Mieheni tykkää minun kuristamisestani. Hän on harrastanut sitä nyt vuoden ajan. Pienikin poikittainen sana riittää siihen, että hän ampaisee raivon vallassa kimppuuni ja alkaa kuristamaan. Olen tehnyt toki rikosilmoitukset melkein jokaisesta kerrasta mutta ne eivät taida johtaa mihinkään.
Oikeuttaako oman mielipiteen sanominen kuristamiseen ja pahoinpitelyyn? Esim. eilen kerroin mielipiteeni eräästä asiasta josta mies oli eri mieltä. Hän syöksyi välittömästi nyrkit pystyssä kohti. Pääsin onneksi ulos karkuun. Mutta kun olin mennyt nukkumaan, hyökkäsi hän raivoten taas kimppuuni ja alkoi kuristamaan.
Kuristamistilanteissa yritän olla vain mahdollisimman neutraalina niin se loppuu nopeammin. Koska jos alan taistelemaan vastaan, alkaa hakkaaminen ja siitä jää mustelmat naamaan niin, että olen joutunut olemaan jopa sairaslomalla töistä.
Niin, luulin löytäneeni puolison, sainkin kuristajan. Haukkumista ja uhkailua. Hereillä pitämistä vaikka olisin menossa töihin. Jatkuvaa manipulointia ja asioiden kääntämistä päälaelleen.
Olen kuitenkin halunnut yrittää elää miehen kanssa. En vaan tiennyt pitkästä aikaa miten rankkaa miehen kanssa eläminen on. Kauhea stressi koko ajan. Unettomia öitä. Sydän takoo ja maha on sekaisin. Yritän ja yritän sietää. En tiedä kauanko jaksan.
Luulin saaneeni puolison, sainkin kuristajan
22
200
Vastaukset
- 9-9
Tykkäät itsekin siitä että mies on väkivaltainen.
Muutoin olisit jo vuosi sitten jättänyt hänet ja tehnyt rikosilmoituksen.
Mitä haet tällä avauksellasi? Et missään tapauksessa aio jättää miestä ja tehdä rikosilmoitusta. - 9-9
Nimittäin en usko että olet tehnyt ainoatakaan rikosilmoitusta.
Ne olisi käsitelty ajat sitten. Ja toisekseen et ole jättänyt miestä. - tulisinhakemaan
Yritykseksihän tuo jäi. Eikö sulla ole koko maailmassa yhtään ihmistä jonka luokse voit muuttaa asumaan, kunnes pääset omaan asuntoon (osoite salaiseksi). Jos ei, lähimpään turvakotiin. Usko äitiä.
Lääkärintodistukset pahoinpitelyistä tulee muistaa, tarvitaan muutakin kuin sana sanaa vastaan valitettavasti. - MiksetVaanLähde
Oliskohan aika lähteä lätkimään, tai pistää ukko ulkoruokintaan. Miksi roikkua väkivaltaisessa parisuhteessa, kun tässä maailmassa on olemassa tervepäisiäkin miehiä?!?!?!?! Niin kauan kun itse vapaaehtoisesti roikkuu akanhakkaajassa, on täysin turhaa valittaa.
- Lähde.jo.menemään
"Yritän ja yritän sietää."
Miksi? Mitä järkeä on yrittää sietää jotain kuristamisia ja hakkaamista? Miksi ihmeessä sinä haluat pitää miehenäsi jotain väkivaltaista paskaa? Odotatko jotain marttyyripalkintoa kärsimyksistäsi? Sellaista et tule saamaan, joten lähde kun ei vielä ole henki lähtenyt tai tullut pysyviä vammoja.
"En vaan tiennyt pitkästä aikaa miten rankkaa miehen kanssa eläminen on."
Ei normaali suhde tuollainen ole. Miehesi vain on mielenvikainen väkivaltainen sadisti. Jos haluat väkivallattoman hyvän suhteen, niin et kelpuuta sellaisia mieheksesi. - tympiintynyt
Taidat tietää jo itsekkin vastauksen... kukaan normaalilla järjellä varusteltu, ei vuotta katselisi tuollaista. Jotenkin tuntuu, että hyväksyt tilanteen ja nytkö haet sääliä? Tee asialle jotain, tai ole siitä hiljaa.
- lödkfsöfk
Mikähän siinä oikeasti on taustalla, ettei naiset vaan pistä suhdetta poikki? Iso kalu? Lihava pankkitili? Iso auto, talo, tms (isolla velalla hankittua)? Käsittääkseni kaikki parisuhteessa elävät ihmiset elää siinä ihan omasta vapaasta tahdostaan, joten jos homma ei nappaa, sillon on kaikki oikeudet lopettaa koko juttu.
- kassuliini
Oikeuttaako oman mielipiteen sanominen kuristamisen? Ei oikeuta tietenkään.
Olet ehkä jo vuoden pahoinpitelyn jälkeen jo niin nujertunut ettet pysty näkemään tilannettasi sellaisena kuin se todellisuudessa on. Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että pidät pahoinpitelyä teidän suhteeseen kuuluvana asiana. Sanot ettet tiennyt kuinka rankkaa miehen kanssa eläminen on. Ei sen kuulu olla tuollaista. Sinä olet jo tottunut pahoinpitelyyn ja alat jo luulla että se on jokseenkin ''normaalia'' ja kuuluu asiaan ja että sinun pitää vain kestää ja kestää...
Yritä nyt nähdä tilanne sellaisena kuin se on. Miehesi on naisenhakkaaja, ja jos et lähde suhteesta, tulee vielä kerta kun hän ei pysty lopettamaan vaan kuristaa ja hakkaa niin kauan että kuolet.
Muuta pois, tai mene turvakotiin tai jonkun ystävän tai sukulaisen luo. Älä puhu siitä miehelle etukäteen! Pakkaa tavarasi ja lähde vähin äänin. - mies16
Toinen teistä on sekopää. Mahdollisesti molemmat.
- niin.onko
Onko miehesi Tommi Kauppinen?
- hullueikuristamallahäviä
Jompi kumpi on teistä kehari ajatusmaailmaltaan? Eihän kukaan joka osaa kommunikoida hyökkää kimppuun tuollaisesta. Ja se joka tuon hyväksyy on arvotonkasa niin kuin totesit tai alistuva persoonallisuushäiriöinen. Ei ole tervettä touhunne kummallakaan. Joka puolella on rikosuhripäivystyksiä terveyskeskus ym auttajia kun vaan avaat suusi ja nostat kytkintä.
- HornanTuuttiin
Taidat olla nenäkäs ? Vastaat kysymyksiin "kääntämällä" ! Kysyt asian viereen ja muutat tosiasioita ! Sitä saa mitä tilaa ! Ei sua jaksa kuunnella , parempi vetää päin pläsiä.
- stopviolence
Kyllä tollaselle äijälle on jo aika antaa kenkää, lähestymiskielto ja avioero. Jos et sitä vielä tajua, niin taitaa olla aika sinun katsoa peiliin. Tuskin tilanne tulee siitä muuttumaan. Samanlaista touhua ja pahempaa väkivaltaa.
Kyllä poliisikin puuttuu asiaan, jos tilanne menee niin pahaksi.
Kenenkään ei ole pakko sietää tuollaista.- Surutar
Olen itse ollut alkuperäisen kuvaaman tilanteen keskellä. Lähestymiskielto on vain paperi. Poliisi poimii säilöön, mutta päästää aamulla pois.
Asuntoa ei noin vain saa.
Rahat ovat useimmiten näiden kontrollihirviöiden vaatimuksesta yhteisellä tilillä, sinne tulee kaikki tulot, asunto miehellä, auto miehellä, eikä tällaisella miehellä, vaikka oliskin rahaa, ja vaikutusvaltaa, ole ystäviä, kavereita ainoastaan ja nekin vaihtuvat nopeasti, koska heistä ei voi hyötyä kuin tiettyyn pisteeseen asti.
Sairas on sairas monella tavalla, myös niin uskomattomalla härskiydellä ja kaksinaamaisuudella, että sen voi uskoa vain jos sen itse kokee. Skarppaaminen viranomaisten edessä tuottaa sen,että uhrista tulee syyllinen.
Nämä ihmiset ovat SAIRAITA, heidän ajatusmaailmansa on vääristynyt, eikä heillä ole normaalia tajua siitä, mikä on oikein,mikä väärin.
Iva, halveksunta, väkivalta ovat kontrollin ja vallan väline ja valitettavan usein korreloivat olemattomaan itsetuntoon ja puuttuvaan emotionaaliseen käsitykseen.
Sosiaalisia taitoja, jos on, ne käytetään oman kilven kiillotukseen.
Tällaiset miehet tunnistaa siitä, että he eivät pahoittele tekojaan kuin vain aivan pakon edessä ja heistä eroon pääseminen on erittäin vaikeaa.
Mustelmat kielletään, lasten kertomukset väännetään toisiksi, tai lapset mies pelottelee kertomaan viranomaisille parhain päin tai muuten heille käy kuten äidille...
Ap, ota taskuusi aina jotain terävää, kuulakärkikynällä saa todella pahaa aikaiseksi, jos tulee kuristamaan, iske se kasvoihin, kun ottaa kiinni. Silmiin nenään, vaikka korvaan..kovaa.Kuristamisesta jää aina jäljet, kuvaa vaikka kännykälläsi, jos sinulla sellainen omana on, jos ei , kun menet kauppaan, pyydä jota kuta ottamaan kuva kaulastasi ja lähetä se tekstarina kauppamatkalta poliisille. Soita ei-kiireelliseen numeroon, kerro, että haluat eroon miehestä ja että pelkäät turvallisuutesi puolesta.
Olen ollut samassa tilanteessa, toivon todella että voit ja jaksat hakea apua itsellesi.
Te muut, jotka haukutte aloittajaa huonoksi, heikoksi tms.
Ette ole eläneet sellaisessa tilanteessa, se on painajaismaisinta arkea, ja sitä tapahtuu Suomessa joka päivä , lukemattomissa kodeissa, kautta maan.
Turvakotiin pääseminen voi vielä onnistuakin, mutta jos ei asuntoa saa, on edessä palaaminen kiltisti saman katon alle häirikön kanssa, jolloin voi sitten melkein itsensä vetää kiikkuun mieluummin.
Tässä maassa on todella MÄTÄÄ SE; ETTÄ HÄIRIKKÖ SAA JÄÄDÄ VÄKIVALLASTAAN HUOLIMATTA ASUMAAN yhteiseen kotiin ja se on uhri, joka sieltä lähtee, vaikka meillä on minkälaiset viranomaiset, etenkin pikkupaikkakunnalla homma menee juuri näin.
Perhesurmille on taustansa, tällainen tilanne on yksi niistä.
- Ai-kun-se-kiiltää
Kärsi kärsi. Kirkkaamman kruunun saat.
- Noclue
Et ymmärrä miten hankalaa on lähteä suhteesta, jos uhkaillaan eikä ole ketään kenen puoleen kääntyä. Miten suuri asia on myöntää että tämä ei onnistu, ja varsinkin sotkea poliisit tai sosiaaliviranomaiset asiaan. Sehän ei perinteisesti kuulu "normaaliin" perhe-elämään. Varsinkin pienellä paikkakunnalla maine menee kun kaikki tuntee toisensa. Kuulostaa tyhmältä kun tilanne on noinkin selvä, toinen on hullu. Piste. Mutta lähteminen ei ole niin yksinkertaista. Tuskin kukaan haluaa tahallaan kärsiä jonkun saat***n kruunun takia!!! Et ole itse voinut kokea vakavaa ahdinkoa ja alistamista kun itsetunto viedään, muuten et kommentoisi noin typeriä..kyllä tämä nainen varmasti haluaa lähteä mutta mistä tiedät mitä kaikkea siihen liittyy. Monella parilla on esim.yhteinen pankkitili, minne menet jos toinen vie rahat?
- nrenrtbb
onhan tuo hullu peli, teidän välillä. Ei normaali ihminen henkeään riskeeraisis tuolla tavalla. Joku kuristaa ja sinä pelleilet elämälläsi. Taita olla hauskaa vai? Terve olisi lähtenyt ensimmäisestä kerrasta.
mutta tätä tää leikki on. Varmasti kaverisi on sulle antaneet neuvon jo kauan sitten että lähde henkesi kaupalla. Pakene. Turha sulle on samaa jankuttaa. Itse leikit niin kauan kunnes jotain niin pahaa tapahtuu että joudut valitsemaan oman henkesi, tai tuon hullun parisuhteen välillä. Ei sinun kaltaisiin muu tehoa.jos et osaa valita nyt oikein, niin en tiedä mitä sulle tapahtuu, onko hauta miehen käsien kautta sitten se lopullinen kohtalosi. - Eijaksaenääz
Voin uskoa mitä olet joutunut kokemaan. Samoja kokemuksia. Luulen, että olet narsistipersoonahäiriön uhri. Itse tuntuu että kärsin enemmän henkisestä puolesta. Vaikka käsikädessä ne kulkee! Kauankohan ihminen jaksaa, mietin... Pakko jaksaa vaan. Haluaisin erota, muttei onnistu!!!! On lapsia, enkä lähe kärvistelemään! Mies sekaantuu kaikkeen. Oma pää ei kestä. Töihin jos meno, ei anna nukkua. Tajusin, ettei mistään tule mitään..kohdallani. Hän laittaa risaiseksi, eikä välitä kunhan itsellään menee hyvin kaikessa.
- gwergvwergr
mitä tarkoittaa "en lähde kärvistelemään"??? siis jotain rahaan liittyvää nukkuuttako, vai mitä? Kuulepas, omillaan täällä jokainen joutuu selviämään, kuulostaa siltä että taloudellinen etu pitää sinut huonossa tilanteessa, vai?
Niin sairaalta kuin kuulostaakin, mutta parempi jos örtsikän käsittelystä jää jälkiä. Todisteiden kera asiaa viemään eteenpäin.
Olisiko mahdollista äänittää tai ottaa videokuvaa? Kuvaa myös jälkesi.
Tosin, vaikea kenenkään yrittää auttaa, jos olet jo itse sillä kannalla että siinä olet ja siihen jäät. Ei lapsetkaan ole tekosyynä sekopään kanssa elämiseen, turvallisuusriski myös heille.- sickworld
Lähde helvetin äkkiä kun vielä voit! Tuo ei ole rakkautta!! Itse olin suhteessa n. 10 vuotta väkivaltaan taipuvaisen, mustasukkaisen alkoholistin kanssa, odotin aina että hän muuttuisi. tulisi uskoon tai että minä tapaisin jonkun ihanan miehen joka vetäisi minut ylos tilanteesta. Sellaista ei tapahtunut. Hän oli niin hyvä suustaan että en epäröinyt hetkeäkään ettei olisi voinut saada lapseni huoltajuutta itselleen haukkumalla minut sosiaalityöntekijöille. Kaikkien mielestä perheemme oli ulospäin täydellinen. Mieheni oli komea ja huumorintajuinen. Oli omistusasunto jne... lopulta on pääsin pälkähästä kun hän teki itsemurhan. Jos hän ei olisi niin tehnyt en tiedä kauanko olisin enää kestänyt ja olisinko itse tehnyt jotain traagista. En voinut kertoa tilanteesta kellekään. Hän uhkasi ampua isäni ym. tuollainen mies on sairas ja tarvitsee apua ja sinä miehen joka rakastaa aidosti ja on normaali terve ja turvallinen!
- muukko
Tuon takia en koskaan uskalla muuttaa yhteen yhdenkään miehen kanssa,kokemusta riittää ja mustasukkaisia ukkoja.Tapailen ja asumme erillään,siellä saa olla rauhassa ukon komennuksilta ja haukuilta.Ihanaa saan olla yksin,jos mua peöotellaan tai viestein häititään ,tallennan ja ilmoitn poliisille,vastapuoli tietää,koska en ole eilisen teeren tyttöjä,kokemuksia sairaista.Hankalaa se lieneen lasten kanssa ja pieni asuinalue lisää häpeää,teidän nämä asiat myös ja toivon sulle valoa ja rohkeutta ja turvallista syksynjatkoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818