Ruotsin puolustusministeri: Pohjolan yhteinen puol

Ruotsin puolustusministeri: Pohjolan yhteinen puolustus konkretisoituu

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mielestä Pohjoismailla on täysi oikeus tiivistää puolustusyhteistyötään ja myös kertoa avoimesti näkökohtansa. Hänen mukaansa Pohjoismaat toimivat täysin puolustusnäkökohdasta käsin.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on kommentoinut norjalaislehdessä julkaistua Pohjoismaiden puolustusministereiden yhteistä kirjoitusta Ruotsin radion haastattelussa.

Hultqvistin mukaan kirjoituksessa mainitut asiat ovat linjassa sen kanssa, miten Ruotsi jo nyt tekee puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi kirjoitus peilaa maailmantilanteen muuttumista, mihin mailla on kansainvälisen lain puitteissa oikeus.

Maailmantilanne on muutunut nimenomaan Venäjän toimien takia.

– Venäjän suorittama Krimin valtaus rikkoo kansainvälistä oikeutta ja Venäjän edelleen jatkuva aggressio Ukrainaan ei ole hyväksyttävissä. Mielestämme Venäjän toiminta ei ole järkevää, hän sanoo.

Kirjoituksessa olennaista on, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö muuttuu entistä konkreettisemmalle tasolle.

– Kyseessä ovat konkreettiset asiat. Saadaan aikaan tilanne, jossa voidaan vaihtaa tietoja ilma- ja meritilanteesta, jossa harjoitellaan entistä enemmän yhdessä, jossa vaihdetaan erilaista informaatiota, jossa otetaan osaa yhdessä erilaisiin hankintoihin, harjoituksiin ja aktiviteetteihin, jotka ilmentävät Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta.

Yhtenä esimerkkinä tiivistyvästä yhteistyöstä Hultqvist mainitsee Pohjois-Euroopassa järjestettävän ilmasotaharjoituksen. Siihen osallistuvat Norja ja Ruotsi, mutta myös Britanniaan tällä hetkellä sijoitetut yhdysvaltalaiset taistelukoneet.

Hultqvist ei pane painoa Venäjältä kirjoitukselle oletettavasti tulevalle vastalauseelle.

Ministerin mielestä Pohjoismailla on toimiinsa oikeutus.

– Tämä ei ole aggressio. Tämä on meidän näkökohtamme, joka on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa. Lähtökohtamme on täysin puolustuksellinen, mutta meidän on voitava osoittaa, mikä on kantamme erilaisiin asioihin, Hultqvist toteaa.
yle
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pelkää Ruotsin NATON liittyminen on jo hyvä kylmää suihku kuumaan Putinen pään päälle. Ruotsin ja Suomen NATON liittyä Venäjän uhkailu politiikasta tulee vain pelle-peloton esitys.

Äänestä

USA ja NATO on saanut nyt sitten Ruotsinknin koukkuun ajamaan Pohjolan NATO:a.

USA, NATO, Stoltenberg, Suomi, Niinistö, EU uhkasivat jättää Ruotsin yksin.

Äänestä
  • Hyvä Ruotsi, Natoon välittömästi itä trollien itkuista voidaan heti päätellä että oikeita päätöksiä on tehty

    Äänestä

Hyvä Ruotsi

Äänestä

Itä naapuri taas pelottelee ruotsalaisia. Eikä ne halu enää NATON.

Äänestä
  • Natoon välittömästi

    Äänestä

Ruotsin keskustapuolue on asettumassa kannattamaan Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Puolueen johto kirjoittaa Svenska Dagbladetin mielipidesivulla julkaistussa lausunnossa, että liittoutumattomuus voi osoittautua turvallisuusriskiksi turvan sijaan.

Äänestä
  • Natoon

    Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Natoon

Äänestä

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mielestä Pohjoismailla on täysi oikeus tiivistää puolustusyhteistyötään ja myös kertoa avoimesti näkökohtansa. Hänen mukaansa Pohjoismaat toimivat täysin puolustusnäkökohdasta käsin.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on kommentoinut norjalaislehdessä julkaistua Pohjoismaiden puolustusministereiden yhteistä kirjoitusta Ruotsin radion haastattelussa.

Hultqvistin mukaan kirjoituksessa mainitut asiat ovat linjassa sen kanssa, miten Ruotsi jo nyt tekee puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi kirjoitus peilaa maailmantilanteen muuttumista, mihin mailla on kansainvälisen lain puitteissa oikeus.

Maailmantilanne on muutunut nimenomaan Venäjän toimien takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoon kirjoitti:

Ruotsin puolustusministeri: Pohjolan yhteinen puolustus konkretisoituu

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mielestä Pohjoismailla on täysi oikeus tiivistää puolustusyhteistyötään ja myös kertoa avoimesti näkökohtansa. Hänen mukaansa Pohjoismaat toimivat täysin puolustusnäkökohdasta käsin.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on kommentoinut norjalaislehdessä julkaistua Pohjoismaiden puolustusministereiden yhteistä kirjoitusta Ruotsin radion haastattelussa.

Hultqvistin mukaan kirjoituksessa mainitut asiat ovat linjassa sen kanssa, miten Ruotsi jo nyt tekee puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi kirjoitus peilaa maailmantilanteen muuttumista, mihin mailla on kansainvälisen lain puitteissa oikeus.

Maailmantilanne on muutunut nimenomaan Venäjän toimien takia.

– Venäjän suorittama Krimin valtaus rikkoo kansainvälistä oikeutta ja Venäjän edelleen jatkuva aggressio Ukrainaan ei ole hyväksyttävissä. Mielestämme Venäjän toiminta ei ole järkevää, hän sanoo.

Kirjoituksessa olennaista on, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö muuttuu entistä konkreettisemmalle tasolle.

– Kyseessä ovat konkreettiset asiat. Saadaan aikaan tilanne, jossa voidaan vaihtaa tietoja ilma- ja meritilanteesta, jossa harjoitellaan entistä enemmän yhdessä, jossa vaihdetaan erilaista informaatiota, jossa otetaan osaa yhdessä erilaisiin hankintoihin, harjoituksiin ja aktiviteetteihin, jotka ilmentävät Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta.

Yhtenä esimerkkinä tiivistyvästä yhteistyöstä Hultqvist mainitsee Pohjois-Euroopassa järjestettävän ilmasotaharjoituksen. Siihen osallistuvat Norja ja Ruotsi, mutta myös Britanniaan tällä hetkellä sijoitetut yhdysvaltalaiset taistelukoneet.

Hultqvist ei pane painoa Venäjältä kirjoitukselle oletettavasti tulevalle vastalauseelle.

Ministerin mielestä Pohjoismailla on toimiinsa oikeutus.

– Tämä ei ole aggressio. Tämä on meidän näkökohtamme, joka on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa. Lähtökohtamme on täysin puolustuksellinen, mutta meidän on voitava osoittaa, mikä on kantamme erilaisiin asioihin, Hultqvist toteaa.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu