Mikä on, että huorankin saa melkein tilattua, mutta sitten jänistää? Miksi? Pieni penis? Pelko, ettei seiso? Ettei tiedä mitä pitäis tehdä?
MIkä siinä seksissä kauhistuttaa? Aikuisia miehiä?
mikäihmeseon
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mua pelottaa naisten hypergamia..
Olen erityisherkkä, jolle inhimillinen läheisyys voi aiheuttaa pakahtumisen tunteen, jollei tähän ihmiseen ole syvää luottamusta. Esimerkiksi opiskeluaikana en kyennyt kirjoittamaan koneella, jos joku katsoi selkäni takani vaan lamaannuin ja vain hikoilin.
Eräänlaista pakahtumista sekin. Tarvitsen naisekseni "sielunkumppanin" tai sitten minun on oltava elämäni yksin. Muita vaihtoehtoja ei ole, ja persoonaani en millään lääkemyrkyillä suostu muuttumaan.
Itse olen saanut useammaltakin naiselta, mutta kyllä minua jokainen ensimmäinen kerta vähän jännittää. Jännittää että tulee suorituspaineita ja ei seiso. Jännittää että on liian kovakourainen tai sitten liian hellä. Jännittää ettei tee niitä asioita joista nainen nauttii jne.
Seksissä ainakin pitäisi kauhistuttaa tartuntavaara:
http://terveydenasialla.com/miia-sai-hivin-19-vuotiaana-rankkaa-on-edelleen/
En osaa hirveän myötätuntoinen olla kun tuo miia on jakanut kuitenkin jollekin epämääräiselle, luultavasti ulkkikselle ja meidä muiden pitää nut kustantaa vuosikymmeniä sen helvetin kallis lääkehoito. Jos ihmiset olisi yhtään ameebaa älykkäämpiä noin yleisesti noita hoidettavia olisi paljon vähemmän. Sehän tuolaisessa uutisessa kyllä on kauhistuttavaa että joku ihan hyvännäköinenkin nainen jolla ei ole niskapatteja voi olla kantaja kun tietää millaisia lutkia suurin osa naisista nykyään on.
"Tiedän eläväni ainakin kuusikymppiseksi, mutta olen nuori ihminen ja koen, että elämäni on tavallaan tuhottu. "
Itsehän tuo sen on tuhonnut jännäpneskelemalla
"Kuinka voin koskaan löytää miehen, joka hyväksyy tartuntani."
Toivottavasti ei voikaan niin säästyy joku hyvä mies taudilta
"Lapsen saaminen on sekin oma haasteensa, vaikka hiv-positiivinen äiti voikin saada terveen lapsen."'
Tuommoiset aids-akat pitäisi pakkosteriloida välittömästi tartunnan tultua ilmi
Eikö nykyajan nuoret(?) miehet tunne ehkäisyä, kun taudit pelottaa?
Kumikin voi puhjeta ja miksi sysäät vastuuta miehelle? Luulisi että naiset muka fiksumpina myös voisi sitä vaatia ennen kuin aukovat haarojaan.
Jokainen kantaa vastuun itsestään. Kannattais sunkin deittailla fiksuja naisia, eikä kuolata jännäjennojen perään ja sitten hajota kun ne on liian jänniä. Mutta ei, jännäjennojen panot vaan sulla pyörii mielessä päivästä toiseen, ahdistuksella ja himolla niitä ajattelet ja kaikkia naisia tuon sisäisen kaipuusi ja kammosi vuoksi sadattelet.
Haluan neitstyen --- huorahuorahuoralääähläähläääh - neistyt - huorahuoraläähääähhäää..
Mitenkäs se meni se sanonta neulasta ja heinäsuovasta? Helpompi se neula olisi löytää kuin kunnollinen nainen niin annan olla ihan suosiolla ja jätän deittailun muille.
Jättäisitkö myös kommentoinnin!
Te niin kovasti tunnutte tunnutte tykkäävän moraalimuistutuksista ettei tätä voi lopettaa, liian moni palstanainen jäisi tyhjiöön ja ajautuisi synnin teille vielä pahemmin kuin mitä jo on.
Sun jurnutukses ketään kiinnosta, muuten kuin jos joku haluais antaa neuvoja, mutta näytät olevan jo vanhuudenjämähtänyt lähes totaalisesti......
Olipas oivalta kuvaus ikiksestä :D!