Valtaeliitti ja sen äänitorvi valtamedia esittävät, että maahan on tulossa(?) 40 000 pakolaista tänä vuonna. Ihan kuin kyse olisi jostain säärintamasta, jonka tuloa ei voi estää. Onko asia todella niin?
Päättäjät vain vierittävät OMAN vastuunsa pois. Eikö vallanpitäjien eräs päätehtävä ole aina ollut maan rajojen turvaaminen? Jos maahan pyrkisi neljä huippuvarusteltua venäläisdivisioonaa, niin Suomi torjuisi sen tai ainakin tekisi kaikkensa sen eteen.
Miten järjestäytymättömien ja aseettomien maahantunkeutujien torjuminen muka olisi mahdotonta? Ei tietysti mitenkään. Kunhan mamuttajaeliitti vain on keksinyt taas jonkun tekosyyn haalia pakolaisia Suomeen. Ja media on juonessa mukana.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mamuttajaeliittimme kokee alemmuudentuntoa paljon mamuja haalinneiden muiden Euroopan maiden eliittien edessä. Ja tuon muutaman tyypin egokriisin maksaa Suomi ja suomalaiset ikuisesti. Todella kohtuutonta, kun ajattelee....
Talvisodan sankarit olisivat ihmeissään. Suomea onnistuttiin puolustamaan ylivoimaista vihollista vastaan. Mutta nyt maa vallataan ilman aseita ja omien johtajien avustuksella!?
Ei ole tulossa niin paljon, kyseessä oli uutisankka. Maahanmuuttovirasto arvelee edelleen että vain 15 000 tulisi. Sekin on toki kaksi kertaa enemmän kuin edellinen huippu, kuutisen tuhatta muutama vuosi sitten.
Missä vaiheessa Suomalaiset nousevat barrikaadeille? Sitten kun tilanne riistäytyy täysin käsistä. Kun kustannukset nousee yli kipukynnyksen. Kun tulee tarpeeksi kärhämiä.
Leikkauslista: Kansanedustajien määrä vähennettävä puoleen, siis 100. Samalla vähenisi avustajien määrä puoleen .Pakolaisille maksettava avustus/ käyttörahaa vähennettävä puoleen, heillähän on ilmaiset asunnot mukavuuksilla. Lisäksi on vaadittava että he osallistuvat kesäisin marjojen poimintaan ja talvisin jos on luminen talvi, pihojen puhtaana pitoon. Heidät täytyy opettaa sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja tekemään ruokansa eteen töitä!