Minäpä laitan tähän ylös minun mietteeni tilanteestani. Tapasin neljä ja puoli vuotta sitten pojan. Suloisen, ihanan, huomaavaisen ja rakastettavan pojan. Oikein ystävällinen ja huolehtivainen. Tutustuttiin ja rakastuttiin. Kuin varkain hän hivuttautui asuntooni asumaan. Alkoi kiukkuilu ja äksyily ja hommattiin isompi asunto. Eihän yksiössä voi kaksi ihmistä asua. Muutettiin ja hommattiin lemmikkikin. Oltiin ja rakastettiin. Mentiin kihloihin ja rakastettiin vähän. Kihlaus oli lupaus tulevasta. Yhdessä ikuisesti. Ostettiin sormukseen timanttikin, se kuulemma suojaa eripuraisuudelta. Alkoi kiristämään hermoja, tekemättömyys. Muutettiin taas. Oltiin onnellisia. Paikan vaihdos auttaa. Ja kunhan saadaan kämppä kuntoon niin kaikki on taas hyvin. Eipä ei. Luisuin toisen pojan syliin. Ja en jäänyt kiinni. Tempauksestani. Aloin olla kiinnostuneempi kaikesta muusta kuin kodista. Ei se ollut koti. Löysin toisen uuden pojan lohduttavan, puuduttavan sylin. Jätin sen tavaksi. Piti päästä bilettämään. Puuduttamaan tunnoton sydän. Puoli vuotta. Neljännen vieraan sylin jälkeen täytyi katsoa totuutta silmiin. Ero. Erotaan ystävinä. Muutto erilleen lähenee. Vittuilu lisääntyy. Sattuu. Muutto. Yritetään olla kavereita. Vittuilut jäävät kytemään pinnan alle. Mustasukkaisuus toisen uudesta suhteen alusta saa vallan. Häiriköintiä. Houkuttelua. Seksiä. Humalaa. Ilmoitus uudesta vapaudesta. Molemmat haluaa yrittää uudestaan. Ei muuteta yhteen. Yritetään tutustua uudestaan. Katsellaan toisiamme vuosi. Ei tästä mitään tule. Emme ole muuttuneet. Ero. Taas. Satuttavampi. Lopullisempi. Epätoivo toisen menettämisestä. Juttelua. Aika. Taas yritetään. Mutta nyt ei seurustella, yritetään vain sietää toisiamme. Yritetään katsoa, olemmeko muuttuneet, voimmeko yrittää elää yhdessä. Kohta on aika sanoa hyvästi. Päivä on määrätty. Toinen meistä ei sitä vielä tiedä. Toivottavasti sinä et ehdi ensin. Vaikka aavistatkin. Vaikka haluaisit sanoa hyvästit. Et uskalla. Minä olen aina päättänyt. Meidän rakkautemme. Se on muuttunut. Erilaiseksi. Ystävyydeksi. Pelkästään. Tällä kerralla. Tiet eroavat lopullisesti. Lopullinen päätös alkaa elämään omia elämiämme. Ei meistä ole yhdessä mihinkään. Ei mihinkään. Kolmas kerta toden sanoo. Ikävä. Vaikka en voi elää ilman sinua, en voi elää sinun kanssasikaan. En voi. Minä olen este sinun onnellisuudellesi. Olisin halunnut olla onnesi lähde. Mutta. Aina ei voi voittaa.
loppu.
nette
2463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin aika hyvin te olette kuitenkin ns.yrittäneet tulla toimeen keskenään ja kyllä kai se jossain vaiheessa on pakko myöntää että te ette sovi yhteen ja sillä selvä.
Yritetty on. Ehkä liikaakin. Kyllästymiseen asti. Molemmat näyttäisi tietävän miten asia on. Mutta on niin helvetin vaikea päästää irti. Sanoa se toiselle ääneen. Se että tässä se oli, kiitos ja hei. Täytyy kerätä rohkeutta. Kuluttaa aikaa.