Ärsyttävä anoppi

Pidä puolesi.

Sano anopille, että kotonasi sinä pidät kaapit siinä järjestyksessä kuin sinä ja miehesi haluatte. Sovi, että asia toimii puolin ja toisin, sinäkään et järjestele anopin kaappeja.

Vatuista olisit voinut kertoa, miten jo äitisi opetti sen, kun 4-vuotias. Muistat, kun serkkusi kerran söi vattuja tarkistamatta ja alkoi hetken päästä sylkeä ihan hulluna....

Älä jää Hoona tuijottamaan.
Ole nainen, älä tyttönen.

"Rakastan sukuani, mutta nämä... otan etäisyyttä :)"

Niinhän se yleensä menee, että omaa sukua rakastetaan, mutta toisen suvulta ei siedetä mitään :) Omat ja oman suvun tavat ovat jees, muiden aina väärin.

Meillä anoppi tuli eilisiltana yökylään tyttären toiveesta. Iltapala-aikaan hän alkoi lappamaan ruokaa pöytään kylmälaukusta ja sama nyt aamupalapöydässä. Verenpaineet kohosi saman tien ja en jäänyt samaan pöytään syömään. Onko muilla samanlaisia anoppeja? Ja tää ei ollut eka kerta, kun tulee kylmälaukun kanssa kylään. Mä teen saman, jos jostain kumman syystä vielä joskus menisin anopille kylään.

Ettekös te miniät ole aikuisia ihmisiä? Sano nyt hittovieköön, että meillä on ihan jääkaappi ja kaapissa ruokaa - vai eikö ole? Jos taas anoppi tuo jotain kotitekoista tms niin kiitä kauniisti tuliaisista ja laita ne kaappiin ja sitten tarjolle.

Saas nähdä, tulevat tänää taas käymään. Se on vähä et sanooko mies vai sanonko minä. Hänhän ei ollut paikalla näkemässä että äitinsä oli ominpäin alkanut laittaa täällä. En hyväksy tuollaista ja siinä perheessä sanotaan suoraan joten täytyy heidänkin kestää suorat sanat.

Toisaalta mieleni tekisi olla jossain muualla ja saatan ollakin. Voi poika puida asiat rauhassa ja kuten aiemmin mainitsin, pysyn etäällä :)

Annoitte hyviä vinkkejä, kiitos siitä. Todellaki pitää pysyä omalla maaperällä ja puolustaa omaa rauhaa.

Ehkä miehesikin rakastaa omaa sukuaan ja miettiin kuinka sinä et voi sanoa vanhemmillesi vastaan.

No, ehkä teidän molempie olisi pitänyt muuttaa ennen yhteistä asumistanne kokonaan toiseen maahan. Ja elää sielä yksiksenne muutamia vuosia. Sen jälkeen sitä oppii seisomaan omilla jaloillaan ja näkee sukunsakkin virheet paremmin.

Kukaan ei ole täydellinen.

minäpä tein kerran siten, että kun anoppi oli käynyt ex-miehelleni neuvomaan sitä, että miten minä pesen lattiat "liialla vedellä" ja muutenkin siivoan kuulema väärin, sanoin miehelle sekä anopille että mies sitten tästä eteenpäin hoitaa niiden siivoukset, koska minä en kuulema tee riittävän hyvää jälkeä.. Mies puunasi kuukausia niitä yksin, suostuin ainoastaan imuroimaan.. Siitä viisastuneina eivät käyneet enempää määräilemään.. myöskin pysyin kaukana anopista hetken aikaa eli otin etäisyyttä. Tee sinäkin niin ja pohdi rauhassa, eiköhön viesti mene perille kun laitat miehesi pitämään kaapit ojossa ja matot hapsuineen suorassa!

Vadelmien matojen tarkistuksesta: tuo on muualla maailmassa nk. Small talk. Ts. Pidetään ääntä seurustelun puitteissa. Sitä ei kukaan täysijârkinen ota vakavasti! Vastaus olisi ollut: hei katsoppas täältäkin löytyi jo yksi!

Tavaroiden järjestelyyn: osallistu mukana ja siirrä ne haluamiisi paikkoihin! Pyydä anopilta: antaisitko siitä sinisestä laatikosta ne t-paidat ja ojentIsitko ruskeasta pussista pyyhkeet jne jne.

Kamala miten rautalangasta vääntämällä yritetään saada epäsopua aikaan!!!!!! N n

SANO UKOLLESI,ETTÄ OLETKO SINÄ MINUN MIEHENI VAI EDELLEEN ÄITISI PIKKU POJU. - JOS OLET MIEHENI,NIIN HÄN SELVÄSTI ILMAISEE ,KUKA TEILLÄ ON EMÄNTÄ .
'TALO ELÄÄ TAVALLAAN ,VIERAAT KÄYVÄT AJALLAAN'.

En itse mene miniän kaapeille enkä tee mitään mihin en saa lupaa. Tosin aina kun menemme sinne hän mielellään työntää kaikki kotityöt minulle jotta pääsee edes joskus helpommalla. Aluksi häntä ärsytti se että en osannu laittaa sitten tavaroita oikeille paikolleen. Mutta nyt hän vain naureskelee ja sanoo että kiva kun autat kuitenkin.
Teidän täytyy löytää yhteinen sävel elämään. Jos nyt teet selväksi että hän ei saa tehdä mitään asunnossasi. Niin kuinka sitten voit pyytää apua kun sitä tulet kuitenkin jossain vaiheessa tarvitsemaan. Vai kelpaako vain omat vanhempasi siihen.
Kun sukuun tulee uusi ihminen niin vie oman aikansa ennen kuin selviää se millainen rooli kullakin on suvussa "perheessä". Sen suhteen eteen kannattaa tehdä töitä ja löytää oma paikkansa. Yleensä on ihan hyvä puhua asiallisesti ja ystävällisessä hengessä ne yhteiset säännöt joiden mukan eletään.
Monesti vaimon isä ja mies ovat napit vastakkain kun eivät ole löytäneet yhteistä säveltä elämään. Ja anoppi ja miniä vuorostaan. Mutta useimmin nään sitä että miniä tulee anopin kanssa paremmin toimeen kuin oman äidin kanssa. Mutta näillä palstoilla näkyy olevan miniät jotka haukkuu anoppiaan. Kumma kun en kuitenkaan ole tavannu sellasia miniöitä elämässäni. Vaikka sukumme on todella suuri ja pitää yhteyttä tiiviisti sekä ystäväpiirimme on laaja. Ehkä tänne on vain kertyny ihmiset joilla on tarve haukkua appivanhempiaan. Mene ja tiedä.
Olen itsekkin ollut miniä aikanaan. Vei ehkä 5v kun olimme saaneet anopin kanssa sellaiset välit että kumpikin sai olla oma itsensä eikä siitä kukaan loukkaantunut. Olimme oppineet sinä aikana tuntemaan toisemme ja oppineet puhumaan asioista kuin aikuiset.
On hyvä antaa aikaa suhteen muodostumiseen. Sillä he ovat kuitenkin osa pehettä. Huh. tulihan tästä pitkä vaikka yritin kuinka supistaa tämän kirjoituksen lyhyeksi.

Toisaalta saitte apua muutossa ja anoppi varmaan tarkoitti hyvää. Voit itse sanoa anopillesi että pidät oman järjestyksesi kaapeissa, mutta älä sano tiukalla sävyllä vaan ole vähän rennompi jos mitenkään osaat.. Sinusta saa aika jäykän vaikutelman. Ja tuo vattujuttu on jo ihan hölmöä.. eikö sulle mitään saa sanoa ilman että vedetään herneet nenään? Olikohan tuo kaappien sotkeminen anopiltasi vaan pelkkä vitsi.. sellaisena itse sen ottaisin, mutta.. kukin tavallaan ;)

Vuosi mennyt ja tilanne on että olen jäänyt etäiseksi koko suvulle. No ei haittaa. Anoppi ei ole käynyt emmekä kyllä ole mekään, poika kyllä kerran tässä kevään korvilla mutta itse olinkin silloin töissä. Minusta olisi kuitenkin kiva käydä anopilla, yrittää muodostaa jo jonkinlaisia välejä. Tuntuu vaan vähän et koko suku on ottanut nyt tietynlaisen asenteen, mitä lie keksittyä selän takana puhuvat keskenään.

Niin ja ai niin, noista asenteista. Kerran kun sitten olimme anopilla käymässä hänen ystävä soitti. No anoppi siinä selvitti lastensa puolisoiden elämät, se on ammatiltaan sitä ja sitä. Tullessaan mieheni kohdalle ei edes maininnut minua. Kertonee tämä jo asenteista.

Nii ja vähä tuntus et jotai siellä nyt on... Anoppi kun on aikeissa muuttaa muualle olen miehelle sanonut että voitaisiin käydä joku päivä ennen kun on muuttamassa sieltä, mies ei oikein sanonut tähän mitään.

Tuli se fiilis että minua ei kaivata käymään.

Tyttöparka. Älä vaan ihmeessä ota tuota miestä. 20-40 v. On liian pitkä aika kärsiä moista anoppia.

Minun anoppi oli lapseton 8 v. Saivat ottopojan aikoinaan. Anoppi tuli heti miltei raskaaksi ja saivat tytön.

Meiillä meni hyvin siihen asti kunnes adoptoidun mieheni sisko alkoi saada lapsia. Silloin muutuimme saastaksi lapsinemme. En edes jaksa kirjoittaa tarinasta. Mieheni oli vähättelijä eikä välittänyt mitä anoppi milloinkin sanoi. Meillä vierailut kävi vähiin. Anopilla kun oli kiire shoppailla oman lapsensa lapsien vaatteita joka tarkoitukseen. Jos menimme kesä vierailulle heidän hallinnoimalleen mökille niin anoppi syötti viinirypäleitä "omille, aidoille" lapsen lapsilleen, mutta ei antanut yhtäkään meidän pienille pojillemme.

Kun olimme kerran kesävierailulla, pienet poikamme olivat täytettävän krokotiilinsa kanssa uimassa ja eivät halunneet luopua siitä yhteisestä krokotiilista niin kas kas se oli aamulla puhkaistu.

Lopulta erosimme 25 avio- vuoden jälkeen. Muutama lapsikin oli meille tullut lisää mutta anopin mielestä niistä viis. Oma adoptoidun mieheni sisko oli ilkeä ja kihisi kateudesta joten ymmärrän että adoptoitu poika perheineen hyljättiin.

Tarina ei valitettavasti pääty tähän. Iltatähti lapseni olivat alle kouluikäisiä, erosin. En enää jaksanut saamatonta miestäni ja kaikkea pask. mitä oli sieluuni satanut.

Löysin uuden miehen. Ammatiltaan rehvakkaan ja Suomessa arvostetun.

Aluksi hän kunnioitti minua. Sitten alkoi taas uuden anopin vihat. Pyysi lohikeittoa ruoaksi kun kysyin mitä laittaisimme vierailulla, ja kun laitoin. Niin voi kun hän oli aina vihannut lohisoppaa ja nyt jopa sairaalaan joutuessaan ei voi sitä syödä kun se oksettaa niin kauheasti. Kaikki lohiruoat oksettaa niin ettei voi niitä syödä edes sairaalassa. Sanoin että sairaalassa voi ruokatilaukseen kirjoittaa ettei voi lohta syödä. Ei ole sitä ikinä syönyt, eikä tykännyt.

Haukkui minut kun hänen ainut poikansa ei ollut paikalla kuuntelemassa että kyllä asuntoa ei olisi saanut ostaa kun poika niin haaveillut autosta, vaikka pojallaan oli kallis/hieno ja viimeisen päälle puunattu superauto jo nyt alla. Äitinsä vain katsoi autolehtiä mistä voitais parempi löytää taas alle.

Ei ne ilkeät anopit lopu, mutta kyllä naiset ehkä vielä viisastuu ja on ilman miestä jos hyvää ei löydy. Tai oppivat paskan jättämään ajoissa.

Nykyinen "sampokin" vain puhuu nuorista tytöistä jne. Ikuinen poikamies kun on ollut ja mammansa lellikki 50 vuotta. Aikaa harrastuksilleen riittää, minulle ei paljoa.

Ehkä joku päivä saan minäkin itseäni niskasta kiinni ja häivyn. Olen sitten ottanut opikseni mutta kauan se on kestänytkin.

Tsemppiä kaikille naisille, vielä me viisastutaan ja jätetään luuserit! Lopetetaan lattiarätteinä olo.

On se kyllä kumma kun ärsyttävälle miniälle sattuu ilkeä anoppi aina tielle.:)

Anoppi ja appi auttoi muutossa, mutta miniä on vihainen, kun anoppi laittoi tavaroita kaappiin väärin. Voi elämän kevät. Eikö tämä miniä saanut sanaa suustaan? Miksei sanonut, että älä laita mitään minnekään? Omituinen ihminen.

Ja sitten toinen kerta, kun anoppi neuvoi, miten vattuja puhdistetaan. Meille täällä ilmoittaa, kuinka on puhdistanut vattuja pienestä asti, mutta ei anopille itse tilanteessa???? Mitä ihmettä? Mistä anoppi olisi voinut tietää, ja toisekseen, on tuo nyt äärimmäisen mitätön asia ottaa nokkiinsa. Ei ihme, että ei kemiat toimi.

Ja nyt on anoppi inhottava ihminen.

Ja kun ei siinä miniän kuullen alkanut kertoa puhelimessa tämän asioista jollekin tuttavalleen, niin johan on taas kauhea anoppi. Entäs jos olisi kertonut, ihan varmasti olisi sittenkin kauhea ihminen, koska menee puhumaan miniästään vieraille ihmisille. Ei muuta kuin herne nenään ja sassiin!

Joo, parempi että pysytteleekin poissa sieltä anoppilasta, kun ei onnistu olemaan nokkiintumatta maailman pikkuriikkisimmistä asioista. Oikeesti, nuo on todella mitättömiä asioita, mutta niin vain on niistä tänne kirjoitettava, kun mieli on niin pahoittunut! Entä kun eteen tulee oikeita huolia ja oikeasti ikäviä ihmisiä?

Kyllä näin on, ja vielä jos anoppi ei käy kylässä, ei kommentoi, ei kutsu kylään ja yrittää olla muutenkin pois tieltä, niin anoppi ei sitten välitä, eikä rakasta pojan perhettä, on kylmä ja ilkeä. Koskaan ei ole hyvä.

On se jännä, mun suku pitää miehestäni mut miehen suvussa ei minusta sitte.

No enpä usko että sieltä mitää apua koskaan heruu meille et paras keskittyy omaan sukuun ja ystäviin:)

Joulua toki yhdessä vietetään, kunhan oon eka käyny keräämäs hyvää energiaa vieraillen sukulaisillani:) jaksan sitten niitä vihaisia katseita:D

Kukas nyt ärsyttävästä pitää.....

Mitä apua sun pitäisi sieltä saada? Selvennä vähän. Eiks ne auttaneet teitä muutossa ja anoppi jopa auttoi laittamaan tavaroita kaappeihin, vaikkei se nyt sulle oikeanlaista apua ollutkaan, mutta yritti se edes jotain. Mitä ihmeen apua aikuinen ihminen haluaa, oletko jotenkin avuton?

Jos koet, että susta ei pidetä, niin siihen täytyy olla joku syy. Mieti sitä. Ihminen yleensäkin on oman onnensa seppä, niin kuin sanotaan. Kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Siitäkin huolimatta, että sillä ei tuntuisi olevan vaikutusta. Kohtele silti heitä ystävällisesti, vastaanottavasti ja iloisesti. Ajan mittaan tulosta tulee. Kaikki ei tapahdukaan tässä ja nyt. Sinun sukusi on sinut tuntenut syntymästäsi saakka, ainakin hyvin moni. Miehesi suku ei ole tuntenut sinua kuin lyhyen ajan, ja minkälaisen kuvan olet itsestäsi heille antanut, sehän voi heillä olla väärä (tai sitten ihan oikea), koska ei ketään opita tuntemaan noin vain. Ja tulokas on aina tulokas. Ja ihmiset on erilaisia, ei sille mitään mahda. Miehessäsi on jotain sellaista, mikä saa sinun sukulaisesi hyväksymään hänet, mutta miten on sitten sinun laitasi siellä toisessa suvussa, ei heillä ole mitään velvollisuutta automaattisesti sinusta pitää. Tee töitä asian eteen, jos haluat, että sinut hyväksytään, muuta tietä ei ole.

En ees pyytäny apua, kuhan tulivat käymään ja päättivät että autetaanpa nyt purkaa muutto kamat. Noh, annoin auttaa. Sit piti mennä aukoo kaappeja:D

Ja joo, ikävää reagoin hitaasti mutta nyt päätin kun seuraavaksi on kaapille menossa sanon kyllä että en pitänyt tästä tempauksesta. Joo on poikansa koti mutta ei hänen missä mennä kaappeja tutkimaan.

Sirpaleitako, oma hyvän tuulinen itseni ja kohtelias olen kylässä mutta kun joku siellä hiertää, antaa sitten hiertää..en tiedä.

Ihan omana itsenäni olen, jos kuvitelma on olla aristokraatti ja vähätellä antaa heidän vähätellä.

Tähän tulokseen olen tullut, mitä minä mieltäni pahoittamaan heidän vihaisista ilmeistä.

Tulipa tässä mieleen. Vähän aikaa sitten anoppilassa kohdattiin surua. Koska olen empaattinen ja surin kohtaamaansa vastoinkäymisiä, halasin ja halusin olla tukena. Sanoin tästä.

Tuntuupa ettei sekään kelvannut. Kertoo todella että minut halutaan pitää niin kaukana kuin mahdollista. Tuli selväksi.

Ärsyttävälle miniälle.
Ensin vähän taustaa mielipiteelleni. Itsellänikin on suruaika yhä päällä.
Tunsin yhden naisen useamman vuoden ajan, mielestäni hän oli mukava ja hyvin empaattinen ihminen. Tavattiin ruokakaupassa, vaihdettiin kuulumisia, kerroin, että mieli on matalalla ja syyn siihen. Koitti ilta, nainen soitti ja kysyi voisiko hän tulla käymään, jutellaan mukavia, jospa oloni paranisi ja hän voisi olla avuksi. Itselläni ei ole tällä paikkakunnalla ystäviä joten olin ilahtunut hänen tulostaan.

Juteltiin siinä ja pikkuhiljaa keskusteltiin myös läheiseni kuolemasta ja muutakin syvällisempää ja minun terveyteeni liittyvää henkilökohtaista asiaakin sivuttiin. Olin väsynyt, surullinen, läheiseni kuolemasta oli vain 2 viikkoa, itkinkin, nainen esitti myötätuntoista, joten myönnän, olin turhan avoin.

Seuraavan viikon aikana kuulin useammaltakin ihmiseltä suruvalittelut, jopa yksi hyvän päivän tuttu asiakkaani pahoitteli miten ikävää on kun sinulla on sellainen sairaus. Kuolintapaa ei minun lisäkseni tiennyt kuin tämä nainen ja viranomaiset. Sairaudestani ei tiennyt kukaan muu kuin tuo nainen. Näitä ihmisiä oli pian kylä täynnä. Kaikki mässäilevät asioilla jota en kaikkien tietoon ole kertonut enkä tarkoittanut. Minulla on hyväksikäytetty, petetty olo, uskoni muihin ihmisiin, naisiin, on entistä vähäisempi.
Nainen on nyt ex-tuttu ja olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle asumaan.

Sinä olet moittinut täällä miehesi äitiä, miehesi sukua paljon ja kehunut omia sukulaisiasi.
Jospa sinä olet samanlainen juoruämmä kuin tuo nainen ja nyt sinun ikävät kommentit anopistasi ovat kantautuneet hänen korviinsa ja anoppisi on sen takia torjuva sinua kohtaan.

Ärsyttävälle miniälle. Anopit on anoppeja. Aika pienistä asioista olet ottanut nokkiisi. En minäkään taida tuntea yhtäkään miniää, joka tuntisi olevansa anoppilassaan kuin kotonaan. Joten mitä nyt tuosta sitten. Jos ne ei vaan osaa olla sellaisia tunteensa näyttäjiä eikä ottaa vierasta ihmistä niin vain iholleen. Anna olla. Ei sinun tarvitse edes yrittää mitään.

Jos eivät käy teillä, niin entä sitten. Olisiko sinusta viihtyisää, jos kävisivät, jos eivät kerran ole sinusta kivoja ihmisiä. Eipähän tarvitse pakkoseurustella.

Eihän kaikki voi olla kaikkien mielen mukaisia. Jos tuntuu, että sinusta ei pidetä, niin sitten ei pidetä. Käyttäydy sinäkin poissaolevasti. Ole korrekti ja kohtelias, mutta älä yritä enempää, ei sinun tarvitse. Ei se niin monilla muillakaan paremmin ole. Älä jää hautomaan pikkuasioita, ettei ne kasva suhteettoman isoiksi sun omassa mielessä.

Joskus vaan ihmetyttää, että jos sitä miestä ei tunnu mitenkään häiritsevän oman äitinsä käyttäytymiset, niin miksi miniä sitten ottaa niin kovat kilarit? Ei se anoppikaan joka sanaansa valitse niin kuin ei kukaan muukaan, mutta niitä anopin sanoja kyllä puntaroidaan niin kuin ne olisi kiveen kirjoitettuja.

Ja tuolle toiselle miniälle sanon, että ihan normaalia, että niitä lapsenlapsia jaotellaan, niin se on ollut munkin lapsuudessani, en minä ollut yhtään niin tärkeä isäni äidille kuin isän veljen lapset, ja toinen mummo suosi omia lapsenlapsiaan, kun me muut olimme hänen lapsipuolten lapsia. Mutta kun ei sitä tarvinnut joka päivä olla todistamassa, niin menihän se siinä. En ole pahemmin traumoja saanut.

Vaikeaa on olla anoppi, jos huomaa, että on jatkuvan silmälläpidon alla. Osa ihmisistä nyt vaan on luonteeltaan epäluuloinen ja haistaa väheksyntää, vaikka toinen parastaan koettaisi. Mutta anoppikin voi miettiä omaa asennettaan.

Tämä muutto esimerkiksi!
Miten anopin olisi pitänyt toimia, jos tulee kesken muuton miniän ja pojan kotiin?

Ensiksin: miksi tulee. Onhan selvää, että muutto on ensi sijalla, ei siinä jouda olemaan vieraanvarainen kesken uurastuksen. Yllätysvieras voi auttaa viemällä lapset pois jaloista.

Toiseksi: Jos tarjoutuu apuun, niin ensimmäinen kysymys on, mitä haluat minun tekevän. Muutossa on tuhat tekemätöntä juttua, mutta aina voi mennä tiskipöydän ääreen ja ruveta pesemään astioita, joita muuton yhteydessäkin joutuu putsaamaan. Tiskaaminen on ihan sopiva apu koska vaan.
Myös tyhjentyneiden laatikoiden hävittäminen, ja muiden roskien kerääminen.

Kolmanneksi: Älä ole liian kauan paikalla, jos huomaat, ettei sinulle löydy järkevää hommaa. Älä ole tiellä.

Neljänneksi: Älä rupea neuvomaan. Muuttotavarat ovat poikasi prheen tavaroita, kaappien käyttö ja täyttö kuuluu talon omalle väelle. Heidän pitää löytää tavarat ensi viikollakin. Et osaisi neuvoa, jos ne olisivat sinun jäljiltäsi kaapeissa. Et ikinä muistaisi mihin olet jonkun tavaran tyrkännyt.

Avuliaat Aatut ovat aikamoinen rasite. Olen vakaasti sitä mieltä, että muutto on niin iso asia perheelle, että jälkijärjestäminen on paras hoitaa omin voimin.

Minä en ymmärrä ylipäätään sitä, että miksi pitää alkaa sekaantua täysi-ikäisten lasten elämiin. Ne jutut eivät kuulu vanhemmille, ei anopeille. Mutta kun tuntuu joskus ettei omaa elämää ole, pakko sekaantua jonkun elämään, neuvoa. Ei se tarkoita sitä, että jos on vanhempi, on lupa neuvoa, sekaantua toisen asioihin ja ainoa oikea tapa tehdä asioita on esim. anopin tapa. Äidilläni oli tapan arvostella miniöitään. <yksikään ei ollut veljelleni tarpeeksi hyvä. Yksikään suhde ei sitten kestänyt. Anopillani on edelleen tapa (kuten pojallaan eli miehelläni) arvostella tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni, lähinnä kodinhoidollisia. Viimeksi eilen jouluaattona, vitriinissä oli pölyä. Olis tehnyt mieli sanoa, että en vietä joulua siellä, mut anopin huumorintaju olis tuskin siihen riittänyt. Näemmekin tästä syystä n. 2 krt vuosi. Eli vanhemmat ja appivanhemmat voivat mennä itseensä, antakaa lapsillenne tilaa elää haluamallaan tavalla sekaantumatta ja arvostelematta. Aikuisia ihmisiä. Aikuiset ihmiset jotka ovat töissä eivät myöskään tarvi ruoka-avustuskassejanne ja vanhoja romujanne, jollei niistä ole erikseen sovittu. Jokaisella on oma makunsa ruokien ja kotinsa suhteen.

Olen ollut mieheni kanssa 28 vuotta. Olin 18 kun tapasimme ja mies 21. Koko tänä aikana anoppini on inhonnut minua. Viimeiseen 3 vuoteen ei ole korviini tullut haukkuja. Silloin annoin sen viimeisen kerran takaisin sitä kakkaa mitä päälleni on aina kaadettu. Olen aina puolustanut hänelle itseäni ja antanut samalla mitalla takaisin. Hän ei pura minuun paskaa elämäänsä. Minun ei tarvitse olla missään väleissä hänen kanssaan. Sen tein itselleni heti selväksi. Alusta asti olin niin vähän tekemisissä kuin suinkin voin, eli todella vähän. Koska aina oli haukkumista ja nälvimistä. En ole hänen kanssaan parisuhteessa vaan mieheni. Kävin monta vuotta heillä joulun aikaan 15 minuuttia, en enempää. Vuosien saatossa puhelut olivat vain haukkumista suoraan minulle tai hän soitti miehelleni, haukkui minua ja vaati eroamaan. Mies puolusti aina minua ja oli/on äitinsä kanssa tekemisissä ehkä 2 kertaa vuodessa. Asuvat 20 km päässä. Lapsenlapsia hänellä on meidän kautta kaksi. He ovat käyneet mummolassa koko ajan. Nyt jo aikuisia ja pääsevät sinne itse. Koskaan en ole heille haukkunut mummoa tai kertonut miksi en siellä käy. Olen kysynyt häneltä suoraan n. 10 vuotta sitten, että luuleeko hän, että hänen poikansa on kanssani pakosta, mies on vapaa lähtemään jos haluaa. Rakastan hänen poikaansa ja lapsiamme yli kaiken. Vastaus oli, että ihmettelee itsekin miksi jaksaa kantaa paskaa niskaani kun saa itse aina saman verran taikaisin. Tyyli ei kuitenkaan koskaan muuttunut. 3 vuoteen en ole en ole saanut enää yhtään puhelua. Enkä myöskään puhuisi jos soittaisi vaan sulkisin puhelimen. Sen viimeisen haukkupuhelun jälkeen jolloin taas annoin takaisin kova kovaa vastaan. Tänä vuonna hän oli lähettänyt minulle faceen kaveripyynnön, sain todella hyvät naurut ja poistin sen. Yhteiselomme aikana hän on käynyt meillä ehkä 10 kertaa. Jotka loppuivat siihen kun mieheni sai tarpeekseen siitä kun anoppi (hänen äitinsä siis) oli sitä mieltä joka kerran, että tuhlaan hänen poikansa rahoja sisustukseen ym. Minulla on parempi palkka ja ihan siitä on kaikki maksettu. Niin kahvikupit kuin matot ja vessan rempat. En ole haukkunut miehelleni koskaan hänen äitiäänsä, hän on kyllä kuullut ja nähnyt mikä tapaus se on. Eli pidä puolesi alusta asti. Muuten myrkky luikertelee ´pikkuhiljaa suhteísiin ja vaikuttaa myös pariskunnan suhteeseen.

Mistä ihmeestä se sun anoppi sua haukkuu ja nälvii? Täytyyhän sillä jotain konkreettista olla, mistä sanoo. Minkä takii se haluaa että eroaisitte? Joku syy pitää olla, mikä?

Onks muita miniöitä tai vävyjä, ja jos on, niin miten se niihin suhtautuu?

Toi kuulostaa niin kummalta. On mullakin ollut anoppi, nyt jo ajat sitten kuollut. Kyllä sekin osas aina jostain lohkasta ikävästi, mutta ei se nyt sentään mitään kokoaikaista ollut eikä ikinä vaatinut meitä eroamaan. Ei kai sillä ollut mitään todellista moitittavaa minusta kun en ole juoppo enkä polta enkä tuhlaa rahoja taivaan tuuliin, käyn töissä itsekin ja lapset on ihan normaalisti kasvatettuja. Kunhan vaan muuten aina heitti jotain terävää jos tilanne tuli. Kyllä sen kanssa toimeen tultiin.

Jos sun anopille olis joku toinen miniäehdokas ollut enemmän mieleen, niin eihän se sitä sais sun päälle kaataa, eihän se sun vika ole. Luulis vanhemman ihmisen jo tajuuvan. Ja jos teillä menee hyvin, niin pitäis olla tyytyväinen poikansa takia.