Milloin ihminen lakkaa seuraamasta listahittejä...

...ja etsimään hyviä kappaleita nykyisten listojen ulkopuolelta? Siis missä iässä osapuilleen luulette että se tapahtuu?

Tulin vähän pohtineeksi aihetta, joten en nähnyt syytä miksen kysyisi täällä.
61434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun tulee järkiinsä-ikään.

Äänestä

Kun rupee ymärtämään musiikista oikeesti jotain

Äänestä

Taisin olla jotain 15v joskus 90-luvun alusa kun valtavirtamusiikki kyllästytti ja rupesin kuuntelemaan esim. radiomafian dancemobia jossa housemusiikki kuulosti paremmalta kuin valtavirta, pidin tosin myös tyypillisestä 90-luvun eurodancesta mutta 90-luvun kuluessa löysin myös trancen joka edelleen jaksaa kiinnostaa.

Äänestä

Mulla tapahtui jo aikapäiviä sitten eli ehkä jo lapsena tai ainakin jo teininä. En ole koskaan ollut listahittien perään, kuuntelen vain sitä mikä sattuu kuulostamaan hyvältä. Osa mun kuuntelemista kappaleista oli toki hittejä aikanaan ja monet artisteista ja bändeistä enemmän tai vähemmän suosittuja, mutta koska kuuntelen enemmän vanhempaa musiikkia (teininä ja vähän päälle 20-vuotiaana eniten klassista ja nykyään eniten rockia), niin en ole oikein perehtynyt nykyisiin listahitteihin. Rappia ja poppia kuitenkin aika paljon tehdään nykyisin.

Äänestä

Hyvä kysymys. Itse 50-60-70-lukujen aikana erityisesti tanssimusiikkia kuunnellut, on se edelleen samaa luokkaan kuunnella. Toki -50-luvulla soitettiin vielä paljon sota-ajankin musiikkia ja setäni laulamana Karjalan kunnailla kajahti suosikiksi.

Nykyisin erittäin ihania hengellisiä lauluja ja lisääntyvä määrän niiden laulajia on ihana kuunnella. Tämäkin soi parhaillaan nyt:
https://www.youtube.com/watch?v=8fo47Ep7SUg&list=TLPQMjMxMTIwMjOfJUKTDGgbIg&index=10&pp=gAQBiAQB8AUB
Tai toinen versio: https://www.youtube.com/watch?v=difb2jB542c

Äänestä

Niinku tuntuu siltä että oli bändi tahi artisti kuka tahansa niin yleisö tulee aina sinne yhden tai kahden tai kolmen hittibiisin takia. En yleistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_93003 kirjoitti:

...ja etsimään hyviä kappaleita nykyisten listojen ulkopuolelta? Siis missä iässä osapuilleen luulette että se tapahtuu?

Tulin vähän pohtineeksi aihetta, joten en nähnyt syytä miksen kysyisi täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu