotoissaan. Mutta sinäkinhän peräät tuossa kirjoituksessa,ettei menneitä muistella. Minulle usko on vapautuksen teologiaa. Vapauteen kristus meidät vapautti.

    Minä en usko pyyteettömyyteen, muuttumattomaan oikeudenmukaisuuteen, ihmisen vapaaseen tahtoon, elämän etukäteen annettuun tarkoitukseen, sieluun, henkimaailmaan tai mihinkään luonnonlait rikkovaan yliluonnolliseen.
    >> sinäkinhän peräät tuossa kirjoituksessa, ettei menneitä muistella <<
    Jos minusta parasta kirkossa on se, että emme enää elä kirkon arvojen mukaan, niin ei se tarkoita, että taputtaisin tälle nykyisellekkään kirkolle.
    Se on kuule muutama tuhat tai kymmentä tuhatta kun on päättänyt päivänsä ihan kirkon moraaliopetuksen vuoksi. Ja ihan samaa sairasta moraaliopetusta sieltä saattaa tulla tänäkin päivänä, yhtä harvemmin ja yhä vähemmän, mutta silti.
    Miksi haluaisin ylläpitää tuollaista pahoinvointilaitosta. Vai olisitko itse valmis uhraamaan jonkin vähemmistön kuten vammaiset, köyhät, yh-äidit tai homot kirkon alttarille. Minä en ole, mutta kirkkopa on uhrannut nuo kaikki.
    Ja vaikka se sun lähipappis olisi kiva ja liberaali ihminen, ihan ihmisten valiokin, niin ei se sitä muuksi muuta, että kirkossa on konservatiiveilla ylivoima. Seurakunnista ainoastaan Hesassa on liberaalit enemmistönä ja koko muussa Suomessa konservatiivit.

    Minkä ikäinen sä oikeen olet?

    >Miksi haluaisin ylläpitää tuollaista pahoinvointilaitosta. Vai olisitko itse valmis uhraamaan jonkin vähemmistön kuten vammaiset, köyhät, yh-äidit tai homot kirkon alttarille. Minä en ole, mutta kirkkopa on uhrannut nuo kaikki.

    Päivitähän uskomuksesi.

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    >Se on kuule muutama tuhat tai kymmentä tuhatta kun on päättänyt päivänsä ihan kirkon moraaliopetuksen vuoksi. Ja ihan samaa sairasta moraaliopetusta sieltä saattaa tulla tänäkin päivänä, yhtä harvemmin ja yhä vähemmän, mutta silti.

    Siis toi gwertyn lainaus jäi ilman lainausmerkkejä

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Minä en usko pyyteettömyyteen, muuttumattomaan oikeudenmukaisuuteen, ihmisen vapaaseen tahtoon, elämän etukäteen annettuun tarkoitukseen, sieluun, henkimaailmaan tai mihinkään luonnonlait rikkovaan yliluonnolliseen.
    >> sinäkinhän peräät tuossa kirjoituksessa, ettei menneitä muistella <<
    Jos minusta parasta kirkossa on se, että emme enää elä kirkon arvojen mukaan, niin ei se tarkoita, että taputtaisin tälle nykyisellekkään kirkolle.
    Se on kuule muutama tuhat tai kymmentä tuhatta kun on päättänyt päivänsä ihan kirkon moraaliopetuksen vuoksi. Ja ihan samaa sairasta moraaliopetusta sieltä saattaa tulla tänäkin päivänä, yhtä harvemmin ja yhä vähemmän, mutta silti.
    Miksi haluaisin ylläpitää tuollaista pahoinvointilaitosta. Vai olisitko itse valmis uhraamaan jonkin vähemmistön kuten vammaiset, köyhät, yh-äidit tai homot kirkon alttarille. Minä en ole, mutta kirkkopa on uhrannut nuo kaikki.
    Ja vaikka se sun lähipappis olisi kiva ja liberaali ihminen, ihan ihmisten valiokin, niin ei se sitä muuksi muuta, että kirkossa on konservatiiveilla ylivoima. Seurakunnista ainoastaan Hesassa on liberaalit enemmistönä ja koko muussa Suomessa konservatiivit.

    >Ja vaikka se sun lähipappis olisi kiva ja liberaali ihminen, ihan ihmisten valiokin,...

    Kyse on messussa ihan muusta. Mutta sä nyt alatkin v*ttuilemaan. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Tärkeä huomata tämä. Lainaamassasi raamatunpaikassa Jeesus puhuu uskovien seurakunnalle.

    Ilm. 3:20

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    Nimim. "luterilainen" ei ilmeisesti osaa käyttää aivojaan!!

    Jos Jeesus seisoo sydämen oven ulkopuolella, niin silloinhan ei ole kysymys uskovasta!!!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    Meitä syvästikin uskossa olevia on yhtä lailla ns. liberaaleissa. Se vaan menee niin, että ohuellakin teologialla meitä läiskitään oikealta ja vasemmalta. Kyllähän se joskus turhauttaa, mutta tosiasiassa ei sitä kohtaa kuin somessa. Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia.

    >> Se vaan menee niin, että ohuellakin teologialla meitä läiskitään oikealta ja vasemmalta. <<
    Varmaankin, minulle se teologia on kokolailla yksi ja sama eikä se uskokaan ole tärkeä.
    Minulle on ehkä suurempi hämmästelyn aihe kun joku alkaa spontaanisti kertoa näkemästään enneunesta tai vaikka ufoista ja alieneista. Joku Jeesus-uskohan on sen rinnalla kovin huomiota herättämätön. Ainoastaan se on tärkeää, miten ihminen elää sen vakaumuksensa vuoksi tai siitä huolimatta.
    Eli onko ihminen toiseuttaja, opetellun ennakkoluuloinen, ylenkatseinen, vai ihan tavallinen ihminen. Ehdottomasti suurin osa ihmisistä on mukavia ja uskonsa laadusta minulla ei ole yleensä hajuakaan eikä se edes kiinnosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    Minkä ikäinen sä oikeen olet?

    Se on kuule muutama tuhat tai kymmentä tuhatta kun on päättänyt päivänsä ihan kirkon moraaliopetuksen vuoksi. Ja ihan samaa sairasta moraaliopetusta sieltä saattaa tulla tänäkin päivänä, yhtä harvemmin ja yhä vähemmän, mutta silti.

    >Miksi haluaisin ylläpitää tuollaista pahoinvointilaitosta. Vai olisitko itse valmis uhraamaan jonkin vähemmistön kuten vammaiset, köyhät, yh-äidit tai homot kirkon alttarille. Minä en ole, mutta kirkkopa on uhrannut nuo kaikki.

    Päivitähän uskomuksesi.

    Oikea luku olisi historiallisessa jatkumossa varmaankin satatuhatta.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Tärkeä huomata tämä. Lainaamassasi raamatunpaikassa Jeesus puhuu uskovien seurakunnalle.

    Ilm. 3:20

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    Totta - ja hän-sana viittaa sitten henkilöihin!

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Aika paljon nähneenä voin kertoa, vaikka tuskin se uutta on, niin vapaitten suuntien lasten "ratkaisua" kyllä ootellaan aikamoisen tosissaan. Tavan luterilainen ei odota. Vapaitten suunnissa on usein myös TRO eli tosi rakkaus odottaa sitoutuminen. Sitten niiden on pakko mennä aikaisin naimisiin, kun muuten eivät saa seksiä harrastaa. Näitäkään paineita ei luterilaisen perheen nuorille luoda.

    Mutta sittenhän onkin niin, että luterilaiset ovat luopioita näiden valiouskisten mielestä. Aika nopeesti näille tulee sitten halu avioeroon, mikä sekään ei ole soveliasta niissä piireissä. Siinä joko kärsit, menetät jopa mielenterveytesi tai poistut tästä normatiivisesta matriisista.

    Että kyllä minä olen parhaani yrittänyt ja kasvattanut lapseni niin, ettei tuollaista tarvitse kokea. Tervettä järkeä. Lasten konfirmaatiot ovat olleet iloisia juhlia yhdessä läheisten kanssa. Ja lapset ovat saaneet uusia ystäviä leireiltä. Että iloista meininkiä.

    "Mutta sittenhän onkin niin, että luterilaiset ovat luopioita näiden valiouskisten mielestä."

    Ei kaikki luterilaiset ole ei-kristittyjä, sillä on myös uskovaisia luterilaisissa seurakunnissa. Mutta he jotka toteavat olevansa luterilaisia, niin he ovat sitten luterilaisia - eivätkä siis ole kristittyjä. Kristittyjä ovat jotka ovat uskossa Jeesukseen ja tämän mukaan sitten elävät elämäänsä ja evankeliumia julistavat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhempana kirjoitti:

    >Ja vaikka se sun lähipappis olisi kiva ja liberaali ihminen, ihan ihmisten valiokin,...

    Kyse on messussa ihan muusta. Mutta sä nyt alatkin v*ttuilemaan. Hohhoijaa.

    En muuten ala kettuilemaan. Tarkoitan, että kirkossa on pappia moneen lähtöön ja joku messu ei sano minulle mitään. Kirkosta löytyy piispa Jari Jolkkonen, kaiken sorttista änkyrää rovastia, pappia ja sitten on ihan asiallisia ilmeisesti valtaosa.

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Meitä syvästikin uskossa olevia on yhtä lailla ns. liberaaleissa. Se vaan menee niin, että ohuellakin teologialla meitä läiskitään oikealta ja vasemmalta. Kyllähän se joskus turhauttaa, mutta tosiasiassa ei sitä kohtaa kuin somessa. Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia.

    "Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia."

    Eli on vain haaleita kuten Jumalan tämän saman asian ilmaisee. Luterilaisessa kirkossa suuri enemmistö on välinpitämättömiä eikä siellä kohtaa minkäänlaista mielipidettä.

    Kristittyjen on tärkeää tiedostaa, että luterilaisuus ei ole kristinuskoa - se on luterilaisuutta. Luterilaisuus tarkoittaa luterilaisen kirkon sääntöjen noudattamista ja sen mukaan elämistä. Kristitty taasen julistaa Jumalan sanaa eli Jeesusta Kristusta ja sen mukaan elää. Mutta toisaalta niin luterilaisten joukossa kyllä on ihan oikeasti Jeesukseen uskoviakin ja heidän kanssaan olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Luterilaisuus kaikenkaikkiaan koko maailmaa ajatellen on vain pieni änkyröitten muodostama uskoville vihamielinen lahko, kun taas karismaattisia uskovia eli Jeesukseen uskovia on jo yli miljardi. Kyllä Jeesuksen evankeliumi siis menee yhä eteenpäin.

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Minä käyn messuissa. Ei siellä ole sellaista "läheisyyttä" kuin herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa. Luojan kiitos.

    No tämä kaiketi kertoo sinusta paljon. Tiedämme kyllä, että Jumalanpalveluksissa on kirkoissa paljon yksinäisiä ihmisiä taikka yksinäisiä saarekkeita kuten joku kirkon edustaja tunnusti eivätkä ihmiset kohtaa vaan nääntyvät yksinäisyyteensä, mikä aina tappaa ihmisen lopulta. Ja luterilainen kirkko tosiaan edustaa tätä läheisyyden puutetta ottamatta ollenkaan huomioon että ihminen on sosiaalinen persoona, joka haluaa ystäviä itselleen ja edes jonkinlaista kosketusta.

    Aitoja ystäviä tuskin löytää uskonlahkoista. Jos alat epäillä lahkon "totuutta", ystäväkin todennäköisesti on saman tien entinen.
    "Ystävyyttä" riittää niin kauan kuin et kysele vääriä juttuja etkä etenkään kritisoi.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia."

    Eli on vain haaleita kuten Jumalan tämän saman asian ilmaisee. Luterilaisessa kirkossa suuri enemmistö on välinpitämättömiä eikä siellä kohtaa minkäänlaista mielipidettä.

    Kristittyjen on tärkeää tiedostaa, että luterilaisuus ei ole kristinuskoa - se on luterilaisuutta. Luterilaisuus tarkoittaa luterilaisen kirkon sääntöjen noudattamista ja sen mukaan elämistä. Kristitty taasen julistaa Jumalan sanaa eli Jeesusta Kristusta ja sen mukaan elää. Mutta toisaalta niin luterilaisten joukossa kyllä on ihan oikeasti Jeesukseen uskoviakin ja heidän kanssaan olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Luterilaisuus kaikenkaikkiaan koko maailmaa ajatellen on vain pieni änkyröitten muodostama uskoville vihamielinen lahko, kun taas karismaattisia uskovia eli Jeesukseen uskovia on jo yli miljardi. Kyllä Jeesuksen evankeliumi siis menee yhä eteenpäin.

    >Kristittyjen on tärkeää tiedostaa, että luterilaisuus ei ole kristinuskoa - se on luterilaisuutta.
    Kyllä on sitten hintsusti maailmassa kristittyjä, kun luterilaisten lisäksi varmaan katolilaiset ja ortodoksitkaan eivät sellaisia ole.
    Harmiksesi kukaan ei kuitenkaan tule sinulta kysymään kristityn määritelmää.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Mutta sittenhän onkin niin, että luterilaiset ovat luopioita näiden valiouskisten mielestä."

    Ei kaikki luterilaiset ole ei-kristittyjä, sillä on myös uskovaisia luterilaisissa seurakunnissa. Mutta he jotka toteavat olevansa luterilaisia, niin he ovat sitten luterilaisia - eivätkä siis ole kristittyjä. Kristittyjä ovat jotka ovat uskossa Jeesukseen ja tämän mukaan sitten elävät elämäänsä ja evankeliumia julistavat.

    Eiköhän sydämen katso ja arvioi joku muu.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Seurakuntatasolla ei ole liberaalia eikä konservatiivia."

    Eli on vain haaleita kuten Jumalan tämän saman asian ilmaisee. Luterilaisessa kirkossa suuri enemmistö on välinpitämättömiä eikä siellä kohtaa minkäänlaista mielipidettä.

    Kristittyjen on tärkeää tiedostaa, että luterilaisuus ei ole kristinuskoa - se on luterilaisuutta. Luterilaisuus tarkoittaa luterilaisen kirkon sääntöjen noudattamista ja sen mukaan elämistä. Kristitty taasen julistaa Jumalan sanaa eli Jeesusta Kristusta ja sen mukaan elää. Mutta toisaalta niin luterilaisten joukossa kyllä on ihan oikeasti Jeesukseen uskoviakin ja heidän kanssaan olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Luterilaisuus kaikenkaikkiaan koko maailmaa ajatellen on vain pieni änkyröitten muodostama uskoville vihamielinen lahko, kun taas karismaattisia uskovia eli Jeesukseen uskovia on jo yli miljardi. Kyllä Jeesuksen evankeliumi siis menee yhä eteenpäin.

    >karismaattisia uskovia eli Jeesukseen uskovia on jo yli miljardi.
    Kerropa hieman miten tämä porukka jakautuu maittain. Veikkaanpa että joukossa on yllättävän paljon lukutaidottomia tai hädin tuskin lukutaitoisia.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    No tämä kaiketi kertoo sinusta paljon. Tiedämme kyllä, että Jumalanpalveluksissa on kirkoissa paljon yksinäisiä ihmisiä taikka yksinäisiä saarekkeita kuten joku kirkon edustaja tunnusti eivätkä ihmiset kohtaa vaan nääntyvät yksinäisyyteensä, mikä aina tappaa ihmisen lopulta. Ja luterilainen kirkko tosiaan edustaa tätä läheisyyden puutetta ottamatta ollenkaan huomioon että ihminen on sosiaalinen persoona, joka haluaa ystäviä itselleen ja edes jonkinlaista kosketusta.

    Se on valinta. Toisin kuin joissain vapaissa suunnissa jo ovella ollaan tunkemassa tuttavalliseksi. Tavoitteena on saada uusi seurakuntalainen. Läheisyyttä ja hyväksyntää riittää niin pitkään kuin toimii yhteisön normien mukaisesti. Siis ihmisten asettamien normien. Joskus oli kraka syntiä jne.

    Tiedän kyllä, että kirkolla ei ole enää resursseja pitää huolta oikeastaan kenestäkään, vaan annetaan ihmisten riutua yksinäisyydessään. On surullista että suhtaudut läheisyyteen noin vihamielisesti. Olet varmaan ihmisvihamielisyydessäsi aika normaali luterilaisen kirkon kasvatti. Mitä tulee kirkkojärjestykseen ja kirkon ym. seurakuntien sääntöihin, niin ihmettelen vihamielisyyttäsi myös sääntöjä ja hyviä tapoja kohtaan. Miksi suosit epäjärjestystä ja sääntöjen rikkomista? Onko se mielestäsi hyvä asia että esim. kirkkoja ja hautausmaita sotketaan ja tuhritaan nykyään ihan työkseen?

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Eiköhän sydämen katso ja arvioi joku muu.

    Sydämeen katsoo Jumala, joka kyllä näkee näiden kauheiden luterilaisten joskus jopa rikollisten sydämeen ja mitä kaikkea kauheaa siellä onkaan. Tänäänkin luterilaiset rääkkää toisiaan työpaikoilla, kouluissa ja perheissä, tekevät rikoksia, rikkovat sääntöjä, harjoittavat haureutta keskenään, .... eli loputon lista lähimmäiselle pahaa tehden ja tottatosiaan Jumalan nytkin katsoo heidän sydämeensä. Myös sinun vihamielisyytesi uskovia kohtaan Jumala nyt suuresti surren tiedostaa.

    Tekopyhyytesi tekee vaikutuksen kaikessa törkeydessään. Harvoin tuollaista kuulee.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >karismaattisia uskovia eli Jeesukseen uskovia on jo yli miljardi.
    Kerropa hieman miten tämä porukka jakautuu maittain. Veikkaanpa että joukossa on yllättävän paljon lukutaidottomia tai hädin tuskin lukutaitoisia.

    Maista en osaa sanoa paljoakaan, mutta suuri osa on Afrikan, Amerikan ja Aasian maissa. Jopa Kiinassa arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa aidosti uskovaa (= eivät ole rekisteröityneitä). Oletko muuten huomannut kuinka urheilijat - lähinnä yleisurheilussa ja jalkapallossa - rukoilee näyttävästi koko maailmaa näin evankelioiden. He ovat näitä karismaatikkoja :))

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Tekopyhyytesi tekee vaikutuksen kaikessa törkeydessään. Harvoin tuollaista kuulee.

    No nyt alat asettautua sillä tasolle mihin kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvat aina asettavat itsensä. Seuraavaksi onkin sitten jo vuorossa hallitsematon raivo ...hmmmm

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Maista en osaa sanoa paljoakaan, mutta suuri osa on Afrikan, Amerikan ja Aasian maissa. Jopa Kiinassa arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa aidosti uskovaa (= eivät ole rekisteröityneitä). Oletko muuten huomannut kuinka urheilijat - lähinnä yleisurheilussa ja jalkapallossa - rukoilee näyttävästi koko maailmaa näin evankelioiden. He ovat näitä karismaatikkoja :))

    >Oletko muuten huomannut kuinka urheilijat - lähinnä yleisurheilussa ja jalkapallossa - rukoilee näyttävästi koko maailmaa näin evankelioiden. He ovat näitä karismaatikkoja :))
    Pekingissä olen uskon näyttämisen saralla pannut merkille vain Bosnian Tukan, joka on muslimi. Jospa annat muutaman karismaatikkokristityn nimen, niin osaisin tarkkailla.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Tiedän kyllä, että kirkolla ei ole enää resursseja pitää huolta oikeastaan kenestäkään, vaan annetaan ihmisten riutua yksinäisyydessään. On surullista että suhtaudut läheisyyteen noin vihamielisesti. Olet varmaan ihmisvihamielisyydessäsi aika normaali luterilaisen kirkon kasvatti. Mitä tulee kirkkojärjestykseen ja kirkon ym. seurakuntien sääntöihin, niin ihmettelen vihamielisyyttäsi myös sääntöjä ja hyviä tapoja kohtaan. Miksi suosit epäjärjestystä ja sääntöjen rikkomista? Onko se mielestäsi hyvä asia että esim. kirkkoja ja hautausmaita sotketaan ja tuhritaan nykyään ihan työkseen?

