Näkyni Ristin kiertäjistä. Vanha risti, vaik' vuos-sadat vierivät pois yhä tunnus on häpeän sen, lauletaan hengellisessä laulussa, liittyy yölliseen näkyyni.
Suurella avoimella kentällä seisoi Suuri hyljätty risti, joka oli seisonut paikoillaan vuosisatoja. . . .Risti seisoi sementistä valetulla lähes aarin kokoisella neliön muotoisella paksulla jalustalla.
Useita metrejä korkea risti oli valettu myös sementistä ja valkaistu aikoinaan kalkilla, joka vuosien saatossa oli alkanut rapistua hoitamattomana ja kalkki osittain irtautunut ja pudonnut ristin juurelle.
Massiivinen sementtinen risti näkyi kauaksi avoimelta kentältä, jonka äärimmäiseen reunaan oli rakannettu kiertotie, joka kiersi ristin kaukaa. Ristin kautta kulkeva tie olisi lyhentänyt matkaa kokouspaikkaan, johon matkaajat olivat menossa, mutta he halusivat valita kiertotien kentän takana näkyvään kokouspaikkaan.
Halusin oikaista kokouspaikkaan suoraan ristin takana näkyvään suureen rakennukseen, jonne väki siirtyi kiertäen rakennuksen sen takasivulle. . . Lähestyessäni rakennusta huomasin, ettei ristin puolella rakennusta ollut ovia, eikä ikkunoita. Siksi he kiersivät rakennuksen taakse, josta avautui erilainen näkymä ovista ja ikkunoista.
Kuitenkin huomasin harjakorkeudella rakennuksen päädyssä olevan ikonin muotoisen ristikkoikkunan idän puolella. Tarkastelin rakennusta lähemmin ja huomasin, että se oli rakennettu hirsistä kauan sitten. . . .Enkeli astui vierelleni ja sanoi: Laske hirsien lukumäärä, alkaen alimmasta hirrestä, sen ylimpään hirteen asti. . .Aloin laskea hirsikerroksia ja niitä oli kaksikymmentä hirsikertaa räystään korkeudelle asti ja viimeinen hirsikerta ei ollut kokonaan näkyvissä, joka olisi ollut kahdeskymmenesyhdes hirsikerros.
Enkeli sanoi: Ne hirsikerrokset ovat vuosisatoja, jonka aikana rakennus on seissyt ja uusitun mustan katon myötä se on lähes valmis. . Kahdeskymmenesyhdes vuosisata akoittaa myös kolmannen vuosi-tuhannen, jolloin rakennus ja väki joutuvat uuteen olomuotoon.
Tuo ekumeeninen rakennus oli kauttaaltaan pimeä, eikä ristin valo näkynyt, eikä heijastunut ristiltä ikkunattomaan rakennukseen, joka oli hirsillä peitetty kauttaaltaan ristin puolelta.
Tuo valoton rakennus vetää puoleensa valottomia ihmisiä, jotka lopun aikana tahtovat pelastua ilman ristin häpeää, joka voisi muuttua heille voimaksi. . . Sensijaan he juovat riivajien maljasta ja ovat haluttomia pakenemaan pois Baabelin rakennuksesta.
Näkyni rististä
88
333
Vastaukset
No mitäpä pitäisi sitten sanoa, kun näkysi osoittautuu saduksi, kuten kaikki muutkin?
Oletko valmis muuttamaan mielipiteitäsi, sillä mitään lopun aikaa ei tule sinun eläessäsi, eikä sinun jälkeesi, ei lapsesi jälkeen, eikä heidän lapsiensa jälkeen. Se on selvä asia. Toivoa saa toki, mutta jos ei 2000 vuotta riitä sen tunnustamiseksi että jumalasi on sinut pettänyt, niin eihän sinulle tietenkään mikään silloin riitä.
Uskovat ovat nähneet samoja näkyjä jo 2000 vuotta ja jokainen on ollut uskossaan ja näyissään yhtä varma kuin sinäkin, että no nyt se alkaa.
Ei ole alkanut. Eikö kerro sinulle mitään?- Anonyymi
Ole iloinen, että armollinen Jumala on antanut sinullekin armonaikaa tehdä parannus. Olet kirjoituksesi perusteella puolesi valinnut. Sinulla on siihen oikeus. Mutta varmasti sinullekin on ilosanoma julistettu, jonka olet torjunut.Toivon,että et saastuta omaisiasi, tuolla virheellisellä asenteellasi. Ethän halua viedä heitä mukanasi helvettiin. Mitä sanot heille,kun he kysyvät viimeisen tuomion jälkeen ".Miksi et kertonut meille Jeesuksesta?
" Tuo ekumeeninen rakennus oli kauttaaltaan pimeä"
_______________________________
Näkysi Ei seuraa Raamattua... eikä ole siis Sanan mukainen...
.
Vrt Joh 13:35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."- 1234567---
Johanneksen ensimmäinen kirje 2:3. Siitä me tiedämme Hänet tuntevamme, että pidämme Hänen käskynsä. 4. Joka sanoo: Minä tunnen Hänet eikä pidä Hänen käskyjänsä, se on valehtelija, ja totuus ei ole hänessä.
Rakkaudessa tulee puhua totuutta lähimmäisillemme. Joka viettelee yhden näistä pienimmistä jne.... "Profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi."
(1Kor 14:3)- 1234567---
Ymmärrätkö myös mitä luet, ja mikä on näyssä sanoman sisältö, mikä on mielestäsi valheellista näyssä.
Raamatussa sanotaan. Paetkaa pois Baabelista te minun kansani. - armolahjansa.kullakin
1234567--- kirjoitti:
Ymmärrätkö myös mitä luet, ja mikä on näyssä sanoman sisältö, mikä on mielestäsi valheellista näyssä.
Raamatussa sanotaan. Paetkaa pois Baabelista te minun kansani.Läheskään kaikki eivät näkyjä ymmärrä. Monet eivät ymmärrä tätäkään näkyä, joka Pietarille näytettiin Apostolien teot 10:9-15.
- vaatii.paljon.tutkimista
armolahjansa.kullakin kirjoitti:
Läheskään kaikki eivät näkyjä ymmärrä. Monet eivät ymmärrä tätäkään näkyä, joka Pietarille näytettiin Apostolien teot 10:9-15.
Näin se monet sepostavat Pietarin näkyä, että mukamas kaikki mikä elää ja liikkuu on nyt syötävää. Monilla heikko Raamatun sanan ymmärtäminen.
- Anonyymi
``Jos te keskenänne, minua rakastatte, niin te pidätte, minun käskyni. Lieksan kirkossa oli käsin tehty epäjumala, ja kehoitin kirjeessäni, Taisto Hilbergiä sen poistamaan, ennen 3 viikkoa, sillä kirkko palaa Perjantai yönä 3 viikon täytyttyä. Kirjoitin kirjeen Kiinasta, Beihai nimisestä kaupungista, mutta viulutaiteila ,pastori Markkasen kanssa juteltuani, Taisto ei ollut välittänyt poistaa, vaikka kirjeessäni oli määräys. Senpä jälkeen kun kirkko paloi tarkalleen 3 vk päästä, sitä sapattina sitten sormi suussa ihmeteltiin, miten se yöllä paloi. Jos etsitte syyllistä, sanokaa että Taisto katso peiliin, terv. Pappinen= benedictus= siunattu
- Anonyymi
1234567--- kirjoitti:
Ymmärrätkö myös mitä luet, ja mikä on näyssä sanoman sisältö, mikä on mielestäsi valheellista näyssä.
Raamatussa sanotaan. Paetkaa pois Baabelista te minun kansani.Ja myös lähtekää siitä ulos te minun kansani Ilm 18: 4, mutta ei! Benkku
- Anonyymi
vaatii.paljon.tutkimista kirjoitti:
Näin se monet sepostavat Pietarin näkyä, että mukamas kaikki mikä elää ja liikkuu on nyt syötävää. Monilla heikko Raamatun sanan ymmärtäminen.
Kyllä, sika liikkuu, mutta sialle tulee loppu ja syöjälle t, Pappinen= Benedictus= siunattu Jes 66: 17
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, sika liikkuu, mutta sialle tulee loppu ja syöjälle t, Pappinen= Benedictus= siunattu Jes 66: 17
Pietaria kehotettiin syömään saastaisia eläimiä lakanakaankkaalla röhkiviä, Pietari , joka naulattiin pää alaspäin, ilman poikkipuuta . kieltäytyi syömästä!! Pappinen= Benedictus= siunattu
- Anonyymi
armolahjansa.kullakin kirjoitti:
Läheskään kaikki eivät näkyjä ymmärrä. Monet eivät ymmärrä tätäkään näkyä, joka Pietarille näytettiin Apostolien teot 10:9-15.
Läheskään kaikki eivät näkyjä ymmärrä.
Mitä varten vajavaiset sitten sanoo sen ilmoille.
Ihminen on tyhmä ainakin tulkinoissan,varsinki amerikan 1900 alku höpinä lahkot.
Ei mitään takuuta,ovat kuin alkukantainen afrikkalainen heimo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
``Jos te keskenänne, minua rakastatte, niin te pidätte, minun käskyni. Lieksan kirkossa oli käsin tehty epäjumala, ja kehoitin kirjeessäni, Taisto Hilbergiä sen poistamaan, ennen 3 viikkoa, sillä kirkko palaa Perjantai yönä 3 viikon täytyttyä. Kirjoitin kirjeen Kiinasta, Beihai nimisestä kaupungista, mutta viulutaiteila ,pastori Markkasen kanssa juteltuani, Taisto ei ollut välittänyt poistaa, vaikka kirjeessäni oli määräys. Senpä jälkeen kun kirkko paloi tarkalleen 3 vk päästä, sitä sapattina sitten sormi suussa ihmeteltiin, miten se yöllä paloi. Jos etsitte syyllistä, sanokaa että Taisto katso peiliin, terv. Pappinen= benedictus= siunattu
Lieksa on muutenki vajavainen paikka.
On kyllä taas enemmän vajavainen..:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pietaria kehotettiin syömään saastaisia eläimiä lakanakaankkaalla röhkiviä, Pietari , joka naulattiin pää alaspäin, ilman poikkipuuta . kieltäytyi syömästä!! Pappinen= Benedictus= siunattu
Pietaria kehotettiin syömään saastaisia eläimiä lakanakaankkaalla röhkiviä, Pietari , joka naulattiin pää alaspäin, ilman poikkipuuta . kieltäytyi syömästä!! Pappinen= Benedictus= siunattu
Kuulehan porsas,todista tämä ?
Ei omalla keromuksella.
Näin ei ole tapahtunut rotta,vääristelet?
- profeettajesajansanomia
Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.Sen tähden herpaantuvat kaikki kädet, ja kaikki ihmissydämmet raukeavat. He peljästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjät tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot tulenkarvaisina.
Katso Herran päivä tulee armottomana tulen kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa aurinko on pimeä noustessansa kuu ei kirkkaana kumota.
Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa, minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
Ei aina proofeetat lohdutuksen sanoja julista.- profeettajesajansanomia
Tai oikeesti ei jumala kosta, kun se on mielikuvitusta.
1 Kor 14:1 Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
14:3 Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.- hengelliset.ymmärtävät
Hyvä oli profeetan sanoma, ja varteen otettava. Profeetan joka sana panee mietteliääksi ! On näkyjä joita Jumala näyttää tänäkin aikana,kuten aloittajalle ja niissä on sanoma kansalle.
- Anonyymi
profeettajesajansanomia kirjoitti:
Tai oikeesti ei jumala kosta, kun se on mielikuvitusta.
Uskovalle Jumala, Jeesus ja Pyhähenki, ovat Persoonallisia olentoja, jotka vastaavat rakkaasti,kun heiltä kelvollisesti jotain anomme. Hän on ehdottoman oikeudenmukainen tuomari.Ethän itsekään haluaisi pahan voittavan. Omistaan Hän pitää huolta,kuin hyvä paimen lampaistaan.
- Anonyymi
Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.Sen tähden herpaantuvat kaikki kädet, ja kaikki ihmissydämmet raukeavat. He peljästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjät tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot tulenkarvaisina.
Katso Herran päivä tulee armottomana tulen kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.
Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa aurinko on pimeä noustessansa kuu ei kirkkaana kumota.
Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa, minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.
Ei aina proofeetat lohdutuksen sanoja julista.
Ai katso,nämä vajavaiset huutavat ja tuomitsevat ihmisen jonka on Isä luonut virheineen !
Mutta nämä kehittymät huutavat verta ja janoavat kuin viemärirotat ja haluten rangaistusta Isän luoduille,koska he luulevat olevansa parempia kaikessa. He ovat uskossa mutta se ei ole oikea,he eivät Rakasta,he tuomitsevat !! - Anonyymi
hengelliset.ymmärtävät kirjoitti:
Hyvä oli profeetan sanoma, ja varteen otettava. Profeetan joka sana panee mietteliääksi ! On näkyjä joita Jumala näyttää tänäkin aikana,kuten aloittajalle ja niissä on sanoma kansalle.
Ei ole profeettoja mitään,on vain ihmisiä jotka kuvitellevat olevansa ja he ovat kuin autokauppiaita. Todella surkeata sakkia.
He muka profeetat saa ihmisen pään sekaisin ja voivat viedä jopa perinnön muilta.
Olkaa valpaana näistä pelle profeetoista,niin moni on vain valhetta.
Sillä on vain yksi Jumalan poika,Kristus !
Mitään muita lässykkä"profeeetoita" ei tarvita kuin ojan kaivuuseen,siellä voi 1900-luvun pelle kuoppaa kaivaa uudelle tielle:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovalle Jumala, Jeesus ja Pyhähenki, ovat Persoonallisia olentoja, jotka vastaavat rakkaasti,kun heiltä kelvollisesti jotain anomme. Hän on ehdottoman oikeudenmukainen tuomari.Ethän itsekään haluaisi pahan voittavan. Omistaan Hän pitää huolta,kuin hyvä paimen lampaistaan.
Uskovalle Jumala, Jeesus ja Pyhähenki, ovat Persoonallisia olentoja, jotka vastaavat rakkaasti,kun heiltä kelvollisesti jotain anomme. Hän on ehdottoman oikeudenmukainen tuomari.Ethän itsekään haluaisi pahan voittavan. Omistaan Hän pitää huolta,kuin hyvä paimen lampaistaan.
Vain jos ymmärrät sanoman Kristuksen: Rakkaus !
Saat uskoa tai tehdä temppujasi mutta jos,et ymmärrä Kristuksen sanomaa,et jatka matkaasi vaan palaat tänne oppimaan.
Luulet,että pääset taivaaseen siis kotiin heti..Ei se niin mene,sinun on opittava !
- iloinen_naurajaa
Nämä aloittajan vitunmoiset harhat eivät poistu muulla kuin voimakkailla psyykenlääkkeillä ja suljetulla osastolla tapahtuvalla hoidolla.
- Adavarin.tavat
Nehän menee toisten hullujen kanssa lauantaina samaan paikkaan laulelemaan virsiä. Se se vasta pähkähulluutta.
- valitse.elämän.tie
Adavarin.tavat kirjoitti:
Nehän menee toisten hullujen kanssa lauantaina samaan paikkaan laulelemaan virsiä. Se se vasta pähkähulluutta.
Sana rististä on hullutus, niille, jotka kadotukseen joutuvat.
- Anonyymi
Adavarin.tavat kirjoitti:
Nehän menee toisten hullujen kanssa lauantaina samaan paikkaan laulelemaan virsiä. Se se vasta pähkähulluutta.
SILLOIN SE , se on hulluutta jos paikassa on epäjumalan kuvia, vaikka kuinka laadukkaita, epäjumalankuvat eivät kykene lunastamaan adventisteja, koska niillä ei ole verta, eikä mykkinä lunastusoikeutta. Herra puolestaan sanoo: `` Huuda avuksesi niitä jumalia, joita olet itsellesi tehnyt tai teettänyt, auttakoot ne sinua hätäsi päivinä, Herra väittää, ettei hän kuule eikä auta! Jatkaa vielä `älä turhaan huutele tänne Taivaaseen`` terv. Pappinen
- Anonyymi
valitse.elämän.tie kirjoitti:
Sana rististä on hullutus, niille, jotka kadotukseen joutuvat.
Sana, evankeliumista Kristuksesta on viisautta, ne eivät joudu kadotukseen, he eivätpidä kenenkään puolta, eivätkä ketään imartele!!. Jumala ei tunne epäjumalan palvelijaa, eikä vastaa rukouksiin, koska he puhuvat vilppiä epäjumalten puolesta, ja heidän oikea käsi on valheen käsi , kun seuraat sitä. Pappinen
- eiadventisti
Ekumenia on eri kirkkokuntien välistä keskustelua. Se jatkuu ja jatkuu eikä taida johtaa yhtään mihinkään.
Rististä on sen yhteydessä vaikea sanoa mitään, koska osa ekumeenikoista on hyvinkin uskovia, osa liberaaleja.
Tie on kapea, Jeesus on ovi. Risti on uskovalle rakas.- Anonyymi
Puinen risti on samanlainen kuolinpuu, kuin ryövärinkin, Kristus puussa oli pyhä , oikea, ja hyvä. mutta ristin puun kantoineen jäi maahan, se tuottaa vesan!!
- tätä.olen.miettinyt
Ilmestyskirjan 18.luku Enkeli julistaa Babylonin kukistuvan. 4.jae: Lähtekää siitä ulos minun kansani. Keitä nyt sitten ovat nämä Jumalan kansaan kuuluvat ?
- 1234567---
Jumalan kansa pitää sapatin pyhänäpäivänä. Jumalan kansalla ei myöskään naiset ole pappeina. Jumalan kansalla avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Jumalan kansa ei syö sianlihaa, eikä muita saastaisiin eläimiin kuuluvien lihaa. Jumalan kansa ei kumoa Raamatun sanaa.

Missäs tällainen seurakunta on ?
tätä.olen.miettinyt:"Ilmestyskirjan 18.luku Enkeli julistaa Babylonin kukistuvan. 4.jae: Lähtekää siitä ulos minun kansani. Keitä nyt sitten ovat nämä Jumalan kansaan kuuluvat ?"
Uskoni mukaan se Babylon on viimeisen ajan uskonnollis-okkultistinen petomaisen eli antikristillisen valtiovallan kanssa hengellisessä porttoudessa oleva Roomasta johdettu maailmankirkko/maailmanuskonto, jonka jäsenkirkkokunnissa on kuitenkin Jumalan kansaa. Eli uskovia, jotka eivät hyväksy kyseisen kaiketi synkretistisen ja Jumalan sanan hylänneen uskontojärjestelmän oppeja ja käytäntöjä.
Se Jumalan kansa lähtee Babylon-järjestelmästä ulos, ettei se tulisi osalliseksi Babylonin synteihin eikä sen tarvitsisi kärsiä Babylonia kohtaavista tuomioista.
HUOM! Babylonista lähtevän Jumalan kansan ei sanota menevän sen jälkeen sisään mihinkään tiettyyn ihmisperusteiseen kirkolliseen organisaatioon kuten esim. Adventtikirkkoon. Jumalan kansa vain eroaa, lähtee ulos ja odottaa Jeesusta palaavaksi.- 1234567---
Kopittelija007 kirjoitti:
Missäs tällainen seurakunta on ?
Jumala kokoaa omansa neljältä ilman suunnalta.
- 1234567---
totuusfriikki7678 kirjoitti:
tätä.olen.miettinyt:"Ilmestyskirjan 18.luku Enkeli julistaa Babylonin kukistuvan. 4.jae: Lähtekää siitä ulos minun kansani. Keitä nyt sitten ovat nämä Jumalan kansaan kuuluvat ?"
Uskoni mukaan se Babylon on viimeisen ajan uskonnollis-okkultistinen petomaisen eli antikristillisen valtiovallan kanssa hengellisessä porttoudessa oleva Roomasta johdettu maailmankirkko/maailmanuskonto, jonka jäsenkirkkokunnissa on kuitenkin Jumalan kansaa. Eli uskovia, jotka eivät hyväksy kyseisen kaiketi synkretistisen ja Jumalan sanan hylänneen uskontojärjestelmän oppeja ja käytäntöjä.
Se Jumalan kansa lähtee Babylon-järjestelmästä ulos, ettei se tulisi osalliseksi Babylonin synteihin eikä sen tarvitsisi kärsiä Babylonia kohtaavista tuomioista.
HUOM! Babylonista lähtevän Jumalan kansan ei sanota menevän sen jälkeen sisään mihinkään tiettyyn ihmisperusteiseen kirkolliseen organisaatioon kuten esim. Adventtikirkkoon. Jumalan kansa vain eroaa, lähtee ulos ja odottaa Jeesusta palaavaksi.Tämä onkin mielenkiintoista. Kirkoista lähtee ulos sakkia kuka mistäkin syystä. Kaikki ulos lähtijätkään, eivät seuraa kaikkea totuutta. Tottakai heistäkin löytyy totuuteen uskovia. On mielenkiintoista seurata aikaamme.
Vähemmistönä ovat lopulta totuuteen uskovat kuitenkin. Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun Hän tulee toisen kerran. - harvat.harvat.harvat
1234567--- kirjoitti:
Tämä onkin mielenkiintoista. Kirkoista lähtee ulos sakkia kuka mistäkin syystä. Kaikki ulos lähtijätkään, eivät seuraa kaikkea totuutta. Tottakai heistäkin löytyy totuuteen uskovia. On mielenkiintoista seurata aikaamme.
Vähemmistönä ovat lopulta totuuteen uskovat kuitenkin. Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun Hän tulee toisen kerran.Harvat ovat ne jotka sen tien löytävät, joka elämään vie.
- kerettiläinen-
totuusfriikki7678 kirjoitti:
tätä.olen.miettinyt:"Ilmestyskirjan 18.luku Enkeli julistaa Babylonin kukistuvan. 4.jae: Lähtekää siitä ulos minun kansani. Keitä nyt sitten ovat nämä Jumalan kansaan kuuluvat ?"
Uskoni mukaan se Babylon on viimeisen ajan uskonnollis-okkultistinen petomaisen eli antikristillisen valtiovallan kanssa hengellisessä porttoudessa oleva Roomasta johdettu maailmankirkko/maailmanuskonto, jonka jäsenkirkkokunnissa on kuitenkin Jumalan kansaa. Eli uskovia, jotka eivät hyväksy kyseisen kaiketi synkretistisen ja Jumalan sanan hylänneen uskontojärjestelmän oppeja ja käytäntöjä.
Se Jumalan kansa lähtee Babylon-järjestelmästä ulos, ettei se tulisi osalliseksi Babylonin synteihin eikä sen tarvitsisi kärsiä Babylonia kohtaavista tuomioista.
HUOM! Babylonista lähtevän Jumalan kansan ei sanota menevän sen jälkeen sisään mihinkään tiettyyn ihmisperusteiseen kirkolliseen organisaatioon kuten esim. Adventtikirkkoon. Jumalan kansa vain eroaa, lähtee ulos ja odottaa Jeesusta palaavaksi.Aamen!
- Anonyymi
1234567--- kirjoitti:
Jumalan kansa pitää sapatin pyhänäpäivänä. Jumalan kansalla ei myöskään naiset ole pappeina. Jumalan kansalla avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Jumalan kansa ei syö sianlihaa, eikä muita saastaisiin eläimiin kuuluvien lihaa. Jumalan kansa ei kumoa Raamatun sanaa.
Se on oikein ja hyvin tehty.
- Anonyymi
Kopittelija007 kirjoitti:
Missäs tällainen seurakunta on ?
wow, eikä se hyysää avionrikkojia , kuten Pekka Tähden seurakunta!
- Anonyymi
totuusfriikki7678 kirjoitti:
tätä.olen.miettinyt:"Ilmestyskirjan 18.luku Enkeli julistaa Babylonin kukistuvan. 4.jae: Lähtekää siitä ulos minun kansani. Keitä nyt sitten ovat nämä Jumalan kansaan kuuluvat ?"
Uskoni mukaan se Babylon on viimeisen ajan uskonnollis-okkultistinen petomaisen eli antikristillisen valtiovallan kanssa hengellisessä porttoudessa oleva Roomasta johdettu maailmankirkko/maailmanuskonto, jonka jäsenkirkkokunnissa on kuitenkin Jumalan kansaa. Eli uskovia, jotka eivät hyväksy kyseisen kaiketi synkretistisen ja Jumalan sanan hylänneen uskontojärjestelmän oppeja ja käytäntöjä.
Se Jumalan kansa lähtee Babylon-järjestelmästä ulos, ettei se tulisi osalliseksi Babylonin synteihin eikä sen tarvitsisi kärsiä Babylonia kohtaavista tuomioista.
HUOM! Babylonista lähtevän Jumalan kansan ei sanota menevän sen jälkeen sisään mihinkään tiettyyn ihmisperusteiseen kirkolliseen organisaatioon kuten esim. Adventtikirkkoon. Jumalan kansa vain eroaa, lähtee ulos ja odottaa Jeesusta palaavaksi.MELKEIN, TÄSMÄLLEN NOIN. egumeniaa, se ei pidä osana uskontoaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oikein ja hyvin tehty.
katolinen kirkko ja Eu, riisuu ADVENTTIKIRKON ALASTOMAKSI, se pitää osata vai lukea oikein Ilm 17: 16 `` riisuvat paljaaksi ´´ tarkoittaa ettei hänellä ole sen jälkeen vanhurskauden eli rehellisyyden muita vaatteita, kun Eu on määrännyt. Euroopan unionin kansalaiset, jotka kieltäyväy Maailman Talousfoorumin digitaalisista henkilötunnuksista, suljetaan yhteiskunnan osallistumisen ulkopuolelle. Sapatti ja Sunnuntai vaikuttaa talouteen, joten EU muuttaa viikkoon vain yhden lepopäivän, ja se tulee olemaan Sunnuntai. Se kalibroidaan, että on vain yksi lepopäivä jolla on EU:n leposuoja, Sapatin pyhittäjien on luovuttava Sapatista , ja näin yhtenäistetään lepopäiväkysymys, että kaikilla on sama, joka on EU:n kontrollissa ja Paavin kontrollissa, ja Amerikan yhdysvallat sitoutuu tähän muutokseen myös. Näin se tapahtuu terv Pappinen = Benedictus
- Anonyymi
1234567--- kirjoitti:
Tämä onkin mielenkiintoista. Kirkoista lähtee ulos sakkia kuka mistäkin syystä. Kaikki ulos lähtijätkään, eivät seuraa kaikkea totuutta. Tottakai heistäkin löytyy totuuteen uskovia. On mielenkiintoista seurata aikaamme.
Vähemmistönä ovat lopulta totuuteen uskovat kuitenkin. Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun Hän tulee toisen kerran.Eihän Jeesus löydä uskovia, sillä ``Uskon kautta hän (Mooses) pani toimeen veren sivelyn (Pääsiäisenä), ettei esikoisten surmaaja, koskisi heihin. Tästä saatana joka asuu Vatikaani kirkossa, sai aiheen, ja pani toimeen Katolisessa kirkossa kasteen, jossa kastetaan kolminaisuuden nimeen ilman verta Ef 1: 7, tämä johtaa kuolemaan, sillä elämä on Jeesuksen nimessä ja veressä, kuten Ef 1: 7 sanookin. Juuri tästä syystä Jeesuksen Jumala ja Isä Jeesukselle ruumiin valmisti Heb 10: 5, jossa oli myös veri, ja uhri puu oli Golgatalla, jossa hän joi sen maljan, sinun ja minun puolesta terv. Pappinen
- näkyjä.näkevät
luetaampas uudelleen.
- semantti
Sementti on jauhoa. Siitä ei voi rakentaa mitään muuta kuin jauhokasoja. Betoni sen sijaan... siitä voi tehdä jopa valuja.
- kerettiläinen-
>> Tuo ekumeeninen rakennus oli kauttaaltaan pimeä, eikä ristin valo näkynyt, eikä heijastunut ristiltä ikkunattomaan rakennukseen, joka oli hirsillä peitetty kauttaaltaan ristin puolelta. <<
Siksipä Adventtikirkonkin "viisaat ja ovelat" ovat menneet itse sisälle "tarkkailemaan", että josko sinne sittenkin jotain valoa jostain kautta kuitenkin heijastuisi, kun eivät ole asiasta aivan varmoja.... - lukemaan.vaan
Kyllä adventisteilta näkyjä löytyy.
- Anonyymi
kyllä löytyy !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä löytyy !
Löytyy löytyy.
- tänäpäivänä
Kuinkahan on ovatko haluttomia pakenemaan pois Baabelista tänäpäivänä ?
- muistutetaan.tästä
Baabelilaisethan ristejä rakentavat, vääntelevät orjantappurakruunut, sekä takovat naulat, sekä pitävät ruoskansa lyöntivalmiina.
Se, mitä ristillä tullaan näkemään, ei olekaan ihmisteko, vaan näyttää ihmisenteon, siis rakkaudettomuuden. Siksipä risti kantaa omantyön, muotojumalisuuden ym.
Siksi ristinHerra ei astunutkaan alas ihmisen rakennelmasta, vaan oli loppuunasti siellä "ristillä" - että silmämme todella näkisivät omantyömme tuloksen, eli tavan, halun tappaa itse Herra, ettei vain elämä saavuttaisi meitä.
Se, mitä me haluamme vapaaksi, on taas Barabbas. Hän oli murhamies, kaltaisemme ja hänen rinnallaan meidän on hyvä käydä, ei tarvita mielenmuutosta.
Siksi maailma edelleen "leikkii" uskonnollisilla kuvilla, tuo ristinsä katseltavaksi, että katsokaa, mitä ME saimme aikaiseksi. Teimme ristin. Heitimme jopa arpaa noista Herran vaatteista, että hääpuku olisi verisennäköinen, tekojemme summa.
Jatkamme samaa syssyä vuodesta toiseen, leikitään ristin- pääsiäisiä eri jeesuksia sitten mallaa, no nyt sitä ristintekoa, jouluna vauvaa jne.
Opetuslapsille näyttäytyy taas kokonaisuus. Jumala - Jumalana, jolla on valta - jopa tappaa syntiä tekevä sielu, että valtakunta kerran olisi vapaa pahasta.
Jumala - Isänä - joka antoi vapauden mennä sikakaukaloille asti syömään, että nähtäisiin maailman eväät saastaisina. Palattaisiin kotiin - edes palvelijan osaan, mutta Isä olikin vastassa - juhla-aterioin.
Siinä nähdään Sana - joka Jumalantyönä lunastaa ja peittää syntien paljouden.
Siinä nähdään Sana - tulevana Kuninkaana, joka hallitsee - ja Valtakunnassa on oikea Jumalan rakkauden tahto - eli laki onkin sydämessämme - morsiamella ja siellä Yljän puolisolla. Haluan elää valtakunnassa Kuninkaani rinnalla - samanmielisenä, jossa päämäärätietoinen tahto tuo täydellisen valtakunnan.
jne. jne.
Täällä vielä opetuslapseudessa oppimassa ja ojentautumassa, että Ylkä saa pukea tahtonsa hääpukuun. Pukuun, jossa ei ole ryppyjä.
Se kelpaa siihen juhlaan, joka on edessä.
Täällä ei enää tässä ja nyt rakennellakaan ristejä, tai väännetä orjantappuroit toisen päähän. Ei ruoskita lähimmäisiä, sillä, minkä teette yhdelle minun vähimmistä, sen teette minulle. Siis ei rakenneta ristejä, ei lyödä, ei syljetä Mestariamme ENÄÄ, vaan Hengen voimasta voin muuttua ja Jumalan työnä tehdä matkaa luvattuun.
Hän on pannut Henkensä sydämeen, armoistuin on Herrani valtaistuin, se on rakkauden istuin. Hän on kihlannut minut.
Minäkö eläisin vielä maailmasta, tai perisynnin varjolla tahalteni rikkoisin Ylkääni vastaan. Ei, pois se minusta. Herran työ vallatkoon sydämeni, että perille kuljen armon kautta.
Ei leikitä ristileikkejä pääsiäisinä ja mennä muotovanhurskaana kotiin, että tämänin pääsiäinen on ohi.
Vaan todellinen Herran pöytä julistaa JO aikaa taakse lunastusta.
Se on täytetty. Sapatti on tosi - Sapatin Herra on Ylkäni.
Siinä kiitos ei muotokatoliselle välimiehille, jotka hapattavat opetuksillaan ja tekevät tyhjäksi Sanan. Siksi en kumartele harhoja. Vaan Ylkäni kertoo kirjoitukset, joissa ei eksy. - Anonyymi
Haluttomia löytyy !
- Anonyymi
Harvat haluttomia pakenemaan Baabelista.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvat haluttomia pakenemaan Baabelista.
1234567---Oletko sinä lähtenyt Adventtikirkosta vai Baabelistako käsin julistelet sapattiasi?
- sanomaa
Pääsiäiseksi lukemista.
- Anonyymi
Baabelia rakennellaan joo.
- Anonyymi
Joo, kyllä mielelläni kierrän ristin. Siinä ei ole mitään kehumista, näyttämistä, sekä sitä, että se olisi "onnen-risti".
Risti on ihmisen tekele, kun hän pahattaa lähimmäistä, niin siinä on jo risti olemassa.
Eli - risti juuri näyttää ihmisen teon.
Mutta, se ristillä oleva UHRI - se näyttää rakkauden, sekä hirvittänä näkynä sen, että mitä se -minun- ristini saa aikaiseksi.
Siksi en fanita ristiä, sitä ateistista ja muotojumalista tekotapaa, johon ristiinaulitaan rakkaus. - Anonyymi
On varma mielisairauden merkki jos näkee näkyjä ilman, että on nauttinut psykedeelejä kuten sienet tai LSD. Aloittaja joutui todennäköisesti laitokseen ainakin siksi aikaa kunnes harhat olivat lakanneet.
T: Iloinen nauraja- Anonyymi
Valheesi ei meitä hetkauta.
- Anonyymi
Ja sinä haluat näkyjä sienillä jne. Mietihän poikonen vähän elämääsi. Sinä haet tarkoitushakuisesti harhoja, jotka juuri tunnustat sienestäessäsi.
Sienestäjä - huumemiehet ovat kuolleita elämänsä tyhjyyteen. Surullista luettavaa maailmassa se, mitä teidänhenkiset elämällään hakevat. Siksi se laitoshoito pitäisikin kohdistaa aina teihin. Juuri huumeilla käydään sodatkin. Ihminen tappaa- kertoohan meidän omat sota-ajan historiatkin huumeiden pimeää historiaa.
Jos humedeelit olisivat ihmiskunnalle vieras- niin maailma olisi täysin toisenlainen.
Valitettavasti huumeita on tuotu jopa Jumalantemppeliin, monen muun ihmisen tekemän harharetken saattamana. Siellä on varmaan ollut ne sienimiehet asialla, jotka ovat luulleet, että näin pitäisi palvella Jumalaa.
Kyse on ihmisen harharetkestä.
Eli kun sielu on eksynyt, otetaan niin sienipuolella aina harha mukaan, puolin ja toisin.
Terve uskonjärjestelmä ei huumeita tarvitse. Siellä Elämä hallitsee - Anonyymi

Terve uskonjärjestelmä ei huumeita tarvitse. Siellä Elämä hallitseeUskonharhaisuus on pahempaa ja vaarallisempaa huumetta kuin mitkään synteettiset tai kasvikunnan huumaavat aineet.
Uskonharhainen mieli on erittäin arvaamaton ja siksi maailmassamme on mm. terrorismia.
Uskonharhaiset tappavat toisiaan tuntematta mitään omantunnon tuskia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonharhaisuus on pahempaa ja vaarallisempaa huumetta kuin mitkään synteettiset tai kasvikunnan huumaavat aineet.
Uskonharhainen mieli on erittäin arvaamaton ja siksi maailmassamme on mm. terrorismia.
Uskonharhaiset tappavat toisiaan tuntematta mitään omantunnon tuskia.Höpöhöpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonharhaisuus on pahempaa ja vaarallisempaa huumetta kuin mitkään synteettiset tai kasvikunnan huumaavat aineet.
Uskonharhainen mieli on erittäin arvaamaton ja siksi maailmassamme on mm. terrorismia.
Uskonharhaiset tappavat toisiaan tuntematta mitään omantunnon tuskia.Pitää paikkansa, uskonharhaisuus on kaikista kamalin huume.
T: Iloinen nauraja - Anonyymi
Joskus tulee itkunkin aika!
- Anonyymi
Heitä ihmeessä vanhentuneet ja pilaantuneet ruoat ruokakomerostasi!
Saattaa lievä botulismi aiheuttaa harhaisuutta.
Marjamehu on ottanut hometta. Ja soijanakotkin kävelevät niin kuin raamatussa on ennustettu. - Anonyymi
Sitä vaan tuossa ihmettelen, että kun siellä adventistien keskuudessa ollaan mukamas niin pyhiä, niin miksi pitää kuitenkin olla kaikkia korvikkeita ja mielikuva jostain aidosta?
On kahvin korviketa, viljakahvia. On lihan korvikkeita ja nakkien korvikkeina soijanakot. On ehtoollisen yhteydessä punaviinin korviketta rypälemehun muodossa, kun voisi olla vaikka raikasta vettä jne. Muuttihan Jeesuskin veden viiniksi?
Miksi pitää edes ylläpitää mielikuvaa jostain aidosta korvikkeiden avulla?
Ihan sama kuin runkkaisi netin ääressä katsoen alastomia ihmisiä, kun pitää olla korvike aidosta toiminnasta? Mielikuvaa täytyy vain pitää yllä ja sillä keinoin saada tyydytys? - Anonyymi
"Näky rististä?"
Eipä se mairittele ketään, kun alaston ihminen on naulittu ristille?
Se, joka ristille on joskus naulittu, on myös yleensä ansainnut sen.
Ei siinä myytti Jeesuksestakaan tee eroa. Hän oli kansan villitsijä ja ylpeydessään yritti esittää jotain suurempaa kuin olikaan. Hänen sanansa: "ennemmin tulee totella jumalia kuin yhteiskunnan järjestystä ja sen järjestyksen ylläpitäjiä" koitui hänen kohtalokseen ja aivan syystä. - Anonyymi
Jos Jeesus olisi uskonut isäpuolensa Joosefin opetuksia, siis tehnyt huonekaluja ja tarvittaessa vaikka ristin, olisi nuorimies säilyttänyt henkensä. Ristejä tarvittiin siihen aikaan yleisesti Golgatalla.
Maailma olisi säästynyt kummallisilta tarinoilta. Raamattuhan on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilantteita.
Raamattu on hieman kuin Jerry Cotton, lehti on kyllä paljon parempi. Siinä on selkeä juoni.
Muuten, mitä mietti Jumala 7000 vuotta sitten? Suunnitteliko tulevaa?
Luo ihmiskunnan, saattaa sen kuseen, laittaa siemenensä toisen kihlattuun, syntyvä poika pelastaa uskovat ikuiseen iloon.- Anonyymi
1. Kor. 1:18-19 "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: — Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen."
- Anonyymi
Raamatussa kehoitetaan pakenemaan pois Baabelista.
- Anonyymi
Siinä tekeleessä kehoitetaan myös imemään munaa, nussimaan ja täyttämään maa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tekeleessä kehoitetaan myös imemään munaa, nussimaan ja täyttämään maa.
Oletko ateisti ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tekeleessä kehoitetaan myös imemään munaa, nussimaan ja täyttämään maa.
Ei kehoteta kuin tuo viimeinen.
- Anonyymi
Olikohan tuo nyt vain normaalia vivahteikkaampi päiväuni... kenties liian raskaan ruoan jälkeen.?
- Anonyymi
Ei kovin tyypillistä adventisteille.
- Anonyymi
nostetaan.
- Anonyymi
Risti keskellä aukiota on kolme suurinta kirkkokuntaa. Roomalais-katoliset, Luterilaiset ja Ortodoksit.
Hirsirakennus viittaa lahkoihin jotka joka vuosisata syntyvät uudestaan. Viimeisimmät lahkot : Jehovan todistajat, Helluntaikirkko, Adventistit, Vapaakirkko, Mormonit yms. Nämä viimeisimmät eli 20. Kerroksen lahkot korvautuvat 21. Kerroksessa Afrikan monilla mustilla lahkoilla, jotka yhä katsovat ikkunasta ristiin päin.
Tulee Afrikasta uudet nimeltään lahkot eli hirsikerta 21 jotka korvaavat viime vuosisadalla vaikuttaneet lahkot.- Anonyymi
Nyt onkin niin että Afrikka on ristiä kantanut voimakkaissa vainoissa ja koetuksissa ja ovat ylimmän kerroksen saava osakseen uskollisina kolmelle suurelle kirkolle.
On yksin Afrikan ansiota mikäli hirsikerrat 1-20 joissa ei ole ristille päin aukeavia ikkunoita yhä hyväksytään kirkon ja ekumenian piiriin. Afrikka voi heidät pelastaa, lunastaa ja vapahtaa.
21. Hirsikerta omaa ikkunan ristiin päin ja se on sen ikuinen siunaus. Se on lahkoista ylinnä.
- Anonyymi
JOS JA KUN , Pietari, kieltäessään, Jeesuksen, vaati puuhunripustamis päivänään, että hänet naulitaan puuhun pää alaspäin. niin Adventistit valehtelevat, väittäessään että Pietarille rakennettiin poikki puu, johon kädet levitettiin, kahdella naulalla, Muutoinhan Pietari vaati samaa ristiin naulitsemistapaa kuin Jeesus,, mutta häpeän takia , vain pää alaspäin,. Adventistit uskovat että Jeesuksen kädet levitettiin kuin variksen pelättimellä sivulle, poikki lankkua pitkin? Se asento , on adventistien valhe asento, jotka he ovat oppineet katolisilta ja tuoneet sapattia pyhittävään seurakuntaan, esimerkkinä petos opista ja ekumeenisesta harhasta. Ei Jeesuksen käsiäkään levitetty sivulle puussa, sillä Daniel 4: 11, kertoo ettei siinä puussa ollut yhtään oksaa saati hedelmiä, vaikka Jeesus teki paljon hyvää. Ja Raamattu kertoo: `` Te olette oksat``!! Eli Adventistien opetuksen mukaan joku syntinen olisi voitu ristiin-naulia puun selkä puolelle 2 lla naulalla, mutta näin ei toimittu. Jeesuksen kädet naulittiin yhdellä sepän takomailla naulalla, puun runkoa pitkin, nuoleksi osoittamaan, mistä Jeesus tuli Isä Jumalan lähettämänä, pelastamaan myös Adventisti syntiset!! Matt 1: 21 Pyhä Henki on Jeesuksen Jumala ja Isä., jae 20 Tässä esimerkki Adventisteille, että pysyvät erossa Ekumeniasta, ja EU: sta, teidän aikanne on sidottu Kristukseen, jossa riittää teille tutkittavaa. Tehän olette kieltäneet Kristuksen Apostoleilleen opettaman kasteen Apost 2: 38, ja 19: 5 ja näin hylkäsitte Jeesuksen vapaudeksen synneistänne, ja ekumeniassa, te notkistatte polvenne isän, pojan ja pyhän hengen nimeen, vaikka näillä nimillä ei ole mitään tekemistä , verettöminä pelastuksen kanssa! Maailmassa ei ole muuta nimeä, jossa meidän on pelastuminen , vain Jeesus nimi!! ja Veri Ef 1: 7 Tuotteko parhaat teologinne, väittämään vastaan että voitte jatkaa murhaamistanne, kuten Jesaja 1: 21. 22 koettaa teille selittää! Aivan niin. Pastorit, . jotka kastavat ovat murhaajia, jos ymmärryksenne leikkaisi Benedictus = siunattu= Pentti
- Anonyymi
Miksi valehtelet?
- Anonyymi
Sinä, Pentti, et ole mitään muuta kuin Paholaisen pettämä eksyttäjä.
- Anonyymi
oikea näky rististä on, että yksi sepän takoma naula upposi kahdesta kädestä joten kädet jäivät kuin nuoleksi osoittamaan taivästa mistä JEESUS OLI TULLUT. Kaikki muu on turhaa ekumenia kristityiltä saatua. t. Pappinen
- Anonyymi
Väitteesi on valhetta.
- Anonyymi
Risti syntyy siten että kiinitetään huomio puussa havaittavaan Kristukseen, ja häneen käsiinsä joissa on samalla kohdalla haavat eli reiät! Kädet olivat ristissä, mistä meille on tullut vaatimus: Rukoilkaamme, ristikäämme kädet!! Ja niin me teemme. Ne, jotka kääntävät katseensa ristiin, kuvittelevat kuten ovat katselemalla muuttuneet, että puussa on poikki puu, joka tekee tienristeyksen, puuhun, jossa jeesuksden kädet pakotettiin ristiin, ja hän suostui siihen, koska oli luvannut juoda sen maljan. Pappinen= benedictus= siunattu
- Anonyymi
Me emme sinun valheitasi kuuntele.
- Anonyymi
Ristejä on ainakin 27 kpl.
Ristin muoto juontaa alkunsa muinaisesta Kaldeasta, jossa sitä käytettiin Tammuz-jumalan vertauskuvana. Symbolia käytettiin myös muun muassa Egyptissä.
Risti merkitsee esimerkiksi biologiassa myös sukupuuttoon kuollutta eliölajia tai -ryhmää.
Suomen lipussa on sininen Pohjoismainen risti, joka muodoltaan on lähes sama kuin Pyhän Yrjön risti.
Seuraavassa on Jerusalemin risti:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b6/Cross-Jerusalem-Potent-Heraldry.svg/800px-Cross-Jerusalem-Potent-Heraldry.svg.png - Anonyymi
Adventismi,tuo amerikan roska paska!
Kirjoitat roskaa.
Siis amerikan lahkon jupinoita:)
1900 -luvullako oli perustettu jokin huuhaan perustamana.. - Anonyymi
Ellen White tripped on the path and hit her head on a rock by the path when her legs crossed. Hitting the head with a stone resulted in brain damage and, as a result, an obsessive desire to write and copy other people's writings.
---The truth revealed from the archives of the central administration of the Adventist Church.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982