ISIS:in hirmuteot sensuroitava uutisista!

Ehdotus Ylen sisältä: ISIS:in hirmuteot sensuroitava uutisista.

”Kehotan suomalaista valtamedia lopettamaan isisken hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan vastakkaisen asettelun valtaväestön ja muslimien keskuudessa, ja näillä palvelemme just isista ja islamafoobikoita.”

Näin kirjoittaa Abdirahim Husu Hussein Facebook-seinällään.

Tulihan se sieltä!
Yle on ottanut johtavan aseman propagandatoimistojen tiedonvälityksessä ja yrittää tehdä kaiken voitavansa suomalaisten mielipiteiden muokkauksessa tahtomaansa suuntaan. Kovin monelle ei liene epäselvää mikä on sen päämäärä ja tavoite.
Olisiko tämä esiintullut aihe vielä liian läpinäkyvä tullakseen hyväksytyksi, joten varmaankin vastaavanlaisia uutisia seuraa jatkossa joiden tarkoituksena on totuttaa yleisö niihin ikään kuin siedätyshoitona, ennen kuin myönteinen päätös tehdään. Normaaleille ihmisille ei tarvinne edes huomauttaa että vastaanpanijat leimataan kouluttamattomiksi, yksinkertaisiksi, asioita ymmärtämättömiksi, rasisteiksi, vihapuhujiksi kuin muillakin sopivilla nimityksillä jotka antavat heistä naurettavan kuvan.
Vastaavalla tavalla on toimittu aikaisemminkin ja niin tullaan tekemään nytkin.


https://www.suomenuutiset.fi/outo-eh...ava-uutisista/
48150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

HYI V*TTU J*MALAUTA. Nyt oksennan. En enää keksi nimeä tälle v*tun paskalle. Että PIDETÄÄN IHMISET PIMENNOSSA siltä mitä maailmassa tapahtuu. Miksi tämä kuullostaa niin tutulta? Missä tätä on harjoitettu? Aivan niin: NATSI-SAKSASSA, NEUVOSTOLIITOSSA, ITÄ-SAKSASSA, KIINAN KOMMUNISTISESSA TASAVALLASSA. Hyi s*atana, tulen sairaaksi.

FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI, FASISMI.

Aika muuttaa muualle.

Äänestä
  • Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

    Äänestä

  • allahbullahmuhamed kirjoitti:

    Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

    KUINKA TOTTATOTISESTI TOTTA SANOIT !

    KUMPA MAAILMA NYT JO LOPULTAKIN TAJUAISI-MIKÄ HELEVETIN RIIVATTU PERKELEEN PALVELIJA JA TEURASTAJA OLIKAAN MUHAMETTI,-JA MIKSI MUHAMETIT NYKYÄÄNKIN KOETTAVAT KIELTÄÄ TOTUUDEN JULISTAMISEN SEN MIELIPUOLEN TOUHUISTA-VÄITTÄEN TUOMMOSTA IHAN PÄIVÄNSELVÄÄ SAATANANPALVOJAA MUKA PROFEETAKSI !!!

    MUSLIMIEN ALLAH ON IHAN PELKKÄ HÖPÖTTÄVÄ SEKOPÄINEN VITSI-JA SURKEA LUUSERI TOTUUDEN JUMALAN RINNALLA !!!

    Äänestä

Jassoo, Kalifi Hussein kalifin paikalle määräilee mitä nyt Suomessa tehdään. Ei rikkaan suomenkielen sanat riitä kuvaamaan tuonkin somalikalifin pedofiili-Mohammedin seuraajan imbesillimäisyyttä, noilla mielipiteillä sen alkaa olla pikku hiljaa olla vaarallista liikkua moskeijan ulkopuolella.

Odottaisin pikaista kommentointia kaikkien maailman suviksien äidiltä Li Anderssonnilta Husun määräilyyn,

Äänestä

SAATANAN MUSU- SEHÄN ON IHAN SELEVÄ SAATANAN HUMPUUKI JÄTKÄ !!!

KOSKA NIMENOMAAN ON KERROTTAVA ASIAT JUST-NIINKUIN NE OVAT, JA TEKIJÄT ESIIN,-NIMELTÄ MAINITEN,- ETTÄ KANSAMME TIETÄÄ-KUKA TEKEE, JA MITÄ TEKEE !!!

TUO SAATANAN KAKSNAAMANEN HUSU ON TAITAA OLLA VALEHTELUN PERSEREIKÄ-JOSTA TULEE YHTÄ KUVOTTAVAA, SAATANAN KAHTA LAATUA, KUIN SUSIEN PERSEESTÄ-LAMMASTEN VAATTEISSA !

TOIVOTTAVASTI SE PASKANLÄSSYTTÄJÄ LUKEE TÄMÄN TEKSTIN, KOSKA ME TOTUUDEN TIETÄVÄT JO TAJUAMMEKIN, JA KAUKAA,-ETTÄ MIKÄ USKOMATON HUPAKON JÄRJETÖN PAKANA TUO HUSU ON MIEHIÄÄN !!!

JOS HÄN TUNNUSTAA KORAANIN MUHAMETIN,- JA KIELTÄÄ JEESUKSEN ,- NIIN SE ON TÄYSIN VARMA MERKKI SIITÄ, ETTÄ HÄN ON AIVAN TÄYSI HUIJARI ,-JA KAKSIMIELINEN SAATANAN PALVOJA !

JA SITÄ KAUTTA TÄYSIN EPÄLUOTETTAVA, JA KAKSINAAMAINEN ILJETTÄVIN IHMINEN,-MITÄ MAA PÄÄLLÄÄN KANTAA !!!

MENKÖÖN PERKELEEN PAKANA KERRANKIN TOTUUDEN ETEEN,-ETTÄ JOTAI OPPISI TOTUUDESTA,-MIKÄ ON TÄYSIN KIELLETTY IHAN JÄRJETTÖMÄN KUVOTTAVIEN MUSLIMI IMAAMIEN TOIMESTA,-JOTKA KUVITTELEVAT,_ ETTÄ ME EMME TIETÄISI TOTUUTTA HEIDÄN TOUHUISTAAN !!!

TULKOON HUSU ESIIN, JA TODISTAKOON, ETTÄ MIKSI HÄNEN ALLAH EI NÄE YÖLLÄ,- JA MIKSI MUSLIMIT SAAVAT KIVITTÄÄ ITSE RAISKAAMANSA PIKKUTYTÖT KESKELLÄ TORIA-KOKO ÄÄLIÖMÄISEN MUSLIMIKANSAN TÖLLÖTTÄESSÄ YMPÄRILLÄ,_ VAIKKA RAISKATTU PIKKUTYTTÖ ON TÄYSIN SYYTÖN !!!

TUOMMOSET SAATANAN HUSUT ESIIN, JA NYT ON JO KORKEA AIKA LOPETTAA TUO MIELIPUOLINEN JA TÄYSIN JÄRJETÖN MUSLIMIEN VALEHTELU, JA SAATANALLISEN INHOTTAVA ELUKKAMAINEN KIVIKAUTINEN PENIKKATAUTI !!!

TERVEISET SILLE SAATANAN HUSULLE-JA LUU KURKKUUN SAATANAN ELUKKAMAISILLE PASKIAISILLE -RY !!!

MINUA VITUTTAA IHAN TOSISSAAN.- ETTÄ JOKU PERKELEEN HUNSVOTISMIN PAKANUUS KOITTAA HÄVITTÄÄ TUHANSIA VUOSIA AIVAN TOTAALISESTI SELVILLE SAATUA TOTUUTTA TOTUUDESTA !!!

Äänestä
  • Eikö tuo tavoite ollut odotettavissa ja jokaisen edes siedettävän alhaisen älykkyystason omaavan ymmärrettävissä. Näitä asioita viedään pikkuhiljaa eteenpäin, sillä yht`äkkisyydellään ne nostattaisivat vastarintaa.

    Äänestä

  • Odotettavissa_olevaa kirjoitti:

    Eikö tuo tavoite ollut odotettavissa ja jokaisen edes siedettävän alhaisen älykkyystason omaavan ymmärrettävissä. Näitä asioita viedään pikkuhiljaa eteenpäin, sillä yht`äkkisyydellään ne nostattaisivat vastarintaa.

    SAATANAN HAISTAPASKAN HUSU ? ALAKOON LAMPSIA NÄKYVIIN PERKELEEN HAISTASPASKAN KUVOTUKSEN VALEHTELEVA KAKSNAAMANEN ILJETYKSEN PERSEREIKÄ, -JONKA JUTUT EI KESTÄ PÄIVÄNVALOA HETKEÄKÄÄN !!!

    TULKOON ESIIN SE SAATANAN HAISTAPASKAN MUSLIMISMIN KAKSNAAMASUUDEN PIMEYDEN JA IDIOOTTIMAISUUDEN JA JÄRJETTÖMYYDEN TÄYSIN PIMEÄ PAKANA !!!

    SE SAASTAN OMAHYVÄINEN PASKIAINEN- LUULEE OLEVANSA PAREMPI-JA JUST SIINÄ PALVELEE ITSE SAATANAA-NIINKUIN JOKA IKINEN MUSLIMI- JA SITÄ NE EIVÄT KOSKAAN OPI TAJUAMAAN,- HE OVATKIN SURKEIMPIA IDIOOTTEJA- MITÄ MAA PÄÄLLÄÄN ON KOSKAAN KANTANUT !

    Äänestä

Persut tekee Husun mielestä varmaan isompia rikoksia kuin isis.

Äänestä
  • HUPAKKO KOETTAA VÄITTÄÄ, ETTÄ PERUS SUOMALAISTEN PUHUMA TOTUUS ON JÄRKYTTÄVÄMPÄÅ,_KUIN MUSLIMIEN KORAANIN MUKAISET SURKEAN KÄRPÄSTEN PASKOMAN LEIVÄN VARASTAMISESTA KÄSIEN KATKOMISET,. JA JOS JOKU OTTAA JEESUKSEN PELASTAJAKSEEN,-NIIN SILTÄ ON LEIKATAVA KURKKU POIKKI, ETTÄ PERHEEN KUNNIA PELASTUU- VAIKKA IHMIS SIELUT MENEVÄT HELEVETTIIN !!!

    JA TÄMMÖSTÄ SAATANAN LEVITTÄMÄÄ RUTTOA SE HUSUKIN-SAATANAN TOUKKA-ON LÄSSYTTÄMÄSSÄ-KUIN YLIMIELINEN PASKAHAMPPI-JOKA EI YMMÄRRÄ EES TUKKIA TURPAANSA-SIIHEN ASTI-ETTÄ JOTAI ALAKAISI TAJUTA TOSIASIOISTA !!!

    VOITTEKO KUVITELLA-KUINKA PIMEÄÄ ONKAAN HENGELLINEN PIMEYS, JOKA KIELTÄÄ VALON PILKAHDUKSENKIN,-ETTEI MUSLIMIEN PIMEYS VAIN NÄKYISI ?

    JA SITÄ PIMEYTTÄ HUSUKIN VARJELEE-KUIN PIRUN ÄÄLIÖ !!!
    SILLÄ JOS HÄN JOTAI TAJUAISI,- NIIN MITÄ HELEVETTIÄ HÄN TÄÄLLÄ LUUHASTELEE,-VAAN HÄNEN OLISI PAINUTTAVA SINNE SOMALIAAN, JA SIELLÄ NIIDEN SAATANAN PALVOJIEN PÄÄKALLON YTIMEEN JULISTAMAAN TOTUUTTA, JA PARANNUKSEN TEKOA NIILLE SAATANAN IDIOOTTIMAISILLE ALLAHIN PALVOJILLE !!!
    '
    MISSÄ SE PERKELEEN PAKANA ON, ETTÄ SILLE SAISI SANOTTUA TOTUUDEN PÄIN NAAMAA ???

    Äänestä

Onneksi on Mv sivut....

Äänestä
  • Joo, siellähän se kansan viisaus asuu ;)

    Äänestä

Tämä on aivan kammottavaa. Että ollaan valmiita sensuroimaan tietoa ympäristöstä jonkun suojelemiseksi, tässä tapauksessa muslimien. Ja mitä tämä edes auttaisi. Uutiset Isisin hirmuteoista ovat kaikkien luettavissa ulkomaisessa mediassa TAI sosiaalisessa mediassa.

Äänestä

Hän on idiooti Norjassa on moskeita joissa imanet opettavat tulevia terrorister
Jos olis kärpänen seinässä kuulis mitä moskeisa imanit saarnaa ei ainakaa kiitä Europaa, tietenki ne maanviraomaisille valehtelee mutta omien kanssa on toinen ääni kellossa Niihin ei jerkevät ihmiset usko niin käyriä ovat-

Äänestä
  • YKSINKERTAISESTI PAISKAT NE PASKANPUHUJAT NISKAPERSE OTTEELLA MEREEN !!!

    JA TULEVAISUUS OLISI SUUNNATTOMASTI HELPOMPI, JA ENERGIAT RIITTÄISI IHMISILLÄ PAREMPIIN ASIOIHIN,- EIKÄ TARTTEISI OTTAA HUOMIOON NOITA USKOMATTOMAN IDIOOTTIMAISIA SAATANAN PASKAPERSE MUSLIMIEN ÄÄLIÖMÄISIÄ IDIOOTTEJA,-JOIDEN HENKINEN KEHITYS ON APINAAKIN ALEMPANA !

    SIMPANSITKIN TAJUAVAT, ETTÄ HIRVEÄ HÖPÖTYS JA ULINA ALLAHISTA ON MIELISAIRASTA-MUTTA MUSLIMIT EIVÄT TAJUA !!!

    Äänestä

  • VIISAINTAOLISI kirjoitti:

    YKSINKERTAISESTI PAISKAT NE PASKANPUHUJAT NISKAPERSE OTTEELLA MEREEN !!!

    JA TULEVAISUUS OLISI SUUNNATTOMASTI HELPOMPI, JA ENERGIAT RIITTÄISI IHMISILLÄ PAREMPIIN ASIOIHIN,- EIKÄ TARTTEISI OTTAA HUOMIOON NOITA USKOMATTOMAN IDIOOTTIMAISIA SAATANAN PASKAPERSE MUSLIMIEN ÄÄLIÖMÄISIÄ IDIOOTTEJA,-JOIDEN HENKINEN KEHITYS ON APINAAKIN ALEMPANA !

    SIMPANSITKIN TAJUAVAT, ETTÄ HIRVEÄ HÖPÖTYS JA ULINA ALLAHISTA ON MIELISAIRASTA-MUTTA MUSLIMIT EIVÄT TAJUA !!!

    Mitä sä täällä huudat.
    Ei se kannata.

    Äänestä

Rasismikusetus on nykyajan Troijan hevonen. Leimautumista pelkääviä poliitikkoja on helppo höynäyttää. Vain taikasana ja kaikki lippat aukeavat.

Imaamit ovat jo kauan sitten todenneet, että naisen kohtu on ase, jolla länsimaat vallataan heidän omalla kustannuksellaan.

Suomikin miehitetään lastenvaunuilla.
Raiskaukset ovat linjassa tämän perustavoitteen kanssa. Siitä saa pisteitä.

Äänestä

Kesällä -44 moni antoi kalleimpansa Suomen puolesta. Ja ne, jotka eivät halunneet osallistua maahantunkeutumisen torjuntaan joutuivat tyrmään tai montun reunalle.

Äänestä
  • Nykyään on annetttu huomiota ihmisen tahdolle.

    Äänestä

Miten se lausuttiinkaan, etttä rohkeus on tehtävä viisaudesta.

Äänestä

Sensuuri siis voimaan, ettei vain epämiellyttävä totuus tule ilmi...

Äänestä
  • Terroristit ulostavat ei-toivotun liikaväestön Eurooppaan. Portit on nyt avattu.

    Äänestä

Vähänhän tuo oli turhan jämäkkä "kehoitus" nykymaailmassa. Mutta oispa kaikesta huolimatta joskus hauska saada joku netti-öykkäri, tai ihan kuka vaan Husun täydellinen poliittinen/kultturinen vastapeluri asialliseen väittelyyn. Ottamatta kantaa Husun "oikeassa ollen", niin luulen että Husun pyyhkisi pötää 99,9% vastaväittelijöistä :)

Äänestä

Nykysota on erilaista ja siinä määrin, kuin yleinen media sitä lietsoo, tulee se itse olemaan syyllinen.

Äänestä

Mikä tämä Husu on miehiään sensuroimaan suomalaisten kustantaman ylen uutisointia. On ilmeisesti kaveria paapttu liikaa siellä ylessä ja neste on noussut tapuliin.

Äänestä

"Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua." [Matt. 19:27-30; Mark. 10:28-31]
29 Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan,
30 hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän."

Äänestä

SK: Joka seitsemäs suomalainen on rasisti
Useampi kuin joka seitsemäs suomalainen uskoo, että mustien afrikkalaisten henkiset kyvyt ovat heikommat kuin länsimaisilla valkoihoisilla, kertoo Taloustutkimuksen Suomen Kuvalehdelle tekemä kysely.Erilaisiin ihmisrotuihin uskoo reilu viidennes vastaajista. Kyselyyn vastasi tämän kuun alussa tuhat ...

Äänestä

Kuinka moni uskoo Joulupukkiin.

Äänestä

Miten tyhmiä persut oikein ovat jos geegerikin näkee totuuden?

Äänestä

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/05/22/kontrollerar-nu-halften-av-syrien

Turkiskt stöd för IS

Den turkiska underrättelsetjänsten ska ha hjälpt till med att förse islamistiska rebeller i Syrien med vapen.

Det kommer fram i hemliga dokument som nyhetsbyrån Reuters tagit del av. Turkiet vill få bort Syriens president Bashar al-Assad.

Vapensmugglingen har hjälpt extremistgruppen IS eftersom flera rebeller senare anslutit sig till extremistorganisationen.

Ja typerille ja kielitaidottomille persuille käännämme tämän YLEn uutisen:

NATO MAA TURKIN TIEDUSTELUPALVELU ON AUTTANUT ISIS TERRORISTIEN ASEISTAMISESSA!

Eli suomeksi sanottuna ISIS on Lännen Proxyarmeija, jonka tarkoitus on syöstä vallasta Israelin (New Khazaria) vihollinen Assad, ja perustaa alueelle Suur-Israel!

Mutta eihän persut, nämä k-arjalaiset, sellaista halua ymmärtää, koska persulla on esinahaton syvällä rectumissa, persu luulee, että NATO-kortti tuo takaisin K-arjalan, mutta evakkojätös eli persu erehtyy pahasti, kuten aina. NATO-kortilla evakkojätös persut karkoitetaan Slussenille sorbusta litkimään, ja Suomesta tulee Vielä-Pienempi-Suomi.

Äänestä

Tyhmyydelle on keksitty uusi mittayksikkö, Persu.

Mikä on tyhmempi kuin yksi Persu, no kymmenen Persua tietenkin!

Persuissa tyhmyys tiivistyy.

Äänestä
  • Mutta mikä on tyhmempi kuin sata persua? No yksi Husu tietenkin. Ja yksi hyysäri.

    Äänestä

Kun yle sensuroi rosvojen tekoja ja puhui rosvoista kauniisti taistelijoina, kävi niin että Suomesta lähti ennätysmäärä väärinymmärtäneitä "taistelemaan" terroristien sekaan.

Äänestä

Typerä persu ei ymmärrä, että valtamedia on khazarijuutalaisten käsissä ja kauhun ja paniikin levittäminen on osa illumiNaZionistien "Ongelma, Reaktio ja Ratkaisu" strategiaa.

https://www.youtube.com/watch?v=4nRrSQs3NbI DAVID ICKE - Manipulation Techniques - Problem Rection Solution

IllumiNaZionistien proxyarmeija ISISrael kylvää kauhua kauloja katkomalla ja saa persu-idiootin otsasuonet pullistumaan, jonka johdosta illumiNaZionistit saavat lisää myötätuntoa maailmanvalloitukselle ja ryöstösodilleen.

Äänestä

Ainoastaa juutalaiset luovat kaaosta ja terrorisoivat maailmaa.

Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Vietnamiin saamme vietnamilaisia elätettäviksemme

Juutalaisvetoinen Usa hyökkää oopiumin takia Afganistaniin saamme afganistanilaisia elätettäviksemme

Juutalaisvetoinen Usa hyökkää öljyn takia Irakiin saamme irakilaisia elätettäviksemme

Juutalaisvetoisen Usan tuella juutalaisvaltio Israel terrorisoi Lähi-Itää saamme palestiinalaisia elätettäviksemme

Juutalaisvetoinen Usa/CIA terrorisoi Etelä-Amerikkaa luonnonrikkauksien ja kokaiinin takia saamme latinoita

Juutalaisvetoinen Usa laatii suunnitelman "Arabialainen kevät", ja laittaa asialle ulkoistetun esinahkansa NATO:n, NATO pommittaa Libyaa 26 000 kertaa ja saamme libyalaisia ja maassa olleet vierastyöläiset elätettäviksemme.

Sama toistuu nyt Syyriassa.

Juutalaiset illuminazionistit iskivät New Yorkiin tappaen heti yli 3000 ihmistä, tätä False Flagiä seuranneissa sodissa on kuollut ja haavoittunut jo miljoonia ihmisiä, kymmenet miljoonat ovat joutuneet maanpakoon, osa tänne Eurooppaan meidänkin elätettäviksi.

http://www.911missinglinks.com/

Now you will discover the definitive truth about 9/11 and learn why even the most popular movies on the subject have failed to address the evidence exhaustively presented in this video. The facts will make it abundantly clear that the so-called 9/11 Truth movement has been infiltrated and is ultimately controlled by the same criminal group who masterminded the attacks. As they say, if you want to control the dissent you lead the dissent.’ Utilizing evidence from the FBI, CIA, NSA, US Armed Forces Intelligence sectors, Foreign Intelligence organizations, local law enforcement agencies and independent investigators, Missing Links goes where no other 9/11 video has dared to.”

KIITOS juutalaisvetoinen USA

Varovaisimpienkin arvioiden mukaan Irakissa on kuollut 72 53779 128 siviiliä. Lokakuussa 2006 tiedejulkaisu The Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa siviiliuhrien määräksi arvioitiin 390 000-940 000 ja syksyllä 2007 sodanvastustajat puhuivat jo miljoonasta kuolleesta. Miljoonat ovat lähteneet pakolaisiksi Irakista ja Afganistanista.

Alkuvuodesta 2008 The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos selvitti että Yhdysvaltain johto esitti kahden vuoden aikana ennen sotaa kaikkiaan 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista ja 532 totuudenvastaista väitettä perusteiksi oikeutukselle hyökätä Irakiin.

http://yle.fi/uutiset/selvitys_usan_johto_valehteli_irakin_aseista/5820330

Tokihan sosiaalidemokraatit fiksuina tiesivät asioiden oikean laidan, sen että Usa halukkaiden koalition kanssa menee Irakiin öljyä ryöstämään, ja tokihan he myös fiksuina osasivat ennakoida sadat tuhannet siviiliuhrit...mutta eivät välittäneet.


http://www.foxnews.com/story/0,2933,296938,00.html

Usan keskuspankin entinen johtaja, juutalainen Alan Greenspan, sanoi: Öljy oli pääsyy Irakiin hyökkäykseen. Eli perus jenkkiläinen ryöstösota, eikä hyökkäyksellä ollut mitään tekemistä demokratian viennin tai Irakin kansan suojelemisen kanssa.

Äänestä

MITÄ SE HYÖDYTTÄÄ?!?

Äänestä

Isis=islam. Minkäs teet. Koraanissa käsketään tappamaan vääräuskoiset. Meidän ei
tarvitse kaunistella hirmutekoja. Muslimit voisivat kääntyä vaikkapa kristityiksi jos
pakko uskoa johonkin.

Äänestä

Eikös se Somalia ole jo ihan turvalliseksi luokiteltu maa? Miksi tämä Husu ei voisi mennä esi-isiensä maahan panemaan siellä asiat järjestykseen, jotta heimoveljet ja -sisaret voisivat palata joukolla ammoisille kotikonnuilleen.

Olisin vilpittömästi onnellinen ja ylpeä heistä, jos he saisivat rakennettua Somaliasta samanlaisen hyvinvointivaltion kuin Suomi ja muut Pohjoismaat ovat joskus olleet. Täällä ovat kuiten saaneet suomalaisten rahoilla koulutukset ja ilmaisen esimerkin.

Toinen maa olisi se Afghanistan, jossa ainakin Nashima R. olisi mielestäni nainen paikallaan kehittämään oman kotimaansa oloja. Jutta Urpilaisella olisi, Nasiman kaverina, ja opettajan koulutuksen saaneena ja poliittista ja hallinnollista työkokemusta hankkineena tuhannen taalan paikka olla viemässä suomalaista koulutusosaamista.

Mielestäni näiden edellä mainittujen korkeasti koulutettujen, osaavien ja aikaan saavien ihmisten potentia menee Suomessa tavallaan hukkaan, kun täällä monet tärkeät asiat ovat jo hyvällä tolalla.

Tämä ei ollut vittuilupuheenvuoro.

Äänestä
  • Lisäys....

    Oikeastaan he tekevät itsestään pellen sotkeutuessaan näihin maahanmuuttoasioihin. Husu isis-kommenteillaan ja Jutta&Nasima spr-geenimanipulaatio -agendallaan ja vokki-kytkösillään.

    Maailmaa voi parantaa isommillakin kierroksilla ja itsestään antaen, jos on potentiaa.

    Äänestä

Sipilä on Husun kanssa samaa mieltä. Se on tässä on traagista.

Äänestä
  • Jospa sille Sipilällekin löytyisi uusi duuni kehitysmaakentältä. Hänellä on mittava omaisuus, josta varmaan riittäisi rahoitusta moneen tärkeään kehitysmaiden ihmisten elämänlaatua parantavaan asiaan. Hänellähän asuntovälityspuolen kokemusta.

    Äänestä


Ei me mitään sensuroi. Media ja isis kuuluvat samaan agendaan lietsoa pelkoa.
Milloin viimeksi kuulit esim. uutisista hyvn uutisen?
Älä usko niihin uutisiin, ne ovat kuitenkin vain markinaaliset mitä oikeesti tapahtuu.

Äänestä
Anonyymi00045

Äänestä
Anonyymi00046

Äänestä
Anonyymi00047

Äänestä
Anonyymi00048

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mr_Molotov kirjoitti:

Ehdotus Ylen sisältä: ISIS:in hirmuteot sensuroitava uutisista.

”Kehotan suomalaista valtamedia lopettamaan isisken hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan vastakkaisen asettelun valtaväestön ja muslimien keskuudessa, ja näillä palvelemme just isista ja islamafoobikoita.”

Näin kirjoittaa Abdirahim Husu Hussein Facebook-seinällään.

Tulihan se sieltä!
Yle on ottanut johtavan aseman propagandatoimistojen tiedonvälityksessä ja yrittää tehdä kaiken voitavansa suomalaisten mielipiteiden muokkauksessa tahtomaansa suuntaan. Kovin monelle ei liene epäselvää mikä on sen päämäärä ja tavoite.
Olisiko tämä esiintullut aihe vielä liian läpinäkyvä tullakseen hyväksytyksi, joten varmaankin vastaavanlaisia uutisia seuraa jatkossa joiden tarkoituksena on totuttaa yleisö niihin ikään kuin siedätyshoitona, ennen kuin myönteinen päätös tehdään. Normaaleille ihmisille ei tarvinne edes huomauttaa että vastaanpanijat leimataan kouluttamattomiksi, yksinkertaisiksi, asioita ymmärtämättömiksi, rasisteiksi, vihapuhujiksi kuin muillakin sopivilla nimityksillä jotka antavat heistä naurettavan kuvan.
Vastaavalla tavalla on toimittu aikaisemminkin ja niin tullaan tekemään nytkin.


https://www.suomenuutiset.fi/outo-eh...ava-uutisista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu