apua

mitä tarkoittaa kun jätetty mies:

* vastaa tekstiviesteihini, mutta mahdollisimman lyhyesti, vihaiseen sävyyn?
* vihoittelee yrityksiini olla kohtelias, eikä edes vaivaudu enää olemaan mukava?
* vihjailee ystävällisyyteni olevan itkemistä hänen peräänsä? sitä se ei ole.
* väittää minun olevan jakorasia ja kaikista miehistä kiinnostunut? mitä en ole.

katkeruuden makua tiedän, mutta miksi hän ei jätä kokonaan vastaamatta jos niin minua inhoo? miksi pitää olla häijy? yhdessä vietettiin kuitenkin mukavat pari vuotta, nyt aivan kuin eri ihminen.
342634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

...lähettelet niitä tekstiviestejä miehelle? Naiset ja miehet ovat eri planeetalta ja EIVÄT voi olla ainakaan eron jälkeen ystäviä. Tämä on tosi. Vaikka sinä voisit olla hänelle ystävä niin hän ei voi olla sinun ystävä koska tunteita on vielä todennäköisesti pelissä. Jätä mies kokonaan rauhaan, niin hänkin pääsee jossain vaiheessa eron yli, kun et ole koko ajan (tai silloin tällöin)muistuttamasta itsestäsi. En oikeesti ymmärrä miksi kääntelet veistä haavassa...

Äänestä
  • käännellä veistä haavassa. joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa saman ystäväpiirin vuoksi edelleen ja tästä syystä olen koittanut näyttää että erosta huolimatta haluaisin olla hyvissä väleissä.

    ja nämä viestit olen lähettänyt ainoastaan tietyistä tilanteista johtuen, en edelleenkään häntä kiusatakseni.

    Äänestä

  • ei olekaan kirjoitti:

    käännellä veistä haavassa. joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa saman ystäväpiirin vuoksi edelleen ja tästä syystä olen koittanut näyttää että erosta huolimatta haluaisin olla hyvissä väleissä.

    olla hyvissä väleissä, se ei enää ole mahdollista. Mies välittää edelleen sinusta, eikä siksi voi olla hyvissä väleissä sinun kanssasi. Pahempaan päin asia menee, kun raahaat seuraavan miehesi hänen katseltavakseen yhteisessä kaveripiirissänne. Minä en ainakaan sellaista kärsimystä vapaaehtoisesti ottaisi vastaan, vaan en tulisi enää paikalle sellaisiin tapaamisiin, jossa ex-muija ja mahdollinen uusi ovat paikalla. Itse en näe ystävyyttä mahdollisena ennenkuin ex-miehesi on löytänyt elämänsä rakkauden ja aikaa on kulunut. Monissa tapauksissa ei silloinkaan.

    Äänestä

  • "..niin hän ei voi olla sinun ystävä koska tunteita on vielä todennäköisesti pelissä."

    Ymmärränkö nyt oikein...väärin (eri planeetoilta kun olemme..:), ettei naisella parin vuoden yhteiselon päätyttyä ole mitään "tunteita pelissä"? Vaikka olisi se jättänyt osapuoli ollutkin?

    Ja onko naisella jokin mieheltä puuttuva kyky (sic..;), jonka avulla nainen kykenee ystävyyteen eronkin jälkeen, mutta mies ei?

    Äänestä

  • ei olekaan kirjoitti:

    käännellä veistä haavassa. joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa saman ystäväpiirin vuoksi edelleen ja tästä syystä olen koittanut näyttää että erosta huolimatta haluaisin olla hyvissä väleissä.

    ja nämä viestit olen lähettänyt ainoastaan tietyistä tilanteista johtuen, en edelleenkään häntä kiusatakseni.

    tässä tämä naisen logiikka ja itsekkyys taas nähdään.. ei jumalauta kun voi olla tunnevammainen ihminen.. no kaippa se on helppo tehdä toiselle noita asioita kun ei hänestä samalla tavalla välitä. no toivonpa että joskus sinulle tehdään samat asiat niin uskonpa että ymmärrät sitten miten idiootti olet ollut.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    "..niin hän ei voi olla sinun ystävä koska tunteita on vielä todennäköisesti pelissä."

    Ymmärränkö nyt oikein...väärin (eri planeetoilta kun olemme..:), ettei naisella parin vuoden yhteiselon päätyttyä ole mitään "tunteita pelissä"? Vaikka olisi se jättänyt osapuoli ollutkin?

    Ja onko naisella jokin mieheltä puuttuva kyky (sic..;), jonka avulla nainen kykenee ystävyyteen eronkin jälkeen, mutta mies ei?

    tunteita on; välittämistä. vaikka olemmekin samassa kaveripiirissä haluaisin varmasti muutenkin olla hänen kanssaan hyvissä väleissä!!! en ymmrrä miksi ystävällisyyden täytyy loppua, jos parisuhde loppuu!!! varsinkin tässä tilanteessa.

    en jättänyt häntä mitenkään julmasti ja välitän hänestä kyllä paljon ystävänä en haluaisi menettää häntä kokonaan, mutta ilmeisesti haluni pitää hyvät välit on liikaa pyydetty ja tekee minusta kusipään.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    Ymmärtää toista. Asetu hänen tilanteeseen. Jos mies olisi sinut jättänyt ja sinä välittäisit hänestä paljon, haluaisitko katsella häntä yhteisissä illanvietoissa "kaverina"? Sitten hän alkaisi viritellä uusia juttuja, niin olisitko innolla "kaverina" mukana? Ei hemmetti!!! Jätetty tuntee tuskaa, ei hän halua hakea kovuutta lisää olemalla tekemisissä sinkkuexän kanssa! Vaadit tai toivot mahdottomia!

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    kun asiat eivät ole koskaan niin yksipuolisia kun täällä kirjoitetaan...... erotessamme hänkin tuntui olevan tilanteesta suunninpiirtein samaa mieltä ja jonkun verran kiinnostunut yhdestä toisesta tytöstä jne.

    mutta kai hän välitti minustakin sitten enemmän kuin antoi lopuksi ymmärtää. tai sitten naamani yksinkertaisesti ärsyttää häntä.

    lopetan turhan yrittämisen.

    Totta, eivät asiat koskaan niin yksiselitteisiä ole! Olenkin pitänyt näitä palstoja enemmänkin purkautumiskanavana kuin paikkana josta löytää ongelmiinsa vastauksen. Totuudesta nyt puhumattakaan..

    Mieleeni tuli yksi vanhan kansan viisaus; poissa silmistä - poissa mielestä.

    Olen ainakin kerran siihen itse turvautunut, taisi silloin olla ainoa mahdollisuus selviytyä edes miten kuten järjissään... meille molemmille.

    Ymmärsin niin, että tuon vanhan ohjeen noudattaminen teidän tapauksessanne on nyt vaikeaa.
    On kuitenkin hyvä ratkaisu "lopettaa turha yrittäminen". Aikaa ja etäisyyttä exäsi nyt ihan varmasti tarvitsee. Eikä tee pahaa sinullekaan..

    Aika haavat parantaa, toivotaan niin!

    Äänestä

  • ei olekaan kirjoitti:

    käännellä veistä haavassa. joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa saman ystäväpiirin vuoksi edelleen ja tästä syystä olen koittanut näyttää että erosta huolimatta haluaisin olla hyvissä väleissä.

    ja nämä viestit olen lähettänyt ainoastaan tietyistä tilanteista johtuen, en edelleenkään häntä kiusatakseni.

    Viestität jätkälle, että hei voidaan olla ihan hyvissä väleissä näön vuoksi, vaikka onkin jo uudet kuviot näköpiirissä, enkä enää välitä susta paskan vertaa, paitsi kaverillisesti...jätkäs ei ehkä tunne aivan samoin..

