Osituksen teko

Tätä on varmaan täällä kysytty ennenkin mutta en sitä löytänyt, joten kysyn sitä uudelleen.

Ero I-vaihe on tehty syyskuussa, joten II-vaihe voidaan tehdä maaliskuussa. Mutta milloin kannattaa tehdä ositus? Olen muuttamassa pois yhteisestä asunnosta vuoden alussa ja olisi kiva saada homma hieman selvemmäksi.

Asumme omistusasunnossa, jonka myymme vasta keväällä tai kesällä. Aviopuoliso jää asumaan siihen toistaiseksi. Voidaanko ositus tehdä ennen asunnon myyntiä, kun myyntihintaa ei tiedetä? Vai miten menetellään? Voiko osituspaperiin lisätä lauseen, että asunnon myyntihinta jaetaan puoliksi?
1522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ositus voidaan tehdä kun I-vaihe jätetty, joten sikäli ei esteitä sen tekemiselle ole.

Jos tasinkoa ei makseta, tai sitä ole vaadittu (mihin asunnon myyntihinta vaikuttaisi, ja tasingon summahan kirjataan ositussopimukseen) niin en keksi miksi ei voitaisi tehdä ositussopimusta jossa todetaan asunnon myyntihinnan jakamisesta puolisksi (se siis velaton?).

Oletteko sopineet vuokrasta mitä puolisosi maksaa osastasi asunnosta sinulle ... vai annatko olla?

Voisi olla viisasta kysäistä myös kunnan oikeusaputoimistosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjj kirjoitti:

Tätä on varmaan täällä kysytty ennenkin mutta en sitä löytänyt, joten kysyn sitä uudelleen.

Ero I-vaihe on tehty syyskuussa, joten II-vaihe voidaan tehdä maaliskuussa. Mutta milloin kannattaa tehdä ositus? Olen muuttamassa pois yhteisestä asunnosta vuoden alussa ja olisi kiva saada homma hieman selvemmäksi.

Asumme omistusasunnossa, jonka myymme vasta keväällä tai kesällä. Aviopuoliso jää asumaan siihen toistaiseksi. Voidaanko ositus tehdä ennen asunnon myyntiä, kun myyntihintaa ei tiedetä? Vai miten menetellään? Voiko osituspaperiin lisätä lauseen, että asunnon myyntihinta jaetaan puoliksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu