hyökkäs Suomeen. Vaan suomalaiset ajoivat vainolaiset pois ja laittoivat maan asiat kuntoon..
Mistä perkeleestä noita ns. pakolaisia oikein tulee Suomeen ?????????????
Mistä perkeleestä noita ns. pakolaisia oikein tulee Suomeen ?????????????
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomalaisia läksi evakkoon noin 420.000, palasi hyökkäyssodan aikana, mutta läksi lopullisesti sitten v. 1944. Taisivat sitten kuitenkin lähteä pakolaisiksi?
Osa muutti vain Suomen sisällä, karjoineen ja tavaroineen. Osa on lähtenyt ruotsiin, aika moni on palannut takaisin. 1960-1970 -luvuilla Ruotsin kaivos- ja autoteollisuus tarjosi työtä ja he vaurastuivat, osa tuli taas takaisin.
Sekoitat nyt pakolaisen ja siirtoväen/evakot. Pakolainen lähtee vainon vuoksi toiseen maahan. Evakot siirtyvät saman maan sisällä menetetyltä aluelta jäljelle jääneelle alueelle.
en tajunnutkaan mistä hän puhuu, hyvä että selvensit, HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ ETTEI VASLIITTOLAINEN HÖrHÖ TUNNE EVAKKOJA
arabit eivät ole vieläkään asuttaneet omia evakkojaan palestiinalaisia
ja
suomalaiset hoitivat ne mm. Vennamon johdolla kotiin
Ennätysmäärä maahanpyrkijöitä ylitti Serbian ja Unkarin rajan tänään
Ulkomaat Julkaistu 25.08.2015 12:11 (Päivitetty 25.08.2015 12:27)
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ennatysmaara-maahanpyrkijoita-ylitti-serbian-ja-unkarin-rajan-tanaan/5279810
"Lähes 2100 maahanpyrkijää on ylittänyt tänään Serbian ja Unkarin välisen rajan, kertoo Unkarin poliisi. "
"Esimerkiksi Saksa on moittinut Unkaria kovasanaisesti aidan rakentamisesta. Liittokansleri Angela Merkelin mukaan suunnitelma on järjetön. "
UNKARI RAKENTAA KIIREESTI AITAA VÄLIIN
TANSKA JA ENGLANTI EIVÄT OSALLISTU TAAKANJAKOON
SLOVAKIA EI OTA MUSLIMEITA MAAHANSA
MEIDÄN ON ANNETTAVA POTKUT PETTERI ORPOLLE
JOKA RAHTAA MAAHAN MAMUA JA HARHAUTTAA http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200599-eroa-petteri-eroa
PERVON OTE MAAHANMUUTOSSA ON ORVON PETE
Merkel on käynyt arvostelemassa niitä.
Merkel besucht Flüchtlingsunterkunft
http://www.zeit.de/politik/deutschland/2015-08/merkel-heidenau-besuch-fluechtlinge-krawall
Linnanpuutarhaan ei saa jäädä yöpymään. Keskustelua jutussa.
Nächtigen im Schlossgarten nicht gestattet
http://www.zeit.de/gesellschaft/zeitgeschehen/2015-08/roma-stuttgart-schlossgarten
Mogadishussa kansainvälinen alue, palautettavat, joita mikään maa ei huoli saatetaan viedä tuonne.
https://www.google.com/search?q=mogadishu International area&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0CFEQsARqFQoTCKi9qPmbxMcCFQaKLAodPggJGw&biw=1280&bih=864#imgrc=NXSdIPwmlfHAgM:
http://www.prokerala.com/travel/airports/somalia/mogadishu-international-airport.html
Mogadishu
https://en.wikipedia.org/wiki/Mogadishu
Eikös EU antanut vihjeen laumojen jaosta jäsenmaihin.
Tämän jälkeen tämä kaaos vasta oikein alkoikin.
Kunhan nyt aikansa tulevat ja täyttävät maat, voidaan täältä vähin äänin poistua takavasemmalle ja jättää nämä kultamuna-insinööri-monialaosaajat rikastuttamaan maiden eliittiä ja puolestamme täyttää vaikka niitä aukkoja, joita nämä nyt jättävät.
Unkarissa sentään maan päättäjät ovat huomanneet kenen asioita heidät on valittu hoitamaan sen sijaan, että mielistelisivät Merkeliä.
Merkelille nyt tietysti on muurista jäänyt ikuisia painajaisia, sieltäpä takaa on tullut kertomaan kuinka autoritaarisesti EU:n eri maissa tulee asiat järjestää ja muurin takaiseen malliin tuntuu vieläkin menevän.
Meillä sitten kiitellään, kumarrellaan ja pokkaillaan vaikka ollaan täysin persaukisia.
Kauanko kansa tätä kestää?
Pitkään on menty kaikenlaisella bluffiviihteellä ja julkkisjutuilla, mutta nyt olisi aika herätä lopultakin siitä salkkarielämästä, ja tyrkkyjen esiintulosta (vaatteilla tai ilman) ja katsoa, ettei viimeisiäkin kohtuullisen toimeentulon mahdollisuuksia viedä.
"Eikös EU antanut vihjeen laumojen jaosta jäsenmaihin."
Se kulki ennen vanhaan nimellä Molotov-Trippentrop -sopimus.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop-sopimus
https://en.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop_Pact
Kartta:
https://www.google.com/search?q=Molotov-Ribbentrop&tbm=isch&imgil=0v9JVuge-JyKKM:;aseDctsgG3so7M;https%3A%2F%2Ffi.wikipedia.org%2Fwiki%2FMolotov%2525E2%252580%252593Ribbentrop-sopimus&source=iu&pf=m&fir=0v9JVuge-JyKKM:,aseDctsgG3so7M,_&biw=1280&bih=864&usg=__6V9xZI_nubkFfzO31EFljPgZPJM=&ved=0CEIQyjdqFQoTCLnCta6hxMcCFYKJLAodsBgGGg&ei=A2PcVfm0A4KTsgGwsZjQAQ#imgrc=0v9JVuge-JyKKM:&usg=__6V9xZI_nubkFfzO31EFljPgZPJM=
venäjä on vainonnut aina suomalaisia ja tappanut niitä surutta ja siksi monet tiedemiehet pakenivat vanhaan aikaan Ruotsiin ja Suomi köyhtyi venäläisten vainon takia henkisesti
ERÄS PAHIN SUOMALAISTEN TELOITTAJA ON PIETARI SUURI JOTA PROPAGOIDAAN MUKA LÄNSIMAISUUDEN TUOTTAJANA VENÄJÄLLE
Esim. isovihan aikana iso yksittäinen veriteko tapahtui Hailuodossa 29. syyskuuta 1714, kun 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveillä
Kaitasuo, Pia: Pietari Suuren synkkä tuhon kylvö. Kaleva, 15.8.2015, nro 221, s. 34–35. Oulu: Kaleva Oy. ISSN 0356-1356
SUOMALAISIA PIENI MÄÄRÄ PAKENI SODAN JÄLKEEN KOMMUNISTEJA
ELI VASEMMISTOLIITTOA ELI ENTISTÄ SKDL-PUOLUETTA, JONKA ANNETAAN SILTI MELSKATA TÄÄLLÄ kun punavihreä kuplamedia sitä hyysää
Monet pakenivat USA:han ja Kanadaan ja jotku Ruotsiin
Tehtaankadulla oli venäläisten konepistoolimies vartiossa lähetystön edessä monet eivät kestäneet sitä katsella ja Porkkala oli miehitetty
JOTKUT MUUTTIVAT RYSSÄÄ PAKOON AINA BRASILIAAN ASTI jonne muodostui Penedon siirtokunta
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-853-6/urn_isbn_952-458-853-6.pdf
Nykyisin elossa olevista siirtolaisista vanhimmat saapuivat Penedoon
1940-luvulla pian jatkosodan jälkeen, jotkut
päästäkseen niin kauas rysästä kuin mahdollista
kuten Armas Viitaniemi asian ilmaisi. Sodan jälkeen haettiin
etäisyyttä paitsi omiin traumaattisiin kokemuksiin, myös koko
ristiriitaiseen ja kehityskyvyttömään Eurooppaan, joka oli
nopeasti ajautumassa kohti kylmää sotaa.
http://tamapaiva.blogspot.com/2015/08/ruotsi-oli-venajaa-paljon-pahempi-isanta.html
- Ruotsi oli Venäjää paljon pahempi isäntä
Maamme on ollut kahden ulkomaisen vallan omistuksessa. Niistä Ruotsi kohteli Suomea paljon pahemmin kuin Venäjä. Mielenkiintoisesti historiankirjoituksemme puhuu näistä kuitenkin aivan eri sävyyn: ruotsalaisten tekemiä hirvittävyyksiä ei hirveämmin mainita ja venäläisten taas korostetaan.
