Olisin halunnut tehdä kotiini jouluseimen tänä vuonna, mutta en keksinyt yhtään paikkaa mistä niitä eri hahmoja voisi ostaa ja mitä siihen seimeen kuuluu laittaa (onko jotain sääntöjä tai ehdottomia etikettivirheitä). Eli koska en viitsinyt mitään Tiimarin "maatilan eläimiä"kään ostaa, jäi seimi tekemättä.
Tulevia vuosia ajatellen kaikki vinkit ovat tervetulleita, että mistä te seimenne hankitte ja jos teette itse, mistä ohjeet ja hahmot?
Tulevia vuosia ajatellen kaikki vinkit ovat tervetulleita, että mistä te seimenne hankitte ja jos teette itse, mistä ohjeet ja hahmot?
Vastaukset 2
Vanhimmat
on tehdä seimen hahmot itse. Olen tehnyt niitä askarteluliikkeissä myytävästä muovailtavasta, kuivuessaan kovettuvasta massasta ja sitten maalannut taiteilijaväreillä. Hahmojen sisällä on tyhjät maustepurkit tai muu tukeva, sopivan kokoinen ydin, jonka olen päällystänyt massalla. Massaa voi leipoa ohueksi levyksi piirakkakaulimella (sellaisella, jota käytetään karjalanpiirakoiden teossa). Kaulittu levy kietoutuu kauniisti vaatteiksi ja Marian hunnuksi. Massaan tulee usein pieniä halkeamia, kun se kuivuu, mutta ne on helppo paikata. Samalla massalla voi hahmoja korjailla vaikka myöhempinä vuosina, jos tulee vaurioita.
Ensimmäisenä vuonna tein pyhän perheen,härän ja aasin, pari paimenta ja lammasta ja enkeliä. Seuraavana vuonna asetelma täydentyi maageilla ja kamelilla ja enkeleitä tuli lisää. Maagit ovat hauskat tehdä, koska heidän vaatetuksensa voi olla mielikuvituksellinen ja koristeellinen.
Tallini on aika viitteellinen, muutama rimanpätkä ja kevyt katos, maassa kuivia heinänkorsia.
Vielä ehtii täksikin jouluksi tekemään ainakin keskeiset hahmot. Ne muovailee illan aikana, ja seuraavana päivänä voi paikata aika löysäksi kostutetulla massalla halkeamat ja illalla maalata.
Oli kuule kiva lukea kirjoituksesi, oikein piristi kaiken riidan keskellä. Kerrankin jotain kaunista ja yksinkertaista. Olisipa kaltaisiasi seimirakentelijoita enemmän! Jospa ensi jouluna itsekin yrittäisin. Hyvää joulua sulle!