Islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttila siirtyy pysyvästi Helsingin yliopistosta Edinburghin yliopistoon Skotlantiin, kertoo Helsingin Sanomat.
Hämeen-Anttila kertoo ottaneensa viran vastaan, kun sitä tarjottiin. Ratkaisua vauhdittivat tieteen rahoituksen synkkenevät näkymät Suomessa.
– Hallituksen järkyttävän isot koulutusleikkaukset kohdistuvat pahiten juuri Helsingin yliopistoon, Hämeen-Anttila sanoo Helsingin Sanomille.
http://demokraatti.fi/hs-islam-tuntija-karistaa-suomen-tomut-jaloistaan/
Loppuvat ne islammyönteiset lausunnot mediassa! Aika hyvin, persut ovat olleet vallassa vasta pari kuukautta, ja jo nyt on saatu ulos taideyliopistosta äärivihervasenfeministi Tiina Rosenberg ja Helsingin yliopistosta Jaakko Hämeen-Anttila!
Hämeen-Anttila kertoo ottaneensa viran vastaan, kun sitä tarjottiin. Ratkaisua vauhdittivat tieteen rahoituksen synkkenevät näkymät Suomessa.
– Hallituksen järkyttävän isot koulutusleikkaukset kohdistuvat pahiten juuri Helsingin yliopistoon, Hämeen-Anttila sanoo Helsingin Sanomille.
http://demokraatti.fi/hs-islam-tuntija-karistaa-suomen-tomut-jaloistaan/
Loppuvat ne islammyönteiset lausunnot mediassa! Aika hyvin, persut ovat olleet vallassa vasta pari kuukautta, ja jo nyt on saatu ulos taideyliopistosta äärivihervasenfeministi Tiina Rosenberg ja Helsingin yliopistosta Jaakko Hämeen-Anttila!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jaakon edesmennyt isä, tähtitieteen professori, oli miellyttävä ja kiinniostava luennoitsija. Mm. Oulussa 80-luvulla.
Hän mainitsi joskus, kuinka erilaisia väärinkäsityksiäkin ilmenee taivaan ilmiöistä; on jopa nykyaikanakin luultu , että auringonpimennys johtuu Maan varjon osumisesta Auringon pinnalle..............:)
Alkoi kait polttaa maa äijällä jalkojen alla, sunni musua lappaa suomeen ovista ja ikkunoista, kohta puolin Jaakko olisi ollut päätä lyhyempi..
Islam on myönteinen asia mutta sitä edustavat tai tulkitsevat kuten me kristitysti sivistyneetkin, kaiken tuomitsijat kirjoittelemme täällä, oikeaksi epätietoisuuttamme ja väärääkin tietoa.
Kohtuullisen tietävä kaveri Hämeen-Anttila
Asiansa osaava tuskin häntä pelkästään sinun mielestä myönteisistä kirjoituksista palkataan.
Aian tuntija saa aina palkan kuten vaikka Atte Kaleva perehtynyt asiaansa ei meidän täällä tarvi keksiä vaan annetaan ammattilaisten hoitaa se.
Petyin kun luulin että Jaakko menee ensimmäisen kerran elämässään oikeisiin töihin, ei mennyt vieläkään. Jaakko Hämeen-Allah kyllä mainitsi joskus haastattelussa että hänelle työpäivän fyysisesti raskain tehtävä on vääntää paskaa pyttyyn.
Meille tämä ei liene menetys noin yleisesti ottaen, koska huuhaan tuntijoita meillä riittää. Yliopistoissamme koulutetaan pappeja kaiken järjen vastaisesti. Eikä tilanne sinänsä tunnu paranevan, koska meillä on ihan katolinen valtiovarainministeri ja lestadiolaisella tavalla mielisairas pääministeri.
Ei huolta, kyllä meillä harhaisia riittää, yksi tutkija sinne tänne ei tee kesää, eikä yksi sotamies sotaa voita.
Siinä mielessä pahoittelen, etää Hämeen-Anttila ei ilmeisesti usko jumaliin, joten viksu mies on kyseessä sillä tavoin. Mutta viksu mies olisi voinut käyttää elämänsä ihan oikean tieteen tutkimiseen, kun ekaluokkalainen keksii raamatusta ja koraanista huijausjuonen.
Ei usko jumaliin? Miten se on voinut uhrata elämästään 60 vuotta islamiin? Voi pyhä sylvi, mikä mies.
Asioita voi tutkia uskomatta niihin. Allahin vaikutus näkyy hyvin mielenkiintoisella tavalla kurkkujen katkomisena, homojen katolta tiputtamisena ja muuna mielivaltana. Sinänsä mielenkiintoista, että pelkkä uskonto saa ihmisen toimimaan näin barbaarisesti. Tutkimisen arvoinen asia, kuten kristittyjen harjoittama oikeudenkäyttö keskiajalla noitaroviooneen.
Evoluutiomyytin asianajajia valitettavasti piisaa yliopistoissa pilvin pimein.
En ihmettele tämän maan tilannetta, kun vajakit eivät ymmärrä tosiasioita!
Mene vaan jatkamaan sitä seinille hyppimistäsi sinne Luterilais- ja Jeesus-palstalle..ehkä katkeruuskohtauksesi hellittävät, vaikka ammattiauttajakin olisi hyväksi!
Annat todellakin tähän neskusteluun älyllisesti kengännumerosi kokoisia kommentteja. Jumalasi tulee sinut aikanaan tuomitsemaan väärän todistuksen antamisesta grillin kuumimpaan paikkaan. Nyt ryömit takaisin siihen koloon, josta päätot päätäsi aukoa ja mietit kuolemattoman sielusi kohtaloa!
Viisas mies on ja monitaitoinen. En ymmärrä tuota muslimiksi väittämistä. Hänhän on nimenomaan tutkija ei uskovainen. Johan se nyt radion koraaninluennan kommenteistakin kuuluu, että hänellä tutkijan asenne tekstiin eikä uskovaisen.
On pätevä monella Lähi-Itään liittyvällä alalla, kuten monissa harvinaisissa kielissä. Suomessa ei ole hänen lisäkseen ketään, jonka voisi sanoa kunnolla hallitsevan useimpia niistä asioista.
Ei ole ihan hyvä asia että maasta muuttaa, ei.
Päivi Lipponen ilmoitti muuttavansa venäjälle.
siellä onkin hyvä marssia rasismia vastaan
en jää kaipaamaan häntä, en myöskään tuota kodinanttilaa. Myös Nalle Wahlroos ymmärsi lähteä.
Toivotan hyvää matkaa , eikä paluulla ole mitään kiirettä.
Sääliksi käy Skotteja, mutta parempi että hän on siellä kuin täällä
Kaksi savustettu uos. Nyt pitää takoa kun rauta on kuumaa.
Tässä se nähdään mikä öykkäri tuo hameenanttilakin on, ja täytyyhän miehessä olla jo jotain samaa kun tutkimissaan ählämeissä. Hänen edustamansa laitos pitäisi olla jotenkin koskematon, ja rahan-ahne paskanpuhuja tämäkin "moraalifilosofi" sitten vain oli.
Hyvä tosiaan, että lähtee, ja painuis suoraan sinne bagdadiin saakka ikuisuudeksi.
Kyllä on aivan ilo uutinen että poistuu Suomesta - jo naamasta näkee että on järjeltään sumentunut
Toinen ilo uutinen oli lipposkan meno Pietariin - siellä sitten leikkii feministilespoa :)