Olin tällöin aloittamassa noin vuoden kestävää raskasta työprojektia jossa vastuuni oli suuri, myös työntekijöideni osalta, ja homman aloittaminen pelotti minua aika paljon. Muistan, miten istuuduin työhuoneeni tyhjän työpöydän ääreen peloissani rukoilemaan. Rukoilin ihan normaalin rukoukseni, kuten aina ennen töiden aloittamista, mutta tein sen tällä kertaa suurella hartaudella ja pyynnöllä. Kun lopetin, ja avasin silmäni, edessäni, tyhjän työpöydän päällä, siihen silmieni eteen oli ilmestynyt pieni, valkoinen höyhen. Se oli noin sentin pituinen, ja noin puolen sentin levyinen. Sillä samalla hetkellä Pyhä henki ilmoitti minulle : "Sinulla on näin paljon itselläsi Pyhää henkeä". Purskahdin itkuun siinä paikassa. Tilanne oli jotenkin naurettava mutta niin todellinen, sillä tiesin ilmoituksen olevan minun kohdalla totta. Mutta tämä tieto riitti minulle. Katsoin tietenkin ympärilleni ja ylös, oliko se pieni höyhen tipahtanut jostain ylhäällä olevasta piilossa olevasta linnunpesästä, tai omasta tyynystäni jonka ilmavirta olisi lennättänyt sitten pöydälle, mutta vaikka näin olisi käynyt, tosiasia oli kuitenkin se että juuri sillä hetkellä kun rukoilin, ilmavirta jostain lennätti juuri sopivasti rukoukseni päätyttyä minun työpöydälleni tämän pikkuriikkisen pienen valkoisen höyhenen, ja siinä se pienenä killotti edessäni, todistuksena siitä että Jumala ja Jumalan henki elää ja on olemassa ja suojelee minua. Olen muutenkin hyvin tarkka aina työpöydästäni. Työpöydän pitää olla aina täysin tyhjä, kun aloitan uuden työn.
Tämä riittikin minulle todistukseksi ja rauhoituksekseni koko seuraavan vuoden ajaksi kun tein tätä vaativaa työtäni puurtaen työntekijöitteni kanssa, ja se onnistui hyvin, oikeastaan ihan kiitettävästi. Ja kun viimeisenä työpäivänä sitten tein tarvittavat lopputyöt valmistautuen lopettamaan sen suuren projektin, soi puhelin. Sairaalasta ilmoitettiin, että nyt on aika. Äitini oli ollut huonossa kunnossa jo pitkän aikaa. Ja kun ajoin sairaalaan, ei mennyt kuin muutama tunti, niin hän nukkui pois. En tiedä, miten olisin jaksanut tehdä tämän vaativan työni loppuun saakka, jos olisin joutunut hoitamaan äitini hautajaisasioita ja kaikkea siihen liittyvää. Hän oli lisäksi toiminut minulla muutenkin aina aikamoisena veturina ja promoottorina ja neuvonantajana ja kriitikkona töitteni suhteen. Mutta Jumala tiesi tämänkin asian, ja ajoitti äitini kuoleman juuri sopivaan aikaan, päivälleen, ja melkeinpä tunnilleen. Miten sen oli hyvä mennä. Palaset loksahtelivat paikoilleen.
Linkitän tähän lopuksi Lisa Hanniganin, ihanan irlantilaisen laulajan muutaman laulun, Lisa muistuttaa edesmennyttä äitiäni, äitini oli nuorena samanlainen hymyilevä iloinen kaunotar. Ensimmäisessä kappaleessa Venn Diagram Lisa maalaa juuri samanlaisella pienellä höyhenellä taivaanrantaa, olipas hassu yhteensattuma :
https://www.youtube.com/watch?v=a1MbK-befg4
Lisa Hannigan - Venn Diagram / Braille Live @ Royal Festival Hall London
https://www.youtube.com/watch?v=U0Q5BtvtUt8&index
Lisa Hannigan - Sea Song
https://www.youtube.com/watch?v=NRF_KoXhJsg&index=3
Keep It All
https://www.youtube.com/watch?v=S-HY4vmD5bY&list=PLB27AB326867E513B&
Hieros<3Gamos
Ehkä ainoa 'ihme' joka minulle on sattunut
HierosGamos
1
101
Vastaukset
- Anonyymi
Minä tulin heitetyksi Saatanalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821309Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021098Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä631093Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1631023Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121009Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103963Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68886Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍119791- 77735
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t121734