Onko kukaan tehnyt TV OHJELMAA..

Suomen TÄYDELLISET somalinaiset...Sarja voisi kertoa mistä saa parhaat avustukset ja kaapukankaat sekä millaista on viettää laatuaikaa ostoskeskuksissa ja tuhlata rahaa vaikka ei ole tehnyt päivääkään töitä..lapsenteon voisi sitten jättää seuraavalle tuotantokaudelle..
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja sitten olisi välillä luksusmatkoja Somaliaan sukulaisten luo. Ohjelmassa annettaisiin vinkkejä, miten lentoliput saa hankittua harkinnanvaraisena sosiaalitukena.

Työkkärissäkin käytäisiin nyrpistelemässä, ja selittämässä kulttuurierolla työhaluttomuutta. Uskonto kun kieltää vääräuskoiselle työn tekemisen, ja vääräuskoiset ovat alempia arvoltaan. Se sanottaisiin niin, että työkkärin (suomihoro)virkailijakin tietäisi vihdoin asemansa ja paikkansa.

Filosofisessa osiossa pohdittaisiin rasismia, ja sitä kuinka se on nimenomaan valkonaamojen ominaisuus. Siis sellaisten valkonaamojen, jotka eivät ole vielä alistuneet.

Tyttöjen kesken hihiteltäisiin kun katsottaisiin youpoopista jihadi-jannujen toimintaa, pientä keppostelua mestausten ja kivitysten merkeissä. Että ei vain valkonaamoista olisi ikinä noin miehe´kkääseen toimintaan.

Perinteistä ja suvusta puhuttaisiin paljon. Joku kertoisi isästään, joka on asunut Somaliassa aina. Hänen menestyksekkäästä kauppiasurastaan kyläkaupan omistajana. Myynnissä mm. aseita ja muuta keppostelurekvisiittaa (tää on kyllä tosi juttu, ei vitsi)...

Ruoanlaitto-osuuskin voisi olla. Naiset lyllertäisivät mäkkiin ja valtaisivat lapsilaumoineen ainakin 4 pöytää. Välillä keitettäisiin kotona maissipuuroa vanhojen aikojen muistoksi ja Afrikan sarven ikävän voittamiseksi. Ikävää olisi se, että puuroon ei saa millään autenttista makua, kun sen joutuu keittämään typerällä länsimaisella keksinnöllä, eli hellalla. Päätettäisiin kokeilla kuivattujen lehmänläjien polttamista partsilla, josko siten saisi paremman puuron.

Äänestä
  • Siis tosi-TV SARJA EI MUUTA

    Äänestä

  • Miksi ainoastaan 4-pöytää ? Yleensä 5-8 pöytää on normi..älä vähättele..

    Äänestä

Niin ja se kun isän kanssa sosiaaliviraston tuetulla matkalla kylpylässä mikä piti tyhjentää muista että äiti pääsi uimaan. Jatkokaudella voisi olla kun isä uuden vaimon somaliasta haki, ihan käyttämättömän ja hienosti leikatun ja umpeenomellun. Ja pojan mieheksitulo juhlat ensimmäisen keppostelu raiskauksen jäkeen.

Äänestä

Nyt on suunnitelussa paljon maahanmuuttaja pohjaisia sarjoja.

Äänestä

Parvekeloikat jäi taas pois...

Äänestä

Onhan noita jo YLEnanto tehnytkin, missä oli kuvattuna somalien elämää Suomessa.

Äänestä
  • Mutta ei tosi-TV POHJALTA

    Äänestä

tuhansia tunteja on jo purkitettu Itäkeskuksen turvakameroissa.

Äänestä

Kulttuuri ( moni) maksaa tuotannon

Äänestä
  • Mistäköhän noihinkin TV sarjoihin saisi kameramiehiä. Heillä kun on mielenkiintoisempiäkin projekteja.

    Äänestä

  • yrjöö kirjoitti:

    Mistäköhän noihinkin TV sarjoihin saisi kameramiehiä. Heillä kun on mielenkiintoisempiäkin projekteja.

    Samat kameramiehet jotka kuvaavat "tosisarjaa" täydelliset "
    venkkunaiset Suomessa....

    Äänestä

Kuka tekee?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Me-Suomalaiset-odotamme kirjoitti:

Suomen TÄYDELLISET somalinaiset...Sarja voisi kertoa mistä saa parhaat avustukset ja kaapukankaat sekä millaista on viettää laatuaikaa ostoskeskuksissa ja tuhlata rahaa vaikka ei ole tehnyt päivääkään töitä..lapsenteon voisi sitten jättää seuraavalle tuotantokaudelle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu