Isäpuolella on toistuvia raivokohtauksia.Sellaisia, että se alkaa haukkumaan, huutumaan, uhkailemaan ja vittuilemaan mulle ja mun pikkuveljelle.Mä oon 17v tyttö ja asun kotona mut aion muuttaa Pois ton isäpuolen käytöksen takia.En jaksa enää.Haukkuu ku hullu ja huutaa meille, sitten vähän ajan päästä on niin mukava ja käyttäytyy ihan kuin äskeistä tilannetta ei olisi ollutkaan.Äiti hyväksyy kaiken mitä se sanoo ja tekee, joskus äiti sanoo sille että lopettaa mut aina ne kuitenkin on yhes, äiti ei tee asialle mitään ja mä&pikkuveli kärsitään sivullisina.Rajuja raivokohtauksia sillä on on joka viikko n.1-2 kertaa.En jaksa tätä enää, en voi normaalisti oleskella kotona ja me asutaan maalla niin busseja ei kulje koko ajan kaupunkiin ynm kaverin luo.Vihaan äitin ja isäpuolen teennäistä teeskentelyä esim.vähän aikaa sitten se sai niin kamalan raivokohtauksen, että mä lähin ulos kun ahdisti niin paljon olla omassa huoneessa ja kuunnella sen aggressiivista haukkumista ja huutamista.kun tulin ulkoa, se esitti todella mukavaa ja teki äitin kaa ruokaa, ne oli yhessä niinku mitään ei olis edes tapahtunu.Mä kyllä muistin edelleen sen huudon pääässäni, enkä ollu saanu mitään selitystä miksi se niin huusi.Olin aika masentunut ja en suostunu tulee äitin ja sen kaa syömää vaan mökötin ja itkin huoneessani ahdistuksen takia.Nykyään saan pelko tila kohtauksia noista sen raivokohtauksista.isäpuoli on todella kaksinaamainen ja teennäinen esittäjä.En ymmärrä että miksi se riehuu tollein ja vähän ajan päästä se on äitin kaa niin onnellisesti, ilman mitään anteeksi antoa tai selityksiä meille uhreille.Totta kai mä olen siitä vihainen ja masentunut enkä halua nähdäkään sitä.Sitten se sanoo, että kun mä en ole sen seurassa tai puhu sille, mä mukamas haastan riitaa tai kannan kaunaa tai olen ylimielinen ynm.Eikö se ymmärrä, että se mitä se itse äsken teki laittoi mut ajattelemaan ja masensi mua.Se ei välitä muiden ihmisten tunteista ollenkaan.Aina mun, jota on haukuttu, pitäis pyytää siltä anteeksi, alistua ja olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.En jaksa tätä hulluutta ja esitystä enää.Hetkessä on kuin mielipuoli joka haukkuu alaikäisiä ja sitten maailman mukavin ihminen.Onko sillä joku sairaus?Mä muutan täältä pois niin pian kun pystyn, enkä ole väleissä äidinkään kanssa kun hyväksyy tollasen hullun isäpuolen tänne....mitä pitäs tehdä/mitä mieltä ootte?
raivokohtaukset isäpuolella
8
74
Vastaukset
- masentunutyksinäinen98
Aina pitää mennä isäpuolen mielen vaihtelujen mukaan, ja muita ei ajatella ollenkaan.Vituttaa tollanen sen mukavan esittäminen kauheen huudon jälkeen.Sitten oikein esittää niin ihmeissään olevaa kun mä mökötön ja olen masentunut.ihan kuin ei tietäisi minkä vuoksi?sen elämä perustuu muiden alistamiseen ja elämän onnellisuuden poistamiseen, esitykseen&teennäisyyteen ja kostamiseen alaikäisille.Esim.viime kesänä äiti soitti sille poliisin kun se löi mua nyrkillä ja oli ahdistava kotona.Sossut sano että meidän ei tarvii olla sen kaa tekemisissä, mutta äiti silti on ton hullun kanssa!kun se pääs vankilasta, kosti mulle ja mun pikkuveljelle sen, että me puhuttiin siitä totuuksia poliisille.Suoritti koston ahdistelemalla mun elämää, ottamalla mun huoneen oven irti ja haukku&huuti mulle, ahdisteli.Otti mun pikkuveljen huoneesta lämpö patterin ja heitti sen pihalle&otti pikkuveljen säkkituolin, vei sen ulos ja puukolla rikkoi sen.Isäpuolella on ääretön viha meitä kohtaan.Mulla ei ole oikeutta tuoda tunteitani esiin jos se on haukkunu mua, jos siis olen masentunut ja mökötön sen takia, se sanoo että mä haluan jatkaa riitaa kun en ole normaalisti.Se ei edes pyydä anteeksi tai selitä aggressiivista ja raivoista käytöstään.Näyttelee niin mukavaa aina.Äiti hyväksyy mun mielestä tän kaiken, koska se on aina sen kanssa eikä puutu mitenkään tähän.Toivon saavani asunnon pian että pääsen pois, mutta alaikäisenä kalliisiin vuokra asuntoihin muutto on aika hankalaa.
Hei, masentunutyksinäinen98
Kuulostaapa rankalle ja kurjalle tuo sinun elämäsi tilanne. Huh sentään. Ilmeisesti olet jutellut äitisi kanssa asiasta, mutta hän ei tee asialle mitään. Voithan sanoa äidillesi, että ellei hän toimi, menet puhumaan muualle, esim. sosiaalitoimistoon tai kouluterveydenhoitajalle. Ei noin voi jatkua. Sinun on puolustettava itseäsi ja pikkuveljeäsi. Olisiko teillä lähipiirissä joku aikuinen, kenen puoleen voit kääntyä, jos äitisi ei tosiaan välitä?
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
- Sossuunmars
Ainut mitä voit tehdä on, että menet sossuun kertomaan ahdingostasi.
Äitisi varmaan pelkää miestä eikä uskalla auttaa teitä.
Sairashan isäpuolesi on todellakin. - kassuliini
Mies todellakin kostaa sinulle. Joutuiko hän vankilaan siksi että löi sinua ja oli väkivaltainen? Jos, niin siksi hän kostaa. Mikä hirviö!
Aikamoista teatteria teillä esitetään. Äitisi kuuluisi pitää lastensa puolta, mutta hän on ''sitoutunut'' mieheen ja tuntee velvollisuudekseen seisoa miehensä rinnalla, mutta suurin syy lienee se, että hän pelkää miestä. Ties mitä mies on hänelle puhunut ja ehkä uhkaillut. Lyökö mies äitiäsi?
Ilman muuta äitisi kuuluisi suojata ja varjella lapsiaan, - sinun äitisi ei sitä tee vaan on mennyt mukaan miehen pystyttämään teatteriin. Äitisi kyllä yrittää, soittihan hän poliisit kun mies löi sinua. Mutta se ei riitä, hän on aikuinen ja äiti, sinä ja veljesi alaikäisiä. Aivan kauhistaa ajatella millaisissa oloissa joudutte elämään.
Kodin pitäisi olla turvapaikka, sinulla ja veljelläsi ei sitä ole; eipä sillä, ei taida olla äidilläsikään. Te lapset ette saa turvaa äidiltä ja se on ehdottomasti väärin.
Muista, että sinulla on täysi oikeus tuntea vihantunteita ja suuttumusta. Ja jos sinä tunnet suuttumusta ja vihaa silloin kun sinua on kohdeltu väärin, sinun EI tarvitse pyytää anteeksi. Älä vain missään nimessä vakuuttele sisimmässäsi että SINÄ olet tehnyt jotain väärin silloin kun sinua on kaltoinkohdeltu. Jos sen teet, jokin alkaa sisimmässäsi'' kasvaa vinoon''. Ymmärräthän tämän? Jos ihminen kieltää aidot tunteensa, hän kadottaa vähitellen kosketuksen aitoon minäänsä.
Onneksi olet kohta täysi-ikäinen. Mutta entä pikkuveljesi? Siksi kun tunnette että nyt tuli paha tilanne, ota yhteyttä sossuun tai poliisiin.
Äitisi tarvitsisi kunnon herätyksen ja rohkeutta irrottautua tuosta tilanteesta, mutta sinä et voi tehdä paljoakaan, eikä sinun TARVITSE tehdä, sillä hän on aikuinen ja sinä et vielä ole. Älä kanna aikuisille kuuluvaa taakkaa. Et ole vastuussa äidin ja isäpuolen tekemisistä. Muistathan tämän?
Koska äitisi ei voi / tahdo kantaa vastuuta lapsistaan - koska todennäköisesti pelkää - sossu ja poliisi ovat ne tahot joihin voi ottaa yhteyttä ja joiden kuuluu rientää apuun kun lapsille ja nuorille tulee hätä.
Kaikkea hyvää sinulle, äläkä yritä liian nopeasti kasvaa aikuiseksi! - uskoitseesi
Tärkeintä on ettet sinä etkä pikkuveljesi imaise itseenne mitään syyllisyyttä kodin tapahtumista. Isäpuolellasi on selkeästi mahdollinen persoonallisuushäiriö eikä hänen raivokohtauksensa ole sinun syystäsi tai pikkuveljesi syytä. Syyllistämisestä huolimatta koeta nähdä mitä tilanteissa oikeasti tapahtuu ja kuinka epäoikeudenmukaista teidän lasten kohtelu on. Jos saatte pikkuveljesi kanssa apua joltain muulta aikuiselta, hyvä. Jos ette saa apua ja tilanne vain jatkuu tärkeintä on uskoa omaan itseenne, ettei teille tule turhaa syyllisyydentuntoa, huonoa itsetuntoa ja katkeruutta tapahtumista. Olet kuitenkin jo 17, joten pääset muuttamaan pian pois kotoa opiskeluiden tai työn perässä.
- masentunutyksinäinen98
Taas se kusipää aloitti.Alkoi haukkumaan mua vaikka millä nimityksillä.en edes sanonut mitään.Nyt tärisen masentuneena ja vakava ilmeisenä omassa huoneessa pelko rinnassa tuntuen.Isäpuoli istuskelee äitin kaa olkkarissa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.Olen todella raivoissani ja masentunut, mutta en uskalla puhua tästä sille tai mua pidetään riidan jatkajana ja saan turpaan.Haluan muuttaa täältä vittuun, mutta tukien ja asunnon saannissa menee liian kauan.itsetuntoni vain laskee ja tunnen itseni mitättömäksi paskaksi, mikä tärisee pelosta.Isäpuoli esittää niin mukavaa olkkarissa äitille kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.Ei tulisi kuuloonkaan, että mä sanoisin mielipidettäni tai toisin tunteitani ja ajatuksiani julki.Muistan kun yks viikonloppu toin vihani esille niin se sano et paloittelee mut kirveellä jos viellä puhun.Sitten esittää maailman mukavinta ihmistä äitille.Äiti rakastaa isäpuolta niin paljon, että sillä ei ole mitään väliä mitä mä tunnen.isäpuoli on täyttä roskasakkia, voin kertoa vähän.Se myy viinaa ja kavereina ovat juopot.lapsuutensa se eli köyhästi väkivaltasessa ja ahdasmielisessä maalais kylässä, ja haluaa tuoda sen saman elämän tänne.Mulla ei ole muuta elämää kuin ahdistuksessa elo kotona.olen 17 vuotias, en ikinä pidä hauskaa eikä mulla ole kavereita.Ihan kuin tuhlaisin vain elämääni.Voi kun joku auttais mua muuttamaan täältä pelosta äkkiä pois ja toisaalta jotain onnellisuutta mun elämään.
- masentunutyksinäinen98
Se käyttäytyy kuin kakara, saa tehdä ja sanoa ihan mitä haluaa ilman seuraamuksia.Muiden on vain "totuttava" ja "hyväksyttävä" mitä se sanoo tai tulee turpaan.Toissa yönä se ajo humalassa varastetulla pyörällä kotiin ja kävi kuorsaamaan äitin sänkyyn kovaäänisesti.äitin huone on mun huoneessa yhteydessä koska meidän huoneiden välissä on vain lakana esteenä.Valvoin sitten aamu seitsemään.isäpuoli on pelkkä rasite ja maanvaiva.ei osaa muuta kuin pilata muiden elämää ja pitää itseään jonain kuninkaana.äiti vaan palvoo sitä vaikka mitä tapahtuis.En uskalla soittaa poliisia koska muuten 2v pikku siskopuoli ja 13v pikkuveli huostaan otetaan, niin sossu uhkas äitiä viime vuonna kun olimme taas, kenempä muun kuin isäpuolen takia turvakodissa.sossu sano et meidän ei tarvii olla tekemisissä sen kaa enää ikinä, mutta äiti pakottaa meidät siihen.Pelkään myös äitin ja sen riitelyä koska joskus tämä kusipää kohdistaa riitelyn muhun.Jatkuvasti haukkuu mun oikeeta iskää.Äiti on ihan outo, sen jälkeen ku isäpuoli on ahdistellu ja haukkunu mua, äiti menee sen luo juttelee niinkuin kaikki olis hyvin ja ne halailee ja "sopii keskenään riidan mun ja isäpuolen välillä".Mä taas en saa puhua mitään tai olen riidan jatkaja.Haluan pois tästä ahdasmielisestä luukusta vapauteen ja onnellisuuteen!
- ciiluah
Ehkä se huostaanotto olisikin hyvä asia? Teidän kaikkien elämä tuollaisen häiriintyneen ihmisen takia menee pilalle. Todella kurjaa, Joskus pitää aikuisellekin ihmiselle kerta kaikkiaan laittaa rajat. Ei hänellä ole oikeutta käyttäytyä noin. Olette siis olleet turvakodissakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768