Historia on siitä jännittävä ala, että sitä tavataan lukea nykypäivän linssin läpi. Päivän politiikassamme Venäjä on melkoinen uhkakuva ja Ruotsi on mukava naapuri. Tämä heijastuu myös historian käsittelyymme, jossa nähdään tämä sama asettelu. Suomen aikaa Ruotsin vallan alla ei muistella pahalla, mutta Venäjän ilkeitä venäläistämistoimia kyllä.
Tämä on varsin kummallista, koska objektiivisesti mitattuna Venäjä oli huomattavasti Ruotsia parempi isäntä. Ei hyvä isäntä, vain parempi isäntä. Vähän kun vertaisi pahoinpitelevää puolisoa alkoholistipuolisoon, ei kumpikaa varmaan kivalta tunnu, mutta toinen sattuu enemmän. Yksi missä tämä nähdään selvästi on kun vertailemme hieman miten Suomi ruotsalaistettiin ja vertaamme sitä venäläistämisyrityksiin.
- Kielipolitiikka Ruotsalaisittain
Venäjä yritti aikanaan venäläistää Suomea, mutta mitä tekikään Ruotsi? Aika paljon enemmän itseasiassa. Venäjän sortotoimet ja venäjänkielen pakkosyöttö olivat pikkupipareita verrattuna siihen murhanhimoiseen intoon millä ruotsi maaperäämme pakotettiin.
Ruotsin valloittamassa Suomessa ruotsinkieli oli luonnollisesti vallanpitäjien kieli ja tietysti hallintokieli kaikkialla protosuomen alueilla. Suomalaiset talonpojat joskus esittivät toiveita valtiopäivien kääntämisestä tai tulkkauksesta, mutta näitä ei tiettävästi huomioitu.
Ruotsia myös puskettiin kansaan väkivallalla:
Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia, käydä kirkossa, käräjillä ja kokouksissa ja kaikin tavoin olla esivallalle kuuliainen ja tottelevainen pappisviranomaisille sekä hurskas ja lempeä ruotsalaisille, samaten kuin maan ja valtakunnan muut asukkaat, sen koti on poltettava, talonkirja tehtävä mitättömäksi ja on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto. (Lähde)
Asenne oli selkeä: opit ruotsia tai kuolet. Talonpoikia ei tiettävästi viitsitty suurissa määrin pakottaa ruotsia opiskelemaan, sillä eihän moista sivistymätöntä roskaväkeä tarvinnut opettaa. Riitti kun sivistyneet puhuivat sivistynyttä kieltä, liassa rypevä kansa puhukoon arvolleen sopivaa kieltä. Silloisen maailman aikaan suomea puhuvia pidettiin barbaareina ja parempi väki puhui ruotsia.
Venäjän vallan alla sittemmin kehittyi suomen kieltä ja ruotsinkieltä kannattavat liikkeet, fennomaanit ja svenkomaanit. Molemmilla oli oma fanaattisuutensa, mutta svenkomaanien pelot kielivät siitä mitkä asenteet he perivät ruotsia puhuneilta vanhemmiltaan: suomenkieliset olivat heidän mukaansa erillinen heikompi rotu, alempi ja ei oikeutettu tasavertaisiin oikeuksiin. Suomi oli kielenä muka niin kehittymätön ettei sen avulla voisi hallita, riitti korkeintaan talonpoikien päivittäiseen käyttöön.
- Suomi Venäjän osana
Ruotsi säilyikin pitkään hallintokielenä Venäjän alaisuudessakin ja ruotsinkielisillä oli yliote maan politiikassa. Tämä näkyi esimerkiksi vuonna 1850 annetussa kieliasetuksessa joka kielsi suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemisen. Suomalaisuusaate oli kuitenkin kasvussa ja kieliasetus kumottiin kymmenen vuotta myöhemmin.
Suomen kielen voitossa Venäjällä oli itseasiassa oma positiivinen roolinsa. Suomen senaatti ei pitänyt suomen kielestä, mutta heidät ohitettiin ja vuonna 1863 itse Aleksanteri II määräsi suomen kielen maamme viralliseksi kieleksi. Tämä asetus toteutui vasta 1902 koska ruotsinkielinen senaatti vastusti maan varsinaisen kielen käyttöä ja asemaa loppuun asti. Aleksanterin päätös kuitenkin käytännössä pelasti suomen kielen: ilman sitä on mahdollista että ruotsi olisi kokonaan syrjäyttänyt sen ja suomi olisi kielenä kadonnut historiasta kokonaan.
Tämänkin jälkeen Suomessa kielilaki kumottiin ja suomi sai virallisen asemansa takaisin 1919 jolloin Suomesta säädettiin virallisesti kaksikielinen maa. Suomen kielen asema virallisena kielenä on siis nuorempi kun Suomi.
Ruotsinkielisten pelko suomettumista kohti oli kova ja koveni entisestään. Ruotsinkielinen valtaeliitti onnistuikin tekemään vielä monta kielipelleilyä joiden vaikutukset tuntuvat yhä tänäkin päivänä. Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen kun Karjalan evakkoja asutettiin muualle Suomeen. Nämä itärajan ihmiset eivät puhuneet ruotsia ja heidän pelättiin kovasti muuttavan kuntien kielisuhteita. Heidän sijoittamistaan saneli myös kuntien kielisyys ja heidän sijoittamisensa ei saanut muuttaa alueiden erikielisten kansanosien suhteita.
Koko Karjalaisten uudelleenasutus tehtiin siis suomenruotsalaisten herkkiä hipiöitä suojellen. Pelko suomen kuulemisesta oli niin suuri että se ylitti kotinsa ja maaansa menettäneiden ihmisten hädän.
Uusia vastaanottokeskuksia jälleen suunnitteilla
Kotimaa Julkaistu 25.08.2015 15:37
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/uusia-vastaanottokeskuksia-jalleen-suunnitteilla/5280342
"Uusia turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia on suunnitteilla ainakin Kontiolahdelle, Kouvolaan ja Lappajärvelle. "
TÄYTYY TODETA ETTÄ SIPILÄN JA STUBBIN TOIMINTA ON RÖYHKEÄÄ VAIKKA MAMUT VOIDAAN KARKOTTAA HETI TAKAISIN MAIHIN, JOISSA EI OLE SOTA SANOTAAN SOMALIA JA ERITREA
Tämä röyhkeys palkitaan siten, ETTÄ 2019 VAALEISSA OLLI IMMONEN SAA ENEMMÄN ÄÄNIÄ KUIN SIPILÄ OULUN VAALIPIIRISSÄ ja sen takaavat mamut
VASTAISKUA SIPILÄN JA STUBBIN TOIMIA VASTAAN SUUNNITELLAAN MYÖS HALLA-AHON VIITOITTAMAA TIETÄ
Perussuomalaiset ovat varoittaneet turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta jo vuosia
https://www.suomenuutiset.fi/slunga-poutsalo-elintasosurffarit-kaannytettava-pikaisesti-eriarvoistavat-tuet-poistettava/
HALLA-AHO VAHVISTAA SLUNGA-POUTSALON esityksen. Halla-aho on maahanmuuton pätevin asiantuntija Suomessa ja istuu EU-parlamentin LIBE-komiteassa, joka käsittelee juuri maahanmuuttoasioita
HALLA-AHON PUHE https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/l2ogpcje
ALKAA KOHDASSA 6:15,
10:40 merikuljetuksia järjestävät rikollisorganisaatiot
11:00 Räsänen huijaa ennen vaaleja eduskunnassa
21:34 taloudelliset siirtolaiset käyttävät ilmaista taksipalvelua Eurooppaan
28:30 suurin riski hallituksen päätöksissä
29:00 miten kiintiö pienenee
29:45 Petteri Orpo huijaa kehittelemällä enemmistöjään
32:50 Englanti ja Tanska vastustavat taakanjakoa (Unkari rakentaa aitaa ja Slovakia ei ota muslimeita)
34:38 Ihmiset pakenevat köyhyyttä, jota pitää yllä Afrikassa väestöräjähdys, joka ei kelpaa työmarkkinoille
53:00 Miten ISIS ja muut rikolliset upottavat pakolaisia Välimerellä
1:01:30 MIKSI PERSIANLAHDEN RIKKAAT ÖLJYMAAT EIVÄT PANE TIKKUA RISTIIN PAKOLAISONGELMASSA?
1:04 Ruotsi on kielteinen esimerkki käsistä karanneesta mamutuksesta
1:06:40 Ihmissalakuljetus on kannattavampaa kuin huumekauppa
UUSI MITTAUS RUOTSISSA tiistaina 25.8. 2015 TV4
RUOTSIDEMOKRAATIT SD VOIMAKKAASTI ETEENPÄIN 19,4 PROSENTTIA, MIESTEN JOUKOSSA SUURIN PUOLUE, HEJA JIMMIE
https://sv-se.facebook.com/676246449160270/photos/a.677172589067656.1073741826.676246449160270/822494954535418/
ERITYISESTI KANNATUS NOUSEE RUOTSIN SAK:N (LO) KESKUUDESSA http://www.svt.se/nyheter/inrikes/ny-matning-sd-storst-bland-man Sverigedemokraterna får sitt högsta stöd hittills hos Novus, 19,4 procent. Det är framför allt bland LO-medlemmar och norrlänningar som partiet ökar. Partiet är nu störst bland män. Inga förändringar är dock statistiskt säkerställda jämfört med föregående mätning.
EU on järjestelmä, jossa punasilmäiset tekevät Brysselissä päätöksiä, joita sinisilmäiset Helsingissä toteuttavat.
Kotimaisia ruumiita ulkomaisista sodista! Ja kenen luvalla? Ei ainakaan äitien.
Sinkkiarkussa on hiljaista. Enää ei kuulu omantunnon ääni.
Demarit voisivat ajaa rahayksikön muutosta eurosta demariksi. Yksi demari olisi sata tunaria.
Nyt ei enää kuku kepun käki – sen jo Suomen kansa näki.
Kemijärvi-kepu on tämän päivän Valco-Sorsa.
Omilla aivoilla ajattelu on kepun ja SDP:n eduskuntaryhmissä rangaistava teko. Laula siis ryhmässä vaikka kuinka tyhmässä.
Valtaa EU:ssa käyttävät sosialistit ja euro-kokoomus. Kansallinen kokoomus on historiallinen ekomerkki, jolla kerätään apteekkarien äänet.
Kyllä kokoomus tuntee tien Suomen kansan takataskulle.
RKP on politiikan Hannu Hanhi, joka säästä ja vaalituloksesta huolimatta kelpaa kärrynrasvaksi porvarihallituksen vankkureihin. Se on historian sitkeä surkastuma, jonka kuivumista odotan innolla.
Optio on sileäkätisen saavutettu etu.
Seteliselkärankainen poliitikko ja optioselkärankainen yritysjohtaja ovat saman puun hedelmiä.
Mikään yhteiskunta ei ole köyhtynyt köyhiä auttamalla.
Säännöllisin väliajoin taloushistoriassa koittaa aika, jolloin hölmöt erotetaan heidän rahoistaan.
Ike lähti, Ikenet tulivat.
Alexin juttu on EU, tuttu juttu, mätä huttu.
Sinkkiarkut eivät ole käytössä Suomessa. Katso seuraava elokuva.
Välit poikki EU:hun ja ongelma jos toinenkin on poistettu.
höpöhöpö suomalaiset lähtivät ruotsiin talouspakolaisina paremman elämän toivossa ja ruotsalaiset ottivat meidät vastaan eivät haistatelleet ja heittäneet pullopommeilla !
Nyt kun meidän vuoromme on auttaa haistatamme paskat avoimin mielin ja koko sydämestämme ! Tämä paatunut itsekäs nurinkurinen barbaarikansa !!! Loukkaamme törkeimmällä mahdollisella tavalla niitä jotka pyytävät apuamme ja tämä tulee meille kalliiksi ja seuraavat sukupolvet joutuvat ottamaan vastuun rikoksistamme. Pahinta mitä voi tehdä ihmiselle on antaa turpiin kun hän pyytää apua..se loukkaa syvältä, se jättää avohaavat koska se on ihmisarvon vastaista. Sellaista ei unohda ikinä !! Voit vain rukoilla että sitten kun tulee se aika että nämä ihmiset antavat sinulle takaisin kärsimänsä vääryyden et itse olisi sitä kokemassa.
Suomalaiset tekivätkin tyhmästi, kun eivät lähteneet pakolaiseksi, nyt meitä olisi varmaan 20 miljoonaa.