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    tunteita on; välittämistä. vaikka olemmekin samassa kaveripiirissä haluaisin varmasti muutenkin olla hänen kanssaan hyvissä väleissä!!! en ymmrrä miksi ystävällisyyden täytyy loppua, jos parisuhde loppuu!!! varsinkin tässä tilanteessa.

    en jättänyt häntä mitenkään julmasti ja välitän hänestä kyllä paljon ystävänä en haluaisi menettää häntä kokonaan, mutta ilmeisesti haluni pitää hyvät välit on liikaa pyydetty ja tekee minusta kusipään.

    kysymys taitaa olla miehena ajatuksista sinua kohtaan. on täysin kunnioitettavaa ja ymmärrettävää, ettei mies halua olla missään tekemisissä kanssasi. ole korrekti, ja kunnioita hänen tapaansa jatkaa eteenpäin.

    Äänestä

mustasukkainen jaa ehkäpä penikkamainenkin kai se pelkää sun tulevan raskaaksi ihmiset muuttuu ko akka saa lapsen toiset miehet aivan typeriksi

Äänestä

"mitä tarkoittaa kun jätetty mies: .....?"

NO SITA VITUTTAA KOSKA SA JATIT SEN!!!

Äänestä

"* vastaa tekstiviesteihini, mutta mahdollisimman lyhyesti, vihaiseen sävyyn?"

Mikä ongelmana? Vai tahdotko, että mies kiittelee sinua siitä, että jätit tämän?

"yhdessä vietettiin kuitenkin mukavat pari vuotta, nyt aivan kuin eri ihminen."

Niin kuka sen mahtoi muuttaa? Noh eri ihminen ainakin sinulle... minkäköhän takia? Ettei vain olisi TÄYSIN muuttuneet olosuhteet.

Äänestä

minulla on samantapainen ongelma..

tavallaan jätetty mies vastaa viestiin juuri noin lyhyesti ja siis todella lyhyesti esim. ok.
ja seuraavaan viestiin ei vaivaudu edes vastaamaan.

minusta se vaikuttaa siltä että mies ei enään ole yhtään kiinnostunut?
olletteko eri mieltä?

minun oli pakko pistää suhde poikki ihan ajatuksien selventämiseksi, mies oli suhteen loppu päässä epävarma koko ajan haluaako olla kanssani vai ei, ja hän halusi taukoa joka ei johtanut mihinkään.

sanoin hänelle että "ehkä näin on sitten parempi.."
hän vastasi "jaa a.."

mitähän sekin tarkoittaa, vai suurentelenko asioita..?

ei taida olla mitään toivoa suhteellamme, vaikka niin kovasti haluaisin että kaikki palautuisi ennalleen.. suhde tosin oli vain noin 2kk pitkä, mutta minulle se oli merkkittävä, ja on vielläkin.

Äänestä
  • yhdyssanat ja oikeinkirjoitus.

    Äänestä

  • Hohhoijaa... kirjoitti:

    yhdyssanat ja oikeinkirjoitus.

    tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa ainetta opettajalle- kiitos kuitenkin huomautuksesta, yritän olla vastedes tarkempi näissä asioissa.. :)

    tämä on vain tapani kirjoittaa, en yritä aina kirjoittaa oikein.. kirjoitan vapautuneesti, kuten moni muukin. miksi aina säännöt ovat niin kovin tärkeitä?

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Mutta kun paljon lukee (niin kuin minä teen) muutakin kuin keskustelupalstoja, niin tuppaa nuo säännöt ihan väkisinkin iskostumaan mieleen. Silloin ei mieti kirjoittaako opettajalle ainetta vai kaverille tekstiviestiä, kun tekee mieli kirjoittaa aina kaunista suomea.

    ei se mitään. :)
    kyllä sitä joskus on vähän sillä tuulella että kaikki pienetkin ärsyttävät asiat pistää silmään..
    itse kirjoitan niin kuin parhaaksi näen.. mutta en nyt halua kirjoitus tyyleistä puhua, vaan ongelmastani.

    Äänestä

  • Hohhoijaa... kirjoitti:

    Mutta kun paljon lukee (niin kuin minä teen) muutakin kuin keskustelupalstoja, niin tuppaa nuo säännöt ihan väkisinkin iskostumaan mieleen. Silloin ei mieti kirjoittaako opettajalle ainetta vai kaverille tekstiviestiä, kun tekee mieli kirjoittaa aina kaunista suomea.

    sä menisit varmaa neuvomaa parhaillaan itsemurhaa tekevää ihmistä sen puhevaikeuksissa ku sua ärsyttää sen ärrävika.

    Äänestä

Meillä lähes 20 vuotta kestänyt suhde takana ja lapsia. Mies halusi eron, koska hänen tunteensa olivat kuolleet. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli toinen nainen. Väistyin kiltisti syrjään ja ositukset ym. tehtiin tasapuolisesti. Mies alussa halusi olla ystävä edelleen, mutta nyt ei vastaa lapsia koskeviin viesteihin. Enkä tosiaan usein viestitä, ehkä noin kerran kuukaudessa kyselen milloin ottaa lapset. Miehellä käsittääkseni asiat hyvin, seurustelee edelleen saman naisen kanssa jne. Ja silti sama tilanne. Käsittämätöntä!

Äänestä

.. mut unohtaa. Joten hyvät naiset antaakaa sit toiselle mahdollisuus unohtaa!

Mut on jätetty joskus aika kipeestikki Vuoden yhdessä pyörimisen jälkeen tulee viesti "jos ei enää nähtäis "sillai" vähään aikaan" Satuttaa muuten jos toinen on rakastunu. Ei sitä tunnetta ja tilannetta noin vain nollata. Et ollaaan nyt vaan kavereita ja iloisia ja itsenäisiä. Jostain syystä sit naisilla on tarve ottaa yhteyttä ihan tyhjänpäiväsin asioin toisinsanoen he haluavat muistuttaa siitä että muistavat. Mut miehelle, etenkin jos se on jätetty, se on kuin kääntäis puukkoa haavassa. Ilkkumista et muistatkos mut johon sinä rakastuit mut mua ei sit kiinnostanukkaa. Siitäs sait. Sellainen saa raivon partaalle. Minkä ihmeen takia se haluu olla yhteyksissä, mehän ei enää seurustella? Tuolleen miehet ihmettelee.

Tänäänki tuli viestejä mulle entiseltä tyttökaverilta. Toivottaa hyvää joulua, iloa ja onnea. Kumma kun ei sattunu muistamaan sitä et mun hyvään jouluun kuuluu lämmin halaus, nukahtaminen takan eteen tyttökaverin kainaloon kun eka ollaan leikitty ilta sukulaislapsien seurassa. Nyt sit vissiin juodaan pullo viinaa ja sammutaan telkkarin ääreen, muistellen sitä joulua jolloin oltiin niin rakastuneita. Ja minä kun luulin että noi haavat ois jo arpeutunu.

comprende?

Äänestä
  • sellainen tuli mieleen näitä miesten mielipiteitä lukiessa, että se ero naisten ja miesten välillä on juuri tuo huomio! sama tilanne mutta toisinpäin merkitsisi minulle naisena, että vaikka ollaankin erottu, mies muistaa minua lämmöllä ja silti välittää, vaikka parisuhde keskenämme ei onnistunut.

    eli siis ettei minua ole unohdettu aivan täysin ja kylmästi "been there done that" -tyyliin, vaan että minusta olisi sittenkin välitetty ihan aidosti. siinä olisi sellainen reilun pelin meininki..... mitä miehet eivät nyt ollenkaan tunnu käsittävän tässä yhteydessä, vaan pitävät elettä näköjään jopa pahansuopaisuutena mikä on juuri päinvastainen tarkoitus. mutta oppia ikä kaikki..... en enää samoja virheitä aio tehdä, eli yksi "kiduttaja" puh pah pelistä pois.....
    kuulostaako ihan käsittämättömältä????

    joka tapauksessa, hauskaa joulunodotusta kaikille!

    Äänestä

  • mutta jos lähettää sen viestin siksi,että RAKASTAN SINUA EDELLEEN?!?

    mies jätti minut,sen jälkeen piti silloin tällöin yhteyttä eron jalkeen(eli teki musta riippuvaisen häntä kohtaan)..sitten hermostuin siihen pelleilyyn,tunsin,että hän leikkii vaan mun tunteilla...laiton välit poikki sanoen,että en voi olla pelkkä kaveri,koska välitän hänestä edelleen..selitin vielä jotain,että ei me kuitenkaan tulla koskaan olemaan yhdessä(hän sanoi kans välittävänsä,mutta silti käyttäytyi kuin olisin ollut ilmaa).siitä hän sitten suuttui, ja olemme edelleen tavallaan riidoissa.pyysin kyllä anteeksi käyttäytymistäni,hän antoikin anteeksi,mutta silti joku jäi kaivelemaan hänen mieltään.haluaisin toivottaa hänelle hyvät joulut,koska mä oikeasti rakastan häntä,en piruuttani!!!!mutta en tiedä uskallanko,jos taas tulee paskaa niskaan ja koko joulu menee pilalle,itkiessä,ja kaivatessa ihmistä,joka tuntuu vihaavan mua koko sydämensä pohjasta..

    olisin valmis vaikka kuolemaan hänen vuokseen...toki menisin halaamaan hänta,nukkuisin hänen vierellään ja tekisin mitä vain hän ikinä haluaisi....mutta se ole mahdollista!!

    mä kuolen tähän ikävään!!!hän vaan ei tunnu ymmärtävän sitä ollenkaan...

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    sellainen tuli mieleen näitä miesten mielipiteitä lukiessa, että se ero naisten ja miesten välillä on juuri tuo huomio! sama tilanne mutta toisinpäin merkitsisi minulle naisena, että vaikka ollaankin erottu, mies muistaa minua lämmöllä ja silti välittää, vaikka parisuhde keskenämme ei onnistunut.

    eli siis ettei minua ole unohdettu aivan täysin ja kylmästi "been there done that" -tyyliin, vaan että minusta olisi sittenkin välitetty ihan aidosti. siinä olisi sellainen reilun pelin meininki..... mitä miehet eivät nyt ollenkaan tunnu käsittävän tässä yhteydessä, vaan pitävät elettä näköjään jopa pahansuopaisuutena mikä on juuri päinvastainen tarkoitus. mutta oppia ikä kaikki..... en enää samoja virheitä aio tehdä, eli yksi "kiduttaja" puh pah pelistä pois.....
    kuulostaako ihan käsittämättömältä????

    joka tapauksessa, hauskaa joulunodotusta kaikille!

    ..eli siis ettei minua ole unohdettu aivan täysin ja kylmästi "been there done that" -tyyliin, vaan että minusta olisi sittenkin välitetty ihan aidosti."

    Yritä nyt hyvä nainen uskoa, että exäsi nykyinen käytös (no emmehän sitä näkemässä ole, mutta niin kuin olet kertonut..) on ollut meille viestejäsi lukeneille miehille VARMIN OSOITUS siitä, että hän on aidosti välittänyt sinusta ja VÄLITTÄÄ EDELLEEN!

    Sinä et joko halua tai kykene näkemään sitä niin.

    Haluatko, että mies toisensa jälkeen käy tällä palstalla sinulle todistelemassa, että heidän mielestään näin on?
    Anteeksi nyt, mutta saat minutkin "lämpenemään" kun kerrot viestejämme lukevasi, mutta huomaan että ainakin omien viestieni vaikutus on sama kuin tuuleen huutaisi..

    "..siinä olisi sellainen reilun pelin meininki..... mitä miehet eivät nyt ollenkaan tunnu käsittävän tässä yhteydessä.."

    No tämä on täysin totta! En todellakaan käsitä mitä tekemistä rakkaudella ja "reilulla pelillä" on toistensa kanssa tekemistä!
    Rakkaus on....... olkoot, ehkä se sinutkin joskus tavoittaa ja mennessään vie. Heaven knows..

    Se mitä minulle tästä jää on tunne, että suhteessanne on alunperin ollut jotain "mättöä". Ehkä olette emotionaalisti liikkuneet eri maailmoissa. Olette kokeneet rakkauden osoittamisen ja vastaanottamisen eri tavoin.

    Tapasi haikailla nyt, "eli siis ettei minua ole unohdettu aivan täysin ..... minusta olisi sittenkin välitetty ihan aidosti", on aika paljastavaa... samoin kuin aavistuksen itsesäälinen, "kiduttaja" puh pah pelistä pois....." ja heti perään, "hauskaa joulunodotusta kaikille!",(mikä sinänsä kohteliasta).

    Ristiriitaisia, pohtimisen arvoisia viestejä - sinulle itsellesi..?

    nyt kyllä hiukan hymyilyttää..

    juuri tämä kommunikoinnin väärin ymmärtäminen. ehkäpä kirjoitin epäselvästi.....

    se loppu teksti, joka alkaa "eli siis...jne.", oli tarkoitettu kertomaan, miltä minusta naisena tuntuisi vastaavanlainen käytös mieheltä.... eli oma tilanteeni käännettynä toisinpäin: minä hänen paikallaan jätettynä ja hän minun paikallani jättäjänä......

    ja se, etten ainakaan minä tee enää samaa virhettä; tarkoitan etten enää ota yhteyttä häneen, eli kiduttaa häntä "enempää", jos kerran yhteydenottoni ovat pahaksi.
    ymmärrätkö?

    Äänestä

  • tyty kirjoitti:

    mutta jos lähettää sen viestin siksi,että RAKASTAN SINUA EDELLEEN?!?

    mies jätti minut,sen jälkeen piti silloin tällöin yhteyttä eron jalkeen(eli teki musta riippuvaisen häntä kohtaan)..sitten hermostuin siihen pelleilyyn,tunsin,että hän leikkii vaan mun tunteilla...laiton välit poikki sanoen,että en voi olla pelkkä kaveri,koska välitän hänestä edelleen..selitin vielä jotain,että ei me kuitenkaan tulla koskaan olemaan yhdessä(hän sanoi kans välittävänsä,mutta silti käyttäytyi kuin olisin ollut ilmaa).siitä hän sitten suuttui, ja olemme edelleen tavallaan riidoissa.pyysin kyllä anteeksi käyttäytymistäni,hän antoikin anteeksi,mutta silti joku jäi kaivelemaan hänen mieltään.haluaisin toivottaa hänelle hyvät joulut,koska mä oikeasti rakastan häntä,en piruuttani!!!!mutta en tiedä uskallanko,jos taas tulee paskaa niskaan ja koko joulu menee pilalle,itkiessä,ja kaivatessa ihmistä,joka tuntuu vihaavan mua koko sydämensä pohjasta..

    olisin valmis vaikka kuolemaan hänen vuokseen...toki menisin halaamaan hänta,nukkuisin hänen vierellään ja tekisin mitä vain hän ikinä haluaisi....mutta se ole mahdollista!!

    mä kuolen tähän ikävään!!!hän vaan ei tunnu ymmärtävän sitä ollenkaan...

    ..siihen ikävääsi kuole. Jo se että pystyt kirjoittamaan ja kertomaan, miten paha olo sinulla nyt on, auttaa sinua jaksamaan.

    Tiedän että sinusta tuntuu nyt hyvin vaikealta ajatella, että on arvokasta kokea kaikenlaisia tunteita (varmaan haluaisit lyödä minua kun noin sanoin..). Silti niin sanon, koska minusta olisi pahinta menettää kykynsä tuntea.

    Olen joskus tullut jätetyksi minäkin.
    Ensimmäiset viikot näyttelin "kovaa kundia", kunnes löysin itsestäni voimia tunnustaa ikäväni. Itkin viikkokausia, olin epätoivoinen ja masentunut. Elämänhalu tipotiessään..

    Silti jaksoin ajatella; en ikinä luovu tunteistani, haluan vielä elää ja kokea asioita. Ehkä rakastaakin joskus..?
    En ikinä luovu kyvystäni tuntea!!! Suorastaan HUUSIN itselleni niin!
    Jos minulla kerran voi olla näin hirvittävän paha olo, niin siksi pystyn tuntemaan myös hyvät asiat niin kuin ei kukaan toinen tuntea voi. Sitten kun niiden aika on. Ja niiden aika tulee minullekin joskus!