    Sä et tunne Suomen ev.lut. kirkon toimintaa. Siellä tehdään erittäin paljon diakoniaa juuri vanhusten parissa. Sä puhut ihan sekoja kun et tunne kirkon toimintaa.

    Ja vieläpä törkykommenttisi henkilökohtaistat minuun. Täällä kun ei ole samanlaista moderointia kuin muualla, jossa noi sun kommenttis lähtis veke just heti.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    No nyt alat asettautua sillä tasolle mihin kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvat aina asettavat itsensä. Seuraavaksi onkin sitten jo vuorossa hallitsematon raivo ...hmmmm

    Minähän täällä seuraan vain tuota sinun riehumistasi. Turha sun on projisoida omia juttuas muihin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Oletko muuten huomannut kuinka urheilijat - lähinnä yleisurheilussa ja jalkapallossa - rukoilee näyttävästi koko maailmaa näin evankelioiden. He ovat näitä karismaatikkoja :))
    Pekingissä olen uskon näyttämisen saralla pannut merkille vain Bosnian Tukan, joka on muslimi. Jospa annat muutaman karismaatikkokristityn nimen, niin osaisin tarkkailla.

    Jokainen joku rukoilee näyttävästi urheilusuorituksen yhteydessä - esim. Usain Bolt :)) - useat jalkapalloilijat jne jne

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Minähän täällä seuraan vain tuota sinun riehumistasi. Turha sun on projisoida omia juttuas muihin.

    Rauhoitus nyt :)) Ota Jeesus vastaan, niin Hän antaa sinulle levon ja rauhan sydämeesi.

    Äänestä

  • ulkoovella kirjoitti:

    Nimim. "luterilainen" ei ilmeisesti osaa käyttää aivojaan!!

    Jos Jeesus seisoo sydämen oven ulkopuolella, niin silloinhan ei ole kysymys uskovasta!!!!

    Ilm. 3:20 on Laodikean seurakunnalle tarkoitettu, siis uskoville, uudestisyntyneille ja kastetuille seurakunnan jäsenille. Sisälukutaitoa tarvitset.

    Äänestä

  • Vanhempana kirjoitti:

    Sä et tunne Suomen ev.lut. kirkon toimintaa. Siellä tehdään erittäin paljon diakoniaa juuri vanhusten parissa. Sä puhut ihan sekoja kun et tunne kirkon toimintaa.

    Ja vieläpä törkykommenttisi henkilökohtaistat minuun. Täällä kun ei ole samanlaista moderointia kuin muualla, jossa noi sun kommenttis lähtis veke just heti.

    Et taida sitten tietääkään kuinka suuri ongelma luterilaisten parissa on vanhusten yksinäisyys. He nyt yrittävät alkoholilla ja itsemurhilla hoitaa tätä sydäntääsärkevää ongelmaansa ja kirkon papit ja diakonit senkun sitä iänikuista viiniään litkii naamaansa. Myös nuorempien parissa on yksinäisyyttä ja kirkonmenoissa istuu yksinäisiä saarekkeita siellä täällä kolkoissa kirkkotiloissa, joka huutaa tyhjyyttään.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Ilm. 3:20 on Laodikean seurakunnalle tarkoitettu, siis uskoville, uudestisyntyneille ja kastetuille seurakunnan jäsenille. Sisälukutaitoa tarvitset.

    Uudestisyntyneiden ihmisten sydämessä Jeesus jo asuu. Jeesus tarkoittaa siis penseitä Laodekien seurakunnan jäseniä joiden sydämessä ei Jeesus pääse asumaan.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Rauhoitus nyt :)) Ota Jeesus vastaan, niin Hän antaa sinulle levon ja rauhan sydämeesi.

    >Rauhoitus nyt :))<

    Heh-heh.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Jokainen joku rukoilee näyttävästi urheilusuorituksen yhteydessä - esim. Usain Bolt :)) - useat jalkapalloilijat jne jne

    Nyt en kyllä ihan osta sitä, että Bolt on karismaatikko. Lisänäyttöä tarvitaan.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Nyt en kyllä ihan osta sitä, että Bolt on karismaatikko. Lisänäyttöä tarvitaan.

    Bolt on uskossa Jeesukseen! Tämä on aika yleistä tuollapäin maailmaa. Jos et usko, niin katso mitä Bolt tekee ennen starttia.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Bolt on uskossa Jeesukseen! Tämä on aika yleistä tuollapäin maailmaa. Jos et usko, niin katso mitä Bolt tekee ennen starttia.

    Syö nugetteja?

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Uudestisyntyneiden ihmisten sydämessä Jeesus jo asuu. Jeesus tarkoittaa siis penseitä Laodekien seurakunnan jäseniä joiden sydämessä ei Jeesus pääse asumaan.

    Tarvitsemme parannusta joka päivä. Parannuksenteko ei ole mikään kertasuoritus niin kuin te uudestikastajat ajattelette. Tässä on koko kristinuskon ydin.

    Laodikean SEURAKUNTA koostui KASTETUISTA a UUDESTISYNTYNEISTÄ jäsenistä. Heillekin kuului jatkuvan parannusen sana niin kuin meillekin. Jokaisessa jumalanpalveluksessa me rukoilemme Jeesusta tulemaan sydämeemme ja antamaa syntimme anteeksi.

    Laodekian seurakunta kuvastaa nykykirkkoja, jotka ovat hylänneet uskon Jeesukseen ja siksi Jeesus oksentaa ulos nämä kirkkolaitokset kuten jatkossa tulemme näkemään ja luterilaiset kokemaan. Mutta yhä Jeesus kolkuttaa näiden ihmisparkojen sydämen ovelle ja astuu sisään jos vaan ovi suostutaan avaamaan. Mutta surulla on todettava, että suurin osa luterilaisista ovat niin pahoja ihmisiä että jopa vihaavat jo Jeesukseen uskovia ja näin valmistavat oman tuomionsa.

    Äänestä

Onko sinun ihan pallomielteisen pakko pascantaa foorumille, eikö sinulla ole edes ulkoriukua?

aloittajalle siis!

koittaisit hillua vaan siellä katukuvassa jonkin kyltin alla aina se joku tulee ja lähtee seuraamaan!

Äänestä
  • Taidat olla luterilainen - ainakin viestisi vihamielisyys ja kielenkäyttö kielii tästä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teemu Laajasalo oli tyyliltään loukkaava ja minä vastavuoroisesti samoin.
    Ei se silti tarkoita, että minä tuota kirkkoherraa vihaisin tai edes suuremmin inhoaisin. Sen teksti vain vaati kuitin.
    Jos koet, että minun aloitus oli pashaa, niin annan helpon ohjeen, pysy poissa tästä ketjusta.

    Äänestä

Aijaa. Ateistin mielestä toi oli varsin hauska performanssi, kun sitä oikein pysähtyy ajattelemaan ja Teemu ei näköjään edes oivaltanut sitä pointtia.

Katumajärvi nimittäin sijaitsee Hämeenlinnan kupeessa. Historiallisesti se on paikka, missä suomenuskoiset pakanat pesivät pois kristillisen kasteensa, johon ruotsalainen valloittaja oli heidät pakottanut.

Tässä on kaksi pointtia; ensinnäkin kristinusko ei tullut Suomen "valtauskonnoksi" hyvällä, vaan pakolla. Toiseksi, se on vieras edelleen 1000 vuoden jälkeenkin Suomessa, valloittajan tuoma muisto. Kristinusko ei ole osa suomalaisuutta, vaikka olisitkin uskoon taipuvainen luonne.

Samalla tuo performanssi myös kuvaa kasteen pakkoluonnetta, kuinka ihmiset ikään kuin pakotetaan uskonnon ottamiseen, ensin kasteessa, myöhemmin uskonnonopetuksessa. Aloittajan tekstin perusteella Teemu ei edes uskaltanut kajota tähän historialliseen ulottuvuuteen, joten siltä osin Teemun avautuminen jäi hiukan vajaaksi ja arvatenkin syystä.

Näköjään se osui kuitenkin nappiinsa, kun huomioi Teemun purkauksen. Ateistina ei hävetä laisinkaan, vaan pidän tuota hienona tempauksena. Mitä enemmän polemiikkia sitä parempi. Kumma, että nykyaina pitäisi ottaa lakki päästä, kun joku keksii "pöyristyä". Siihenhän tässä pyritäänkin.

Äänestä
  • >Tässä on kaksi pointtia; ensinnäkin kristinusko ei tullut Suomen "valtauskonnoksi" hyvällä, vaan pakolla. Toiseksi, se on vieras edelleen 1000 vuoden jälkeenkin Suomessa, valloittajan tuoma muisto. Kristinusko ei ole osa suomalaisuutta, vaikka olisitkin uskoon taipuvainen luonne.<

    Heh-heh. Suomessahan on uskonnonvapaus ollut liki 100 vuotta. Kristinuskossa ei ole kansalaisuutta. Ollaan kahden maan kansalaisia.

    https://www.youtube.com/watch?v=_TDpEPAu5QE&list=RD_TDpEPAu5QE&index=1

    Äänestä

  • Kristittyjä Suomessa lasketaan olevan 5-7% ihmisistä. Muut ovat sitten eri kirkkolaitosten jäseniä taikka väestörekisterissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    >> Ateistin mielestä toi oli varsin hauska performanssi <<
    Samaa mieltä. Itse asiassa asia sai julkisuutta paljolti Laajasalon kiukuttelun vuoksi. Kai joku toimittaja työnsi sille mikrofonin suuhun ja Laajasalo avautui.
    >> tuo performanssi myös kuvaa kasteen pakkoluonnetta <<
    Kirkko on ihan ihmeissään kun lapsia ei kastetakaan enää entiseen malliin ja kirkosta eroamisetkin on yhden serverin ylläpitäjien syytä.
    Kirkon virallisluonteinen viestintä on kovin kotiinpäinvetävää eli kirkon saavuttamien etuoikeuksia puolustamista.

    Äänestä

Tuolloin puhuttiin miekkalähetyksestä, mikä tarkoittaa että ihminen pakotetaan uskoon eli usko ujutetaan ihmisen sisään ihmiskonstein. Miekkalähetyksen nykyaikainen versio on tämä vauvojen päälaen valelu-rituaali, jossa vauvaan yritetään ujuttaa uskoa sisuksiin ihmiskonstein ja ihmisten tahdosta. Tahtojina tässä on papit, kummit ja lapsen vanhemmat.

Kristinuskossa taasen se usko tulee Jumalalta kun Jumala vetää ihmistä puoleensa ja näin tämä henkilö ottaa vastaan uskon Jeesukeeen ja sitten hänet voidaan kastaa eli upottaa veteen jotta henkilö samaistuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen - ja samalla henkilö samaistuu Jeesukseen ja saa siis Pyhän hengen.

Äänestä
  • Kokemukseni mukaan uudestikastajien porukoissa usko tulee nimenomaan ihmiskonstein. Pelkkää uskottelua ja psyykkistä manipulointia herkkäuskoisille ihmisille. Kyllä niissä piireissä "usko tulee Jumalalta" on hyvin kaukana

    Äänestä

Meillä kirkossa ei tahdota olla rehellisiä. Kaikkea sitä iljettävyyttä, mitä "qwertyilija" mainitsee on kirkossa Kristuksen nimissä harjoitettu. Se on meidän suuri häpeämme. Selittelemällä ja puolustelemalla teemme itsemme syyllisiksi meinneittenkin ihmisten pahoihin tekoihin, joista muuten olisimme syyttömiä.

Nykyinenkään kirkko ei millään tavalla ole parempi laitos kuin mikä muu tahansa, päinvastoin.

Mea culpa, mea culpa, mea magna culpa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihmisen perusluonne antaa pohjan kaiken näköiselle kielteiselle toiminnalle, mutta ehdoton konservatiivinen usko voi antaa sille toiminnalle oikeutuksen tai jopa tekee siitä hyveen. Pahimmillaan siitä touhusta tulee mieleen se risuja rovioon raahannut mummeli.
    Mutta osataan sitä toki ilmankin.

    Eipä se risuja rovioon tuonut mummeli tainnut paljon ymmärtää, mutta kyllä roviolla poltettu Savonarolakin oli mustaa mustempi, fundamentalisti, uskonnollinen hihhuli ja kansan kiihottaja. Samoja pahantekijöitä olivat niin poltettu kuin polttajatkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    seurakuntapastori kirjoitti:

    Eipä se risuja rovioon tuonut mummeli tainnut paljon ymmärtää, mutta kyllä roviolla poltettu Savonarolakin oli mustaa mustempi, fundamentalisti, uskonnollinen hihhuli ja kansan kiihottaja. Samoja pahantekijöitä olivat niin poltettu kuin polttajatkin.

    Joo, moka. Aika tyyppi oli eli hyvä että poltettiin (ups), tosin tuolla väitettiin että ensin hirtettiin eli ei tainnut paljon lausua sille mummelille. Muistin väärin.

    Äänestä

Mitä tuohon muuta sanoa kuin älyvapaalla on älyvapaat teotkin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oletan, että tarkoitit minua. Tjaa. Kerro nyt edes mitä älyvapaata aloituksessa oli. Siinä kuittailtiin Laajasalon kommenttia kun joku kysyi siltä yhdestä performanssista. Laajasalo on sanavalmis ja pisti vähän henkistä kyynärpäätä vapareiden kylkiluiden väliin ja minä laiskuuttani kirjoitin pitkän alkuperäisestä tekstistä muokatun version.

    Äänestä

Muistakaa vapaa-ajattelijat olla avoimia silloinkin, kun vaikkapa persu avaa suunsa vai silloinko se kristillisyys alkaakin esille puskea : DDD

Äänestä
  • Aloittaja

    En ole vapaa-ajattelija, mutta persujen oikea siipi on kokolailla samaa pataa joidenkin konservatiivien kanssa mennen toki monessa asiassa vielä pidemmälle.
    Mutta palsta on luterilaisuus ja kirkko eikä esim perussuomalaiset tai demarit.

    Äänestä

Ymmärrän Teemua täysin. Minusta performanssi on aika epäonnistunut tekele. Kastehan on pelkästään hyvyyttä, miksi sitä vastaan pitää tolleen riehua.... :(

Äänestä
  • Aloittaja

    Riehua. Kuka on riehunut? Teemu kuittaili vaparien touhuja ja minä kuittailin Teemun jutustelua. Minusta tuo Hesan taiteiden yön performanssi oli ihan onnistunut juttu.
    >> Kastehan on pelkästään hyvyyttä <<
    Vanhemmat kastaa lapsensa jos haluaa, mutta kyse alkaa olla lähes pelkästään nimenanto rituaalista.

    Äänestä

Minusta tuo "liituraita" Teemu on itse jumalan pilkkaa.
Näkee miehestä jo kaukaa että on narsisti ja "uskovaisuus"
pelkkää ulkokultaisuutta.

Äänestä

Vauvoja Jumala ei ole koskaan käskenyt kastamaan lähetyskäskyssä.Ihan siihen on järjellisetkin syyt, miksi ei näin ole.Samoin ristiretkien voimalla pakkokastamalla ei tullut aitoja kristittyjä. Vallanhimo oli sekoittunut kristilliseen uskoon.

- lapsi on taivaskelpoinen vilpittömyytensä vuoksi, vasta sitten kun hän tulee siihen ikään, että alkaa ymmärtämään hyvän ja pahan voi hän ymmärtää kuulemansa evankeliumin ja ottaa vastaan tai hylätä sen.Usko on uuden liiton aikana henkilökohtainen ja vapaaehtoinen, Jumala ei pakoita.Vauva ei vastaa isien synneitä, jokainen vastaa omista synneistään, mutta isien pahoista teoista ei hyvää perhekunnalle seuraa, sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Jumala tekee laupeuden tuhansille, jotka Häntä pelkäävät.Herran pelko on pahan vihaamista.Isien pahojen tekojen seuraamukset eliminoituvat kun uskotaan Herraan Jeesukseen Kristukseen.Hän parantaa haavoittuneiden haavat ja tuo anteeksiannon.

- Raamatun perhekunnissakin ne jotka uskoivat kastettiin
- lapsikaste on Lutherin säätämä sakramentti, jota ei lue Raamatussa, Jeesus vain siunasi lapsia.

- kyllä luterilainen voi uskossa olla jos vain on tehnyt tietoisen ratkaisun elämässään ja alkuperäinen Jumalan tarkoitus on tapahtunut eli ihmisen kuulema Jumalan Sana evankeliumi pelastuksesta ja Pyhä Henki yhdessä vaikuttavat niin että ihminen uudestisyntyy ja heitä uskoakseni on kirkossa sekä hurskaita Korneliuksen tapauksia.
Johanneksen evankeliumi 3 luku jakeet
1. Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
9. Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!

Äänestä

Jos vaparit muuttaisivat Khao Lak:iin, niin Jumala voisi huutaista heidät pois joskus!!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

qwertyilija kirjoitti:

Helsingin Taiteiden yössä Helsingin vapaa-ajattelijat pesivät kasteita pois Katumajärven vedellä. Kyseessä oli performanssi eli taide-esitys, jossa halukkaille suoritettiin vertauskuvainnollinen kasteen poispesuun. Kasteen poispesu tapahtui Kalliossa, Teemu Laajasalon seurakunnan alueella.
Teemun mielestä tuossa oli kyse Jumalanpilkasta ja että fiksua ateistia tuo performanssi hävetti. Teemu siis päätti, että ollaksesi fiksu ateisti tai agnostikko, sinun tulisi hävetä. Minusta Teemu ei ollut kovinkaan fiksu, kun meni moista sanomaan.
Seuraavaksi Teemu otti astalokseen kaikki uskovaiset demarit ja kertoi, että heitäkin osaa varmaankin harmittaa tuo symbolinen kasteen poispesu. Ei ollut Teemu fiksua tuokaan.
Mutta Teemu ei olisi Teemu, ellei hän olisi kaivanut ne raamattu-pornoon-jututkin taas esiin. Hänestä ilmeisesti vapaa-ajattelijoilla on historiaan ulottuva vastuu tekemisistään, vaikka kristityillä ei olekaan. Eli taas Teemu oli vähemmän fiksu.
Lopuksi Teemu piti performanssia pikkusievänä ja kiusallisena piipityksenä.
No mutta jos piti, niin miksi Teemu latasi sitä vastaan kaiken kiukkunsa. Ja kun hän neuvoi vapaa-ajattelijoita ottamaan mallia vaikka Turkasta, niin haluaisiko Teemu ihan oikeasti, että seuraavan kasteen poispesun ohjaisi itse Jouko Turkka? Tuskin.
Sitä en ihan ymmärtänyt, kun Teemu sanoi, että " ei taivastoivo, kasteen armo tai pelastus performansseilla häviä". Toivottavasti Teemu ei tarkoittanut, että kerran kastettu, aina kastettu ja taivaspaikka varmistettu. Tai ehkä Teemu tarkoittikin, ettei kirkon jäsenten ja varsinkaan Teemun oma taivaspaikkansa ole uhattuna. Jos näin, niin voin vakuuttaa, ettei ne ainakaan tuohon performanssiin kaatuneet.
Teemun mielestä tuo kasteen poispesu oli komiikkaa, mutta Teemun itsensä suorittamana kaste ei sitä ole. Kaksi rituaalia, mutta vain toinen täyttää komiikan tunnusmerkit.
Eipä puuttunut enää kuin Teemun "ähäskutti, teidät on peruuttamattomasti kastettu".
Teemulle vain vinkiksi, että eipä ollut kovinkaan fiksu kirjoitus.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-vastaa-vapaa-ajattelijoille-eniten-kasteenpesusta-harmissaan-fiksut-ateistit/?katselukoodi=e8f184b3c64835a237453e423942b3a0123b736421ea5d22f18a250e076ce1ab

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu