Mikä ihme laittaa ihmisen kertomaan täysin perättömiä valheita niin että syyttömältä menee maine joka tapauksessa vaikka "valhetelija" jää kiini valheestaan?
Omalle kohdalle sattui juuri todella ikävä tapaus kun henkilö joka oli työpaikassani määräaikaisena pienen yhteen oton seurauksena kanteli suoraan firman pomolle täysin valheellisia väittämiä. Ei keskustellut ensin esimihen kanssa saati sitten asianomaisen.
Pieni yhteen otto oli lähinnä mitätön asia, mutta kun määräaikainen henkilö ei kuunnellut tarkoin mitä hänelle sanottiin, muutti hän asian täysin päinvastaiseksi mitä hänelle oli sanottu, hän lisäsi vielä mukaan vähän omiaankin.
Käytyämme pomon juttusilla asiaan ei sen kummemmin paneuduttu, sanottiin vaan että koettakaa vaan kestää vähän aikaa. Pomoni myös kertoi häen uhkailleen työsuojelupiirillä mikäli asiaan ei tule parannusta. Omalta kohdalta en voinut asian antaa olla vaan kerroin tapahtuneesta esimihelle hänen tullessa lomalta takaisin töihin. Tässä vaiheessa en kertonut määräaikaisen uhkailusta mitään hänelle.
Pohdittuamme asiaa esimihen kanssa tulimme yhteiseen tuloskeen pitää pienen palaverin hekilökunnan kanssa jossa kukin saattoi kertoa oman kantansa asiasta joka hiertää. Tämä oli pienoinen virhe sittenkin....
Palaverissa määräaikainen jäi kiinni suorasta valehtelusta kun puhui itsensä pussiin, lisäksi hän oli ottanut käsittelyynsä asioita jotka eivät koskeneet mitenkään häntä ollenkaan vaan muuta henkilökuntaa. Palaverin ilmapiiri muuttui todella kylmäksi hänen syyttelyistä, lisäksi vaikka palaverissa selitin hänelle 3 kertaa (henkilökunnan kuullen) erästä asiaa ei se tuntunut menevän perille ollenkaan, kuten ei mennyt alunperinkään.
Ajatelin että on helpompaa pyytää anteeksi palaverin yhteydessä häneltä jos olin sanonut jotain sopimatonta ( vaikka en ollut) että asiasta päästäisiin eteen päin. Asia tuntui olevan järjestyksessä vaan eipä ollut....
Palaverin jälkeen alkoi mykkäkoulu, ei huomenta aamulla, ei moikkaa illalla, ei mitään puhetta kun kysyi työasioista ainostaa mykkäkoulua, edes puhelimeen ei voinut tulla pyytämään vaan sekin piti tehdä 2 ihmisen välityksellä. Lisäksi ihminen hankaloitti työni tekoa, sulkemalla avoinna olevaa sähköpostia (vaikka näki että koneen ruudulla oli firman sähköposti auki, meni kylmästi ja sulki sen kysymättä ensin saako sen sulkea), tulemalla perässä ja viemällä juuri keräämäni tavarat suoraan nenäni alta pois, (muutaman kerran sanoin että odota sen verran että kerkeän ottaa niistä tarvitsemani osan), tai kysyessäni tarvitseeko hän enää tavaroita...vastauskena ei mitään..... Pikkuhiljaa alkoi tuntua että hän tekee vaan tahallista ärsyttääkeni minua.
No jossakin vaiheessa ajattelin että kannattaisikohan hakea työpaikkalääkäriltä sairaslomaa jotta ei tarvitsisi kohdata tätä määräaikaista työntekijää. Ehkä se oli virhe että en käynyt, vaan ajattelin että tässähän on muutama päivä enää kestettävänä ennen joulua kunnes hänen työsuhde päättyy.
No päivä koitti jolloin määräaikainen jäi pois ja sitä seuraavana päivänä menin keskustelemaan esimieheni kanssa joka kertoi tämän määräaikaisen henkilön käyneen purkamassa sydäntään hänelle edellisenä päivänä.
Määräaikaisen mielestä hänen työtään oli muka hankaloitettu, katkaistu hänen käyttämiään laitteita (epäili että minä olen ollut asialla), minä en ollut muka puhunut hänelle mitään, syytöksiä oli varmaan monta muuta mutta tässä vaiheessa menin täysin lukkoon.
Kerroin esimihelle että asia on juuri toisin päin, miten asia oikeasti oli. Hänkin sanoi että ei oikeastaa voi olla kummankaan puolella asiassa, ei minun eikä määräaikaisen. Toisaalta hän oli sitä mieltä että kukaan ei meidän henkilökunnassa ole voinut katkaista hänen käyttämiltään koneilta virtoja. Eli vastassa on 2 täysin toisensa kumoavaa väittämää, hän epäili että kyseessä on varmaan alunperin väärinkäsityksestä lähenyt mitätön juttu joka sitten on vaan paisunut äärettömän isoksi. Tässä vaiheessa sanoin että en ole määräaikaiselle puhunut kuin ihan työasiat joihin en ole saanut vastausta häneltä, kuten myös luovutin huomisen sanomisen tyhjille seinille, lisäksi sanoin että en voinut ottaa riskiä sen suhteen että olisin keskustellut määräaikaisen kanssa asiat halki hänen uhkailun takia. ( Olisinpa sanonut mitä vaan hän olisi vääntänyt asiat päinvastoin kuin olisin sanonut.)
Esimies totesi että asia on nyt "hoitunut" kun määräaikainen on lähtenyt talosta, mutta omalla kohdalla sen on merkinnyt sitä että olen saanut "merkin syyllinen kiusaamiseen" ihmisten parissa työpaikalla. Asiaa ei varmaan voida enää edes oikaista mikä on todella ikävää minun kannalta. Syyttömästä saa syyllisen muutamalla valheellisella väittämällä.
En tiedä millaista tyydytystä kyseinen henkilö esittämällään väittämällä sai. Onko se katkeruutta huonosti menneestä elämästään (avioero,pahoinpitelyt avioliitossa)? Kateutta kun toisilla menee paremmin kuin hänellä työn ulkopuolella (en tarkoita rahallisesti)? Ystävien puutetta? Tietoa siitä että määräaikaisien työsuhteen viimeinen päivä on tulossa ja työsuhde ei tule jatkumaan vaan hänen tilalleen tulee joku toinen henkilö (kuten firman johto on ilmoittanut)? Miten ihmisestä joka kanssa oli ihan mukavaa työskenellä aikaisemmin tulee noin "ilkeä" ja "katkeroitunut".
Eräs toinen määräaikaisena ollut henkilö kertoin tämän "syyllistäneen määräaikaisen" sanoneen minusta että ole erittäin ystävällinen ja mukava työtoveri jonka kanssa on kiva tehdä töitä kun otan huomioon kaikki työntekijät....vaan niin ne asiat muuttuvat.
Olo on vähän sekava tapahtuneen johdosta, en tunne oikeastaa vihaakaan häntä kohtaan. Ehkä suurin tunne on suuri ihmetys että MIKSI????

Vastaukset 10
Vanhimmat
sä painotat tuossa tuota määräaikaisuutta ja puhut määräaikaisesta työntekijästä. Itse olet varmaankin vakituinen ja näin ollen hänen yläpuolellaan. Ehkäpä hän vaistosi käyttäytymisestäsi tämän. Minä sain tekstistäsi sellaisen kuvan.
Oletko koskaan ajatellut kuinka stressaava työsuhde on määräaikaisuus? Se kun saattaa päättyä määräaikaisuuden päättyessä, jos joku käy mustamaalaamassa. Tai sitten jatkua, jos ei käy. Siinä on kuitenkin toisen ihmisen toimeentulo kyseessä. Voitko sinä ymmärtää tämän? Vai ajatteletko asiaa vain omalta kannalta? Sinun kannaltasihan asia päättyi hyvin. Olisit onnellinen.
Työkaverisi ovat tyhmiä, jos uskovat asioita ilman todisteita. Jos he pitävät sinua MÄÄRÄAIKAISEN lähdön jälkeen syyllisenä, syytä heitä, älä määräaikaista.
Taidat olla valtiolla tai kunnalla töissä?
Syy miksi käytän määräaikaista termiä on ajattelin että en rupea käyttämään puhuttelunimiä tarinassani. Siinä asiassa olet oikeassa olen vakituinen, mutta työksnetlen yksitsellä sektorilla.
Olen toiminut itsekkin määräaikaisena työpaikassani ja tiedän miltä se tuntuu kun työsuhde päättyy, mutta sehän on tiedossa jo siinä vaiheessa kun työsuhde on aloitettu. Hänen kohdallaan työpaikka oli ensimmäinen tätä alaa johon hän oli uudelleen koluluttutunut. Aikaisempia työsuhteita hänellä on myös ollut ja ennen uudelleen kolutusta hän sanoutui irti vakituisesta työpaikasta, eli hän on tiennyt mitä on tekemässä.
Missään vaiheessa henkilölle ei ole muistutettu työsyhteen päättymisestä paitsi kuluvan kuukauden aikana, että työsuhde ei jatku tosin jatkumisesta ei ole edes ollut puhettakaan. (Tämän asian kertoi hänelle esimiehemme, en siis minä.)
Missään vaiheessa häntä ei ole mustamaalattu, vaan hän itse on syyllistynyt itse mustamaalaamiseen syyttämällä asioista joihn en ole syyllinen. Tässä asiassa hänen olisi pitänyt ensin mennä itseensä ja sitten miettiä sitä valehtelua ja perättöminen puhumista josta kummiskin jäi sitten kiinni (se ei ainakaan lisännyt hänen mahdollisuutta jatkaa työsuhdetta vaan päinvastoin, mutta minähän en hänen työsuhteen jatkamisesta päättänyt). Tämä kiinni jääminen varmaan oli se viimeinen niitti joka hänen kohdallaan johti siihen "kostoon" jos näin voidaan puhua.
Ikävä kyllä Suomessa on todella liikaa työttömyyttä, mutta en voi tuntea syyllisyyttä siitä että minulla on vakituinen työpaikka ja hänellä ei ole (jos se on koston aihe, olisi miettinyt sitä lähtiessään vakituisesta työpaikastaan). Jokainenhan on itsensä herra päättäessään siitä meneekö määräaikaiseksi vai ei.
Tökaverit eivät välttämättä pidä minua syyllisenä kun tietävät henkilön valehdelleen aikaisemmin, mutta se perätön syytös jää vaan mieleeni joka tapauksessa eikä sieltä varmaan hevin katoa. Itse olen tottunut siihen että olen selvittänyt asiat ihmisten kanssa selviksi...tässä tapauksessa se jää selvittämättä.
että hyvä kun jääkin selvittämättä. Olet riidanhaluinen ihminen kaikesta päätellen. Ihmeen paljon teillä siellä työpaikalla pääsee tapahtumaan ilman kenenkään muun kuin teidän kahden todistavia havaintoja. Ja kumpikin syyttelee toistaan! Teillä on huono esimies, tai kenties hän on nähnyt tilanteen, mikä se on: eli turhanaikaista jupinaa, millä ei ole mitään muuta merkitystä kuin kahden riidan/vallanhaluisen ihmisen sanaharkka. Sitten kun päästään siihen loppuselvityksen vaiheeseen, niin eihän silloin muuta löydykään kuin syyttömiä enkeleitä.
En todellakaan ole riidanhaluinen henkilö, mutta pidän kyllä puoleni (tai yritän ainakin pitää).
En vihaa mitään niin paljon kuin riitelyä joten yritän välttää sitä, mutta syyttely turhasta saa minutkin kyllä pitämään puoliani.
vaikuttaa että tunnistit itsesi avauspuheenvuorosta..?
Sinähän kumman ärhäkkänä olet....ettet vaan olisi itse ollut joskus syyttävänä osapuolena?
Eli vastukseni on että ei osunut...
ikävä kyllä toiset vastaajat eivät näytä ymmärtävän pointtiasi mutta oon hyvin pahoillani puolestasi.. kaikelle ei aina löydy syytä..siis miksi hän teki niin. etkä asiaa varmasti pysty hänen kanssaan selvittämään joten yritä päästä sen yli ja sellaisia ihmisiä ikävä kyllä löytyy muistakin työpaikoista...=( mutta uskon siihen että "sitä saa mitä tilaa"..joten ei hyvä hänelle
No kiitos, asian voi nähdä niin monelta kantila. Osa kanaaottajista on varmaan joko joutuneet samaan tilanteeseen tai sit ovat olleet itse syyttämässä. ( Vaikea sanoa? )
Joo kyllä tästä ylipäästään mut aikansa ottaa kummiskin. Olen aikasemmin joutunut toisessa työpaikassa myös syyttelyn kohteeksi niin ikään syyttömänä, mutta silloin asiat tuli selvitettyä syyttävän osapuolen kanssa =) ja hän pyysi anteeksi aiheuttamaansa tilannetta.
Työpaikallani on ilmapiirissä kaunaa ja katkeruutta minua kohtaan. Olen määräaikainen, mutta työsopimusta jatketaan.
Missä katkeruus ja kauna? Minusta tehtiin tiiminvetäjä oleessani määräaikaisessa työsuhteessa ja tämä oli eräälle vakituiselle liikaa. Kova pala kyseiselle henkilölle, huolimatta minun korkeammasta ja uudenaikaisesta koulutuksestani. Tekisi mieli jossakin tilanteessa huomauttaakin asiasta, että kaikilla on mahdollisuus opiskeluun jos haluaa. Keski-iällä se vain on aika kova homma ja harva sen lopulta tekee. Työnantajani arvostaa koulutustani ja siitä olen iloinen.
Tilanne ennen joulua oli se,e ttä sain sieltä ja täältä kuulla "mitä meillä tapahtuu", kun kyseinen henkilö ei halua informeerata minua mistään, vaikka on työsuhdekännykät ja -netit. tuntui, että mattoa vain vedetään kokoajan alta. Toivon uuden vuoden tuovan asiaan parannusta, mutta jos ei niin pakko pyytää vakava keskustelu työnantajan ja kyseisen henkilön kanssa. Onneksi kerroin työnanatajalle ensimmäisten kauna ja katkeruus -ilmiöiden ilmaannuttua, että on tietoinen asiasta.Mielenkiintoinen työvuosi ja -vikko alkaa!
Ettekö tiedä että tiimityö ja varsinkin ryhmäurakka on hyvän ilmapiirin pahin vihollinen.