    Niin ajatellen minä jaksoin nousta.

    Joskus vieläkin on kurjia, masennuksen päiviä. Silti nautin siitä että osaan ja uskallan tuntea.
    Olen oppinut luottamaan, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

    Kyyneleet puhdistavat, antavat voimia.
    Aurinko pilkistää vielä sinunkin päiviisi!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    nyt kyllä hiukan hymyilyttää..

    juuri tämä kommunikoinnin väärin ymmärtäminen. ehkäpä kirjoitin epäselvästi.....

    se loppu teksti, joka alkaa "eli siis...jne.", oli tarkoitettu kertomaan, miltä minusta naisena tuntuisi vastaavanlainen käytös mieheltä.... eli oma tilanteeni käännettynä toisinpäin: minä hänen paikallaan jätettynä ja hän minun paikallani jättäjänä......

    ja se, etten ainakaan minä tee enää samaa virhettä; tarkoitan etten enää ota yhteyttä häneen, eli kiduttaa häntä "enempää", jos kerran yhteydenottoni ovat pahaksi.
    ymmärrätkö?

    .. on minulle joskus naurettukin..;)

    Sen sijaan että nyt jatkat kirjoittaen,

    "..kertomaan, miltä minusta naisena tuntuisi vastaavanlainen käytös mieheltä.... eli oma tilanteeni käännettynä toisinpäin: minä hänen paikallaan jätettynä ja hän minun paikallani jättäjänä.."

    .., niin siis sen sijaan, että sinä nyt "pohdit" koko hemmetin ajan, miltä SINUSTA tuntuisi, JOS SINÄ olisit sitä tai että SINÄ olisit tätä TAI SITTEN SELVYYDEN VUOKSI TÄMÄ KAIKKI OLISI VIELÄ KERRAN TOISIN PÄIN, niin sinä voisit yrittää palata todellisuuteen ja yrittää ajatella miltä sinun exästäsi (jota muuten viesti viestiltä ymmärrän entistä paremmin..) tuntuu. Miten hän on kokenut sen että hänet jätit, miten hän kokee yhteydenottosi ja niin edespäin.

    Tai ehkä parempi olla ajattelematta yhtään mitään?

    Kysyit, ymmärrätkö?

    Sinun täytyy olla hyvin viehättävä, upea nainen.
    Minun on ymmärrettävä vaieta.

    Antaudun. Ehdoitta.

    mitä minä nyt meninkään tekemään.....

    en tarkoittanut että MINÄ ja MINÄ, vaan koitin kirjoittaa sinulle mahdollisimman selkeästi väärin ymmärtämäsi tekstin.

    lue nyt tarkkaan:
    tarkoitus oli kertoa miten minä NAISENA ymmärtäisin vastaavanlaisen tilanteen toisinpäin, kirjoitukseni ideana oli miesten ja naisten erilainen tapa ymmärtää vastaavanlainen tilanne, ei enää kirjoittaa millään tavalla tästä omasta tapauksestani.

    ainoastaan loppu kertoo omasta tilanteestani "mutta oppia ikä kaikki.... en enää samoja virheitä aio tehdä, eli yksi "kiduttaja" puh pah pelistä pois", kuvaa itseironialla tilannetta: luovutan itse osuuteni kyseisestä tilanteesta ymmärtäen sen uudella tavalla MIEHEN näkökulmasta, jollaista minä NAISENA en aikaisemmin ollut tullut ajatelleeksi.

    huhhuh!!! ja me naiset ollaan muka monimutkaisia.......

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Iloista Joulua Sinulle!

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    ..siihen ikävääsi kuole. Jo se että pystyt kirjoittamaan ja kertomaan, miten paha olo sinulla nyt on, auttaa sinua jaksamaan.

    Tiedän että sinusta tuntuu nyt hyvin vaikealta ajatella, että on arvokasta kokea kaikenlaisia tunteita (varmaan haluaisit lyödä minua kun noin sanoin..). Silti niin sanon, koska minusta olisi pahinta menettää kykynsä tuntea.

    Olen joskus tullut jätetyksi minäkin.
    Ensimmäiset viikot näyttelin "kovaa kundia", kunnes löysin itsestäni voimia tunnustaa ikäväni. Itkin viikkokausia, olin epätoivoinen ja masentunut. Elämänhalu tipotiessään..

    Silti jaksoin ajatella; en ikinä luovu tunteistani, haluan vielä elää ja kokea asioita. Ehkä rakastaakin joskus..?
    En ikinä luovu kyvystäni tuntea!!! Suorastaan HUUSIN itselleni niin!
    Jos minulla kerran voi olla näin hirvittävän paha olo, niin siksi pystyn tuntemaan myös hyvät asiat niin kuin ei kukaan toinen tuntea voi. Sitten kun niiden aika on. Ja niiden aika tulee minullekin joskus!

    Niin ajatellen minä jaksoin nousta.

    Joskus vieläkin on kurjia, masennuksen päiviä. Silti nautin siitä että osaan ja uskallan tuntea.
    Olen oppinut luottamaan, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

    Kyyneleet puhdistavat, antavat voimia.
    Aurinko pilkistää vielä sinunkin päiviisi!

    itse asiassa,oon ajatellut samoin kun sä.usein sain kyyneleet loppumaan(ainakin hetkeksi),kun tajusin,että mä todellakin pystyn välittämään jostain niin paljon,että ihan koskee!

    välillä on ihan hyviä aikoja,ja kykenen olemaan oma iloinen itseni :) mutta n.22/7 tunnen itseni hyvin masentuneeksi.. jotkut ystävät luulevat mun päässeen yli hänestä,koska esitän heille,että kaikki n ok.mutta paras ystäväni kuulee heti äänestä,että kaikki ei ole kohdallaan..onneksi hän jaksaa olla mun tukena kun tuntuu,et seinät kaatuu päälle :) en enää olisi tässä ilman hänen apuaan ja tukeaan!

    kiitos,kun annoit vähän miesnäkökulmaakin tähän..! :)

    .. sanoistani oli sinulle lohtua. Antaessaan ihminen saa aina myös jotain itselleen!

    Hienoa kuulla, että sinulla on ystävä tukenasi, kyllä ne seinät pystyssä pysyvät.. :)

    Ja kohti kevään valoa jo kuljemme, tsemppiä!

    Äänestä

Jätetyksi tulemiseen liittyy aina mustasukkaisuuden ja petetyksi tulemisen tunteita.

Minut jätettiin muutama vuosi takaperin pitkän suhteen jälkeen. Tämä kokemus auttoi minua näkemään seuraavat asiat aivan uudessa valossa.

Miksi lehdissä on vähän väliä kirjoituksia miehistä, jotka ovat riistäneet itseltään, ex-tyttöystävältään tai tämän uudelta mieheltä hengen.
Miksi pettäjät kuuluvat alimpaan helvettiin.

Ehkäpä myös exäsi miettii näitä asioita, joita sinun ei toivottavasti koskaan tarvitse ymmärtää.

Äänestä

Jätä hänet rauhaan hän haluaa toipumisprosessin. Anna hänelle aikaa jos haluat hänestä eroon, ja muistathan että ainoa jota voit kontrolloida olet sinä itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaivataan kirjoitti:

mitä tarkoittaa kun jätetty mies:

* vastaa tekstiviesteihini, mutta mahdollisimman lyhyesti, vihaiseen sävyyn?
* vihoittelee yrityksiini olla kohtelias, eikä edes vaivaudu enää olemaan mukava?
* vihjailee ystävällisyyteni olevan itkemistä hänen peräänsä? sitä se ei ole.
* väittää minun olevan jakorasia ja kaikista miehistä kiinnostunut? mitä en ole.

katkeruuden makua tiedän, mutta miksi hän ei jätä kokonaan vastaamatta jos niin minua inhoo? miksi pitää olla häijy? yhdessä vietettiin kuitenkin mukavat pari vuotta, nyt aivan kuin eri ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu