EU ei keksi mihinkään tehokeinoja !

Täysin turha liitto siis. Ei minkäänalaista yhteistä linjaa missään, ei minkäänlaisia tehokeinoja ratkaista isoja ongelmia.

Suomi kärsiin EU:sta euroineen. Ei muuta kuin ulos kokonaan tuosta äärinössöjen liberaalien liitosta. Kuppaavat vain kantaväen rahaa tyhjänpäiväisiin toimiinsa.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

EU on täysin toimimaton kyhäelmä. Tämän ymmärrän ihan taviksenakin.

Äänestä
  • Et ole sitten ymmärtänyt mitään. EU toimii juuri kuin sen sionisti-perustajat ajattelivatkin, että valtiot lakkautetaan orja-statukseen monella eri rintamalla, ja näin koko alueen luonnonvarat jäävät ilman suojelevaa isänmaallista kansaa.

    Ryöstöoperaatio. Ymmärrätkö?

    Äänestä

Eikös se Romppu-Hermanni ollut kovin kiihkoissaan siitä, että nimenomaan pakolaisten pääsyä ESTETÄÄN EU:hun. Niiden pitää saada tulla! - ukko uhosi silmämunat lasien takaa fanaattisena loistaen yhdessäkin televisiolähetyksessä.

Yrittäkää nyt ihmiset ymmärtää, että nämä tulijat ovat haluttuja, ei niitä torjuta, koska se ei ole ollut tämän pelin henki alunperinkään. Ihmeellistä, että joku vieläkin olettaa, että Frontex tai näiden Välimeren maiden rajavalvonta noiden tuloon puuttuisi. Ei puutu.

Syy on varsin selvä ja käskyt tulevat vielä Romppu-Hermannia ja Angelaa ylempää. Se on USA, joka hoitaa nyt tällä tavalla aiheuttamaansa humanitääristä kriisiä Syyriassa, Irakissa ja muualla Lähi-idässä. Samalla moni muu ryhmä aina Pakistanista, Afganistanista aina Sudaniin on nähnyt tilaisuutensa koittaneen. Yhtäkaikki - kaikki otetaan sisään. Kaikki.

Ja te maksatte.

Äänestä
  • "Syy on varsin selvä ja käskyt tulevat vielä Romppu-Hermannia ja Angelaa ylempää. Se on USA, joka hoitaa nyt tällä tavalla aiheuttamaansa humanitääristä kriisiä Syyriassa, Irakissa ja muualla Lähi-idässä. Samalla moni muu ryhmä aina Pakistanista, Afganistanista aina Sudaniin on nähnyt tilaisuutensa koittaneen. Yhtäkaikki - kaikki otetaan sisään. Kaikki. "

    Pääsin jo jäljille, vaan aika loppui kesken. Saudit haluaa suojella niitä ja USA on tehnyt sovintokaupat, vastalahjana kiristetään saksalaisia viranomaisia puhelimilla. Toisaalta Saksaa hallitsee "kahelit", joilla on niin suuri pelko hitlerin ajoista, että takaraivosta puuttuu kohta, jossa lukee, että "olemme itsenäinen valtio ja määräämme itse".

    Äänestä

  • Merkeli taisi saada kananmunasta Heidenaussa eilen. Lehdessä vain kuva.

    Merkel in der Hassmanufaktur
    http://www.zeit.de/politik/deutschland/2015-08/heidenau-angela-merkel

    Lehtien kommentit ovat suvakeilta, joilla on kova tarve haukkua natseja. No, vielä vähän aikaa tätä mieltä ovat suvakit ja "neonatsit" ovat syntisäkkejä. Olen melko varma, ettei viroissa olevat ihmiset kehtaa avata suuta, silti ne eivät tue suvakkien ideaa.
    Voi vielä tämän syksyn olla vain "neonatsien" päänsärky, mutta kyllä se vielä toiseksi muuttuu. Vahinko, että se on rikkaassa maassa hidas prosessi, töitä kun on vielä.

    Äänestä

EU on toivoton tekele. Joutaa lopettaa koko pulju. Kansallisvaltiot takaisin.

Äänestä

Kun säilytetään kansallisvaltiot, säilytetään samalla monikulttuurisuus maailmassa.

Jos maailmasta pitää joitain kulttuureja ja kansoja supistaa sekä hävittää, niin tietysti ne ovat afrikassa ja lähi-idässä.

Intian tulisi supistaa omaa väestöään. Kovat kriisit sielläkin edessä.

Äänestä

Liekö ollut EU äänestyskin "rehellinen", samoin kuin vaalitkin nykyään. Arvelin vain, kun en tunne ainuttakaan EU:n kannattajaa.

Äänestä
  • EU,n kannattajat löytyy varakkaista ihmisistä, niistä jotka osaa
    verosuunnittelun ja suurviljelijöistä,
    ei kuulu minunkaan tuttavapiiriini mutta jokusen tiedän.

    Äänestä

  • neeihaluaäänestystä kirjoitti:

    EU,n kannattajat löytyy varakkaista ihmisistä, niistä jotka osaa
    verosuunnittelun ja suurviljelijöistä,
    ei kuulu minunkaan tuttavapiiriini mutta jokusen tiedän.

    TOTTA.

    Äänestä

EU:n tarkoitus on luoda verovaroin kustannettuja hyvin palkattuja suojatyöpaikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroäänestys kirjoitti:

Täysin turha liitto siis. Ei minkäänalaista yhteistä linjaa missään, ei minkäänlaisia tehokeinoja ratkaista isoja ongelmia.

Suomi kärsiin EU:sta euroineen. Ei muuta kuin ulos kokonaan tuosta äärinössöjen liberaalien liitosta. Kuppaavat vain kantaväen rahaa tyhjänpäiväisiin toimiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu