Vasta tutustuttu ja mies tekee palveluksia...

Ehkä vähän outo otsikko, mutta en parempaakaan keksinyt.

Olen tapaillut jo jonkin aikaa miestä, johon olen ihastunut, mutta en vielä ole varma, olenko hänen kanssaan valmis vakavaampaan suhteeseen. Mies on tuonut esiin, että haluaisi tapailumme muuttuvan seurusteluksi ja käytännön teoillaankin monin tavoin tuo esiin haluaan pitää huolta minusta.

Minulla on kotona tulossa remontti ja mies on sanonut voivansa tehdä sen. On siis alan ammattilainen. Kyse olisi siis ilmaisesta työstä miehen puolelta. Ja nyt tähän on kenenkään turha tulla virnuilemaan mitään luonnossa maksamisesta... valinnan sen asian suhteen teen ihan muilla perusteilla ja vain jos itse haluan sitä miehen kanssa.

Minä en vain tiedä, miten suhtautua tuohon miehen haluun tehdä asioita hyväkseni. Mies on kiltti ja suloinen ja uskon, että sellainen, että teoillaankin haluaa osoittaa tunteitaan. Mutta koska en itse tiedä, mitä suhteelta haluan, en tahtoisi "käyttää miestä hyväkseni". Vaikka nyt mies sanoo, että haluaa itse omasta tahdostaan tehdä, mietin muuttuuko mieli, jos suhteemme ei etenekään.

Neuvoja?
15529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tyyppi kuuluu samaan sarjaan, kuin ne ravintolassa paukuilla naisia ostavat, eli sinua ja sinun seuraasi ollaan ostamassa. Näillä ostajilla on yleensä omat raha-asiat päin persettä, tässä tapauksessa ilmeisesti miehen oma asunto kaipaisi remonttia, lisäksi miehen oma taso niin heikko, että on pakko näin toimia.

Äänestä
  • Joo jätä tuo eka kommentti omaan arvoonsa. Jospa katsot vielä muutaman viikon mikä on sydämesi mielipide eli oletko ihastunut/rakastumassa, ennen remontin alkua. Ihan hyvin voit antaa urakan ko tyypille, hän ilmeisesti näkee mitä on tehtävä ja ihan oikeesti haluaa auttaa neitoa hädässä. Suomalaisilla naisilla on usein tämä vahvuuteen sairastumis-syndrooma, toitotetaan "kyllä mä pärjään" ja suututaan jos esim. herrasmies avaa oven. Fakta on että keittiö pitää rempata, varusteet maksat toki itse. Mikä ongelma?

    Äänestä

  • höbsis kirjoitti:

    Joo jätä tuo eka kommentti omaan arvoonsa. Jospa katsot vielä muutaman viikon mikä on sydämesi mielipide eli oletko ihastunut/rakastumassa, ennen remontin alkua. Ihan hyvin voit antaa urakan ko tyypille, hän ilmeisesti näkee mitä on tehtävä ja ihan oikeesti haluaa auttaa neitoa hädässä. Suomalaisilla naisilla on usein tämä vahvuuteen sairastumis-syndrooma, toitotetaan "kyllä mä pärjään" ja suututaan jos esim. herrasmies avaa oven. Fakta on että keittiö pitää rempata, varusteet maksat toki itse. Mikä ongelma?

    Niin ja siinä on yksi tyypillinen nainen, joita nämä miehet ostavat remonteillaan ym. Yhteen näytätte sopivan, mutta ette ymmärtävän asiaa ja sittenhän siitä riidat syntyy, kun välit menee poikki ja ostaja vaatii korvauksia, sinä et niitä ymmärrä maksaa, siitä seuraa taas väkivaltaa ja vainoa. Näinhän se kuvio typeryksillä aina menee.

    Äänestä

  • En ole tyypillinen enkä tavallinen nainen. Minua ei osteta, maksan jopa yli pyydetyn joka hommasta mikä miesten töihin kuuluu. Kiva silti että joku tuttu, tunnettu on tekijänä, eikä hämäräfirma X.

    Äänestä

Riippuen hieman siitäkin, kuinka kauan on "jonkin aikaa", suhtautuisin tosi varovasti. Jos kyse on vasta viikoista niin et tunne miestä käytännössä lainkaan. En usko, että hän odottaa sinun maksavan luonnossa, mutta jos suhteenne ei etenekään niin luultavasti hän on enemmän tai vähemmän katkera ja sinä puolestasi koet syyllisyyttä.

Kuinka pian keittiöremontti on tehtävä, ehditkö tutustua häneen vielä muutaman kuukauden ajan ennen kuin pitää tehdä päätös rempan tekijästä?

Äänestä

Hyvä pohdinta sulla :)
Kurkkaa asiaan vielä tältäkin kantilta. Hyvin usein, lähes poikkeuksetta, suhteen alussa korostamme meille tärkeitä ja osaamiamme asioita. Haluamme näin kertoa että osaamme, olemme taitavia, minusta on..... jne. jne. Tapa on usein tiedostamaton malli toimia ja siksi se onkin niin mielenkiintoinen tapa lähestyä asiaa......
Mitä jos tämä ko. henkilö ei todellisuudessa osaakkaan juuri muuta kun tehdä remppaa. Jos rempantekeminen onkin hänelle tapa olla tärkeä ja hyväksytty. Meistä jokainen haluaa olla tärkeä ja hyväksytty...hyväksyntä voi silloin löytyä esim työstä. Ja jos pitää työstään niin silloin hyväksyntää voi saada lähes koko päivän...
Jos asiat ovat näin, tärkeä kysymys kuuluu.....oletko valmis elämään "remonttireiskan" kanssa

Äänestä

Jos joka tapauksessa tarvitsisit remppamiestä, niin sano että haluat maksaa hänelle työstä sen mitä hän ansaitseekin, etkä halua häntä hyväksikäyttää. Voit suostua ehkä alennukseen, jos hän sellaista tyrkyttää.

Äänestä

Mä pitäisin alkavan suhteen ja bisneksen erillään. Jos mies haluaa olla avuksi, pyydä häntä suosittelemaan jotain hyvää remontintekijää, jolle sitten maksat ihan normaalisti. Jos miehellä on tosi paljon intoa asiaan, hän voi auttaa työn suunnittelussa ja valvonnassa.

Äänestä

Olet pelkästään typerä jos et maksa luonnossa, eikä tämä ole virnuilua.
Mies ei lähde kesken rempan hakemaan työtä muualta jos maksu vastaa odotuksia. Miehen tyytyväisyys näkyy työn laadussa. Tiedän kokemukseta, että näin käy.

en tahtoisi "käyttää miestä hyväkseni"
Jos kumpikin saa mitä haluaa niin eihän se ole hyväksikäyttöä. Jos alat pihtaamalla käyttää valtaa niin siitä ei hyvää seuraa. Sopikaa avoimesti ja rehellisesti ”pelisäännöt” ennen keikkaa.

Äänestä
  • Ymmärsinkö oikein: kehotat maksamaan seksillä?

    Vastenmielinen ajatus. Tuota kutsutaan suomeksi huoraamiseksi; rahan tai muun edun hankkimista vastineeksi seksistä.

    En usko että tuo mieskään, jos kerran on ilmeisen ihastunut, haluaisi naisen harrastavan kanssaan seksiä vain siksi että saa vastineeksi remontin ja kun remontti on ohi niin mies saa mennä. Parisuhdetta siitä tuskin voi kehittyä, jos toinen antaa alkuun vain koska niin on sovittu.

    Tuon on pakko olla miehen kommentti.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Ymmärsinkö oikein: kehotat maksamaan seksillä?

    Vastenmielinen ajatus. Tuota kutsutaan suomeksi huoraamiseksi; rahan tai muun edun hankkimista vastineeksi seksistä.

    En usko että tuo mieskään, jos kerran on ilmeisen ihastunut, haluaisi naisen harrastavan kanssaan seksiä vain siksi että saa vastineeksi remontin ja kun remontti on ohi niin mies saa mennä. Parisuhdetta siitä tuskin voi kehittyä, jos toinen antaa alkuun vain koska niin on sovittu.

    Tuon on pakko olla miehen kommentti.

    En kehota vaan miehen jota on jo jonkinaikaa tapaillut pitää saada.
    Mies tekee rempan ilmaiseksi.
    Seksi ei ole maksu työstä vaan se ”maksu” kuuluu normaaliin parisuhteeseen ja elämisen laatuun.
    Miksi miehen pitäisi hakea seksi muualta ja mitä tämä nainen siitä hyötyy?

    Äänestä

  • parempaakin kirjoitti:

    Seksi nimenomaan kuuluu normaaliin parisuhteeseen, ei maksuksi palveluksesta. En minäkään odota saavani seksiä siitä hyvästä, että esimerkiksi pesen miesystäväni ikkunat. Kyllä minä toivon ja odotan hänen haluavan seksiä kanssani ihan muutenkin.

    Äänestä

Jos ei sulle kelpaa, lähetä tänne. Munkin asunto kaipaa remonttia. Autossa kanssa vikaa, että jos taitoa löytyy.
Kuule kyllä ne auttamishalut siitä vielä vähenee.

Äänestä

Siis olette tapailleet ja et ole antanut vielä pesää. Sen mukaan alussa ollaan valmiita tekemään vaikka mitä palveluksia. Älä mene halpaan. Suhde ensin linjalle ollaanko vai eikö olla. yhdessä asuessa myöh. n. puolivuotta katsoisin ennekuin sotken miehen ja remontin keskenään.remontissa voidaan myös tehdä sutta jos muija ei avaudukaan mukaan juttuun. Hyvin riskialtista mielestäni. Jos ei ole firmaa miehellä - millä perusteella tiedät hänet ammattilaiseksi?

Äänestä

Mies taitaa tykätä sinusta ihan tosissaan kun haluaa pitää huolta, auttaa ja olla läsnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MitäTehdäTässä kirjoitti:

Ehkä vähän outo otsikko, mutta en parempaakaan keksinyt.

Olen tapaillut jo jonkin aikaa miestä, johon olen ihastunut, mutta en vielä ole varma, olenko hänen kanssaan valmis vakavaampaan suhteeseen. Mies on tuonut esiin, että haluaisi tapailumme muuttuvan seurusteluksi ja käytännön teoillaankin monin tavoin tuo esiin haluaan pitää huolta minusta.

Minulla on kotona tulossa remontti ja mies on sanonut voivansa tehdä sen. On siis alan ammattilainen. Kyse olisi siis ilmaisesta työstä miehen puolelta. Ja nyt tähän on kenenkään turha tulla virnuilemaan mitään luonnossa maksamisesta... valinnan sen asian suhteen teen ihan muilla perusteilla ja vain jos itse haluan sitä miehen kanssa.

Minä en vain tiedä, miten suhtautua tuohon miehen haluun tehdä asioita hyväkseni. Mies on kiltti ja suloinen ja uskon, että sellainen, että teoillaankin haluaa osoittaa tunteitaan. Mutta koska en itse tiedä, mitä suhteelta haluan, en tahtoisi "käyttää miestä hyväkseni". Vaikka nyt mies sanoo, että haluaa itse omasta tahdostaan tehdä, mietin muuttuuko mieli, jos suhteemme ei etenekään.

Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu